Eino Aaltio
| Eino Aaltio | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. lokakuuta 1889 Keuruu |
| Kuollut | 3. lokakuuta 1974 Helsinki |
| Ammatti | asianajaja, poliitikko, kansanedustaja |
Eino Abram (E. A.) Aaltio (vuoteen 1906 Andelin, 8. lokakuuta 1889 Keuruu – 3. lokakuuta 1974 Helsinki) oli suomalainen varatuomari, kansanedustaja, poliitikko ja kotiseutuhistorioitsija.
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
E. A. Aaltio syntyi 1889 Keuruulla vanhaan keuruulaiseen Andelinin lukkari- ja pappissukuun. Päästyään ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta 1909 hän ryhtyi aluksi opiskelemaan teologiaa, mutta vaihtoi pian oikeustieteeseen. Oikeustutkinnon Aaltio suoritti 1914 ja toimi sen jälkeen nimismiehenä Lammilla, Koski Hl:ssä, Jyväskylässä ja Keuruulla. Vuonna 1918 ollessaan Keuruun nimismies hän osallistui sisällissotaan valkoisten joukoissa Keuruun ja Vilppulan seudun taisteluissa. Hänelle myönnettiin varatuomarin arvonimi vuonna 1919. Vuonna 1920 hän toimi Itä-Karjalan väliaikaisen hallinnon lakimiehenä ja sihteerinä. 1920-luvulla Aaltio toimi asianajajana Helsingissä ja Tampereella. Samalla hän toimi mm. Hämeen Maan, Ulkosuomalaislehden ja Tähystäjän päätoimittajana. 1920-luvun lopulla E. A. Aaltio oli Akateemisen Karjala-Seuran aktivisteja ja kuului silloin mm. Urho Kekkosen lähipiiriin. AKS:n vallattua Suomalaisuuden liiton Aaltio toimi liiton pääsihteerinä 1929–1930. Maalaisliiton kansanedustajana E. A. Aaltio toimi lyhyen ajan 1929 noustuaan varasijalta eduskuntaan kesken kauden.
Lempäälässä Aaltio oli perustamassa 1925 Itä-Lempäälän Maamiesseuraa ja Itä-Lempäälän Osuuskassaa (myöhemmin Lempälän-Viialan Osuuspankki).
1930 Aaltio muutti Yhdysvaltoihin Suomen konsuliksi Duluthiin Minnesotaan. Siellä hän oli yksi alullepanijoista valkohäntäpeurojen tuomisessa Suomeen vuonna 1935 ja löysi niiden ensimmäiseksi sijoituspaikaksi Laukon kartanon Vesilahdella. Suomeen Aaltio palasi 1939 ja toimi sen jälkeen asianajajana Helsingissä.
Erityisesti eläkevuosinaan E. A. Aaltio tuli tunnetuksi tuotteliaana kotiseutuhistorioitsijana. Hän oli myös perustamassa Keurusselän Seuraa 1944 ja Lempäälä-Seuraa 1952. Samat pitäjät olivat hänen tutkimustensa pääkohteet, Keuruu hänen omanaan ja Lempäälä hänen vaimonsa Viena s. Sotavallan kotipitäjinä.
Eino Aaltio on haudattu Keuruun vanhan kirkon hautausmaalle.[1] Eino Aaltion veli oli amerikansuomalainen kirjailija Edward Aaltio.[2]
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Herpmannin Pojat. 1928
- Kaski- ja rajariidoista Lempäälässä 1700-luvun alkupuolella. Hämeenmaa X. Hämeenlinna 1959
- Koivistonjärven kuivaus Lempäälässä. Tampere tutkimuksia ja kuvauksia IV. Tampere 1970.
- Lempäälän kunnallishistoria 1866–1966. Tampere 1968.
- Lempäälän maakauppaliikkeen synty. Lempäälän Joulukirja 1964. ss. 31–41.
- Lempäälän-Viialan Osuuskassa 1925–1965. Viiala 1965.
- Mårten Segercrantz Sotavallan isäntänä. Hämeenmaa IX. Hämeenlinna 1957.
- Petäjäveden Räihän talon vaiheet. 1964
- Näytelmä "Hakkapeliitan paluu" Hämeen Heimoliiton juhlaan Lempäälässä 1956
- Näytelmä "Historian viimeinen oppitunti" Jyväskylän lyseon 100-vuotisjuhliin 1958
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eino Aaltio Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- E. A. Aaltio : Uusi viljalaji Suomeen, Kansan kuvalehti, 17.06.1932, nro 25, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||
|
