Ahma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ahma
Gulo gulo 01.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Näätäeläimet Mustelidae
Alaheimo: Mustelinae
Suku: Gulo
Pallas, 1780
Laji: gulo
Kaksiosainen nimi
Gulo gulo
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Ahman levinneisyys
Ahman levinneisyys
Synonyymit
  • Gulo luscus
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ahma Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ahma Commonsissa

Ahma (Gulo gulo), tunnettu myös nimillä osma, osmo, kätkä (pohjoissaamen kielestä geatki) ja kamppi, on Euroopan suurin näätäeläin, hieman mäyrää suurempi.[2][3] Koko maailman näätäeläimistäkin vain jättiläissaukko ja merisaukko voivat kasvaa sitä suuremmiksi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pituudeltaan ahma on 65–110 cm, josta häntä on 15–25 cm. Naaras painaa keskimäärin noin 10 kg ja uros 26 kg. Sillä on voimakasrakenteinen ruumis, lyhyet jalat, leveät käpälät ja litteä pää. Väriltään ahma on tummanruskea tai ruskeanmusta ja kyljessä sillä on vaaleahko raita. Päässä on vaaleita ja tummia kuvioita ikään kuin sillä olisi naamio. Kaulassa ja rinnassa voi olla vaaleita läikkiä. Ahma vaihtaa karvan kaksi kertaa vuodessa: touko-kesäkuussa sekä syys-lokakuussa.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahman vuorokausirytmi ei ole kiinteä, mutta pääsääntöisesti se liikkuu öisin ja hämärässä. Ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista nähdä ahma liikkeellä myös päivällä. Ahma voi liikkua paljon. Ruokaa etsiessään se saattaa päivän aikana liikkua jopa 20–40 km.[3][2] Sen liikkuminen on hidasta mutta kestävää laukkaa.[2] Vaikka ahma on suurikokoinen, se on hyvin sopeutunut lumessa liikkumiseen suurten käpäliensä ansiosta.[3] Pehmeässä lumessa ahma hyppii aaltomaisesti kuten pienemmätkin näätäeläimet. Suuri koko ei ole ongelma myöskään kiivetessä ja ahma onkin varsin ketterä kiipeilijä[2]. Se kiipeää puuhun tullessaan säikäytetyksi tai leikkiessään. Joskus puusta on pelkästään hyvä tähystää. Joet eivät ole ahmalle este, vaan se ylittää ne tarvittaessa.

Ahmojen sosiaalinen järjestelmä on samanlainen kuin näädällä. Liikkumisalue on laaja eivätkä ne pysty sitä puolustamaan, mutta se merkitään ulosteilla, virtsalla ja perärauhasten eritteillä. Näin eläimet tietävät missä lajitoverit liikkuvat ja osaavat välttää yhteenottoa. Samaa sukupuolta olevat ahmat eivät siedä toistensa läsnäoloa alueellaan.[2][3][4]

Ahma toimii pääsääntöisesti hajuaistinsa perusteella, joka on erittäin kehittynyt. Oma ruokavarasto löytyy talvella helposti metrisen lumipeitteen läpi ja haaskat voidaan vainuta jo kaukaa.[2] Ahma ei pidä suuremmin ääntä. Siltä voi kuulla lähinnä murinaa ja sähinää.

Kuten eläimillä yleensä, myös ahmalla kuolleisuus on suuri juuri nuorilla ahmoilla ja normaali elinikä on 5–8 vuotta. Täysikasvuiseksi päästyään se voi elää jopa 12–14-vuotiaaksi.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahma lisääntyy hitaasti. Naaraat saavat ensimmäiset poikasensa 3–4-vuotiaana. Poikaset syntyvät maalis-huhtikuussa lumen alla olevassa pesässä ja tavallisesti niitä syntyy kerrallaan kahdesta neljään.[5] Syvälle lumikinokseen kaivettuun onkaloon voi johtaa yksi tai useampia käytäviä. Käytäväverkosto voi olla sivukäytävineen, varastoineen ja käymälöineen kymmeniä metrejä pitkä.lähde?

