Kognitiivinen uskontotiede
Kognitiivinen uskontotiede tutkii uskontoa ihmismielen toiminnan ja rakenteiden pohjalta. Uskonto nähdään yleisenä ilmiönä, jossa on kaikille kulttuureille yhteisiä piirteitä. Se hyödyntää erityisesti kognitiotiedettä ja kognitiivista psykologiaa.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kognitiiviselle uskontotieteelle antoi alkusysäyksen Dan Sperberin vuonna 1975 ilmestynyt teos Rethinking Symbolism. Hän katsoi, että symboleilla ei ole mitään tiettyjä, määrättyjä merkityksiä. Sen sijaan ihmismielessä on ”symbolinen mekanismi”, jonka avulla muistista etsitään jotain yhteensopivaa vaikeasti ymmärrettävän asian kanssa. Stewart Gurthie toi puolestaan vuonna 1980 esiin ajatuksen, jonka mukaan synnynnäinen arkijärki voi selittää uskontoa ilmiönä. Merkittävä edistysaskel suuntaukselle oli E. Thomas Lawsonin ja Robert N. Robert N. McCauleyn vuonna 1990 julkaisema teos Rethinking Religion. He esittivät kielitieteilijä Noam Chomskyn teorioihin nojautuen, että rituaaleilla on yleinen rakenne. Sperberiltä vaikutteita saanut Pascal Boyer totesi teoksessaan Tradition, Truth and Communication (1990), että tiedonkäsittelyjärjestelmän ominaisuudet selittivät, miten perinteet jatkuvat ja leviävät.[1]
Teoreettinen perusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pascal Boyer'n mukaan ihminen jakaa mielessään yleisimmät asiat viiteen ontologiseen eli olemukselliseen pääkategoriaan:
- Eläin
- Esine
- Henkilö
- Kasvi
- Luonnonesine
Esimerkiksi eläimen kategoriaan kuuluu kouriintuntuvimmat käsitteet, kuten kissa. Kunkin kategorian jäsenillä on sille ominaisia piirteitä. Tuntemattomankin eläinlajin kohdalla päättellemme esimerkiksi sen, että se muiden eläinten lailla saa oman lajinsa poikasia, vaikka emme tuntisi sitä täysin. Uskonnolliset käsitteet, kuten ruumiiton henkilö, sen sijaan rikkovat näitä ennakko-odotuksia. Tutkimuksissa on todettu, että ne uskonnolliset käsitteet, jotka poikkeavat vain vähän näistä kategorioista, muistetaan paremmin kuin mielikuvituksellisemmat, huomattavasti rajoja rikkovat käsitteet. Tämä selittää sen, miksi jotkin uskomukset leviävät ja periytyvät helpommin kuin toiset.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Ketola, Kimmo & Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tom (toim.): Uskonto ja ihmismieli: Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-007-7.
- ↑ Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat: Kuinka uskonto selitetään. (Et l’homme créa les dieux, 2001.) Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.