Pappila
Pappila on ollut kristillinen kirkon seurakunnan pappien työsuhdeasunto, jota koski asumisvelvollisuus. Kirkkoherran virkataloon liittyi myös virkatilat.[1]
Papin asuntoa nimitettiin virka-asunnoksi silloin, kun siihen ei kuulu maa-alaa,[1] muuten virkataloksi. Papiston virkataloja olivat kirkkoherranvirkatalo eli pappila ja kappalaisenvirkatalo eli kappalaisenpappila, joista myös saatettiin käyttää nimitystä puustelli. Kanttorillakin on voinut olla asuntona virkatalo, kanttorila.
Aikaisemmin Suomen pappilat olivat maatiloja, joiden tuotto oli merkittävä osa papin palkkaa. Toisaalta pappilan asukas vastasi työsuhdeasuntonsa kunnossapidosta. Vuoden 1922 laki evankelis-luterilaisten seurakuntain papiston palkkauksesta (laki 180/1922) muutti asiaa siten, että vakinaisessa virassa toimivan papin palkan pääosan tuli olla rahapalkkaa. Nykyisin on siirrytty normaaliin työsuhdekäytäntöön, jossa kirkkoherralla voi olla luontoisetuna työsuhdeasunto, kuten muillakin palkansaajilla.
Papisto pyrki edistämään asuinalueensa kansan oloja omalla esimerkillään. Pappilat pyrkivät olemaan elämäntavoiltaan idyllisen tasapainoisia ja luonnonläheisiä. Papin koko perheen tuli noudattaa vaatimatonta mutta siistiä ja vieraanvaraista elämää, jonka vastakohtana pidettiin aateliston tuhlaavaisuutta ja kaupunkilaisten paheellisuutta. Säätyläiset yöpyivät usein matkoillaan pappiloissa ja niiden vieraanvaraisuutta arvostettiin ja vertailtiin.[2] Pappilassa ei siis eletty yksityiselämää, vaan ne olivat kirkollis-uskonnollisia paikkoja. Jos papin perhepiirissä riideltiin tai vietettiin paheellista elämää, se tuli nopeasti kansan tietoon ja herätti voimakasta pahennusta.
Virkatalot pappien asuntoina menettivät asemansa, kun luontoisetupalkkausjärjestelmä kumottiin 1990.[3] Jo aiemmin niihin oli alettu kohdistaa verotusta. Virka-asunnosta säädettiin virkatalolaista, jollainen säädettiin viimeksi 1944. Sitä muutettiin useaan kertaan, kunnes se kumottiin 13 §:ää lukuun ottamatta lailla 860/1998[3].
Monet vanhat pappilat ovat paikkakuntansa merkittäviä arkkitehtonisia nähtävyyksiä.
Rakennuksesta nimensä saanut jälkiruoka on nimeltään pappilan hätävara.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 6, palsta 953
- ↑ Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria 2: Tunne ja tieto, s. 235–236. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-1843-6.
- ↑ a b Hallituksen esitys
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Marja Terttu Knapas, Markku Heikkilä ja Timo Åvist: Suomalaiset pappilat. SKS, 2009. ISBN 978-952-222-096-7.