Pappila
Pappila on ollut kristillinen kirkon seurakunnan pappien, työsuhdeasunto, jota koski asumisvelvollisuus. Kirkkoherran virkataloon liittyi myös virkatilat.[1]
Papin asuntoa nimitettiin virka-asunnoksi silloin, kun siihen ei kuulu maa-alaa,[1] muuten virkataloksi. Papiston virkataloja olivat kirkkoherranvirkatalo eli pappila ja kappalaisenvirkatalo eli kappalaisenpappila, joista myös saatettiin käyttää nimitystä puustelli. Kanttorillakin on voinut olla asuntona virkatalo, kanttorila.
Aikaisemmin pappilat olivat maatiloja, joiden tuotto oli merkittävä osa sen haltijan palkkaa. Pitkään on siten ollut käytäntönä, että pappilassa asuva kirkkoherra on vastannut työsuhdeasuntonsa kunnossapidosta. Nykyisin on siirrytty normaaliin työsuhdekäytäntöön, jossa kirkkoherralla voi olla luontaisetuna työsyhdeasunto, kuten muillakin palkansaajilla.
Virkatalot pappien asuntoina menettivät asemansa, kun luontoisetupalkkausjärjestelmä kumottiin 1990.[2] Jo aiemmin niihin oli alettu kohdistaa verotusta. Virka-asunnosta säädettiin virkatalolaista, jollainen säädettiin viimeksi 1944. Sitä muutettiin useaan kertaan, kunnes se kumottiin 13 §:ää lukuun ottamatta lailla 860/1998[2].
Monet vanhat pappilat ovat paikkakuntansa merkittäviä arkkitehtonisia nähtävyyksiä.
Rakennuksesta nimensä saanut jälkiruoka on nimeltään pappilan hätävara.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 6, palsta 953
- ↑ a b Hallituksen esitys
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Marja Terttu Knapas, Markku Heikkilä ja Timo Åvist: Suomalaiset pappilat. SKS, 2009. ISBN 978-952-222-096-7.
