Lauantai

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viikko
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai

Lauantai on viikon kuudes päivä.

Roomalaisessa ja juutalaisessa kalenterissa lauantai on viikon viimeinen päivä, ja nimetty latinaksi kirkkaudeltaan heikoimman antiikin aikana tunnetun planeetan, Saturnuksen mukaan.

Juutalaiset ja adventistit viettävät lauantaisin sapattia. Sapatti alkaa perjantaina auringon laskiessa ja päättyy lauantaina auringon laskiessa. Useimmilla muilla kristityillä viikoittainen pyhäpäivä on sunnuntai.

Nykyisin monissa maissa sekä lauantai että sunnuntai ovat useimmilla työpaikoilla vapaapäiviä. Suomessa tällainen viisipäiväinen työviikko tuli yleiseksi käytännöksi 1960-luvun lopulla. Sitä ennen sunnuntai oli ainoa viikoittainen vapaapäivä, mutta lauantaisin työpäivä oli yleensä tavallista lyhempi. Lauantailla ei tosin ole lakisääteistä asemaa vapaapäivänä, mutta työaikalain mukaan viikoittainen säännöllinen työaika on enintään 40 tuntia, mitkä vakiintuneen käytännön ja useilla aloilla työehtosopimuksenkin mukaan on useimmiten jaettu viidelle päivälle niin, että sunnuntain lisäksi myös lauantai jää vapaapäiväksi. Vuoden 1971 syyslukukauden alusta lähtien lauantait ovat eräin poikkeuksin olleet myös Suomen kouluissa vapaapäiviä.

Lauantai on yhdessä perjantain kanssa päivä, jolloin on tapana viettää muita viikonpäiviä useammin juhlia ja viettää vapaa-aikaa, kuten esimerkiksi käydä elokuvissa tai ravintolassa. Monet voivat valvoa huoletta perjantaina ja lauantaina tavallista pidempään, koska seuraava päivä on monissa ammateissa ja koulussa vapaapäivä.

[muokkaa] Muissa kielissä

Skandinaviassa lauantai tulee muinaisgermaanisesta sanasta laugr, joka merkitsi kylpyä. Lauantai on siis kylpypäivä. Yllättäen sama merkitys on maorin kielen nimellä Rahoroi.

Vuosisatojen saatossa hitaasti muuttuneessa islannin kielessä lauantai on laugardagur ja sanan lauga islantilaiset ääntävät suomalaisittain kirjoitettuna "löyga". Tämä on hyvin lähellä sanoja "laude" ja "löyly". Löyly saattaa siis merkitä alun perin pesua ja hikoilun seurauksena tapahtuvaa puhdistumista. Laude taas merkitsee saunassa olevaa puista istumapaikkaa. Lauantai onkin ollut historiassa talonpoikain saunomispäivä.

Useissa kielissä lauantain nimi tulee sapatista, esimerkiksi saksassa (Samstag, joskin sen ohella käytetään myös nimeä Sonnabend, sunnuntain aatto), kreikassa (Σάββατο), espanjassa (sábado), ranskassa (samedi), italiassa (sabato), portugalissa (sábado) ja venäjässä (суббота).

Latinassa viikonpäivät saivat alkujaan nimensä babylonialaisen esimerkin mukaisesti Auringon, Kuun ja planeettojen tai samannimisten roomalaisten jumalien mukaan. Lauantai oli Saturnuksen päivä (Dies saturni). Nimi on yhä muuntuneena käytössä hollannissa (Zaterdag) ja englannissa (Saturday). Saturnus-planeetan mukaan lauantai on saanut nimensä myös eräissä itäaasialaisissa kielissä: thain wan sao on Saturnuksen päivä, ja japaniksi lauantain voisi ensi arvauksella luulla tarkoittavan maan päivää (土曜日 doyōbi), mutta kyseessä on lyhenne Saturnuksen (土星 dosei) viikonpäivästä (曜日 yōbi).

Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä