Säästöpankki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli koskee säästöpankkeja yleisesti. Juridisesta muodosta katso Säästöpankki (yhtiömuoto). Pankkiryhmästä katso Säästöpankkiryhmä.

Säästöpankki on Suomessa ja useissa muissa maissa esiintyvä pankkimuoto.

Suomessa toimii nykyisin 26 säästöpankkia. Aiemmin kaikki säästöpankit kuuluivat samaan pankkiryhmään. Ryhmä on kuitenkin jakautunut vuonna 2014 kahtia:

Yhtiömuodoltaan suomalaiset säästöpankit ovat säästöpankkeja tai säästöpankkiosakeyhtiöitä.

Säästöpankkiaatteen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankkien perustamisen taustalla oli säästöpankkiaate. Tavoitteena oli säännöllistä rahapalkkaa nauttivan työntekijäluokan taloudellisen aseman parantaminen. Säästöpankkiaatteen ensi askeleet otettiin Saksassa. 1778 perustettiin Hampurin yleiseen vanhuusvakuusrahastoon säästöpankkitoiminnan kriteerit täyttävä jaosto, jonka tehtävä oli tarjota säästämismahdollisuus "työläisille kuten palvelijoille, ulkotyöntekijöille, ammattimiehille ja merimiehille". Saksan lisäksi myös Sveitsissä perustettiin säästöpankkeja jo 1700-luvun lopulla. Skotlannin Ruthwellissa perustettiin ensimmäinen varsinainen säästöpankki 1810 ja aate levisi pian koko Englantiin. Säästöpankkeja perustettiin pian muissakin maissa: Tanskassa 1810, Itävallassa 1817, Ranskassa 1818, Ruotsissa 1820, Norjassa 1822, Suomessa 1823 ja Venäjällä 1841.[1]

Suomessa säästöpankkiaatteen peruspiirteet hahmotteli John Julin 1822 julkaistussa lehtiartikkelissa. Julinin mukaan nimenomaan köyhät tarvitsivat säästöpankkia, jotteivät köyhät turvautuisi köyhäinhoitoon ja muodostaisi taakkaa yhteiskunnalle. Ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla köyhä voisi itse parantaa omaa asemaansa. Julinin mukaan "mitä helpommin köyhäinhoito on saatavissa, sitä enemmän ihmiset siihen turvautuvat ja siten köyhäinhoitolaitokset itse asiassa ainoastaan lisäävät avun käyttäjien lukumäärää. – – Yhteiskunnan hyväosaisten on vaivatonta sijoittaa säästyneet tai perityt varat varmalla ja tuottavalla tavalla. Sen sijaan köyhältä väestöltä puuttuu tämä mahdollisuus käytännöllisesti katsoen kokonaan ja tämän puutteen täyttämiseen juuri tarvitaan säästöpankkia." Ilman pankkia köyhä oli vaarassa menettää rahansa varkaalle tai tuhlata ne. [2]

Suomen säästöpankkihistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset säästöpankit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankit muodostavat Suomen vanhimman pankkiryhmän. Suomen ensimmäinen säästöpankki avattiin Turussa 4. tammikuuta 1823. Seuraava säästöpankki, Helsingfors Stads Sparbanks Inrättning, nykyisen Aktian edeltäjä, aloitti Helsingissä 1826. Säästöpankkeja perustettiin ensin kaupunkeihin, myöhemmin myös maaseudulle. 1842 perustettiin säästöpankit Porvooseen ja Jyväskylään, myöhemmin 1840-luvulla Ouluun, Viipuriin, Hämeenlinnaan, Vaasaan, Mikkeliin, Kuopioon ja Tenholaan. Tenholan säästöpankki oli ensimmäinen maaseutupankki; muut toimivat kaupungeissa.[3][4][5]

Lisää pankkeja perustetaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun 1860-luvulta alkaen Suomeen perustettiin myös liikepankkeja, nähtiin säästöpankit työtätekevän luokan pankkeina. Liikepankkien ajateltiin palvelevan talouselämää.[4] Liikepankkien ja säästöpankkien nähtiin täydentävän toisiaan. Säästöpankkien tehtäväksi nähtiin piensäästöjen kerääminen, mihin liikepankkien ei edes kannattaisi ryhtyä; säästöpankit tallettaisivat ylimääräiset varansa liikepankkeihin, jotka puolestaan myöntäisivät luottoja.[6]

Postisäästöpankki perustettiin säästöpankkien kilpailijaksi vuonna 1887. Säästöpankkiaate oli myös Postisäästöpankin perustamisen takana. Perustamista pohtinut komitea piti ongelmana, että ruumiillisen työn tekijät, päivätyöläiset ja palkolliset eivät voineet säästää, koska ei ollut saatavilla luotettavia säästöjen talletuspaikkoja. Olemassa olleiden säästöpankkien ongelmiksi nähtiin tuolloin harvat aukioloajat, pankkien puute maaseudulla sekä huono hoito. Postisäästöpankki tarjosi lähes koko maan kattavan konttoriverkoston postitoimipaikoissa sekä paremmat aukioloajat.[7]

