Nichiren-buddhalaisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Nichiren-buddhalaisuus on japanilaisen munkki Nichirenin mukaan nimetty buddhalaisuuden suuntaus, joka sai alkunsa 1200-luvulla. Nykyisin Nichiren-buddhalaisuus on useiden koulukuntien kokonaisuus, johon kuuluu myös ns. uususkontoja, kuten Sōka Gakkai, Reiyūkai ja Risshō Kōsei Kai. Vuonna 2001 Nichiren-buddhalaisia laskettiin olevan noin 17 miljoonaa. Lukuun eivät sisälly Sōka Gakkain jäsenet.[1]

Nichiren-buddhalaisuuden eri muodoilla on ollut huomattava vaikutus Japanin historiaan ja yhteiskuntaan. Nichiren-buddhalaisuudelle on tunnusomaista Lootus-sutran merkityksen korostaminen. Nichiren-buddhalaisuus opettaa, että jokaisessa ihmisessä on buddhanluonto ja täten mahdollisuus valaistumiseen jo tässä elämässä. Varsinkin Japanissa on toisinaan väitetty Nichiren-buddhalaisuuden poikkeavan muista buddhalaisista koulukunnista myös siinä suhteessa, että osa Nichiren-buddhalaisista koulukunnista suhtautuu hyvin kielteisesti buddhalaisuuden muiden haarojen opetuksiin ja hyväksyy ns. sisälähetystyön eli muiden buddhalaisten käännyttämisen Nichiren-buddhalaisuuteen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Palosaari, S., Yamada M: Japanin buddhalaisuuden historiaa
Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.