Mordvalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mordvalaiset
Erzya women.jpg
Ersäläisnaisia kansallispuvuissaan Penzan alueelta.
Kokonaismäärä 900 000
Asuinalue Keski- ja Itä-Venäjä (mm. Mordva), Länsi-Siperia
Kieli (kielet) ersä, mokša, venäjä, tataari
Uskonto (uskonnot) ortodoksisuus

Mordvalaiset (ven. мордва, mordva) ovat suomalais-ugrilainen kansa, joka on jakautunut kahteen kielellisesti hyvin erilaisia murteita puhuvaan ryhmään: ersää puhuviin ersäläisiin ja mokšaa puhuviin mokšalaisiin. Mordvalaisilla ei ole omakielistä yhteisnimeä. Mordvalaisista puhuvat vain muunkieliset, eivät mordvalaiset itse.[1]

Mordvalaiset ovat neljänneksi suurin suomalais-ugrilainen kansa unkarilaisten, suomalaisten ja virolaisten jälkeen. Vielä 1980-luvulla heidän lukumääränsä oli yli miljoona. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Venäjällä asuu noin 840 000 mordvalaista. Jonkin verran mordvalaisia asuu myös muissa entisen Neuvostoliiton alueelle syntyneissä valtioissa. Vajaa kolmannes Venäjän mordvalaisista asuu Mordvan tasavallan alueella.

Mordvalaisryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mordvalaiset jakautuvat siis kahteen pääryhmään, ersäläisiin ja mokšalaisiin. Etnisesti mordvalaisiin kuuluu vielä kaksi pienempää ryhmää: karatait ja terjuhaanit, jotka ovat kielellisesti sulautuneet naapurikansoihin.[1]

Ersäläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ersäläisten kansallislippu

Ersäläiset ovat suurin mordvalaisryhmä. Ersäläisten omankielinen nimitys on er´za.[2] Vaikka tarkkoja tietoja mordvalaisten jakaantumisesta ersäläisiin ja mokšalaisiin ei ole, arvellaan 2/3 mordvalaisista olevan ersäläisiä.[1][2] Mordvan tasavallan pääkaupunki Saransk sijaitsee ersäläisalueen keskellä.[3]

Mokšalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mokšalaisia naisia Zubusta 1800-luvulta.

Mokšalaiset ovat toinen mordvalaisten pääryhmä. Mordvalaisten omankielinen nimitys on mokša.[2] Heitä arvellaan olevan noin 1/3 osa mordvalaisista. Mokšalaiset asuvat etupäässä Volgan länsipuolella, pääasiassa Okan sivujoen Mokšan vesistöalueella.[4] Mokšalaisten keskuksia ovat Krasnoslobodskin ja Kovylkinon kaupungit Mordvan tasavallan länsiosassa.[3]

Karatait[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karatait ovat pieni tataarilaistunut mordvalaisryhmä Volgan rannalla Tatarstanissa.[5] Karatait puhuvat tataaria, mutta heidän kielessään on säilynyt jonkin verran myös mordvalaissanastoa. Uskontonaan karatait ovat kuitenkin säilyttäneet ortodoksisuuden. Karatait käyttävät juhlissaan edelleen mordvalaista kansallispukua.[5]

Terjuhaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terjuhaanit ovat pieni venäläistynyt mordvalaisryhmä Nižni Novgorodin alueella.[5] Terjuhaanit puhuvat nykyisin venäjää, mutta muun muassa lauluissa on edelleen ersäläismordvalaista sanastoa. Terjuhaanien kieli vaihtui venäjään 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla. Myös terjuhaanit käyttävät edelleen ersäläisille tyypillistä kansallispukua.[5]

Asuinalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mordvalaiset asuvat nykyisin hajallaan hyvin laajalla alueella Keski- ja Itä-Venäjällä Volgan ympäristössä ja Uralin alueella.[6] Mordvalaisia muutti 1800-luvulla myös Siperiaan, varsinkin Tomskin kuvernementtiin ja Keski-Aasiaan.[7] Nykyinen hajanainen asuinalue on seurausta venäläisten 1500-luvulla aloittamista vainoista ja kristinuskoon käännyttämisestä, joita pakoon mordvalaiset siirtyivät etelään ja itään. Yli 80 prosenttia mordvalaisista asuu maaseudulla.[8]

