Kuolan saamelaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuolan saamelaiset
Saamen lippu
Saamen lippu
Merkittävät asuinalueet
Venäjän lippu Venäjä 1 890
Kielet kildininsaame, turjansaame, venäjä
Uskonnot ortodoksisuus
Sukulaiskansat muut saamelaiset

Kuolan saamelaiset ovat Kuolan niemimaalla Venäjällä asuvia saamelaisia. Kuolan saamelaiset ovat niin sanottuja itäsaamelaisia, joihin luetaan myös koltat, joita ei katsota yleensä kuuluviksi Kuolan saamelaisiin. Ero on kuitenkin tapahtunut vasta viime vuosikymmeninä. Kuolansaamelaiset puhuvat kiltinänsaamea ja turjansaamea sekä valta­kieltä venäjää, aikaisemmin osa heistä myös akkalansaamea. Vuonna 1989 Kuolan saamelaisia oli 1 890 ja heistä 42 % puhui saamea.lähde? Suurin osa Kuolan saamelaisista asuu Lovozeron piirissä.[1]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1856 D. E. D. Europaeus keräsi kieli- ja kansa­tieteellistä aineistoa Kuolan niemimaalta. Tarkempi tutkimus alkoi kuitenkin vasta 1800-luvun lopussa. Arvid Genetz käänsi osan Matteuksen evankeliumista kildinin­saameksi. Hänen työnsä oli ensimmäinen kyriilisin kirjaimin kirjoitettu kiltinän­saamelainen teos. Genetz julkaisi myös sanakirjan Kuolan lapin murteiden sanakirja ynnä kielen näytteitä vuonna 1891. Ensimmäinen kielioppi Oroz-lapp nyelvtani vazlat julkaistiin J. Halaszin toimesta vuonna 1883. Toisen maailmansodan jälkeen G. Kert julkaisi monografin Kuolan saamelaisten murteista. 1980-luvulta eteenpäin Kuolan saamelaisten tutkimus on herättänyt uudestaan mielenkiintoa tutkijoiden parissa.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset historialliset maininnat itäsaamelaisista ovat 1500-luvun loppupuolelta[2]. Ortodoksisuus tuli Kuolaan novgorodilaisten mukana 1000-luvulta alkaen. 1400-luvulla Kuolaan rakennettiin sen ensimmäiset kirkot uudisasukkaiden tarpeita varten. Vielä 1200-luvulla Kuolan saamelaiset elivät sukuyhteisöissä ja uskoivat luonnonhenkiin. 1500-luvulla luterilaisuuden leviäminen sai ortodoksisen kirkon aloittamaan väestön käännytyksen ortodoksisuuteen. Merkittäviä käänyttäjiä alueella olivat Trifon Petsamolainen sekä munkit Feodorit ja Feognosti. 1500-luvun aikana Kuolaan rakennettiin 10 kirkkoa. Ensimmäiset kristinuskoon kääntyneet saamelaiset olivat Kantalahden saamelaiset vuonna 1526. Sisämaassa käännytys­työ oli hitaampaa, ja käännyttämättömiä saamelaisryhmiä oli Kuolassa vielä 1600-luvun alussa. Tämän lisäksi monella kastetulla oli vain muodollinen suhde kirkkoon.[3] 1800-luvun puoliväliin saakka lähes kaikki Kuolan saamelaiset olivat luku- ja kirjoitustaidottomia. 1800-luvun loppupuolella alettiin perustaa kirkonkouluja. 1900-luvulla Kuolan vedet ja maat kansallistettiin. Tätä ennen oli alueella vallinnut nautintaoikeudet, jotka oli jaettu eri saamelaissukujen kesken.[4] 1920-luvun lopussa aloitettiin kollektivointi ja porotalouden kansallistaminen.Stalinin aikaan monet saamelaiset tuomittiin ammuttavaksi tai leireille kansanvihollisina. Suurien porotokkien omistajia vangittiin kulakkeina.[5]

1940-luvulla Kuolan saamelaisista erosivat suuri osa koltista, jotka siirrettiin menetetystä Petsamosta Suomeen[6]. 1960-luvulla vielä jäljelle jääneitä saamelaiskyliä tyhjennettiin ja niiden asukkaat siirrettiin muualle. Saamelaiset sijoitettiin Luujärvelle (Lovozero), jossa heidän valvomisensa oli helpompaa.[7] Luujärven alkeiskoulussa alettiin opettaa saamea 1980-luvulla. Sitä opetetaan kolmella ensimmäisellä luokalla muutamana tuntina viikossa. Vuonna 1993 opetusta alettiin antaa myös vanhemmille oppilaille. Nykyisin Kuolan saamelaisten ongelmina on työttömyys ja alkoholismi. 90 % Kuolan saamelaisista miehistä kuolee viinaan tai oman käden kautta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuija Saarinen ja Seppo Suhonen: Koltat, karjalaiset ja setukaiset. Snelmann-Instituutti, 1995. ISBN 951-842-167-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Kola Lapps The Red Book of the Peoples of the Russian Empire. Viitattu 26.11.2010. (englanniksi)
  2. Saarinen ja Suhonen 1995, s. 67
  3. Saarinen ja Suhonen 1995, s. 71
  4. Saarinen ja Suhonen 1995, s. 73
  5. Saarinen ja Suhonen 1995, s. 76
  6. Saarinen ja Suhonen 1995, s. 79
  7. Saarinen ja Suhonen 1995, s. 77
  8. Saarinen ja Suhonen 1995, s. 78