Uskonto ja moraali

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Uskonto ja moraali on joskus nähty toisistaan riippuvana ja moraalin on nähty juontuvan uskonnosta, joskus taas moraali on nähty inhimillistä alkuperää olevana ja uskonnoista riippumattomana.[1]

Usein uskonto ja moraali on nähty läheisessä yhteydessä toisiinsa, filosofi Patrick H. Nowell-Smithin (1967) mukaan ”jopa niin, että usein on nähty moraalin olevan täysin riippuvaista uskonnosta jopa siinä määrin, ettei uskonnottomalla voi olla moraalia. Jopa niinkin suvaitseva ja valistunut henkilö kuin John Locke oli sitä mieltä, ettei ateistin sanoja tarvinnut pitää tosina koska hän oli siveellisesti lainsuojaton. Vaikka näin äärimmäisiä ilmaisuja ei usein käytetä, silti usein todetaan, että kaikki moraali alkaa uskonnosta siten, että jos ihmiset eivät koskaan olisi olleet uskonnollisia, he eivät koskaan olisi oppineet moraalia.”[2]

Toisen käsityksen mukaan moraalia ei tarvitse johtaa mistään uskonnollisesta opista, koska yhteisöjen moraalikäsitykset ja uskonnot heijastavat elämän välttämättömyyksiä, eivät luo niitä.[3] Ei ole olemassa moraalisia periaatteita, jotka olisivat yhteisiä kaikille uskonnoille mutta puuttuisivat uskonnottomilta. Tutkimusten mukaan uskonnottomat eivät käyttäydy sen moraalittomammin kuin uskonnolliset ihmiset.[4]

Pascal Boyerin mukaan ihmisillä on taipumus tulkita sisäsyntyiset moraaliset käsityksensä yliluonnollisten toimijoiden aiheuttamiksi.[5] Lapsille moraaliset käsitykset syntyvät luonnollista tietä ilman mitään mielleyhtymiä yliluonnollisiin toimijoihin. Uskovienkin ihmisten moraalikäsityksiin vaikuttavat enemmän muiden ihmisten kanssa jaetut käsitykset, kuin heidän omien uskontojensa viralliset opit.[6]

Uskonnon ja moraalin suhde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut väittävät, että moraali on uskonnosta riippuvainen.[7] Ehkä tavallisimmat perusteet tälle käsitykselle ovat seuraavat viisi.[8]

  1. Jumalat ovat luoneet kaiken, siis myös moraalin.
  2. ”Moraalisesti hyvä” tarkoittaa ”jumalten tahdon mukainen”.
  3. Se, mikä on moraalisesti hyvää, on jumalten tahdon mukaista.
  4. Moraalikäsitykset on pakko oikeuttaa uskonnollisella käsityksellä.
  5. Moraaliset vaikuttimet ovat riippuvaisia uskonnosta.

Jumalat ovat luoneet kaiken, siis myös moraalin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin mielestä on olemassa jumala tai jumalia, jotka ovat luoneet kaikkeuden ja kaiken, mitä siinä on. Täten heidän mielestään jumalat ovat luoneet myös moraalin. Tämän väitteen voivat kuitenkin hyväksyä vain ne, joiden mielestä jumalat ovat luoneet kaiken. Perustelu voisi vakuuttaa parhaimmillaan vain jumalauskoiset, ei uskonnottomia. Lisäksi väitteeseen liittyy ongelma, jonka vuoksi uskovaisenkaan ei tulisi hyväksyä sitä. Jos jumalat ovat luoneet kaiken, he ovat luoneet esimerkiksi urheilun. Kun joku väittää, että moraali on riippuvainen uskonnosta, hän tarkoittaa, että moraali on riippuvainen uskonnosta jollakin tietyllä tavalla eikä vain yleisesti.[9]