Mordvalaiset asuvat pääasiassa venäläisten ja tataarien naapureina ja sulautumista näihin ryhmiin on tapahtunut. Elintavoiltaan mordvalaiset eivät nykyisin eroa paljoakaan venäläisistä. Mordvalaisten sulautumista venäläisiin edesauttaa muun muassa hajanainen asutus.[8]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Mordvan tasavallassa oli 283 861 mordvalaista, mikä oli 31,9 prosenttia tasavallan väestöstä. Mordvalaisista asuu omassa tasavallassaan kuitenkin vain 33,7 prosenttia eli suurin osa mordvalaisista asuu muualla, pääasiassa hajallaan ympäröivillä alueilla. Yli 5 000 hengen mordvalaisvähemmistöjä oli vuonna 2002 Venäjällä seuraavasti: Baškortostanissa 26 020 mordvalaista (0,63 % alueen väestöstä), Tatarstanissa 23 702 (0,63 %), Tšuvassiassa 15 993 (1,22 %), Nižni Novgorodin alueella 25 022 (0,71 %), Orenburgin alueella 52 458 (2,41 %), Penzan alueella 70 739 (4,9 %), Samaran alueella 86 000 (2,65 %), Saratovin alueella 16 523 (0,62 %), Uljanovskin alueella 50 229 (3,63 %), Sverdlovskin alueella 9 702 (0,22 %), Tjumenin alueella 9 683 (0,30 %), Hanti-Mansiassa 6 386 (0,44 %), Tšeljabinskin alueella 18 138 (0,50 %), Krasnojarskin aluepiirissä 7 526 (0,25 %), Kemerovon alueella 7 221 (0,25 %), Moskovan kaupungissa 23 387, Rjazanin alueella 7 252 (0,59 %) ja Moskovan alueella 21 856 (0,33 %).

Venäjän lisäksi merkittäviä mordvalaisvähemmistöjä on myös muissa entisen Neuvostoliiton maissa. Kazakstanissa oli vuonna 1989 30 036 mordvalaista ja vuonna 1999 16 147, mikä oli 0,1 prosenttia väestöstä.[9] Ukrainassa oli vuonna 2001 9 331 mordvalaista.[10]

Määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mordvalaiset ovat määrältään olleet yksi suurimmista suomalais-ugrilaisista kansoista ja myös yksi suurimmista vähemmistökansoista Venäjällä. Mordvalaisten määrä pysytteli 1800-luvun lopulta 1900-luvun lopulle asti yli miljoonassa. Suurimmillaan se oli 1900-luvun puolivälin paikkeilla, ollen lähes 1,5 miljoonaa. Venäläistyminen on ollut kuitenkin voimakasta 1900-luvun loppupuoliskolla ja niinpä Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan mordvalaisten määrä oli huvennut alle miljoonan. Neuvostoliiton hajotessa mordvalaisia jäi myös muihin Neuvostoliitosta itsenäistyneisiin valtioihin, kuten Ukrainaan ja Kazakstaniin.

Mordvalaisten määrän kehitys ajalla 1897–2002

Vuosi Määrä Mordvalaisia kieliä
äidinkielenään puhuvia
Huomautus Lähde
1897 1 023 841
1920 1 107 832
1926 1 340 000 [8]
1939 1 450 000 [4]
1959 1 285 000 [4]
1979 1 192 000 73 % [6]
1989 1 153 500 [2]
2002 843 350 Ei tilastoitu

Väestönlaskennan alueissa on eroja. Vuonna 1897 kyseessä on Venäjän keisarikunta, vuosina 1920–1989 Neuvostoliitto ja vuonna 2002 nykyinen Venäjän federaatio.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mordvalaisten asuinalueet 1000-luvun alussa (tummanruskea alue).

