Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus tai lyhyemmin uuskarismaattisuus on helluntailais-karismaattisen kristillisyyden vanavedessä muodostunut hengellinen liikehdintäselvennä. Se kuvaa seurakuntia, joiden jäsenet ovat eronneet perinteisemmistä kirkkokunnista, mutta eivät ole välttämättä halunneet liittyä helluntaiseurakuntiin.[1]

Liikkeen toiminnalle on leimallista verkostomaisuus ja muuttuvuus. Se korostaa tietoista uskonnollista kääntymystä, yliluonnollisen kokemisen ymmärtämistä arkielämään kuuluvaksi ja emotionaalisesti latautuneita jumalanpalveluksia. Uuskarismaattisuuden eri suuntaukset korostavat erilaisia opillisia ja rituaalisia ulottuvuuksia, kuten parantumista ja ihmeitä, yltäkylläisyyttä ja menestystä, evankeliointia, palvontaa ja ylistystä sekä apostolista seurakuntamallia.

Seurakuntien toiminta tähtää usein yksilön sitouttamiseen ja yhteisöllisyyteen, mutta myös kiertävien evankelistojen työhön joka pyrkii saamaan liikkeelle suuria yleisömääriä ilman omaa organisoitua seurakuntatoimintaa. Mediatyö on myös merkittävä kanava uuskarismaattisen liikkeen toiminnassa.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuskarismaattisuus-termistä käytetään myös nimitystä Pyhän Hengen kolmas aalto. Ensimmäinen aalto tarkoitti Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa syntynyttä helluntailaisuutta ja toinen aalto puolestaan 1960-luvulla kehkeytynyttä enimmäkseen kirkkokuntien helmoissa pysynyttä karismaattista liikettä.[1]

Usein tällaisia seurakuntia johtivat vähän muodollista koulutusta hankkineet ihmiset. 1970-luvulla muodostui Fort Lauderdalessa, Floridassa alkanut seurakunnan jäsenten opetuslapseutta korostava paimennusliike (Shepherding movement) joka tunnetaan myös nimellä Discipleship Movement. Jokainen Shepherding movement -liikkeen jäsen alistettiin vanhemman kirkon jäsenen paimennettavaksi. Paimennusliike levisi maailmalla, herättäen ristiriitaisia tunteita varhaisen karismaattisen liikkeen keskuudessa ja se toimi yhtenä liikettä 1970-luvulla jakaneena voimana. Jakaantumisen jälkeen uuskarismaattinen liike kasvoi vielä nopeammin kuin karismaattinen liike.

1970-luvulta alkaen maailmalla perustettiin monia riippumattomia seurakuntia, kuten Vineyard Christian Fellowship, johon kuuluu yli 500 seurakuntaa. Tämä liike sai 1990-luvun alussa laajaa julkisuutta niin sanotun "Toronton siunaus" -liikehdinnän vuoksi. Jotkut uuskarismaatikot pitävät Toronton herätystä Pyhän Hengen neljäntenä ja viimeisenä aaltona ennen lopun ajan alkua.[3]

Kenneth E. Haginin perustama menestysteologia (Uskon Sana -liike) on osaltaan vaikuttanut uuskarismaattisuuteen. Menestysteologialle on luonteenomaista parantamisherätyksestä juontava ajatus, jonka mukaan sairaus ei ole Jumalan tahdon mukaista. Menestysteologiassa ajatellaan, että uudestisyntymisen seurauksena ihmiselle tulee oikeus myös fyysiseen terveyteen ja yltäkylläisyyteen elämässä.[4]

Kiinan kotiseurakuntaliike ja Afrikassa perustettavat itsenäiset seurakunnat lasketaan myös uuskarismaattisuuteen kuuluviksi ja maailmalla laskettiinkin olleen noin 295 miljoonaa uuskarismaattista kristittyä vuonna 2000, mikä ryhmä myös kasvoi nopeimmin helluntailais-karismaattisista ryhmistä yleisestikin.[1] Vuonna 2012 arvioitiin että helluntailais-karismaattisiin seurakuntiin ja kirkkoihin kuuluu tnoin 580 miljoonaa ihmistä. Se on katolisen kirkon jälkeen suurin kristillinen ryhmittymä.[5]

Uuskarismaattisuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niilo Yli-Vainion uran jälkeen Suomessakin oli lopunaikojen ja herätyksen odottamista korostavaa ilmapiiriä ja liikehdinnän vanavedessä syntyivät muun muassa Suur-Helsingin seurakunta ja Elävä Sana -seurakunta. Vineyard-liike alkoi myös ulottua maahan. Ilmiö oli kuitenkin suhteellisen marginaalinen 1980- ja 1990-luvuilla. 1990-luvun puolivälissä Suur-Helsingin seurakunnasta lähtenyt "nauruherätys" (torontolaisuus) levisi myös muihin karismaattisiin seurakuntiin. Sitä ei kuitenkaan hyväksytty useimmissa perinteisemmissä seurakunnissa, liikehdintä sai runsaasti huomiota myös tiedotusvälineissä ja se herätti kritiikkiä ev.lut. kirkossa ja vapaissa suunnissa. Uudistuksen kannattajat perustivat uusia seurakuntia. Osa torontolaisesta nauruherätyksestä jäi kuitenkin vanhojen helluntai- ja vapaaseurakuntiensa sisälle, esimerkkeinä helluntaiherätykseen kuuluva Pakilan Risteyspaikka seurakunta ja Järvenpään vapaaseurakunta Arkki.[1][5]

Tunnettuja suomalaisia uuskarismaattisia seurakuntia ovat City-seurakunnat, joista ensimmäinen perustettiin 1995 Joensuussa. Uuskarismaattiset seurakunnat tekevät myös yhteistyötä järjestäen konferensseja ja julkaisten yhteisiä painotuotteita, kuten Näky-lehteä. Vuonna 2006 uuskarismaatikkoihin arvioitiin Suomessa kuuluvan muutama tuhat ihmistä.[1]Vuonna 2010 arvioitiin, että kannattajia jotka osallistuvat valikoivasti uuskarismaattisten seurakuntien sekä evankeliointi- ja lähetysjärjestöjen toimintaan, on vajaa 10 000. Vakituisemmin yhteisöihin kuuluvien jäsenten määräksi arvioitiin 4 000 - 5 000.[2]

Mediakanavina toimivat esimerkiksi TV7, Radio Dei sekä evankeliointi- ja tiedotussivustot Internetissä.

