Nahkealehtinen kasvillisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nahkealehtisen kasvillisuuden levinneisyys.

Nahkealehtinen kasvillisuus eli välimerenkasvillisuus on kesällä kuivalle ja talvisateiselle Välimerenilmastolle tyypillinen kasvillisuusvyöhyke, jonka kasvit ovat sopeutuneet kesien kuumuuteen ja kuivuuteen monin eri tavoin. Kasvien lehdet ovat usein pieniä, vahapintaisia tai karvaisia, jotta haihtuminen olisi niistä mahdollisimman vähäistä. Kosteammilla alueilla, esimerkiksi jokilaaksoissa ja painanteissa nahkealehtinen kasvillisuus on parhaimmillaan kuivahkoa subtrooppista metsää, kuivemmilla alueilla läpitunkematonta pensaikkoa. Useimmiten se on kuitenkin jotakin tältä väliltä.

Välimeren alueella maannos on paikalla aiemmin kasvaneen metsän tuottaman ruskomullan ja aavikkomaannoksen välimuoto. Kallioperän rauta värjää laajoilla alueilla maan punaiseksi, mistä on peräisin maannoksen nimi terra rossa. Humuskerros on historiallisena aikana tehtyjen hakkuiden ja laiduntamisen sekä niitä seuranneen eroosion vuoksi hyvin ohut. Monin paikoin humuskerros puuttuu kokonaan.

Etualalla Macchiapensaikkoa, Korsika.

Kasvillisuuden eri tyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lounaisaustralialaista nahkealehtistä eukalyptusmetsää talvisateiden aikaan. Kesäisin sama metsä joutuu kestämään kuivuutta ja maastopaloja.
Ainavihannat nahkealehtiset tammilajit ovat tärkeimpiä metsien muodostajia välimerenkasvillisuuden alueella Euroopassa

Välimeren kasvillisuudennxnx alueella oleva ihminen on vaikuttanut tuhansia vuosia. Hakattujen metsien tilalla kasvaa monin paikoin matalaa piikkipensaikkoa, ja esimerkiksi parkkitammi on yleistynyt rautatammen harvinaistuessa. Muita ihmisien toiminnasta hyötyneitä kasveja ovat jänönpavut, piiskaherneet ja väriherneet.

  • Nahkealehtiset metsät ovat tyypillisiä kosteilla alueilla, rotkoissa ja jokien varsilla. Tyypillisiä metsien muodostajia ovat Välimerellä rautatammi, mansikkapuu, pistaasi, laakeripuu, vihertammi, seetri, sypressi, ja korkkitammi, Kaliforniassa on omat tammilajinsa. Australiassa välimereinen metsä on useimmiten kuivaa eukalyptusmetsää. Välimereinen metsä on tyypillisesti noin 5–10 m korkeaa, mutta metsän vanhimmat ja korkeimmat puut, esimerkiksi seetrit, saattavat olla jopa 15 m korkeita ja hyvin paksuja. Ei niin altis metsäpaloille kuin kuivemmat kasvillisuustyypit.
  • Pensastometsät ovat tavallisimpia kasvillisuustyyppejä Välimeren seudulla. Niillä kasvaa tiheää nahkealehtistä pensastoa ja matalia puita, esimerkiksi ainavihantia tammia ja oliivipuita sekaisin, Australiassa matalahkoa eukalyptuspusikkoa. Aluskasvillisuudessa on nahkealehtisiä ruohoja ja heinää. Pensastometsän kasvillisuuden korkeus on noin 1–4 m. Altis maastopaloille.
Garrigue 2007-09-20.JPG
  • Pensastot ovat tyypillisiä kuivilla alueilla. Italiassa siitä käytetään nimitystä macchia, Kaliforniassa ja Chilessä Matorral sekä Espanjassa Chaparral. Pensastot ovat pensastometsiä kuivempia, ja harvempia. Pensasto on noin metrin korkuista. Kesäisin altis maastopaloille.
Garigueta Korsikan saarella huhtikuun lopulla.
  • Välimereiset savannit ovat tyypillisiä erityisesti Kaliforniassa. Myös Välimerellä kasvaa tietyillä kuivilla paikoilla ruohostomaita jossa kasvaa siellä täällä matalia nahkealehtisiä puita. Tällainen kasvillisuustyyppi on hyvin eroosioaltis ja kärsii nopeasti jos talven sateet jäävät niukoiksi ja kesät muuttuvat kuumemmiksi.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvi on sateinen ja kesää selvästi viileämpi. Talvella hepoasteiden pysyvä korkeapaineen rintama siirtyy auringon mukana etelään, jolloin lauhkealle vyöhykkeelle tyypilliset viileät ja kosteat länsituulet pääsevät puhaltamaan talvisadealueelle, tuoden runsaasti sateita. Sateita saadaan lähinnä lokakuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana, mutta myös kesäisin, jos korkeapaineet väistyvät. Ensimmäisten talvisateiden alkamista ei kuitenkaan voida ennustaa samalla tavalla tarkasti, kuin esimerkiksi Aasian monsuunisateita. Välimerellä talvet vaihtelevat, eli joskus talvi voi olla kuivahko, joskus liiankin märkä, yleisesti talven aikana sataa talvisadealueella 60–100 cm, eli selvästi enemmän kuin Suomessa vuoden aikana.

Talvisin pohjoisesta saapuvat matalapaineet saavat edelleen lisää kosteutta itseensä lämpimästä Välimerestä. Talvella Välimerelle pääsevät pohjoisten länsituulten tuomat satunnaiset Atlantilta tulevat matalapaineet ovat keskeisessä asemassa puhuttaessa Välimeren sateisuudesta, talvella länsituulet ovat voimakkaita ja tämä näkyy myös Etelä-Suomessa asti talvella: Etelä-Suomessa talvet ovat yllättävän harmaita ja pilvisiä. Hallaöitä on Välimerellä monesti keskitalvella, yöpakkaset ovat harvinaisempia. Öiset lumi- ja räntäsateet ovat harvinaisia, mutta niitäkin esiintyy muutaman vuoden välein. Talven sateet aloittavat kasvukauden, jolloin monet vyöhykkeelle tyypilliset sipulikasvit versovat ja kukkivat. Sadekaudella maa on vihreä ja kukkien peitossa. Appelsiinipuut, oliivit ja viinit ovat tyypillistä välimerenkasvillisuutta, sillä ne tarvitsevat pitkän kypsymiskauden. Kesän tullen eteläinen subtrooppinen pysyvä korkeapainealue siirtyy auringon mukana pohjoiseen, jolloin kosteat länsituulet eivät enää pääse puhaltamaan talvisadealueelle. Keväsin tuulet puhaltavat etelästä, Saharan suunnilta, ja yhdessä välimerestä haihtuvan kosteuden kanssa, ne saavat ajoittain aikaan Välimeren Pohjois-Rannikolla kurasateita. Samaan aikaan päiväntasaajan pysyvä matalapaineen alue pääsee tuomaan sateita Saharan ja Kongon sademetsien välisille savanneille, joilla koittaa tällöin sadekausi. Kesä on nahkealehtisen kasvillisuuden alueella kuiva ja kuuma, jolloin kasvien hedelmät kypsyvät. Hedelmät kehittyvät talvella talvisateiden ansiosta. Kesän kuivuuden takia metsä- ja pensastopalot ovat tällöin tavallisia ja eräille alueen kasveille lisääntymisen ehto.

Eräät välimerenkasvillisuuden kasvit ovat riippuvaisia kesäisistä maastopaloista, jotta voisivat lisääntyä. Kuvassa eteläafrikkalainen proteapensas maastopalon jälkeen.