Ensimmäinen väitetty tieto mordvalaisista on peräisin Jordanekselta vuodelta 551. Sen mukaan ostrogoottien kuningas Ermanarik alisti mordens-kansan valtansa alle 300-luvun keskivaiheilla.[8] On kuitenkin kyseenalaistettu, tarkoittiko tämä nimitys mordvalaisia. Arkeologit ovat tutkineet rautakautisia kulttuureita, jotka on yhdistetty mordvalaisten esivanhempiin.

Mordvalaiset ovat asustaneet muun muassa kasaarien, bolgaarien ja tataarien naapureina ja ovat saaneet heiltä vaikutteita niin kieleensä kuin tapoihinsakin. Slaavilaisten kansojen siirtyminen lännestä mordvalaisten naapuruuteen alkoi 700-luvulla. Mordvalaiset joutuivat samoihin aikoihin itäisten naapuriensa bolgaarien vaikutuksen alaisiksi ja osittain heidän valtansa allekin.[11]

Mordvalaisten ja venäläisten sotia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen venäläinen maininta mordavalaisista on Nestorin kronikassa, jossa kerrotaan muun muassa mordvalaisten ja venäläisten välisistä sodista.[8] Kronikan mukaan Muromin ruhtinas Jaroslav Svjatoslavitš taisteli mordvalaisia vastaan tappiollisesti vuonna 1103. Kronikka mainitsee mordvalaisten myös jossain vaiheessa maksaneen veroa Rusille eli Kiovan Venäjälle.[4] Vuonna 1184 puolestaan Vladimirin suuriruhtinas hyökkäsi mordvalaisten kimppuun palatessaan sotaretkeltä Volgan bolgaareja vastaan.[7]

Venäläisten hyökkäykset jatkuivat 1200-luvulla pohjoisesta Vladimirin ja Muroman ruhtinaskuntien taholta ja etelästä Rjazanin ruhtinaskunnan taholta ja venäläiset saivat rajaseutua vaikutuspiirinsä alle.[7] Noin vuonna 1220 venäläiset valloittivat Okan ja Volgan yhtymäkohdasta mordvalaiskylän ja nimesivät sen Nižni-Novgorodiksi, josta tuli venäläisten tukikohta mordvalaisia käytäviä sotia vastaan.[4][11]

Venäläislähteiden mukaan mordvalaiset eivät muodostaneet valtiollista kokonaisuutta vaikka mainintoja mordvalaisruhtinaista löytyykin. Ersäläisten ryhmään kuulunut Purgas-niminen mordvalaisruhtinas mordvalaisalueen pohjoisosasta oli liitossa Volgan bolgaarien kanssa ja taisteli venäläisen Vladimirin ruhtinaskunnan kanssa Volgan ja Okan hallinnasta. Purgasin joukkoihin liittyi myös veroja paenneita venäläistalonpoikia.[11] Venäläiset kronikat mainitsevat samalta ajalta Pureš nimisen mordvalaisruhtinaan eteläiseltä alueelta. Pureš liittoutui venäläisten kanssa ja hänen poikansa voitti Purgasin. Venäläisten ja mordvalaisten taistelut päättyivät, koska idästä saapuneet mongolit alistavat molemmat kansat valtansa alle.[4]

Mongolien ja tataarien vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mongolivaltakunnan hajottua perustivat mongolit valloittamalleen Itäisen Euroopan alueelle Kultaisen ordan valtakunnan vuonna 1241. Kultaisen ordan väestöstä suurin osa oli tataareja ja muita turkinsukuisia kansoja, vaikka valtakunnan johtajat olivatkin mongoleja. Mordvalaisten asuinalueen itäosa joutui suoraan Kultaisen ordan vallan alle ja länsiosa puolestaan tuli kuulumaan Kultaisen ordan vasalleina olevien venäläisten ruhtinaskuntien alaisuuteen. Kultaisen ordan tataarien mainitaan tehneen hävitysretken mordvalaisten maille muun muassa vuonna 1288.[7]