”Moraalisesti hyvä” tarkoittaa ”jumalten tahdon mukainen”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien erilaisten uskonnollisten moraalikäsitysten mukaan moraalisilla käsitteillä, käsityksillä tai säännöillä on yhteys siihen, mitä jumalien on ajateltu käskeneen tai mitä jumalien on ajateltu tahtovan. Tätä on kutsuttu jumalallisen käskyn teoriaksi (engl. Divine command theory). Nämä käsitykset voivat siis koskea moraalin tutkimista eli sen kysymistä, mikä on moraalikäsitteiden merkitys tai sitä miten oikeaa ja väärää koskevia käsityksiä muodostetaan. Toisaalta ne voivat koskea arvottavaa moraaliajattelua eli kysymystä, millainen toiminta on oikeaa tai väärää. Käsitykset jakautuvat sen mukaan, minkä uskonnon jumalista on kyse ja sen mukaan, kuinka käsityksen ongelmiin vastataan.[10]

Moraaliset vaikuttimet ovat riippuvaisia uskonnosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofi Julian Bagginiin mukaan ei voida esittää sen paremmin uskovaisten kuin ateistienkaan suhteen loogista todistusta sille että on käyttäydyttävä moraalisesti.[11]


Helvetin pelko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sir David Rossin mukaan nuoret, jotka uskovat helvettiin eivät ole vähemmän taipuvaisia tekemään rikoksia. Gary F. Jensenin Vanderbiltin yliopistossa tekemän tutkimuksen mukaan helvettiin uskominen korreloi positiivisesti väkivaltataipumusten kanssa ja negatiivisesti itsemurhiin.[12]

Uskonto ja yhteisö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisen sosiologisen olettamuksen mukaan uskonto lujittaa moraalista järjestystä. Sosiologien Rodney Stark ja William S. Bainbridge tekemien tutkimusten perusteella uskonnollisuus vahvistaa normien mukaista käyttäytymistä siellä, missä enemmistö hyväksyy normien mukaisen käyttäytymisen perustaksi ja missä normeja ylläpidetään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.[13]

2000-luvulla on tutkittu uskonnollisten yhteisöiden poikkeukselliseen tiiviyteen ja pitkäikäisyyteen. Koska kyky yhteistoimintaan on evoluutiossa edullista,[14][15] useat evoluutiopsykologit ovat halunneet tutkia uskonnon adaptiivista merkitstä ihmisen evoluutiohistoriassa.[16][17]

Evoluutiobiologi David Sloan Wilson on esittänyt uskonnollisten yhteisöiden toimivan niin sanotun ryhmävalinnan yksiköinä. Hänen oletuksensa mukaan uskonnolliset yhteisöt menestyvät paremmin kuin muut ryhmät koska niiden oppijärjestelmät tyypillisesti rohkaisevat itsensä kieltämiseen ja tätä kautta yhteistoimintaan.[18] Wilson katsoo, että satunnaisotos maailman uskonnoista osoittaa, että useimmat näistä motivoivat seuraajissaan adaptiivisia käytösmalleja.[19]

Antropologi Richard Sosis on testannut evoluutiopsykologian niin sanottua kalliiden signaalien hypoteesia jonka mukaan yksilön kelpoisuutta heikentävät rituaalivaatimukset ja uhraukset toimivat signaaleina sitoutumisesta ryhmän oppiin, ja auttavat erottelemaan vapaamatkustajat jotka hyödyntävät ryhmän voimavaroja mutta eivät itse osallistu niiden tuottamiseen. Tämän vuoksi Sosis on esittänyt taipumuksen uskonnolliseen käyttäytymiseen olevan evoluutiossa kehittynyt adaptiivinen kompleksi.[20] Sosisin ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa kävi ilmi, että 1700- ja 1800-luvulla Yhdysvalloissa toimineiden uskonnollisten utooppisten yhteisöiden elinikä korreloi niiden asettamien käytösvaatimusten kanssa, mutta ei-uskonnollisten yhteisöiden kohdalla tätä yhteyttä ei ollut. Uskonnolliset yhteisöt olivat myös huomattavasti pitkäikäisempiä kuin ei-uskonnolliset.[21] Samoin Israelin kibbutzeista uskonnollisella pohjalla toimivat menestyvät taloudellisesti, erityisesti verrattuna ei-uskonnollisiin vastinpareihinsa,[22] minkä Sosis selittää kokeellisissa tutkimuksissa ilmi käyneellä korkealla keskinäisellä luottamuksella erityisesti synagogassa päivittäin vierailevien miesten välillä.[23] On tehty myös lukuisia muita tutkimuksia, joiden on katsottu tukeneen kalliiden signaalien hypoteesia osoittamalla uskonnon ja keskinäisen luottamuksen tai vahvemman yhteisöllisen järjestäytymisen välisen yhteyden.[24][25] [26][27]

