Homoseksuaalisuus ja uskonto
Homoseksuaalisuuden ja uskonnon välinen suhde on ollut vaihteleva. Useat uskonnot ottavat joko suoraan tai välillisesti kantaa sellaisiin ilmiöihin, jotka luokitellaan länsimaissa osaksi homoseksuaalisuutta. Monille uskonnoille on tyypillistä kielteinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja erityisesti homoseksuaalisuuteen. Toisaalta monissa uskontokunnissa seksuaalivähemmistöt ovat muodostaneet itsenäisiä tunnustuksellisia ryhmiä, joissa ei-heteroseksuaalisuus on sallittua.[1]
Homojen ja lesbojen seurustelusuhteista ei ole erityisesti mainittu useimmissa uskonnoissa sääntöjä, vaikkakin avioliitto mielletäänkin useissa uskonnoissa miehen ja naisen väliseksi asiaksi.[2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Buddhalaisuus
Buddhalaisuuden suhde homoseksuaalisuuteen vaihtelee. Länsimaiset buddhalaiset hyväksyvät homoseksuaalisuuden, mutta Aasiassa siihen suhtaudutaan hiljaisen torjuvasti. Sen katsotaan olevan karman seurausta. Tiibetin buddhalaisuuden johtaja, Dalai Lama, on taas sanonut homoseksuaalisuuden olevan Buddhan mainitsemaa seksuaalista väärinkäytöstä. Kielto koskee hänen mukaansa vain buddhalaisia. Siksi hänen mukaansa yhteiskunnan tulee hyväksyä homoseksuaalisuus. Hän myös puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.[3] Monilla tiibetiläisillä opettajilla on länsimaissa homoseksuaaleja ja transseksuaalisia oppilaita [4].
[muokkaa] Islam
-
Pääartikkeli: Homoseksuaalisuus ja islam
Islamissa Koraani tuomitsee homoseksuaalisuuden. Šarian eri tulkinnat vaihtelevat, useissa tulkinnoissa homoseksuaalinen akti rinnastetaan avioliiton ulkopuoliseen seksiin, josta on määrätty jopa kuolemantuomioita.[5]
[muokkaa] Juutalaisuus
Juutalaisuuden piirissä homoseksuaalisuus on perinteisesti tuomittu, mutta nykyisen juutalaisuuden suhde vaihtelee. Vanha testamentti suhtautuu lisääntymisvelvoitteisiin vakavasti ja tuomitsee velvollisuutta laiminlyöneen Oonain. Ortodoksijuutalaisuus pitää homoseksuaalisuutta vakavana syntinä viitaten Kolmannen Mooseksen kirjan kieltoon ”Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus”[6]. Talmudiin kirjatun tulkinnan perusteella tämän katsotaan soveltuvan myös lesbouteen.[7]
Reformijuutalaisuus ja liberaalijuutalaisuus eivät pääsääntöisesti tuomitse homoseksuaalisuutta, ja eräät liberaalisynagoogat ovat Yhdysvalloissa myös vihkineet homopareja avioliittoon.[7]
[muokkaa] Kristinusko
-
Pääartikkeli: Homoseksuaalisuus ja kristinusko
Viime vuosisatoina kristinuskon piirissä homoseksuaalisuus on torjuttu syntinä.[8] On esitetty väitteitä, että antiikissa ja keskiajalla olis hyväksytty miesten väliset ystävyysliitot. Nämä liitot olivat enemmänkin ystävien liittoja kun rakastavaisten liittoja, vaikka homoseksuaalisesti suuntautuneet miehet hyödynsivät niitä omiin suhteisiinsa.[9]. Tämän vuoksi ystävyysliitot olisi lopetettu.
