Punailves

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Punailves
Bobcat at Fort Worth Zoo.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Kissaeläimet Felidae
Alaheimo: Kissat Felinae
Suku: Ilvekset Lynx
Laji: rufus
Kaksiosainen nimi
Lynx rufus
(Schreber, 1777) [1]
Levinneisyyskartta
Punailveksen levinneisyys
Punailveksen levinneisyys
Synonyymit
  • Felis rufus Schreber, 1777 [2]
Alalajit [3]
  • L. r. rufus
  • L. r. baileyi
  • L. r. californicus
  • L. r. escuinapae
  • L. r. fasciatus
  • L. r. floridanus
  • L. r. gigas
  • L. r. oaxacensis
  • L. r. pallescens
  • L. r. peninsularis
  • L. r. superiorensis
  • L. r. texensis
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Punailves Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Punailves Commonsissa

Punailves (Lynx rufus) on ilvesten sukuun kuuluva kissaeläinlaji, jota tavataan Pohjois-Amerikassa.[4] Se muistuttaa muuten kanadanilvestä, mutta sillä on lyhyemmät raajat sekä pienemmät ja vähäkarvaisemmat tassut.[5] Lisäksi sen levinneisyysalue ulottuu etelämmäksi.[4]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähikuva punailveksen päästä.

Punailves on Pohjois-Amerikan pienin luonnonvarainen kissaeläin – noin kaksi kertaa tavallisen kesykissan kokoinen.[5] Sen pituus kuononpäästä hännäntyveen on 65–105 senttimeriä, minkä päälle tulee töpäkkä, 11–19 senttimetrin mittainen häntä. Säkäkorkeus on yleensä 45–58 senttimetriä ja paino 4–15 kilogrammaa.[4]

Punailveksellä on pehmeä ja tiheä turkki, jonka väritys vaihtelee suuresti yksilöittäin. Pohjaväri voi olla vaaleanharmaa, kellanruskea, punaruskea, ruskea tai ruskeankeltainen. Ruumiin alapuoli ja jalkojen sisäpinnat ovat valkoiset ja mustien tai tummanruskeiden täplien kirjomat.[5] Korvissa on lyhyet töyhdöt, ja niiden tausta on väriltään musta suurta valkoista läiskää lukuunottamatta.[4][5] Päätä reunustavat pulisongin näköiset karvaröyhelöt.[4] Hännän kärki on musta vain yläpuolelta, toisin kuin kanadanilveksellä, jolla se on musta myös kärjen alapuolelta.[5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punailvestä esiintyy lähinnä Yhdysvalloissa, mutta myös Etelä-Kanadassa ja Pohjois-Meksikossa.[1] Yhdysvaltojen alueella se on huomattavasti yleisempi kaakossa sijaitsevissa osavaltioissa kuin länsirannikolla.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punailves voi elää hyvin erilaisissa ympäristöissä, kunhan sille on tarjolla runsaasti jyrsijöitä ja jäniksiä ravinnoksi sekä suojaisia piilopaikkoja. Se välttelee ainoastaan laajoja viljelyalueita. Yhdysvaltojen pohjoisosissa se elää havu- ja sekametsissä, kaakkoisosissa alavissa lehtimetsissä ja rannikkosoilla ja lounaisosissa autiomaissa ja pensasmailla. Meksikossa sitä tavataan aroilla sekä kuivissa trooppisissa metsissä, joiden valtapuita ovat männyt, tammet ja pihdat.[1]

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäniksen saaliikseen saanut punailves.

Kuten monet muutkin kissaeläimet, punailves elää yksin ja liikkuu hämärän aikoihin. Se pysyttelee enimmäkseen maassa, vaikka onkin taitava kiipeämään. Sillä on erinomainen näkö-, kuulo- ja hajuaisti. Se Loudspeaker.svg [[:Media:|ääntelee]]? melko vähän, paitsi kiima-aikana, jolloin se ulvoo ja sähisee lajitovereilleen.[4]

Punailveksen elinpiirin laajuus vaihtelee suuresti elinympäristön mukaan: esimerkiksi Etelä-Kaliforniassa elävillä naarailla se on vain 6 neliökilometriä, kun taas New Yorkin pohjoisosissa elävillä uroksilla se voi olla jopa 325 neliökilometriä.[1] Punailves merkitsee reviirinsä rajat jättämällä voimakkaita hajujälkiä. Uroksen reviiri ulottuu yleensä usean naaraan reviirille ja joskus myös toisen uroksen reviirille. Naaraan reviiri on pienempi kuin uroksella, eikä se ulotu toisen naaraan reviirille. Pesänsä punailves tekee suojaisaan kallionkoloon, onttoon puuhun tai tiheään pensaikkoon.[4]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punailveksen ja kesykissan parittelukäyttäytyminen on varsin samanlaista: urokset ja naaraat liittyvät toistensa seuraan vain parittelun ajaksi, ja molemmilla voi olla useita parittelukumppaneita. Yleensä parittelu tapahtuu alkukeväällä. Poikueita on vuoden aikana vain yksi.[4]

Naaras synnyttää 50–70 vuorokauden kantoajan jälkeen 1–6 poikasta, jotka painavat syntyessään keskimäärin 265 grammaa. Ne avaavat silmänsä 10 päivän kuluttua syntymästä, ja emo imettää niitä 2 kuukauden ikäiseksi. Rintaruokinnan päätyttyä naaras alkaa ruokkia poikasia lihalla ja opettaa ne saalistamaan itsenäisesti. Uros ei huolehdi poikasista mitenkään. Nuoret punailvekset jättävät emonsa ensimmäisenä talvena, noin 8 kuukauden ikäisinä.[4]

Punailves elää luonnossa enintään 12 vuoden ikäiseksi, mutta voi eläintarhassa saavuttaa jopa 32 vuoden iän. Sekä naaraista että uroksista tulee sukukypsiä kahden vuoden ikäisinä.[4]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Punailves on lihansyöjä. Se syö enimmäkseen jyrsijöitä, jäniksiä, pieniä sorkkaeläimiä ja isoja maalintuja, mutta jossain määrin myös matelijoita. Joskus se voi pyydystää pieniä kotieläimiä ja siipikarjaa. Se hiipii saaliinsa lähistölle, syöksyy sen kimppuun ja tappaa puremalla niskanikamaan.[4]

Suojelu ja uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa arvioitiin 1980-luvun alussa elävän noin miljoona punailvestä, ja sen jälkeen kannan koon arvellaan vain kasvaneen. Punailves luokitellaankin elinvoimaiseksi lajiksi.[1] Keski-Meksikossa elävä alalaji L. r. escuinapae on kuitenkin erittäin uhanalainen.[4]

Aikaisemmin punailvestä metsästettiin ja ansastettiin paljon sen arvokkaan turkin vuoksi. Ihmisen lisäksi täysikasvuisella punailveksellä ei ole juuri luonnollisia vihollisia; poikaset voivat kuitenkin päätyä kojootin, kettujen tai suurten pöllöjen saaliiksi.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Lynx rufus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Lynx rufus (TSN 180582) Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  3. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Lynx rufus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k l m n Deborah Ciszek: Lynx rufus – Bobcat Animal Diversity Web. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)
  5. a b c d e Bobcat — Lynx rufus Montana Field Guide. Montana Natural Heritage Program and Montana Fish, Wildlife and Parks. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)