Hannakaisa Heikkinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hannakaisa Heikkinen (s. 7. huhtikuuta 1974 Juankoski) oli keskustalainen kansanedustaja Pohjois-Savon vaalipiiristä vuosina 2007–2011. Tuota ennen hän toimi osastonhoitajana.

Heikkinen valmistui gerontologiseksi sairaanhoitajaksi vuonna 1999 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta ja terveystieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2006.[1]

Vuosina 1998–2000 Heikkinen oli Keskustanuorten Jyväskylän osaston puheenjohtaja ja vuosina 1999–2000 Keskustanuorten hallituksen jäsen.[1]

Heikkinen on naimisissa maatalousyrittäjä Hannu Kärkkäisen kanssa. Heikkisen harrastuksiin kuuluu sauvakävely, soutu, maataloustyöt, kasvimaan hoitaminen, hiihto, lukeminen ja kielten opiskelu.[1]

Heikkinen ilmoitti vuonna 2009 ettei asetu ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa. Hän ilmoitti syyksi perhesyyt ja tympääntyneensä eduskunnan huonoon julkiseen kuvaan ja asemaan ”yhtenä 200 kelmistä”.[2][3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hannakaisa Hannakaisaheikkinen.fi. Viitattu 25.4.2011.
  2. Kansanedustaja lopettaa: ”Olen yksi 200 kelmistä” Uusi Suomi. 10.12.2009. Viitattu 25.4.2011.
  3. Kansanedustaja jättää eduskunnan: En halua olla yksi 200 kelmistä 10.12.2009. MTV3. Viitattu 25.4.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.