Jumala antaa Moosekselle myös lain, jonka mukaan homoseksuaalisuutta harjoittavat ihmiset pitää rangaistuksena tappaa[10]. Myös eräät Uuden testamentin kirjoitukset, erityisesti Paavalin Roomalaiskirje, on nähty kielteisesti homoseksuaalisuuteen suhtautuvina:[11]
»... Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.[12]»
Kristinuskon sisällä on erilaisia kantoja homoseksuaalisuudesta: tietyt kristityt tuomitsevat erityisesti homoseksuaaliset teot ja taipumukset synneiksi, kun taas toiset pitävät sitä luonnollisena hyväksyttävänä vaihtoehtona.[11] Helluntailaisuus pitää homoseksuaalisuutta syntinä.[13] Kristillisperäisen Jehovan todistajat -liikkeen mukaan homoseksuaalisia taipumuksia omaavien kristittyjen tulee pidättäytyä homoseksuaalisista teoista.[2] Elisabeth Ohlsonin kohua herättänyt, myös Helsingissä nähty Ecce homo -valokuvanäyttely edustaa homoseksuaalisuuden hyväksyvää kristillisyyttä[14]
1970-luvulla syntyi niin sanottu ex-gay-liike, jonka mukaan uskon avulla homoseksuaalit voivat vapautua homoseksuaalisuudesta ja jopa "eheytyä" heteroseksuaaleiksi. Liike syntyi kristittyjen homoseksuaalien toiminnan tuloksena. Maailmanlaajuisesti liike on järjestäytynyt Exodus Global Alliancen alaisuuteen ja sillä on satoja jäsenjärjestöjä ympäri maailmaa.[15] Homoseksuaalisuutta tunne-elämän rikkinäisyytenä, josta voi eheytyä, on Suomessa korostanut erityisesti herätysliikepohjainen Aslan ry[15].
Suomessa suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on herättänyt keskustelua luterilaisen kirkon sisällä.[16] Muun muassa lestadiolaisten mukaan homoseksuaalinen käyttäytyminen on syntiä.[17] [18]
Suomalaisessa uskonnollisessa kentässä seksuaalivähemmistöjen asiaa puolustamaan on syntynyt kristillinen Yhteys-liike[19]. Setan piirissä toimii kristillinen Malkus-ryhmä[20]. Homoseksuaali voi kokea uskonnon voimavarana. [21]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Lehto, Juhani E. & Kovero, Camilla: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana, s. 273, 277. Helsinki: Lilith, 2010. ISBN 978-951-98810-4-1.
- ↑ a b Religious Views on Homosexuality: Comparison Chart ReligiousFacts. Viitattu 29.8.2009. (englanniksi)
- ↑ Robinson, B. A.: Buddhism and homosexuality Religioustolerance.org. Viitattu 29.8.2009. (englanniksi)
- ↑ http://www.kairosinsoho.org.uk/budRingu.asp
- ↑ Robinson, B. A.: Homosexuality in the Qur'an and Hadith; Differences between the Qur'an and Bible; Penalties for homosexual activity 31.12.2005. Ontario Consultants on Religious Tolerance. Viitattu 29.8.2009. (englanniksi)
- ↑ 3. Moos 18:22
- ↑ a b Katz, Lisa: Judaism and Homosexuality About.com. Viitattu 29.8.2009. (englanniksi)
- ↑ Nissinen, Martti: Homoerotiikka Raamatun maailmassa. Helsinki: Yliopistopaino, 1994. ISBN 951-570-194-5.
- ↑ Kärkkäinen, Tapani: Ortodoksinen kirkko siunasi miestenvälisiä liittoja Aamun koitto. 4/1997. Joensuu: Pyhän Sergein ja Hermanin veljeskunta. Viitattu 29.8.2009.
- ↑ 3. Moos 20:13
- ↑ a b Homosexuality and Christianity ReligionFacts. Viitattu 29.8.2009. (englanniksi)
- ↑ Room. 1:26-32
- ↑ Haapala, Onni: Avioliitto ja perhe-elämä Keuruun helluntaiseurakunta. Viitattu 29.8.2009.
- ↑ Silvanto, Satu: Ecce homo – Katso ihmistä: Valokuvanäyttely kulttuurikiistana. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 74. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2002. ISBN 951-39-1305-8. .
- ↑ a b Lumikallio, Katrina: Kristillis-psykoanalyyttinen eheytysideologia: Analyysi ei-uskonnollisista argumenteista (PDF) (Naistutkimuksen pro gradu -tutkielma, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos) Kevät 2007. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Viitattu 29.8.2009.
- ↑ Nissinen, Martti & Tuovinen, Liisa (toim.): Synti vai siunaus: Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Helsinki: Kirjapaja, 2003. ISBN 951-625-963-4.
- ↑ Järvinen, Elina: Irtiottoja (PDF) Suomen kuvalehti. 50/2007. Suomen kuvalehti. Viitattu 29.8.2009.
- ↑ Oikea ja väärä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Vuosikokouksen 2.7.2005 kannanilmaisu.http://www.srk.fi/index.php?p=artikkeli_1
- ↑ Yhteys-liike Viitattu 29.8.2009.
- ↑ Setan kristillinen ryhmä Malkus Viitattu 29.8.2009.
- ↑ Juhani E. Lehto & Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Helsinki: Lilith, 2010, s. 308-312.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Homoseksuaalisuus ja uskonto. Lepakkolaakso.net.
Sivulta puuttuu