Säästöpankkien määrä lisääntyi 1800-luvulla voimakkaasti. Erityisen paljon niitä perustettiin kuitenkin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa sen jälkeen, kun ensimmäinen säästöpankkilaki oli tullut voimaan 1896. Paikoin lähes joka kuntaan tuli oma säästöpankki. Jotkin pankit toimivat useamman kunnan alueella. Oli myös paikkakuntia, joille syntyi useampikin kuin vain yksi säästöpankki.[8]

Suomeen perustettiin noina aikoina 7 suomalaista säästöpankkia ja 8 työväen säästöpankkia. Suomalaisten säästöpankkien perustamisen taustalla oli kielikysymys ja ajan politiikka. Katsottiin, että vanhat säästöpankit olivat ruotsinkielisten käsissä, minkä vuoksi suomenkieliset asiakkaat olivat huonossa asemassa etenkin lainojen saannissa. Perustamista edesauttoi myös se, että suomenkieliset olivat riitaantuneet keskenään poliittisista kysymyksistä.[9]

Työväen säästöpankkien perustaminen liittyi työväenliikkeen poliittiseen radikalisoitumiseen. Työväenliikkeen asiointi porvarillisissa pankeissa oli vaikeutunut erityisesti suurlakon 1905 jälkeen. Lainatarpeen tyydyttäminen oli noussut ongelmaksi. Tämä näkyi ensimmäisenä Helsingissä, jossa työväen säästöpankki aloitti 1909. Vuoteen 1914 mennessä työväen säästöpankkeja oli perustettu kahdeksaan kaupunkiin.[10]

Säästöpankkien kehitys 1900-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säästöpankkien keskuspankkina toimi vuodesta 1908 alkaen Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki. Säästöpankit saivat 1900-alkuun asti ottaa talletuksia vain yksityishenkilöiltä. Niistä tuli tärkeitä luotottajia varsinkin maaseudulla. Vuonna 1931 säästöpankkilaista pudotettiin maininta vähävaraisista kansankerroksista. Säästöpankin erityistehtäväksi määrättiin säästämisen edistäminen.[4]

Säästöpankit pysyivät pitkään alkuperäisen tarkoituksensa mukaan erityisesti varattomimman väestönosan rahalaitoksina. Katsottiin, että säästöpankkien tuli palvella kansan alimpia kerroksia eikä niinkään tarjota tuottavaa ja turvallista talletusmahdollisuutta keski- ja yläluokille. Talletuksilla oli yläraja, jota suurempaa talletusta ei voinut tehdä tai jonka ylimenevälle osuudelle ei maksettu korkoa. Tallettajien joukossa oli paljon työläisiä ja palvelusväkeä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui muutos ja tämän väestönosan osuus väheni.[11]

Säästöpankkiverkosto oli laajimmillaan vuonna 1939, jolloin pankkeja oli koko maassa 485.[12] Säästöpankkeja oli erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomessa oli paljon osuuskassoja. Vuoden 1939 jälkeen säästöpankkien määrä alkoi vähetä. Sodan jälkeen luovutetulle alueelle jääneitä säästöpankkeja lakkautettiin. Myöhemmin monet säästöpankit fuusioituivat toisiinsa siten, että syntyi aluesäästöpankkeja. Työväen säästöpankit sulautuivat, yhtä lukuunottamatta, Suomen Työväen Säästöpankiksi 1971. Vielä 1989 säästöpankkeja oli 179, mutta 1991 fuusioiden jälkeen enää 86.[4]

Säästöpankkien määrä Suomessa[13]
Vuosi Säästöpankkeja
1820-l 2
1850 11
1901 200
1905 300
1913 400
1939 485
1950 444
1975 283
1989 179[4]
1991 86[4]
1992 41
2014 29

1990-luvun tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun lama aiheutti Säästöpankkiryhmässä suuren mullistuksen. Keskuspankki SKOP joutui valtion haltuun 1991. Se oli ottanut liian suuria riskejä eikä kestänyt riskien realisoitumista. Myös moni suurimmista säästöpankeista joutui talousvaikeuksiin.[4]

