Vajrayana

Wikipedia

Osa artikkelisarjaa Buddhalaisuus
Historia
Gautama Buddha Buddhalaiset neuvostot
Perusteet
Neljä jaloa totuutta Jalo kahdeksanosainen polku Sila · Nirvana Kolme jalokiveä
Tärkeitä käsitteitä
Kolme olemassaolon merkkiä Skandha · Samsara Uudelleensyntyminen · Dharma Pratītya-samutpāda · Karma
Harjoittaminen
Buddha · Bodhisattva Pāramitā · Buddhalainen meditaatio
Koulukunnat
Theravāda · Mahāyāna Vajrayāna
n • k • m

Vajrayana (Tantrayana, Mantrayana) eli timanttipolku on buddhalaisuuden kolmas pääsuuntaus. Vajrayanaa kutsutaan myös buddhalaiseksi tantraksi. Toisin kuin pienellä polulla (Hinayana) ja suurella polulla (Mahayana), joissa luodaan olosuhteita jotta voitaisiin saavuttaa päämäärä tulevaisuudessa, Vajrayanassa samaistutaan suoraan valaistumiseen, ja tämän takia timanttipolun menetelmiä pidetään buddhalaisuuden sisällä ainoina menetelminä joilla valaistumisen voi saavuttaa yhdessä elämässä. Timanttipolulla opetukset koskevat lähinnä mielen todellista luontoa, ja timanttipolun opetukset ja menetelmät ovatkin tarkoitettu sellaisille ihmisille joilla on vahva luottamus omaan buddhaluontoonsa. Koska timanttipolun menetelmät ovat äärimmäisen tehokkaita ja koska timanttipolulla keskeisessä asemassa on kokemuksen välittäminen opettajalta oppilaalle, autenttinen opettaja eli Lama on timanttipolulla välttämätön.

[muokkaa] Vajrayanan pääsuuntaukset

• tiibetiläinen buddhalaisuus (esiintyy Tiibetissä, Bhutanissa, Pohjois-Intiassa (erityisesti Sikkimissä), Nepalissa, Lounais-Kiinassa sekä Venäjällä, erityisesti Kalmukian, Tuvan ja Burjatian alueella.)
  • Nyingma(pa) (vanhin koulukunta)
  • Kagyu(pa) (suullisen välityksen linja)
  • Sakya(pa)
  • Geluk(pa)
  • Jonang(pa) (pieni)
• Shingon buddhalaisuus (esiintyy Japanissa)

[muokkaa] Vajrayana Tiibetissä

Tiibetin buddhalaisuus sisältää kaikki Intiassa alkunsa saaneet opetukset. Tiibetiläisten kääntäjien ja intialaisten mestarien ponnistelujen ansiosta koko buddhalaisten opetusten kokoelma saatiin käännetyksi sanskritista tiibetin kielelle. Tällä pohjalla buddhalaisuus kukoisti Tiibetissä 1900-luvun puoliväliin saakka.

Tiibetin kuningas Trisong Detsen kutsui 700-luvulla Tiibetiin kaksi buddhalaista mestaria: Guru Rinpochen (Padamsambhava) ja Shantarakshitan. Samanaikaisesti kuningas käännätti tärkeitä buddhalaisia kirjoituksia tiibetin kielelle. Tämä varhainen opetus- ja käännöstoiminta synnytti nyingma- eli "vanhauskoisen" perinteen. Nyingma-perinteen opetukset perustuvat tämän varhaisen käännöskauden teksteihin.

Toinen käännöskausi tapahtui 1000-luvun puolivälissä, jolloin tarkistettiin aiempaa terminologiaa ja käännettiin uusia kirjoituksia. Perinteitä, jotka perustuvat tälle kaudelle, kutsutaan sarma- eli "uusiksi" perinteiksi. Näistä tunnetuimmat ovat kagyu, sakya ja gelug. Kagyü-perinteen toi Tiibetiin Marpa Kääntäjä (1012–1097), joka painotti neljää erityistä opetusten välitystä, joiden alkuperä johtaa intialaiseen siddhaan Tilopaan ja muihin mahamudra-linjan intialaisiin mestareihin. Sakya-perinteen perusti Khön Könchog Gyalpo (1034–1102), joka välitti eteenpäin intialaisen mahasiddha Virupan opetuksia. Gelug- eli ganden-perinteen perusti Tsonghapa (1357–1419), joka painotti intialaisen mestarin Atishan (982-1054) Tiibetissä perustaman kadampa-koulukunnan opetuksia.

Vajrayana levisi Himalajalta edelleen Mongoliaan sekä nykyisen Venäjän alueelle mm. Tuvaan, Burjatiaan ja Kalmukiaan. Kun muslimivalloittajat hävittivät buddhalaisuuden Intiasta, vajrayana säilyi näillä alueilla. Tiibetistä tuli vajrayana-buddhalaisuuden keskus. Länsimaihin vajrayana on levinnyt 1950-luvulta lähtien tiibetiläispakolaisten ja heidän länsimaisten oppilaidensa välityksellä.

Katso myös: Tiibetinbuddhalainen musiikki