Rippi

Wikipedia
Ohjattu sivulta Katumus
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ortodoksinen pappi kuuntelee synnintunnustusta.

Rippi on kristinuskossa synnintunnustus ja siihen liittyvä synninpäästö. Usein ripittäytyminen tapahtuu yksityisrippinä, jossa ripittäytyjä tunnustaa syntinsä ripittäjälle, joka on usein pappi. Yhteiseksi tai yleiseksi ripiksi nimitetään tilannetta, jossa (usein jumalanpalveluksessa) seurakunta tunnustaa valmista tunnustustekstiä käyttäen syntinsä ja pappi julistaa yleisen synninpäästön.[1] Katolisessa kirkossa ja ortodoksisessa kirkossa yksityisrippiä nimitetään usein myös parannuksen tai katumuksen sakramentiksi tai mysteerioksi.[2][3] Jumalanpalveluksella käytetyllä yleisellä ripillä ei ole sakramentaalista asemaa.

Rippitoimitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katumuksen sakramentti ortodoksisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osallistuessaan katumuksen sakramenttiin eli mysteerioon ihminen tekee mielenmuutoksen. Hänen on tarkoitus hylätä synninteko ja turvautua Jumalaan. Papin kautta ja avustuksella ihminen pyytää anteeksi tekemiään syntejä ja pahoja tekoja ja ajatuksia. Katumuksen sakramentin kautta hän saa anteeksiannon. Se on hengellinen parannus, joka auttaa ihmistä lähestymään paremmin Jumalaa, lähimmäisiään ja itseään.[4]

Rippi katolisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ripittäytyvä henkilö valmistautuu rippiin tutkiskelemalla omaatuntoaan. Ripittäytyessään hän katuu syntejään, tunnustaa kaikki vähänkin vakavammat syntinsä papille ja päättää vakaasti olla tekemättä niitä enää. Pappi antaa ripittäytyjälle synninpäästön ja määrää tälle katumustyön, jonka ripittäytyjä suorittaa myöhemmin. Tällä tavoin kristitty pääsee sopuun Jumalan ja kirkon kanssa ja saa anteeksi kuolemansynnin, joka johtaisi iankaikkiseen rangaistukseen. Hän saa sisäisen rauhan ja voimaa kristillisen elämän taisteluihin.[5]

Rippi toimitetaan lähes aina yksityisrippinä. Antaessaan synninpäästön pappi tavallisesti lausuu seuraavat sanat: "Jumala, laupeuden Isä, joka Poikansa kuoleman ja ylösnousemuksen kautta sovitti maailman itsensä kanssa ja vuodatti Pyhän Hengen syntien anteeksi saamiseksi, hän itse antakoon sinulle anteeksiannon ja rauhan kirkkonsa palveluviran kautta. Ja minä päästän sinut synneistäsi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."[6]

Rippi luterilaisessa kirkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa ripin vastaanottajana voi olla pappi, seurakunnan työntekijä tai seurakunnan jäsen. Yleensä ripin ottaa vastaan pappi tai seurakunnan työntekijä, mutta erityisesti rippi sekä sielunhoito kuuluvat papin tehtäviin. Papilla on myös erityinen rippiä koskeva vaitiolovelvollisuus. Ehtoolliselle valmistava rippi ja synninpäästö toteutetaan yleensä jumalanpalveluksen alussa olevalla yhteisellä ripillä eli synnintunnustuksella ja siihen liittyvällä synninpäästöllä.[1]

Ripin teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristilliset kirkot katsovat yleisesti, että ripittäytymisen käytännön perusteena ovat Jeesuksen oppilailleen antama valtuutus päästää synneistä (esim. Matt. 16:19, Joh. 20:22–23).