Uskonnollisen moraalin arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskontokritiikki

Useiden filosofien mukaan näkemykseen, että uskonto on moraalin lähde liittyy käsitteellisiä ongelmia. On ongelmallista väittää, että jumalat ovat hyviä ja samaan aikaan väittää, että he antavat ymmärryksen hyvän ja pahan suhteen, koska niin ei voi sanoa syyllistymättä tautologiaan. Toisin sanoen jumalat voivat tehdä mitä tahansa ja se olisi silloin hyvä, koska jumalat itse määräävät moraalin.[4]

New Yorkin WTC-pilvenpiirtäjät tulessa ennen sortumistaan.

Uskonnon arvostelijoiden mukaan uskonnot saavat aikaan sotia, tappamista ja kärsimystä. Uskonnottomat moraalifilosofit ovat esittäneet, että monet uskonnolliset näkemykset uskonnon oppien mukaan elämisen hyveen palkitsemisesta ikuisessa elämässä edustavat itsekästä nautinnontavoittelua. Ruumiillisen kärsimyksen tuottaminen tai edes tappaminen eivät ole ikuiseen, ei-ruumiilliseen elämään uskovalle moraalisesti kauhistuttavimpia asioita.[28]

Kokemuksen mukaan uskonnolliset tekstit voivat yhtä hyvin yllyttää väkivaltaan kuin kehottaa lähimmäisenrakkauteen.[3] Raamatussa Mooses tapatti Jumalan käskystä kaikki midianilaiset miehet, naiset, pojat ja tytöt, jotka eivät olleet neitsyitä.[29] Myöhempää rikollisuutta edustavat esimerkiksi ristiretket, kolmikymmenvuotinen sota, lukemattomat selkkaukset sunni- ja shiiamuslimien välillä ja terroristit, jotka räjäyttävät itsensä uskoen varmasti pääsevänsä suoraan paratiisiin.[4]

Richard Dawkins kertoo kirjassaan Jumalharha tutkimuksesta, jossa israelilaiset lapset lukivat, kuinka Raamatun kertomuksessa israelilaiset Joosuan johdolla hyökkäsivät Jerikoon ja tappoivat kaikki kaupungin asukkaat. Yli 65 prosenttia hyväksyi kansanmurhan ja perusteli sitä uskonnollisilla syillä (Jumala käski tehdä niin, uhrit elivät juutalaisille luvatulla maalla ja niin edelleen). 26 % ei hyväksynyt murhaamista ja perusteli tätä muilla syillä: esimerkiksi eläimet, jotka tapettiin kaikkien ihmisten mukana, olisi pitänyt jättää sotasaaliiksi. Toinen oppilas totesi samaa omaisuudesta. Kolmas totesi että arabit ovat epäpuhtaita, joten epäpuhtaalle maalle meneminen tekee epäpuhtaaksi ja langettaa saman kirouksen israelilaisten päälle. Sama teksti esitettiin uudelleen, mutta nimet muutettiin kiinalaisiksi ja 3000 vuotta vanhaksi tapahtumaksi. Tällöin vain seitsemän prosenttia hyväksyi kansanmurhan, mutta jopa 75 ei hyväksynyt sitä.[30]