Venäläinen uudisasutus alkoi työntyä mordvalaisten maille 1300-luvulla. Ersäläiset yrittivät 1360-luvulla vallata venäläisten perustaman Nižni Novgorodin, siinä kuitenkin epäonnistuen. Vuonna 1377 mordvalaiset tuhosivat yhdessä tataarien kanssa Pjana joelle tunkeutuneen venäläisen sotajoukon, jonka venäläiset puolestaan kostivat tekemällä hävitysretken mordvalaisten alueelle.[7]

Kun venäläiset 1300-luvun lopulla alkoivat päästä mongolien ylivallasta, alkoivat he valloittaa eteläistä mokšalaisten asuttamaa aluetta.[4] Ersäläiset puolestaan jäivät Kultaisen ordan vallan alle ja sen hajotessa 1400-luvulla tuli ersäläisistä Kazanin kaanikunnan alaisia. Kun Moskovan tsaari Iivana Julma valloitti Kazanin kaanikunnan vuonna 1552, joutuivat myös ersäläiset venäläisvallan alle.[4]

Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyttöjä perinteisissä asuissa.

Venäjän vallan alle joutuminen ei aluksi tuonut suurta muutosta mordvalaisten elämään. Mordvalaiset pysyivät omien ruhtinaidensa alaisina, mutta maksoivat aiemmin Kazanin kaanikunnalle maksamansa verot Venäjälle ja joutuivat suorittamaan myös asepalvelusta.[7] Entisen Kazanin kaanikunnan väestöä kohdeltiin Venäjällä vierasheimoisina, joka oli lakiin perustuva erikoisasema.

Olot alkoivat kuitenkin nopeasti huonontua. Verojen määrä kasvoi ja venäläinen ylimystö ja luostarit alkoivat ottaa haltuunsa mordvalaisten maita. Venäläiset veronkantajat ja virkamiehet harjoittivat kiskontaa ja muita väestöä sortavia toimenpiteitä. Mordvalaisia alettiin myös pakolla käännyttämään ortodoksiseen uskontoon.[4] Alueelle perustettiin ortodoksisia luostareita, käännytystyötä tukemaan ja Mordvalaisten uhrilehdot hävitettiin. Kostoksi näistä toimenpiteistä mordvalaiset tappoivat käännytyksen aloittaneen Rjazanin piispan.[11] Tyytymättöminä oloihinsa mordvalaiset osallistuivat Vale-Dimitrin ja Stenka Razinn kapinoihin 1600-luvulla.[4] Molempien kapinoiden aikana he pyrkivät valloittamaan Nižni Novgorodia.[7]

Mordvalaisten kapinointi kuitenkin tukahdutettiin ja he joutuivat entistä tukalampaan asemaan. Tämän jälkeen mordvalaiset aloittivat oman kansainvaelluksensa itään ja etelään, etsien vapaampia ja parempia oloja. Mordvalaisten siirtyminen jatkui entistä voimakkaampana myös 1700-luvulla ja niinpä suurin osa mordvalaiskansasta hajaantui Volgan itäpuolisille alueille ja Saratovin kuvernementtiin.[7] Siirtyminen jatkui myös 1800-luvulla, jolloin mordvalaisia muutti muun muassa Länsi-Siperiaan, Venäjän kaukoitään ja Keski-Aasiaan.[11] Tästä siirtymisestä johtuu mordvalaisten nykyinen hajanainen ja laaja asuinalue. Mordvalaisten laajamittainen siirtyminen itään ja venäläisten uudisasukkaitten tulo johti jo 1600-luvulla siihen, että mordvalaiset jäivät vähemmistöksi alkuperäisellä asuinalueellaan.[11]

Kazanin kaanikunnan valloituksen ajoilta periytyvä mordvalaisten vierasheimoinen asema alkoi hävitä 1700-luvulla. Mordvalaiset talonpojat joutuivat näin samalle tasolle venäläisten talonpoikien kanssa. Mordvalaisista ei kuitenkaan tullut yksityisten maanomistajien maaorjia, vaan he säilyivät kruunun alaisina. Poikkeuksen tässä suhteessa teki vain luoteisin ersäläisalue.[4] Mordvalaisten elintapojen venäläistyminen alkoi voimistua 1700-luvulla.[8]

