Raatikainen syntyi maanviljelijäperheeseen Rautalammin Haapamäen kylässä. Hän kävi opiskeli yhden talven Pohjois-Savon kansanopistossaJoroisissa ja kävi maamieskurssin Orismalan maanviljelyskoulussa sekä täydensi teitojaan usean kuukauden opintomatkalla Tanskaan. Raatikainen osallistui jo ennen poliittista uraansa yhteistoiminnallisiin hankkeisiin, aina 1890-luvulta lähtien.[1] Hän toimi Maalaisliiton kansanedustajana vuosina 1907–1908, 1909–1910, 1917, 1918–1922 ja 1924–1933. Raatikainen toimi myös maatalousministerinä1930–1931. Raatikainen, jolle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi vuonna 1926, toimi useissa osuustoiminnallisissa ja muissa luottamustehtävissä sekä omassa maakunnassaan että valtakunnallisesti[1][2].
Raatikainen oli SOK:n hallintoneuvoston jäsenenä vuodesta 1917 ja toimi myös hallintoneuvoston varapuheenjohtajana. Pellervo-Seurassa hän oli neuvottelukunnan jäsenenä 1917, valtuuskunnassa osuuskauppaväen edustajana 1918–1925, johtokunnassa 1926–1927 ja uudelleen valtuuskunnassa vuodesta 1928. Osuuskassojen Keskusliiton hallintoneuvoston jäsenenä hän oli vuodesta 1928 ja Metsäomistajain Metsäkeskus Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä vuodesta 1922. Raatikainen toimi myös Hankkijan tilintarkastajana. Maataloustuottajain Keskusliiton valtuuskunnassa Raatikainen oli 1921–1922. Kunnallisneuvoksen arvonimen hän sai 1926.[2]