Sam Harris pohti kirjassaan Uskon loppu: Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus (2004) uskonnollisen fundamentalismin suvaitsemisen ongelmia. Kirja on kirjoitettu syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Harrisin sanoma on, että jumalaan uskomiseen perustuvissa uskonnoissa ei ole mitään hyvää. Hän vaatii arvostelevaa, järkiperäistä ajattelua. Mitään todellisuutta koskevaa väitettä ei tule hyväksyä ilman kunnollisia perusteluja. Uskonnot, jotka saavat ihmiset ajamaan matkustajakoneita päin pilvenpiirtäjiä, ovat yhtä vaarallisia kuin tappavat virukset. Uskontoja vastaan on taisteltava, jotta ihmiset pystyisivät kasvamaan jumalauskosta riippumattomiksi, henkisesti täysikasvuisiksi olennoiksi. Todellisuuskäsityksessä olisi kyettävä yhdistämään järki, hengellisyys ja etiikka.[31]

Uskontojen moraalinen arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

François-Léon Sicard (1862–1934), Laupias samarialainen.

Filosofi Juha Räikkä käsittelee teoksessa Taivaassa ja maan päällä: Johdatus uskonnonfilosofiaan (1997) uskonnon ja moraalin suhdetta.[32] Räikkä aloittaa kristinuskon moraalisesta arvostelusta. Hän toteaa, että joidenkin mielestä kristinuskon synty on ollut maailmanhistorian suurin vitsaus: sokea usko on johtanut liian usein siihen, että ihmiset ovat ryöstäneet, tuhonneet ja tappaneet. Räikkä toteaa, että kristinuskon omaksuminen on johtanut moniin kielteisiin ja tuomittaviin seurauksiin. Historiallisista esimerkeistä tunnettuja ovat ristiretket, uskonnolliset sodat, inkvisitio, noitavainot, kirkon siveellinen rappio ja järjen käytön vastustaminen. Nykyisissäkin yhteiskunnissa on kristillisen perinteen kielteisiä seurauksia. Uskonnot aivopesevät ihmisiä, riistävät heidän itsemääräämisoikeutensa, käyttävät heitä taloudellisesti hyväkseen, ajavat itsemurhiin, syrjivät toisuskoisia, syrjivät homoseksuaaleja, tukahduttavat ilmaisunvapautta ja tuhoavat alkuperäiskansojen elämäntapaa. Esimerkkejä ovat myös kirkoissa tapahtuva lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, avioliittojen rikkoutuminen uskonnollisen heräämisen vuoksi, kirkkojen harjoittama sodanlietsonta ja juutalaisten osuus Lähi-idän selkkauksissa. Usein sanotaan, että kristinusko on vaikuttanut muun luonnon ja toisten eläinten alistamiseen sekä oppiin miesten ylempiarvoisuudesta naisiin nähden. Kristillisellä perinteellä voi olla kielteinen vaikutus ihmisten mieliin. Uskovainen voi kärsiä jatkuvista turhista syyllisyydentunteista, hän voi olla kohtalouskoinen ja nöyryys-käsitteen korostamisen vuoksi menettää vaikuttimensa toimia itsenäisesti, hän voi vaipua teeskentelyyn tai pelkotiloihin. Kristinusko on puuttunut myös politiikkaan ja tukenut vallankäyttöä: uskovat ovat usein vastustaneet yhteiskunnallisia uudistuksia.[33]