Vastasyntynyt poikanen painaa noin 100 grammaa ja on sokea. Niitä peittää ohut vaalea karva. Poikasten silmät avautuvat tavallisesti neljän viikon iässä ja pesästään ne tulevat ulos noin kahden kuukauden ikäisinä.lähde? Poikaset seuraavat emoaan seuraavaan syksyyn saakka.[5]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahma on pääasiassa raadonsyöjä.[5] Se myös saalistaa poroja ja metsäkauriita, mutta ei pysty kaatamaan aikuista hirveä. Porojen ja metsäkauriidenkin saalistaminen edellyttää yleensä pehmeää hankea, joka kannattaa ahman mutta ei saaliseläintä. Pienemmät nisäkkäät, linnut ja sammakot kuten myös marjat kuuluvat sen ravintoon.[3]

Ahma voi kätkeä saaliinsa lumen alle tai raahata niitä puiden oksille.[4] Se palaa usein haaskalleen.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Venäjän rajalla kuvattu ahma.

Suomessa ahmoja arvioidaan olevan noin 230–250 yksilöä.[5] Suomen lisäksi ahmoja esiintyy Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä, jossa sitä on pääasiassa Siperiassa. Suurin osa ahman koko 2 000 yksilön kannasta, noin 1 500 yksilöä elää Venäjällä. Vielä sata vuotta sitten ahmoja oli paljon enemmän, ja sitä esiintyi myös muun muassa Puolassa, Liettuassa ja Skandinavian eteläisissä osissa.

Ahmaa esiintyy myös Kanadassa ja Yhdysvalloissa ainakin yhtenä alalajina Gulo gulo luscus. Kanadan länsirannikolla sijaitsevan Vancouverinsaaren ahmat ovat mahdollisesti myös oma alalajinsa Gulo gulo vancouverensis, joskin kraniologisten tutkimusten mukaan nekin ovat Gulo gulo luscus -kantaa.lähde? Eteläisellä pallonpuoliskolla ahmoja ei esiinny.

Viime vuosikymmeninä ahmakannat ovat kasvaneet Norjassa ja Ruotsissa. Osaltaan tämän seurauksena ahmojen määrä on jonkin verran lisääntynyt myös Pohjois-Suomessa. Tällä hetkellä Norjassa elää noin 200 ja Ruotsissa noin 300 ahmaa.lähde? Norjan ja Ruotsin runsauslukemat perustuvat järjestelmään, jossa etsittiin pentuepesiä.

Suomessa siirtoistutettiin vuosina 1979–1998 kaikkiaan 16 ahmaa poronhoitoalueelta pääasiassa Keski- ja Länsi-Suomeen, yksi yksilö myös Itä-Suomeen Ilomantsiin.[6][7] Suomenselälle on siirtojen seurauksena muodostunut tiettävästi maailman ainoa istutettu ahmapopulaatio.[8] Siirroista on nyttemmin luovuttu ja ahmojen toivotaan levittäytyvän eteläiseen Suomeen luontaisesti.[7]

Ruotsissa ei myönnetä yksittäisiä ahmojen pyyntilupia, kun taas Norjassa pyydystetään joka vuosi 20–30 yksilöä. Ahmakannan tiheys on suurimmallaan Ruotsin ja Norjan rajalla.

Uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmaa esittävä piirros 1800-luvun lopulta.