Ei-venäläisistä kansoista haluttiin saada 1800-luvulla vahvempia uskovaisia. Kielitieteen professori Nikolai Ilminski oli sitä mieltä että se on mahdollista vain äidinkielisen opetuksen avulla. Sen seurauksena perustettiin mordvalainen käännösosasto, joka alkoi tuottaa mordvan kielistä materiaalia. Kouluissa opetuskielenä säilyi kuitenkin venäjä ja mordvasta tuli vain oppiaine. Käännöstyön seurauksena syntyi mordvalainen sivistyneistö, joka arvosti omaa kulttuuriaan. Ennen vuoden 1917 vallankumousta jo noin 100 mordvalaista oli suorittanut yliopistollisen loppututkinnon.[12]

Tultaessa 1900-luvun alkuun, oli mordvalaisten pääelinkeinona maanviljely. Metsien supistumisen vuoksi aiemmin tärkeä mehiläistenhoito oli menettänyt merkitystään. Karjatalous ei ollut kovin kehittynyttä. Naiset pukeutuivat vielä perinteisiin kansanpukuihinsa ja heidät tunnettiin taitavina ompelijoina.[7]

Kun Venäjän keisarikunta romahti 1917 ja alkoi Venäjän sisällissota, olivat mordvalaiset yhtenä Volgan alueen kansoista perustamassa Idel-Uralin tasavaltaa.[11] Mutta bolševikit valloittivat Idel-Uralin kuitenkin jo vuoden 1918 lopulla.

Neuvostoliiton vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idel-Uralin romahduksen myötä mordvalaiset joutuivat Neuvosto-Venäjän myöhemmän Neuvostoliiton osaksi. Neuvostohallitus perusti vuonna 1925 mordvalaisten alueille autonomisia piirejä ja kyläneuvostoja. Mordvien autonominen piirikunta perustettiin 16. heinäkuuta 1928 ja se korotettiin autonomiseksi alueeksi 10. tammikuuta 1930. Alueen väestöstä oli tuolloin mordvalaisia 38,4 prosenttia ja venäläisiä 56,1 prosenttia.[7] Autonomisesta alueesta muodostettiin Mordvalaisten autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 20. joulukuuta 1934.

Neuvostoaikana mordvalaisille luotiin kaksi kyrillisiä kirjaimia käyttävää kirjakieltä, ersän murteeseen perustuva vuonna 1922 ja mokšan murteeseen perustuva vuonna 1923. Perustettiin myös mordvankielinen lehdistö ja koululaitos, jossa opetuskielinä olivat ersä ja mokša. Useita mordvankielisiä lehtiä ilmestyi myös Mordvan ASNT:n ulkopuolella. Vuonna 1932 perustettiin mordvalaisten kirjailijoiden liitto.

Mordvalaisen kulttuurin nousun kohtaloksi koitui Neuvostoliiton 1930-luvun vähemmistökansallisuuksiin kohdistuneet vainot. Mordvalaisten lehdet Mordvan ulkopuolisilla alueilla lakkautettiin. Monet mordvalaiseen sivistyneistöön kuuluneet tuomittiin porvarillisesta nationalismista. Puhdistusten jälkeen mordvalainen kulttuuri oli heikossa tilassa. Vuonna 1938 venäjästä tehtiin pakollinen oppiaine kaikissa ei-venäläisissä kouluissa. Kouluopetuksessa venäjä tuli lopulta opetuskieleksi ylemmille luokille, ja mordvankielistä opetusta oli enää alemmilla luokilla. Mordvankielistä opetusta ajettiin alas ja 1980-luvulla enää harvoissa Mordvan kouluissa opetettiin mordvaksi edes kahta ensimmäistä vuotta. Myös mordvankielistä lehdistöä supistettiin voimakkaasti ja mordvalaisia uudissanoja korvattiin venäläisillä.[13]

Kansallisen heräämisen merkkejä alkoi ilmetä Neuvostoliiton kansoilla 1980-luvulla, niin myös mordvalaisilla. Alettiin vaatia ersän ja mokšan kielien aseman parantamista. Mordvalaiset myös perustivat kielensä ja kulttuurinsa edistämiseen tähtäävää seuratoimintaa.[14]

Venäjän federaatio ja Mordvan tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton hajotessa Mordvien ASNT julistautui suvereeniksi Mordvan tasavallaksi, josta tuli osa Venäjän federaatiota. Mordvankielinen opetus alkoi lisääntyä kouluissa, myös Mordvan ulkopuolisilla alueilla.

