Aleksandra Fjodorovna (Charlotte)
Sivulta puuttuu 
Aleksandra Fjodorovna (1798–1860) oli Venäjän keisarinna, keisari Nikolai I:n puoliso. Alun perin hän oli Preussin prinsessa Charlotte eli Friederike Luise Charlotte Wilhelmine, yksi kuningas Fredrik Vilhelm III:n ja kuulun kuningatar Luisen kymmenestä lapsesta.
Sisällysluettelo |
Suuriruhtinatar [muokkaa]
Preussin 17-vuotias prinsessa Charlotte tapasi tulevan puolisonsa suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš Romanovin 1815 Berliinissä tämän ollessa veljensä, keisari Aleksanteri I:sen lähettämänä tutustumassa eurooppalaisiin hoveihin. Varsin karun kasvatuksen saanut Nikolai rakastui intohimoisesti prinsessa Charlotteen. Myös prinsessa ihaili upseereita, univormuja ja armeijaa, joten nuoripari viihtyi alusta asti hyvin yhdessä. Kihlaus julkaistiin 1815. Charlotte saapui Pietariin 1817 saadakseen ennen häitä opetusta Venäjän hovin tavoissa ja ortodoksisessa uskonnossa. Häntä ei kasvatettu tulevaksi keisarinnaksi, koska Nikolain edellä perimysjärjestyksessä oli vanhempi veli Konstantin Pavlovitš. Ortodoksisen kasteen yhteydessä Charlotte sai tavan mukaan uuden nimen, ja hänestä tuli Aleksandra Fjodorovna. Häät pidettiin 20. kesäkuuta 1817.
Nuori pari eli useita vuosia mielestään ihanteellista elämää sivussa virallisista velvollisuuksista. Nikolai palveli armeijassa ja omisti kaiken vapaa-aikansa nuorelle puolisolleen. Molemmat arvostivat yksityisyyttä eivätkä mielellään osallistuneet hovijuhliin tai illallisille. Aleksandra ja Nikolai tekivät myös useita yksityisiä vierailumatkoja Eurooppaan sukulaisia tapaamaan. Pariskunnan ensimmäinen lapsi, tuleva keisari Aleksanteri II syntyi 1818. Yhteensä he saivat seitsemän lasta:
- Aleksanteri Nikolajevitš Romanov, sittemmin keisari Aleksanteri II (1818–1881)
- Maria Nikolajevna Romanova (1819–1876)
- Olga Nikolajevna Romanova (1822–1892)
- Aleksandra Nikolajevna Romanova (1825–1844)
- Konstantin Nikolajevitš Romanov (1827–1892)
- Nikolai Nikolajevitš Romanov (1831–1891)
- Mihail Nikolajevitš Romanov (1832–1891)
Keisarinna 1825–1855 [muokkaa]
Suuriruhtinasperheen rauhallinen elämä järkkyi, kun he saivat ilmoituksen Aleksanteri I:n odottamattomasta kuolemasta 1. joulukuuta 1825 ja varmistuksen ettei Konstantin todellakaan halunnut ottaa kruunua vastaan. Nikolai huudettiin keisariksi 14. joulukuuta. Keisarinna oli alusta asti lujasti puolisonsa tukena, vaikka hänen sanottiinkin olevan "hauras ja hieman heikko terveydeltään".
Nikolai oli esimerkillinen perheenisä. Hän lahjoitti puolisolleen mielellään jalokiviä ja antoi myöten keisarinnan tanssimishalulle, tämä kun oli erityisen taitava masurkan tanssija. Juhlissa Nikolai tuli kuitenkin silmäilleeksi hovin kaunottaria ja alkoi jopa tuntea lämpimiä tunteita joitakin kohtaan.
Vuonna 1844 perheen onnea järkytti 19-vuotiaan tyttären Aleksandran kuolema ensimmäiseen synnytykseensä. Pietariin perustettiin hänen muistokseen naisten sairaala.
Suomen vierailu [muokkaa]
Kesäkuussa 1833 keisarinna Aleksandra saapui puolisonsa kanssa vierailulle Suomeen. Matka tehtiin ennen näkemättömällä kulkuvälineellä, höyrylaivalla. Matkan muistoksi pystytettiin Helsingin Kauppatorille keisarinnan kunniaksi obeliski, Keisarinnankivi. Sen huipulla on kaksipäinen kotka ja kivessä teksti: Imperatrici Alexandrae primum Helsingforside adventati. "Äärettömän viehättävä ja vaatimaton," helsinkiläinen professorinrouva arveli keisarinnasta keisaparin vierailtua yliopistolla.
Leskikeisarinna [muokkaa]
Keisari Nikolai kuoli yllättäen keuhkokuumeeseen 1855, johon hän oli sairastunut oltuaan katsastamassa Krimin sotaan lähteviä joukkojaan hyisessä talvisäässä. Keisarinna eli vielä viitisen vuotta. Hänet nähtiin enää harvoin julkisuudessa, mutta hän osallistui poikansa Aleksanterin loisteliaisiin kruunajaisiin 1856.
Keisarinna Aleksandra Fjodorovna kuoli 19. lokakuuta 1860 Tsarskoje Selossa, Pietarin lähellä olevassa vanhassa keisarien kesälinnassa.
Aleksandran aikalaiset pitivät häntä hyvänä puolisona ja äitinä, joka ei koskaan sekaantunut politiikkaan.
