Rusakko
Sivulta puuttuu | Rusakko | ||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||||
| Lepus europaeus Pallas, 1778 |
||||||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||||||
| Rusakon levinneisyys, luontainen elinalue punaisella ja siirtoistutusalueet violetilla. | ||||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||||
 Rusakko Wikispeciesissä |
Rusakko (Lepus europaeus) on jäniseläimiin kuuluva laji, joka esiintyy alkuperäisenä Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Sitä metsästetään ravinnoksi ja turkkinsa takia. Vuonna 2008 Suomessa metsästettiin noin 86 000 rusakkoa.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuvaus
Rusakko painaa 2,5–7 kilogrammaa. Ruumis on 55–68 cm pitkä ja häntä 8–12,5 cm pitkä. Rusakon selkäpuoli on kellertävän harmaanruskea ja pohjavilla valkea. Sivut, etukaula ja raajat ovat ruosteenkeltaiset tai ruosteenpunaiset. Vatsapuoli on valkea. Häntä on alta valkoinen ja päältä musta.[3] Korvat ovat mustakärkiset ja pitkät, ja ulottuvat kuonon eteen vastakkain käännettynä.[3] Talvipuku vaihtelee melkein kesäpuvun värisestä hopeanharmaaseen.[4] Metsäjänis vaihtaa koko turkkinsa täysvalkoiseen, mutta rusakon talviturkki on vain vähän vaaleampi kuin kesäkarva.[5] Kesäpukuisesta metsäjäniksestä sen erottaa pitemmistä korvista ja kaksivärisestä hännästä, joka on myös pidempi kuin metsäjäniksellä.
[muokkaa] Levinneisyys ja elinympäristö
Rusakon luontainen levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan, pois lukien muun muassa pohjoisimmat alueet, sekä alueita Länsi-Aasiasta Kiinaan saakka. Suomeen rusakko on levinnyt kaakosta 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Leviämistä edistivät muutamat Lounais-Suomessa 1900-luvun alussa toteutetut istutukset.[6] Erityisen nopeasti laji runsastui 1910-luvulla, ja 1930-luvulle mennessä se oli levinnyt miltei koko maahan. Kylminä sotatalvina kanta kuitenkin taantui, ja vasta vuosisadan loppupuolella se alkoi runsastua uudelleen. Nykyisin se on levinnyt Suomeen Oulun korkeudelle saakka.[7] Ruotsin rusakkokanta on kokonaan peräisin istutuksista, joita tehtiin Ruotsin ja Tanskan välisessä salmessa olevalle saarelle. Uusille alueille levittyään rusakko on yleensä syrjäyttyänyt alkuperäisen jänislajin, metsäjäniksen.[3]
Rusakko on tulokaslaji myös Isossa-Britanniassa. On arveltu, että jo roomalaiset istuttivat ne Britteinsaarille.[8] Rusakkoja on istutettu riistaeläimeksi myös Euroopan ulkopuolelle: Argentiinaan, Australian Tasmaniaan, Barbadokselle, Brasiliaan, Kanadaan, Chileen, Falklandille, Irlantiin, Uuteen-Seelantiin, Réunionille, Uruguayhin ja Yhdysvaltoihin.[1]
Rusakon tyypillistä elinympäristöä ovat peltoaukeat, kun taas metsäjänis viihtyy nimensä mukaisesti paremmin metsissä.[9] Nykyisin rusakoita tavataan yleisesti myös asuinalueilla.[3]
[muokkaa] Lisääntyminen
Rusakkonaaras voi saada samana kesänä jopa neljä poikuetta.[9] Yleensä poikueita on kolme, ja yhdessä poikueessa 2-4 poikasta.[8]
Kiima-aikana rusakkourokset kilpailevat oikeudesta pariutua naaraan kanssa, joka on vain muutamien tuntien ajan hedelmällinen. Naaras on urosta kookkaampi ja se puolustautuu ja saattaa pahoinpidellä liian innokasta kosijaa. Naaraan tiineys kestää noin 42 vuorokautta. Poikaset näkevät heti ja ovat karvapeitteisiä. Kukin niistä hakeutuu omaan piiloonsa tiheän kasvillisuuden sekaan, jotta petoeläimet eivät saisi niitä kerralla kiinni montaa.[3] Emo käy imettämässä niitä vain kerran vuorokaudessa[3] noin kahden viikon ajan. Imetyshetken ajaksi emo kutsuu kaikki poikaset luokseen, minkä jälkeen ne taas palaavat kukin omaan piilopaikkaansa.[3]
[muokkaa] Ravinto
Kehittyneen ruoansulatusjärjestelmänsä avulla rusakko pystyy ottamaan talteen suurimman osan ruohon ym. kasviaineksen sisältämistä ravintoaineista. Sille kelpaavat hyvin monet kasvit, joten ravinto ei mainittavammin rajoita rusakon esiintymistä. Etenkin apilat ja heinät ovat mieluisia. Talvesta rusakko selviytyy napostelemalla silmuja ja nuorten puiden kuorta. Lisäksi ne vierailevat lintujen ruokintapaikoilla herkuttelemassa kauroilla ja auringonkukansiemenillä.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b Lepus europaeus IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ Metsästystilastot RKTL
- ↑ a b c d e f g Helminen, Matti: Kesy jänis. Suomen Luonto, 2010, nro 8, s. 78. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Lauri Siivonen: Pohjolan nisäkkäät. Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9.
- ↑ 2. Talveen valmistautuminen, eläimet Pohjoinen Luonto
- ↑ Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 5. Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8.
- ↑ Jänislajit Metsästys, Kalastus.
- ↑ a b ARKive
- ↑ a b Rusakko Keskisuomalainen.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Animal Diversity Web (englanniksi)
- Encyclopædia of Life: Lepus europaeus (luettu 23.7.2010) (englanniksi)
- Suomen Metsästäjäliitto: Rusakko
- Kookas.fi: Metsäjänis ja rusakko
- Kallela, Markku 1980: Rusakonpoikanen harakan uhrina. – Lintumies 1.1980 s. 41. LYL.