Vaikka ahmalle sopivia elintiloja onkin Skandinaviassa ja Venäjällä, ovat suuret erämaat harvassa. Sopivien elintilojen vähennettyä pieni ahmojen määrä on pirstoutunut pieniksi populaatioiksi. Populaatiot ovat pieniä ja erillään toisista, minkä vuoksi ahma on vaarassa kadota kokonaan. Pienissä populaatioissa geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä voi heikentää kantaa. Mitä pienempi populaation koko on, sitä suuremmaksi sattuman vaikutus kasvaa. Sisäsiittoisuuden määrä saattaa myös lisääntyä. Populaatioiden pirstoutuneisuus johtuu jonkin verran myös siitä, että taannoin sukupuuton partaalla ollut ahmakanta on jälkeenpäin ollut lähes eristyksissä itäisestä esiintymisvyöhykkeestään. Hajanaisuudesta saattaa kuitenkin olla hyötyä esimerkiksi jonkinlaisen ympäristökatastrofin sattuessa. Jos jokin populaatio tuhoutuu ympäristökatastrofin seurauksena, säilyvät kuitenkin muut populaatiot. Jos kaikki taas eläisivät samalla alueella ympäristökatastrofin sattuessa, saattaisi laji kuolla sukupuuttoon.lähde?


Suurin uhka ahmalle on kuitenkin ihminen. Ahmalla ei juurikaan ole luontaisia vihollisia, vaikka se sutta karttaakin, on ihminen oikeastaan sen ainoa ja samalla pahin vihollinen. Ihminen on metsästänyt ahmaa, koska ahma aiheuttaa vahinkoja porotaloudelle saalistamalla poroja. Porojen lisäksi ahma pyydystää myös lampaita ja pieniä hirvieläimiä. Ihmiselle itselleen ahma ei kuitenkaan ole vaaraksi, eikä ole yhtään raportoitua tapausta, että ahma olisi tappanut ihmisen.[9] Suomessa ahman ei tiedetä raadelleen ihmisiä; joskus metsästyksen yhteydessä ahma on purrut ihmistä.[9]

Edellä mainittujen lisäksi ahmaan, kuten muihinkin uhanalaisiin lajeihin, vaikuttaa muun muassa metsäympäristöjen muutokset. Tähän sisältyvät muun muassa tehometsätalouden aiheuttamat metsien ikärakenteen muutokset, lahopuiden väheneminen ja metsien hoito. Näiden lisäksi vielä perinneympäristöjen sulkeutumisella, rakentamisella ja kemiallisilla haittavaikutuksilla on erilaisia vaikutuksia. Nämäkin asiat ovat ihmisten teoista johtuvia. Myös talviurheilu ja moottorikelkkailu häiritsevät ahmoja.[10]

Lajin suojeleminen Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahma norjalaisessa eläintarhassa.

Ahma, toisin kuin muut suurpedot, on Suomen metsästyslainsäädännössä täysin omassa luokassaan. Ahma on uhanalaisuutensa takia täysin rauhoitettu. Ahman tapporahan maksaminen lopetettiin vuonna 1975, laji rauhoitettiin poronhoitoalueen eteläpuolella 1977 ja koko maassa se sai rauhoituksen 1982.

Suomella on ahmaa koskevia sitoumuksia muun muassa vuoden 1979 niin sanotusta Bernin sopimuksesta, joka edellyttää ahman tiukkaa suojelua. Sopimus koski tosin myös muita eläimiä. Sopimuksen mukaan kaikki näitä lajeja koskeva tahallinen pyydystäminen ja hallussa pitäminen sekä tahallinen tappaminen on kielletty. Tämä vaatimus on pantu täytäntöön ahman osalta Suomen metsästyslainsäädännössä siten, että ahma on täysin rauhoitettu. Lisäksi EU-jäsenyys velvoittaa Suomea ja Ruotsia noudattamaan erilaisia luontoon liittyviä direktiivejä, jotka rajoittavat kaikkien eläinten kohtelua.

Metsästysasetuksen 28 §:ssä mainitun kohdan mukaan ilveksen ja karhun suojelusta voidaan joissain tapauksissa joustaa, mutta ahmaa ei kuitenkaan mainita asetuksen 28 §:ssä. Tämä johtuu siitä, että luontodirektiivin lajisuojelua koskevat velvoitteet eivät vaikuta ahmaan. Mikäli ahman täydellisestä rauhoituksesta haluttaisiin jostain syystä poiketa, lupaa olisi anottava maa- ja metsätalousministeriöstä. Tällöin tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että ministeriön linjauksen mukaisesti lupaa ahman tappamiseen ei ole annettu sitten vuoden 1984.