Katolinen näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katosien näkemyksen mukaan rippi on sakramentti. Pappi toimii siinä Kristuksen sijaisena ja julistaa synninpäästön siten jumalallisella valtuutuksella, minkä vuoksi se on ehdottoman varma. Ripin tarkoituksena on tuoda anteeksianto kasteen (ja edellisen ripin) jälkeen tehtyihin kuolemansynteihin, mutta sen anteeksiantava vaikutus ulottuu toki myös lieviin synteihin.[7]

Luterilainen näkemys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisessa kirkossa rippiä ei lueta sakramentteihin. Luther piti rippiä aluksi sakramenttina. Koska sakramentin määritelmän mukaan sakramentin osat ovat paitsi armon lupaus myös näkyvä merkki, aine eli elementti, rippiä ei muodollisesti pidetä sakramenttina elementin puuttumisen vuoksi.[8]

Augsburgin tunnustuksen 11. artikkeli toteaa, että "yksityinen synninpäästö on pidettävä seurakunnissa voimassa eikä sitä saa hävittää, vaikkakaan kaikkia syntejä ei ole tarpeen luetella, sillä se on mahdotonta." 12. artikkelissa todetaan, että "kasteensa jälkeen syntiä tehneet saavat koska tahansa tehdä parannuksen, eikä seurakunta saa tällöin kieltää heiltä synninpäästöä. Oikean parannuksen katsotaan olevan syntien katumista ja tuskaa ja pelästymistä synnin tähden, samalla kuitenkin uskomista evankeliumiin ja synninpäästöön siten, että synti on anteeksiannettu ja armo hankittu Kristuksen kautta, mikä usko tuo lohdun." Parannukseen kuuluu myös synneistä luopuminen.[9] 25. artikkelissa todetaan luterilaisten noudattavan sellaista tapaa, ettei ehtoollista anneta niille, joita ei ole ennen sitä tutkittu ja joille ei ole annettu synninpäästöä. Synninpäästön ei katsota olevan läsnäolevan ihmisen ääni ja sana, vaan Jumalan sana, sillä se lausutaan Jumalan sijasta ja Jumalan käskystä, ja se antaa synnit anteeksi.[10]

Julkirippi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luterilaisen kirkon vanhoissa katekismuksissa julkirippiä – jossa pahennusta herättänyt seurakuntalainen tunnustaa julkisesti seurakunnan edessä rikkomuksensa ja saa synninpäästön – pidettiin hyödyllisenä. Uppsalan arkkipiispan Olaus Svebiliuksen mukaan julkisynnin tehneen julkirippi on ”ei ainoastansa tarpeellinen, vaan myös hyödyllinen; sillä siitä ihminen saa sydämessänsä lohdutuksen ja omalletunnollensa rauhan ja levon.” Hänen mukaansa sitomista ”ei ole kadotukseksi annettu, vaan sielun parannukseksi ja ojentamiseksi.”[11] Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämästä julkirippi poistettiin vuonna 1889.[12]

Rippisalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rippisalaisuus

Rippisalaisuus tarkoittaa papin velvollisuutta pitää ehdottomasti salassa kaikki ripissä kuulemansa.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rippi Aamenesta öylättiin. Kirkon tiedotuskeskus. Viitattu 13.7.2014.
  2. a b Spectrum tietokeskus. 16. osa, Pienhakusanat ja hakemisto: Pl–ö. Espoo: WSOY, 1983. ISBN 951-0-07255-9.
  3. Tiensuu, Kyllikki: Yleinen teologia - YT102 Kirkkohistorian perusteet. (Luentodiat) (PDF) Viitattu 13.7.2014.
  4. Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 142-143. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1999.
  5. PARANNUS ELI RIPPI Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 20.1.2012.
  6. McCabe, Herbert: Mitä katolinen kirkko opettaa. uusi katekismus., s. 32. Suom. Pentti Laukama. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 1987. ISBN 951-9386-50-5.
  7. Parannuksen sakramentti (rippi) Viitattu 13.7.2014.
  8. Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 218. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1961.
  9. Augsburgin tunnustus, s. 26. Suom. Olavi Castrén. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1961.
  10. Augsburgin tunnustus, s. 57. Suom. Olavi Castrén. Helsinki: Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura, 1961.
  11. Svebilius, Olaus: Viides pääkappale Svebiliuksen katekismus. Katekismus.net. Viitattu 28.5.2010.
  12. Herttoniemen seurakunta Viitattu 28.5.2010.
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.