Aiemmin tiivis Säästöpankkiryhmä hajosi. Alue- ja paikallissäästöpankkien rinnalle syntyivät fuusioiden kautta 1991 Aktia Säästöpankki ja 1992 Suomen Säästöpankki (SSP). Pääosa säästöpankeista (43 pankkia) yhdistyi Suomen Säästöpankiksi. Taseen koolla mitaten SSP kattoi peräti 5/6 Säästöpankkiryhmästä. Suomen Säästöpankkiin liittyi sekä ongelmiin ajautuneita että terveitä pankkeja. Ratkaisun tarkoitus oli pelastaa maan säästöpankkitoiminta. Suomen Säästöpankki aloitti toimintansa 21.9.1992. Pankki joutui kuitenkin heti vakaviin vaikeuksiin. Vielä samana vuonna SSP muutettiin säästöpankkiosakeyhtiöksi ja se ajautui valtion omistukseen. Pankki pilkottiin kilpailijoiden kesken syksyllä 1993. OP-ryhmä, Postipankki, SYP ja KOP saivat kukin neljänneksen SSP:n talletuskannasta ja terveestä luottokannasta. Jäljelle jääneet "roskalainat" keskitettiin omaisuudenhoitoyhtiö Arsenaliin.[4][14]

Valtaosa säästöpankeista hävisi. 40 säästöpankkia jäi Suomen Säästöpankin ulkopuolelle. 36 paikallissäästöpankkia, 3 aluesäästöpankkia ja Aktia Säästöpankki säilyivät itsenäisinä lamasta.[4] Myöhemmin vielä Aktia irtautui ryhmästä ja muuttui liikepankiksi.

Toimintansa lopettaneita säästöpankkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa aiemmin toimineita säästöpankkeja ovat olleet muun muassa:

Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki toimi säästöpankkien keskuspankkina 1990-luvulle asti.

Säästöpankkien jakautuminen 2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huittisten Säästöpankin Säkylän konttori kesäkuussa 2013.

Kaikki Suomen säästöpankit kuuluivat vielä vuoden 2014 alussa samaan pankkiryhmään. Tammikuussa 2014 ilmoitettiin, että 25 säästöpankkia muodostavat uuden Säästöpankkien yhteenliittymän (Säästöpankkiryhmä). Osa säästöpankeista jäi kuitenkin yhteenliittymästä pois. Useat säästöpankit olivat jo yhdistyneet tai juuri yhdistymässä Oma Säästöpankin kanssa, joka jäi yhteenliittymän ulkopuolelle. [15][16][17][18] Tämän lisäksi kaksi säästöpankkia, Saaristosäästöpankki ja Vöyrin Säästöpankki, yhdistyivät Aktia Pankkiin.[19][20][21]

Rakennemuutoksen taustalla oli pankkien uudistunut EU-sääntely. Tämän pelättiin aiheuttavan aiemmin löyhemmin verkottuneina toimineille säästöpankeille lisäkustannuksia.[22]

Samoihin aikoihin Aktia, joka oli laman jälkeen tarjonnut keskusluottolaitospalvelut säästöpankeille, oli lopettamassa näiden palveluiden tarjoamisen. Tämän seurauksena Säästöpankkiryhmä hankki omaksi keskuspankikseen Säästöpankkien Keskuspankin, joka oli entinen Itella Pankki.[23]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuusterä, Antti: Aate ja raha - Säästöpankit suomalaisessa yhteiskunnassa 1822–1994, s. 17–19. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1995. ISBN 951-1-13932-0.
  2. Kuusterä, s. 40–41
  3. Kuusterä, s. 45, 58
  4. a b c d e f g h i Saastopankki.fi: 190 vuotta Säästöpankkihistoriaa
  5. Karlsson, Svenolof: Ihmisen kokoinen. Aktia – suuri pieni pankki ja sen salaisuus, s. 26–29. , 2006. ISBN 952-92-1265-8.
  6. Kuusterä, s. 105
  7. Kuusterä, s. 106
  8. Kuusterä, s. 156–158
  9. Kuusterä, s. 158–164
  10. Kuusterä, s. 164–166
  11. Lyytinen, Eino: Työväen pankki. STS ja sen edeltäjät 1909–1984, s. 18–21. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1983. ISBN 951-30-5983-9.
  12. https://www.saastopankki.fi/historia
  13. Kuusterä
  14. Kuusterä, s. 720–731
  15. Historiallinen säästöpankkipäätös: yhteenliittymä ja keskusyhteisö 23.1.2014
  16. Savon Sanomat 24.1.2014: Sääntely jakoi säästöpankkileirin kahtia
  17. Saastopankki.fi: Hyviä uutisia asiakkaillemme Viitattu 20.10.2014
  18. Kaikkien Säästöpankkien yhteystiedot Viitattu 20.10.2014
  19. http://www.taloussanomat.fi/porssi/2013/08/06/aktia-pankki-aikoo-nielaista-saaristosaastopankin/201310871/170
  20. http://www.ts.fi/uutiset/talous/551336/Aktia+ja+Voyrin+Saastopankki+yhdistyvat
  21. AKTIA PANKKI OYJ Tilinpäätöstiedote 1-12/2013
  22. Tietoa Säästöpankkiryhmästä ja tulevasta yhteenliittymästä
  23. https://www.spkeskuspankki.fi/keskuspankin-tehtavat

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]