Kuuluisia mordvalaistaustaisia henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Baush, viimeinen itsenäinen mordvalaisten ruhtinas, voitti tataarit vuonna 1612
  • Patriarkka Nikon (1605–61), ortodoksisen kirkon uudistaja
  • Avvakum (1620/21–82), vanhauskoisten lahkon johtaja
  • Aljona (k. 1670), naispuolinen kapinapäällikkö Stenka Razinin joukoissa
  • Kreivi Mordvinov (1745–1845), taloustieteilijä, kapitalisti
  • Vasili Klutševski (1841–1911), tiedemies, historiantutkija ja filosofi
  • S. Anikin (1868–1919), poliitikko, duuman jäsen, työväenpuolueen johtaja, folkloristikko
  • Stepan Erzia (1876–1959), palkittu kuvanveistäjä
  • Vasili Tšapajev (1887–1919), puna-armeijan sankari Venäjän sisällissodassa
  • I. Kutjakov, puna-armeijan prikaatin- ja divisioonankomentaja Venäjän sisällissodassa, sotateoreetikko, Stalinin vainojen uhri
  • M. Purkajev (1894–1953), puna-armeijan kenraali toisessa maailmansodassa
  • Fjodor Vidjajev (1912–1943), toisessa maailmansodassa Barentsinmerellä ansioitunut sukellusveneen komentaja, jonka mukaan on nimetty Vidjajevon kaupunki.
  • Mihail Devjatajev (1917–2002), toisen maailmansodan hävittäjä-ässä, pakeni vuonna 1945 sotavankeudesta kaapatulla Henkel He 111 -pommittajalla, Neuvostoliiton sankari vuodesta 1956, siviilissä jokilaivuri

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • V. K. Abramov: Outstanding figures of Mordvinian origin. Historia fenno-ugrica I:1. Oulu 1996: s. 21–28.
  • J. N. Smirnov: Mordva (venäjäksi 1895); Suomen suku (vuodesta 1926).
  • Laakso Johanna (toim.): Uralilaiset kansat – Tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista, s. 159-160. (Mordvalaisten osuuden kirjoittanut Salo Merja). WSOY, 1991. ISBN 951-0-16485-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Mordvan kielet 13.12.2006. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 12.1.2008.
  2. a b c d Salo 1991, s. 156
  3. a b Pöysti Osmo: Suomalais-ugrilaisen maailman pääkaupungit 4.11.2007. Viitattu 13.1.2008.
  4. a b c d e f g h i j k Otavan iso tietosanakirja 6, s. 26-28. (MONT–PYRA). Helsinki: Otava, 1963.
  5. a b c d Salo 1991, s. 159-160
  6. a b Suomalainen tietosanakirja, s. 481-482. osa 5. Weilin+Göös, 1991.
  7. a b c d e f g h i j Iso tietosanakirja 8, s. 1239–1243. (LOKKA–MUSTOLA). Helsinki: Otava, 1935.
  8. a b c d e f Facta 2001 11. (MANE-NEU). Porvoo: WSOY, 1984. ISBN 951-0-10232-6.
  9. Ethnodemographic situation in Kazakhstan (pdf) Viitattu 12.1.2008. (englanniksi)
  10. All-Ukrainian population census 2001 (The distribution of the population by nationality and mother tongue) State Statistics Committee of Ukraine. Viitattu 12.1.2008. (englanniksi)
  11. a b c d e f g Salo 1991, s. 161-163
  12. Salo 1991, s. 165
  13. Salo 1991, s. 166-168
  14. Salo 1991, s. 182

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]