Maaherra

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee hallintojohtajaa. Maaherra on myös runo.

Maaherra (ruots. Landshövding) oli Suomessa (vuoteen 2009 saakka) ja on Ruotsissa läänin ylin johtaja ja valtionhallinnon edustaja. Nimitystä käytetään myös käännöksenä muiden maiden maakuntatason johtajista, kuten prefekteistä.

[muokkaa] Suomessa

Pääartikkeli: Suomen maaherrat

Suomen maaherrat nimitti valtioneuvoston suosituksesta tasavallan presidentti. Koska hänen nimittämänään maaherra "hallitsi" osaa valtakuntaa, sai henkilö maaherran elinikäisen arvon astuessaan virkaan.

Maaherran tehtävät olivat:

  • vastata lääninhallituksen tulostavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan tuloksellisuudesta
  • seurata lääninhallituksen alaisten virastojen ja laitosten toimintaa
  • sovittaa yhteen lääninhallituksen eri osastojen toiminnan
  • hyväksyä tulossopimukset eri ministeriöiden ja keskusvirastojen kanssa

1900-luvun alkupuolella maaherra oli lääninsä johtaja, joka oli erityisesti vastuussa järjestyksestä ja lain ylläpitämisestä. Maaherrat johtivat erityisesti poliisitoimintaa ja vastasivat mm. puolustusvoimille toimitettavista luontaissuorituksista sekä painotuotteiden laillisuuden valvonnasta. 1960-luvulta alkaen maaherran tehtävät vähenivät vähän kerrallaan osana yhteiskunnan muutosta. Maaherra-virkanimike poistui vuoden 2009 lopussa Suomen läänien lakkautumisen yhteydessä lukuun ottamatta Ahvenanmaan valtionvirastoa, jonka ylimpänä johtajana toimii nimellisesti maaherra.

Vuodesta 1837 vuoteen 1918 maaherrat tunnettiin kuvernööreinä.

[muokkaa] Ruotsissa

Ruotsissa maaherran tehtävät ovat samankaltaiset kuin Suomessa oli.

Ruotsin läänit ja maaherrat:

Lääni Maaherra
Tukholman lääni Per Unckel
Uppsalan lääni Anders Björck
Södermanlannin lääni Bo Könberg
Itä-Göötanmaan lääni Björn Eriksson
Jönköpingin lääni Lars Engqvist
Kronobergin lääni Lars-Åke Lagrell
Kalmarin lääni Sven Lindgren
Gotlannin lääni Marianne Samuelsson
Blekingen lääni Ingegerd Wärnersson
Skoonen lääni Göran Tunhammar
Hallannin lääni Lars-Erik Lövdén
Länsi-Göötanmaan lääni Göte Bernhardsson
Värmlannin lääni Eva Eriksson
Örebron lääni Sören Gunnarsson
Västmanlannin lääni Mats Svegfors
Taalainmaan lääni Ingrid Dahlberg
Gävleborgin lääni Christer Eirefelt
Länsi-Norlannin lääni Gerhard Larsson
Jämtlannin lääni Maggi Mikaelsson
Länsipohjan lääni Lorentz Andersson
Norrbottenin lääni Per-Ola Eriksson
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä