Vanaja (kunta)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vanaja
Vånå
Lakkautettu kunta – nykyiset kunnat:
Hämeenlinna, Hattula ja Janakkala
Vanaja.vaakuna.svg Hämeenlinna.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Lääni Hämeen lääni
Maakunta Kanta-Häme
Kihlakunta Janakkalan kihlakunta
Perustettu 18681
Kuntaliitokset Hämeenlinnan mlk (1948, osa)
Liitetty 1967
– kuntiin Hämeenlinna
Janakkala
Hattula
Renko
Pinta-ala  km²
(1966)
– maa 301 km²
Väkiluku 6 533
(1964)
väestötiheys 21,7 as/km²

1 Ensimmäinen kuntakokous

Vanaja (ruots. Vånå, mutta myös Våno ja Vanå) oli Kanta-Hämeessä sijainnut Suomen kunta. Vanaja jaettiin vuonna 1967 Hämeenlinnan, Janakkalan, Rengon ja Hattulan kesken. Kunnan pääosat kuuluvat nykyään Hämeenlinnaan.

Vanaja oli hevosenkenkäkuntana Hämeenlinnan ympärillä, ympäröiden kaupunkia kaikilla muilla ilmansuunnilla paitsi pohjoisessa, jossa Hämeenlinna rajoittui vuoteen 1948 asti Hämeenlinnan maalaiskuntaan, sen jälkeen Hattulaan. Muut Vanajan naapurikunnat olivat Hauho, Janakkala, Lammi, Renko ja Tuulos. Kirkkopitäjänä Vanajan historia ulottuu paljon pidemmälle kuin siitä aikoinaan lohkaistun Hämeenlinnan seurakunnan tai muiden alueen kirkkopitäjien historia.

Vanhoista arkistoista löytyi kansio, joka oli lupa avata vasta 50 vuoden kuluttua. Kun se avattiin 16.11.2009, sieltä löytyi vanha historiikki ja muuta arkistomateriaalia, jotka ovat esillä Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa vitriinissä.[1][2]

Vaakuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wanaja-seuran johtokunnan kokouksessa syksyllä 1956 herätettiin kysymys oman vaakunan hankkimisesta myös Vanajan kunnalle. Asiaa valmistelemaan valittiin toimikunta. Julistettuun kilpailuun saapui kaikkiaan 71 ehdotusta. Voittajaksi selviytyi tunnettu vaakunasuunnittelija Gustaf von Numers Helsingistä. Voittaneessa ehdotuksessa Vanajan vaakunaksi on virallisen vaakunaselityksen mukaan punaisessa kentässä hopeinen, sinivaruksinen ilveksen pää, korvatöyhdöt mustat. Valtuusto hyväksyi voittajan kunnan vaakunaksi, ja ministeriö vahvisti sen 26. marraskuuta 1957.[3][4] Kunnan lakkauttamisen jälkeen vaakuna on ollut Wanaja-seuran tunnuksena.

Nimestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanajan kunta muodostui Vanajaveden äärelle. Kunta on voinut ottaa nimensä järvestä tai järvi tulla nimetyksi vanhan pitäjän mukaan, merkittynä sille kuuluvaksi.

Vanajan ruotsinkielinen nimi esiintyy Turun tuomiokirkon Mustan kirjan 1400-luvulla tehdyssä kopiossa seuraavissa muodoissa: Wanö, Wonö, Waanä, Waeno, Wane, Wonae ja Wonöö sekä keskiajan alkuperäisissä kirjeissä Waanösoken, (1449), Vone soken (1472) ja Waanöö sogn (1523). Nimistötutkijat ovat melkoisen yksimielisiä siitä, että nimen lopussa on ollut saarta merkitsevä ö. Ensimmäisessä tavussa on aluksi ollut pitkä a, josta keskiajan lopulla muotoutui pitkä o.

Nimen suomennos on toinen kysymys. Tutkijat ovat rekonstruoineet paikan suomenkieliseksi nimeksi Vaansaari tai Vaansalo (keskiajan suomessa salo merkitsi suurehkoa saarta). Tutkijat olettavat, että alkutavu Vaan on kuitenkin ilmeisesti lyhennelmä muodosta Vanaan, joten saaren nimi olisi ollut Vanaan- tai Vanajansalo. Kysymys on eittämättä samasta paikasta, jossa Vanajan seurakunnan keskiaikainen kivikirkko sijaitsee ja jonka paikalla ovat varmaankin olleet aiemmat puukirkot samoin kuin pakanuuden aikaiset kulttipaikat. Usein on väitetty, että kirkko rakennettiin saareen[5], mutta Vanajaveden altaan kallistumisen kronologia sekä kaikki kartat 1600-luvulta lähtien[6] osoittavat, että kirkonseutu on aina sijainnut mantereella, vesiväylän itäpuolella. Tosin ennen vuotta 1860, kun Lempäälän koskia ei vielä ollut perattu ja Vanajaveden pinta oli nykyistä kaksi metriä[7] korkeammalla, saattoivat rajut kevättulvat hetkellisesti eristää kirkon saareksi. Tavallista korkeampi tulvavesi pääsi virtaamaan Paikkalanlahdesta Käärmesuolle ja edelleen Luukkaanlahteen pitkin kirkon itäpuolista notkoa peittäen siinä olleet pellot ja niityt. Oletettavasti erikoinen vedenvirtaus tallettui kansan muistiin, sitä alettiin pitää entisaikoina vallinneena normaalitilanteena, ja saari-käsitys siirtyi 1900-luvun kuluessa tutkimuskirjallisuuteen. Paikannimi Vanaansalo näyttää olevan niin ikään peräisin 1900-luvulta. Harhaanjohtavana sen käyttöä olisi vältettävä.

Ehkä tavallaan alkuperäisimmillään Vaan-nimi on säilynyt Vanajaveden yläjuoksulla, Kernaalajärven rannalla olevan kartanon nimessä: Vånå gård ja suomeksi Vanaantaka, joka on myös Vantaa-joen etymologinen tausta.

Tässä yhteydessä ei voi ohittaa Novgorodin kronikkatietoa, jonka mukaan venäläiset hävittivät vuonna 1311 "Vanai"-nimisen "kaupungin" Hämeestä. Kyseessä oli todennäköisesti Varikonniemestä vuonna 1988 löydetty laajempi asuinalue, joka hävityksen jälkeen ilmeisesti hylättiin kokonaan. Tästä huolimatta on haluttu väittää, että Vanaja nimenä olisikin peräisin vasta piispankartanosta pari kilometriä Varikonniemestä etelään. Todennäköisempää kuitenkin on, että piispa otti kartanokseen hävitetyn Hämeen sydänalueen entisen uhripaikan, joka vain kantoi samaa nimeä kuin keskusalue[8]. Pitäjän ruotsinkielinen nimi suhteellisen todennäköisesti tulee kuitenkin juuri piispankartanosta. Myöhäiskeskiajalla Vanajan pitäjän nimenä oli myös Mäskälä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanajan alueella on ollut asutusta aivan maamme asuttamisen alkuvaiheista lähtien, tätä todistavat useat löydöt. Seppo Suvanto nimittääkin vanhan Vanajan suurpitäjän, lähinnä nykyisen Janakkalan ja entisen Vanajan, aluetta Hiisi-pitäjäksi, koska alueella on huomattavasti tavanomaista enemmän Hiisi-peräistä nimistöä. Paikannimistä aina kartanoihin saakka ulottuu tämä Hiisi-nimien kirjo.

Voidaankin todeta alueen löydösten perusteella, että pakanallinen hautaustapa muuttui Vanajan-Hämeessä kristilliseksi jo 1100-luvun kuluessa. Varsinaisesta kirkollisesta organisaatiosta ei ole minkäänlaista tietoa, ei myöskään mahdollisista kirkollisista rakennuksista. Saarelle rakennettu kirkko on kuitenkin ollut lähellä alueen jyrkkäreunaisia linnavuoria (Hakovuori ja Mantereenlinna), kuten Janakkalassa on Hakoisten linnanvuoren ja Janakkalan kirkon kohdalla.

Paikallisten tarujen mukaan kristinusko koki kovaa vastustusta saapuessaan paikkakunnalle, alueella olevan Katumajärven sanotaan saaneen nimensä kun pakkokastetut vanajalaiset pesivät siellä pois kasteensa. Tutkimuksenlähde tarkemmin? mukaan asia ei kuitenkaan ollut näin voimakkaasti vastustettu. Aluksi uuden uskonnon omaksuminen oli mitä todennäköisimmin vapaaehtoista eikä missään vaiheessa ehdotonta. Suvannon ja G. Kerkkosen hypoteesin mukaan kristinusko levisi alueelle todennäköisesti tanskalaisten tuomana Porvoonjoen laaksosta käsin noin vuoden 1200 tienoilla, siis ennen piispa Tuomaan aikakautta. Tästä on heidän mukaansa todisteena mm. Pyhän Ristin palvonta Hattulan vanhassa kirkossa, sinne suuntautunut pyhiinvaellus, kuin mm. Tanskan kuninkaallisten lahjat ko. kirkolle 1400-luvulla. Tiedot tanskalaisyhteyksistä tosin ovat vasta myöhäiskeskiajalta. Toisaalta 1200-luvun kristillistymiskehityksestä on vaikea saada varmaa kuvaa, koska kirjallisia tietoja kyseiseltä vuosiajalta on säilynyt vähän.[9]

Piispankartano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen kristillisen perinteen vanhuudesta ja samalla paikan tärkeydestä kertoo Turun hiippakunnan piispan omistukset alueella. Vuonna 1229 paavi vahvisti Suomen kirkon omaisuudeksi ne pakanalliset uhrilehdot ja pyhäköt, joita piispan toimesta käännytetyt olivat kirkolle vapaaehtoisesti lahjoittaneet. Yleensä tämä tarkoitti vanhoja palvontapaikkoja, uhrilehtoja ja hautausalueita. Noin sata vuotta myöhemmin kertovat lähteet, että Turun piispalla oli Vanajassa hallussaan kartano. Vielä uskonpuhdistuksen tapahtuessa 1500-luvulla oli Turun piispalla pitäjässä kolme tilaa.

Kartano toimi piispan majapaikkana kun teki talvisia tarkastuskäyntejään. Lisäksi on muistettava Hämeen linnan läheisyys, se muodosti taloudellisen ja hallinnollisen keskuksen, jota piispatkin saattoivat käyttää hyväkseen Hämeen alueen kirkollisessa hallinnassa. Vuonna 1324 piispa Pentti vahvisti Vanajassa käydessään mm. eläkesopimuksen ja hän allekirjoitti sopimuspaperit in curia nostra Wanø. On siis hyvin todennäköistä, että Vanajassa on heti 1200-luvun alkupuolella luovutettu uhrilehto ja kalmistoalue kirkolle ja on lisäksi todennäköistä, että nuo luovutetut alueet ovat sijainneet juuri Vaanansalossa, paikalla sijaitsee nykyisin Vanajan kirkko, ja niistä on muodostunut piispankartano, heidän tukikohdakseen Hämeessä.

Kunnallislain aikainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanajan kunnan kohtalona oli elää melko tarkalleen sata vuotta. Suomeen perustettiin kunnallishallinto 1865 annetulla lainsäädännöllä. Hämeenlinnan kaupungin kasvu ja sen myötä asutuksen laajeneminen ympäristökuntiin johti ensin Hämeenlinnan maalaiskunnan (1948) ja sitten Vanajan (1967) liittämiseen kaupungin alueeseen. Tähän tapahtumaan liittyvät ennusmerkit olivat olleet nähtävissä jo lähes koko kunnan olemassaolon ajan.[10]

Kunnallislain voimaantultua uuden hallintoyksikön toiminta pysyi melko kiinteänä osana seurakunnan, siis kirkkopitäjän, perinteistä hallintoa. Aluksi Vanajankin kunnalliset toiminnot keskittyivät kirkon välittömään läheisyyteen. Kuitenkin melko pian huomattiin, että Hämeenlinnan kaupunki olisi suurimmalle osalle kuntalaisia huomattavasti helpommin tavoitettavissa oleva paikka kuin kirkon seutu, sillä olihan kunta kolmen etelä-pohjoinen suuntaisen vesiesteen halkoma aluekokonaisuus. Näin kunta keskitti koko peruspalvelurakenteensa Hämeenlinnan kaupungin alueelle.

Vanajalaisista kunnallispoliitikoista ansaitsee erityismaininnan Juhana Idänpään-Heikkilä, joka kohosi valtiopäivämieheksi ja jonka ansiot kunnan varhaisessa kehittämisessä ovat kiistattomat. Hänen ansiostaan Vanaja oli kansakoulun rakentamisessa maakunnan ja koko valtakunnan kärkikuntia.

Hämeenlinnan kaupunki oli varsinkin 1900-luvun alkupuolella pitkäkatseinen maapolitiikassaan ja hankki omistukseensa laajoja maa-alueita niin naapurikunnista kuin edempääkin, esim. Padasjoelta Päijänteen saaria jne. Näin myös Vanajan kunnan alueelta kaupunki hankki mm. Kantolan yksittäistilan, johon se saattoi hankkia teollisuutta. Näin Hämeenlinna tavallaan syleili Vanajan kunnan osaksi itseään. Varsinkin sodanjälkeinen asuntopula lisäsi voimakkaasti pakoa kaupungin tiukoista asemakaavamääräyksistä huomattavasti väljemmin säänneltyyn Vanajan kuntaa. Näin kaupungin ja Vanajan rajojen läheisyyteen syntyi lukuisia melko isojakin kyliä, kuten Luolaja, Idänpää ja Kankaantaka.