Maa- ja metsätalousministeriöllä on ollut jo jonkin aikaa selkeä linja ahmojen suhteen. Sen tavoitteena on, että ahmakantoja voitaisiin kasvattaa erityisesti poronhoitoalueen ulkopuolella. Tätä tavoitetta edistettiin runsaasti 1990-luvulle asti, sillä kaiken kaikkiaan 16 ahmaa siirrettiin poronhoitoalueelta sen ulkopuolelle. Tämän jälkeen ihmiset eivät ole siirtäneet ahmoja, vaan tarkoituksena on, että ahma siirtyisi alueelta toiselle omin avuin.

Monet yksityiset järjestöt, kuten vuonna 1996 perustettu yritys The Wolverine Foundation, inc, ovat keskittyneitä ahmojen suojelemiseen ja tutkimiseen. Lisäksi moni eläinpuisto, kuten Ranuan eläinpuisto, osallistuu ahmojen suojeluun eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelman kautta. Ahmojen lisääntyminen ei tosin ole kovinkaan yleistä vankeudessa. Esimerkiksi juuri Ranualla syntyi ahman pentu viimeksi vuonna 2003.

Eläinten tarhaamisessa on yleisesti vaarana niin sanottu perustajavaikutus. Se tarkoittaa sitä, että kaikki yksilöt ovat muutaman perustajayksilön jälkeläisiä. Täten niiden geenivalikoima ei edusta koko lajin geenivalikoimaa. Eläintarhat tosin pitävät tarkkaa kirjaa siitä, millaisia eläimet ovat. Tästä on hyötyä varsinkin silloin, kun tarhat vaihtavat eläinyksilöitä keskenään. Vaihtojen avulla on tarkoitus suurentaa perinnöllistä monimuotoisuutta risteyttämällä yksilöitä, jotka ovat geneettisesti mahdollisimman kaukana toisistaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Abramov, A., Belant, J. & Wozencraft, C.: Gulo gulo IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2013. (englanniksi)
  2. a b c d e f Pulliainen, Erkki: Suomen suurpedot, s. 160–191. Helsinki: Tammi, 1974. ISBN 951-30-2571-3.
  3. a b c d e f Lyytikäinen, Veli – Pohjois-Karjalan ympäristökeskus: Pohjois-Karjalan suurpedot: erämaisen luonnon ja ihmisen rinnakkaiseloa itäisimmässä Suomessa: tietoa ja tilastoja suurpetojen elintavoista, ihmisen ja petojen kohtaamisesta sekä petovahinkojen ehkäisemisestä Suomessa ja maailmalla, s. 27–32. Joensuu: Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, 2004. ISBN 952-11-1611-0.
  4. a b Suomen eläimet 1, s. 240–244. Espoo: Weilin+Göös, 1983. ISBN 951-35-2730-1.
  5. a b c d Ahma WWF. Viitattu 29.5.2014.
  6. Pohja-Mykrä, Mari & Kurki, Sami: Asialistalla ahma (pdf) (Sivut 22–24) helsinki.fi/ruralia. 2008. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Viitattu 1.2.2012.
  7. a b Siirtoistutukset Suurpedot.fi. 2009. Metsähallitus. Viitattu 28.12.2010.
  8. Ylioja, Tero: Siirretyt suurpedot viihtyvät Suomenselällä Yle.fi. 5.7.2011. Yle Oulu. Viitattu 7.7.2011.
  9. a b Ahman tai ilveksen kohtaaminen Metsähallitus. Viitattu 11.4.2014.
  10. Wolverine: Chasing the Phantom PBS. Viitattu 11.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ahma.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leinonen, Antti; Suominen, Teuvo: Ahma. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12105-7.
  • Koivisto, Ilkka: Uhanalaiset : naali, kiljuhanhi, ahma.... Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-2572-4.
  • Mäensyrjä, Pentti: Ahman jälkijotos. Hämeenlinna: Karisto, 1979. ISBN 951-23-1419-3.