Räikkä toteaa tähän, että kristinusko on tuottanut myös suuren määrän myönteisiä seurauksia. Uskonto on ollut vaikuttimena hyvien tekojen tekemiseen. Kristityt ovat uskon vaikutuksesta avustaneet köyhiä, hoitaneet sairaita ja siirtäneet toisille tietoa ja arvokäsityksiä. Uskonnot ovat lohduttaneet ihmisiä, opettaneet kiltteyttä ja vaatimattomuutta, parantaneet juoppoja ja tuottaneet henkistä hyvinvointia. Kirkot ovat tehneet kansainvälistä avustus- ja yhteistyötä. Kristinusko on vaikuttanut taiteeseen ja tieteeseen myös myönteisesti.[7]

Räikän mukaan uskonnon seurausten ja käytäntöjen arviointi ja uskonnollisen oppijärjestelmän moraalinen arviointi ovat kaksi eri asiaa. Uskonnon kannattaja voi toimia moraalittomasti, mutta uskonnollinen oppi ei välttämättä kehota toimimaan moraalittomasti. Toiseksi Räikkä huomauttaa, että vaikka esimerkiksi kristinuskoa ei olisi ollut, ihmiset olisivat harjoittaneet julmuuksia jonkin toisen uskonnon piirissä tai uskonnoista riippumatta. Räikän mielestä uskovaiset eivät tässä mielessä ole erityisen hyviä eivätkä erityisen pahoja ihmisiä. Uskominen voi vaikuttaa hyviin tai pahoihin tekoihin.[7]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katso myös: Epleya, Nicholas ym.: Believers’ estimates of God’s beliefs are more egocentric than estimates of other people’s beliefs lokakuu 2009. Proceedings of the National Academy of Sciences. Viitattu 12.2.2010. (englanniksi)
  2. Nowell-Smith, Partick H. Teoksessa Edwards, Paul (toim.): The encyclopedia of philosophy. Volume seven, s. 150. New York & London: Macmillan, 1967. (englanniksi)
  3. a b Mutanen, Annikka: Mistä moraali syntyy?. Tiede, 12.8.2008, 8/2008. vsk, nro 8, s. 48-53. Helsinki: Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.12.2008.
  4. a b c Hauser, Marc & Singer, Peter: Morality without religion Viitattu 18.12.2008. (englanniksi)
  5. Boyer 2007, s. 320.
  6. Boyer 2007, s. 218.
  7. a b c Koistinen & Räikkä 1997, s. 13.
  8. Perusteista on filosofi Juha Räikän mukaan keskustellut esimerkiksi filosofi Jonathan Berg Haifan yliopistosta.
    * Berg, Jonathan: ”How could ethics depend on religion?”, teoksessa Singer, Peter (toim.): A companion to ethics, s. 525–533. Blackwell companions to philosophy. Oxford: Blackwell, 1993. ISBN 0-631-18785-5. (englanniksi)
  9. Koistinen & Räikkä 1997, s. 16.
  10. Koistinen & Räikkä 1997, s. 16–17.
  11. Hartikainen, Erkki: Erehtymätön ateisti Vapaa ajattelija. 4/2005. Viitattu 10.1.2011.
  12. Magee, M. D.: The Social Psychology of Christianity askwhy.co.uk. Viitattu 5.9.2010. (englanniksi)
  13. Ketola, Kimmo & Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tom: Uskonto ja ihmismieli, s. 112. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-007-7.
  14. Hammerstein, Peter: Genetic and cultural evolution of cooperation. Report of the 90th Dahlem workshop on Genetic and cultural evolution of cooperation Berlin, June 23–28, 2002. Cambridge, Massachusetts: MIT Press, 2003. ISBN 0-262-08326-4. (englanniksi)
  15. Henrich, Natalie & Henrich, Joseph: Why humans cooperate: A cultural and evolutionary explanation. Evolution and cognition. Oxford: Oxford University Press, 2007. ISBN 978-0-19-530068-0. (englanniksi)