Pitkään kaupungin ja Vanajan kunnan välillä käytiin kädenvääntöä Punaportin alueesta, samasta paikasta, josta Irwin Goodman on tehnyt tunnetun laulunsa Punaportin blues. Alue oli osa Kankaantaan kylää ja sijaitsi kaupungin välittömässä läheisyydessä. Kaupunki ostikin 1917 Paavolan tilan, joka käsitti käytännöllisesti koko alueen. Alueen liittäminen hallinnollisesti kuitenkin epäonnistui, ja syynä mainitaan kaupungin neuvottelijoiden kitsas asenne alueen asukkaiden köyhäinhoitoon, sillä alue oli tunnetusti hyvin matalan toimeentulon seutua. Vanaja toimi alueen kaupunkiin liittämisessä hyvinkin aktiivisesti ja teki sen suhteen useita aloitteita. Kuitenkin vasta vuonna 1948, Hämeenlinnan maalaiskunnan lakkauttamisen yhteydessä, myös Kankaantaan kylä ja siten myös monia neuvotteluja ja aloitteita aiheuttanut Punaportin alue liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin.

Hattelmala oli kasvanut merkittävästi jo ennen kaupunkiin liittämistä, sillä alueelle oli rakennettu Hattelmalan piirimielisairaala. Sairaalan tarpeisiin oli hankittu yli 500 hehtaarin suuruinen Lapion ratsutila. Nykyisin Hattelmala on Hämeenlinnan arvostettu esikaupunkialue, ja sairaalassa toimii Hämeen ammattikorkeakoulu ja uutta yrittämistä innovoiva Innopark.

Jatkosodan jälkeen Vanajaan asutettiin Antrean siirtoväkeä.

Vanajan kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanajan pitäjän, seurakunnan ja kunnan rajat ovat aikojen saatossa vaihdelleet suuresti, samoin on tietenkin alueen kylien laita.

Vanajan historian osassa I-osassa määritellään Vanajan vanhat keskuskylät ja ne olivat Hattelmala, Kankaantaka, Iso-Luolaja, Kauriala, Saarinen, Kirstula, Vuorentaka, Pikku-Parola ja Ojoinen.[11]

Vuosilta 1539–1852 Liisa Poppuis on laatinut tilaluettelon, jossa ilmenevät pitäjän kylät ja yksinäistalot: Hakumäki, Hangasmäki, Harviala, Hattelmala, Heinäjoki, Häitilä, Idänpää-Tyllilä, Ikaaloinen, Kankaantaka, Kankainen, Kantola, Kappola, Kirri, Kitu, Koljala, Kruununmylly, Kukkola, Käikälä, Luolaja, Miemala, Mäskälä, Niemenpää, Paikkala, Rastila, Sillanpää, Syrjäntaka, Ylänne ja Aikäälä.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppo Suvanto; Vanajan keskiaika. Teoksessa: Vanajan historia I (1976)
  • Gunvor Kerkkonen; De danska korstågens hamnar i Finland. Teoksessa: Historiska och litteraturhistoriska studier 27–28 (1952)
  • Akseli Salokannel; Vanajan kirja I (1956)
  • Akseli Salokannel; Vanhaa Vanajaa (1959)
  • Raili Rytkönen; Vanajan historia II (1992)
  • Anna-Maria Vilkuna; Vanajan historia III. Vanajan kunnan ja Hämeenlinnan maalaiskunnan historia 1860-luvulta kuntien lakkauttamisen vuosiin 1948 ja 1967 (2004)
  • Tuovi Kankainen, Terttu Lempiäinen, Irmeli Vuorela; Die Siedlungsgeschichte und Umweltentwicklung von Hämeenlinna Varikkoniemi im Lichte archäeometrischer Untersuchungen. Suomen Museo 1992, s. 87-107

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vanajn x-files
  2. [1]
  3. Akseli Salokannel: Vanhaa Vanajaa. Wanaja-seuran julkaisuja III. Hämeenlinna 1959. s.7.
  4. Suomen kunnallisvaakunat. Suomen kunnallisliitto, 1982.
  5. Seppo Suvanto; Vanajan keskiaika, teoksessa Vanajan historia I s. 116
  6. esim. Johan Holmbergin Vanajan pitäjän kartta, v. 1751, osajäljennös teoksessa Vanajan historia I, s. 120-121
  7. Tuovi Kankainen, Die Siedlungsgeschichte, Suomen Museo 1992, s. 88
  8. Seppo Suvanto; Vanajan keskiaika. In Vanajan historia I, (1976)
  9. Vanajan historia I.
  10. Vanajan historia I, II ja III.
  11. Seppo Suvanto; Vanajan Keskiaika, Vanajan I, Hämeenlinna 1976, s. 123-129.
  12. Liisa Poppius; Vanajan talojen isännät ja emännät 1539-1851, Vanajan historia I, Hämeenlinna 1976, s. 289-331.