Merisaukko
Sivulta puuttuu | Merisaukko | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Enhydra lutris (Linnaeus, 1758) |
||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Sinisellä merisaukon levinneisyysalue | ||||||||||||||||||
| Alalajit | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Merisaukko Wikispeciesissä |
Merisaukko (Enhydra lutris) on maailman pienin merinisäkäs. Sen hampaat, kallo ja turkki kertovat sopeutumisesta merielämään ja merestä saatavaan ravintoon.[2]
Merisaukosta on käytetty myös seuraavia tieteellisiä nimiä, mutta ne ovat vääriä ja vanhentuneita: Enhydra lutris kamtschatica (Dybowski, 1922), Lutra gracilis (Bechstein, 1800), Lutra marina (Erxleben, 1777), Lutra stelleri (Lesson, 1827) ja Mustela lutris (Linnaeus, 1758). Nykyisin käytettävä nimi Enhydra lutris on myös Linnaeuksen antama vuonna 1758.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Koko ja ulkonäkö
Merisaukot ovat näätäeläimistä suurimpia, koiras voi painaa 22–45 kg ja olla pituudeltaan 120-150 cm, mistä alle kolmannes on häntää. Naaraat ovat vähän pienempiä, 14–33 kg ja 100-140 cm. Merisaukon pehmeä aluskarva on hienompaa ja tiheämpää kuin millään muulla eläimellä. Isokokoisilla aikuisilla voi olla jopa noin 100 000 karvaa neliösentillä. Tällainen pohjavilla pidättää ilmaa ja eristää tehokkaasti jäätävän kylmissä olosuhteissa, mikä on tärkeää, sillä merisaukolla ei ole suojaavaa rasvakerrosta eristeenään. Päällyskarva on ruskea tai punaruskea. Takajalat ovat pitkät, tassut leveät ja varpaiden välissä on räpylä. Etujalat ovat lyhyemmät ja niiden sormet sopivat tarttumiseen.[4] Syvän ruskea turkki vaalenee molemmilla sukupuolilla päätä kohti. Poikasten vaaleanruskea tai säämiskänvärinen turkki tummuu vähitellen iän myötä.
[muokkaa] Levinneisyys
Merisaukko asustaa Kuriilien saarilta Aleuttien kautta Alaskan rannikolle ulottuvalla alueella. Lisäksi sitä tavataan Kalifornian rannikolla. Pohjoisessa sen elinaluetta rajaa merijää, etelässä kelppilevän saatavuus noin 22 leveyspiirille asti. 1700- ja 1800-luvulla metsästys hävitti merisaukot monilta alueilta. Merisaukkoa on nyttemmin palautettu luontoon Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä.
[muokkaa] Elinympäristö
Merisaukot elävät valtameren rannikolla kivikkoisen tai hiekkaisen merenpohjan päällä yleensä alle kilometrin päässä rantaviivasta. Tyypillisesti niiden elinalueella kasvaa laajoja kelppilevätiheikköjä.[4]
[muokkaa] Ravinto
Merisaukko syö rapuja, merisiilejä, meressä eläviä kotiloita, simpukoita, merikorvia, kaloja, kalmareita ja meritähtiä. Niiden hampaat sopivat kovakuoristen nilviäisten murskaamiseen. Yleensä ne tosin murskaavat kovakuoristen saaliseläinten kuoren vatsansa päällä käyttäen apuna merenpohjasta löytämiään kiviä. Tämä helpottaa niiden syömistä.
[muokkaa] Muuta
Vuonna 2006 maailmassa arvioitiin elävän noin 108 000 merisaukkoa.[2] Merisaukkoja on nähtävissä mm. tokiolaisessa eläintarhassa. Siellä on venäläinen merisaukko Mir (Rauha) poikasensa kanssa.[5] Merisaukkoja on myös Osakan akvaariossa.[6]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Enhydra lutris IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ a b Enhydra lutris (Linnaeus, 1758), the Sea Otter IUCN Otter Specialis Group.
- ↑ ITIS: Enhydra lutris (Taxonomic Serial No.: 180547)
- ↑ a b Gunderson, A.: "Enhydra lutris" (On-line) 2002.. Animal Diversity Web. Viitattu 28.12. 2008.
- ↑ Yleisradio: Saukkovauvan polskuttelu hurmaa tokiolaisessa eläintarhassa, luettu 13.6.2007
- ↑ Cappio Chan: kuva merisaukosta, luettu 13.6.2007
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Sea Otter (englanniksi)