  16. Sosis, Richard: The Adaptationist-Byproduct Debate on the Evolution of Religion: Five Misunderstandings of the Adaptationist Program. Journal of Cognition and Culture, 2009, 9. vsk, s. 339–356. (englanniksi)
  17. Ketola, Kimmo: Uskonto, kulttuuri ja ihmisluonto: Katsaus evolutiiviseen uskonnontutkimukseen. Tieteessä tapahtuu, 2009, 27. vsk, nro 4–5, s. 8–17. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  18. Wilson, David Sloan: Darwin’s cathedral: Evolution, religion, and the nature of society. Chicago, Illinois: University of Chicago Press, 2002. ISBN 0-226-90134-3. (englanniksi)
  19. Wilson, David Sloan: Testing Major Evolutionary Hypotheses about Religion with a Random Sample. Human Nature, 2005, 16. vsk, nro 4, s. 419–446. (englanniksi)
  20. Alcorta, Candace S. & Sosis, Richard: Ritual, Emotion, and Sacred Symbols: The Evolution of Religion as an Adaptive Complex. Human Nature, 2005, 16. vsk, nro 4, s. 323–359. (englanniksi)
  21. Sosis, Richard & Bressler, Eric: Cooperation and commune longevity: A test of the costly signaling theory of religion. Cross-Cultural Research, 2003, 37. vsk, s. 211–239. (englanniksi)
  22. Fishman, Aryei & Goldschmidt, Yaaqov: The Orthodox Kibbutzim and Economic Success. Journal for the Scientific Study of Religion, 1990, 29. vsk, nro 4, s. 505–511. (englanniksi)
  23. Sosis, Richard & Ruffle, Bradley J.: Religious Ritual and Cooperation: Testing for a Relationship on Israeli Religious and Secular Kibbutzim. Current Anthropology, 2003, 44. vsk, nro 5, s. 713–722. (englanniksi)
  24. Bulbulia, J. & Mahoney, A.: Religious solidarity: The hand grenade experiment. Journal of Cognition and Culture, 2008, 8. vsk, nro 34, s. 295–320. (englanniksi)
  25. Tan, J. H. W. & Vogel, C.: Religion and trust: An experimental study. Journal of Economic Psychology, 2008, 29. vsk, s. 832–848. (englanniksi)
  26. Ahmed, A. M.: Are religious people more prosocial? a quasiexperimental study with Madrasah pupils in a rural community in India. Journal for the Scientific Study of Religion, 2009, 48. vsk, nro 2, s. 368–374. (englanniksi)
  27. Chen, Daniel L.: Club Goods and Group Identity: Evidence from Islamic Resurgence During the Indonesian. Journal of Political Economy, 2010, 118. vsk, nro 2, s. 300–354. (englanniksi)
  28. Bunge, Mario: Ethics: The good and the right, s. 199–201. Treatise on Basic Philosophy, vol. 8. Dordrecht: D. Reidel, 1989. ISBN 0-7923-0551-5.
  29. 4. Moos. 31:1-19
  30. Tamarin, G. R.: The Influence of Ethnic and Religious Prejudice on Moral Judgment. New Outlook, 1966, nro 9:1, s. 49–58.
    Tamarin, G. R.: The Israeli dilemma: Essays on a warfare state. Rotterdam: Rotterdam University Press, 1973. ISBN 951-662-334-4.
    Selostusta tutkimuksesta on artikkelissa Hartung, John: Love Thy Neighbor: The Evolution of In-Group Morality. Skeptic, 1995, nro Vol. 3, No. 4, 1995. (englanniksi)
  31. Alenius, Jyrki: Filosofi suomii jumaluskontoja Helsingin sanomat. 29.6.2007. Viitattu 4.12.2008.
  32. Artikkeli on julkaistu myös teoksessa: Räikkä, Juha: Moraalin kanssa: Esseitä hyvästä yhteiskunnasta, s. 45–73. 2. painos (1. painos 1998). Kuopio: Unipress, 2004. ISBN 951-579-222-3.
  33. Koistinen & Räikkä 1997, s. 12.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]