Maaseudulla uuskarismaattisen liikkeen toiminta itsenäisinä seurakuntina on vähäistä, mutta kiertävä evankeliointitoiminta ja Internet tavoittavat kannattajakuntaa myös maakunnissa. Uuskarismaattisuus on ensisijaisesti kaupunkeihin sijoittuva, nuoriin aikuisiin ja niin kutsuttuun X-sukupolveen eli 1960−1980-luvuilla syntyneisiin vetoava liike. Pääkaupunkiseudulla sijaitsee noin kolmannes Uskonnot Suomessa -tietokantaan kirjatuista uuskarismaattisista yhteisöistä, jotka edustavat toiminnassaan voimakasta yhteisöllisyyttä ja opillisesti fundamentalistista kristillisyyttä. Suomessa ne ovat yleensä 20−50 jäsenen yhteisöjä, harvoissa on enemmän kuin 100 varsinaista jäsentä, vaikkakin osallistujia yksittäisissä tilaisuuksissa voi olla enemmän. Jäsenistön liikkuvuus ja vaihtuvuus uuskarismaattisissa yhteisöissä on varsin vilkasta.[2]

Suomessa on myös joitakin afrikkalaistaustaisia seurakuntia, joita voi luonnehtia uuskarismaattisiksi. Nigerialainen Pa Nikandayomi perusti Redeemed Christian Church -kirkkokunnan vuonna 1952 Lagosissa.  Helsinki Hosanna Chapel perustettiin vuonna 2001 ja se kuuluu RCC:hen.  Seurakunnalla on toimintaa Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Jäseniä on yhteensä noin 10.[5]

Merkittävin uuskarismaattisten seurakuntien yhteistapahtuma on vuodesta 1997 järjestetty NÄKY-konferenssi.[5]

Suomalaisia tunnustuskuntiin sitoutumattomia uuskarismaattisia seurakuntia ja yhdistyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2014 toukokuussa Uskonnot Suomessa -projektin mukaan Suomessa oli 107 tunnustuskuntiin sitoutumattomiksi uskonnollisiksi yhteisöiksi laskettavaa seurakuntaa tai muuta yhteisöä, mikäli esimerkiksi City-seurakunnat lasketaan erikseen.[6] Tällaisia seurakuntia, yhdistyksiä ja yhteisöjä ovat muun muassa:

Nimi (paikkakunnat, perustamisvuosi) Johtohahmo(t) (jäsenmäärä) Toimintamuodot Sivusto
Apostolinen Seurakunta (Kerava, 2009) Viikottaiset sunnuntaijumalanpalvelukset ja rukouskokoukset. Lisäksi avustustyö ja evankeliointi tapahtuu SananPaikka-yhdistyksen kautta ja mediatyö I.A.M International Apostolic Ministry ry:n kautta. http://www.apostolinenseurakunta.fi/
Arken Finland rf, Suomen Arken ry (Helsinki, 2003) Kristiina Erikoinen (jäseniä 21 vuonna 2011) Tukholmalaisen Församlingen Arken -seurakunnan työpiste Helsingissä. Viikottaiset jumalapalvelukset sunnuntaisin, kotisolutoimintaa pääkaupunkiseudulla. Muita toimintamuotoja ovat sielunhoitotilaisuudet yhden päivän kestävillä parantumispäivillä, esirukoustilaisuudet ja puhujavierailut Ruotsin Arken seurakunnasta. http://www.arken.fi
Armon Virta Ry (Sipoo, 2001) pastori Asko Toivola Ylistys ja evankeliointi. Ylistys- ja rukouskokouksia on kolmesti viikossa. Aktiivista lähetystyötä, jota se kutsuu "katukalastukseksi". http://www.armonvirta.net/
Come Glory Ry / Come Glory Ministries (Vantaa, 2000) pastori Seppo Välimäki (jäseniä noin 35, 2008) Toimintamuotona ovat kotikokoukset. Lisäksi ComeGlory osallistuu TV7:n ohjelmatuotantoon. http://www.comeglory.com/
Fight for Salvation (Helsinki, Lappeenranta, Kuortane, 2005) Tina Antamo Raamatun opettaminen, julistaminen, rukouspalvelu, ylistys, vapautuspalvelu, raamatullinen johtajuus (koulutus seurakuntien vastuunkantajille), avustustyö (vanhainkodit Suomessa, Maranatha Mission School Tansaniassa sekä satunnainen ruoka-apu opiskelijoille) http://www.fightforsalvation.fi/
Kansakunnat Kristukselle yhdistys ry Apostolinen Profeetallinen yhteisö Seurakunta (Helsinki, 2005) Vanhin-pastori Jari Pasanen (jäseniä noin 10, 2011) Armolahjat, näky, ilmestys, profetia, parantuminen ja Raamattuun perustuva opetus ovat keskeisiä. Kokoukset, katukokoukset.Esirukouspalvelua http://www.kansakunnatkristukselle.org

Uskomukset ja opilliset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuskarismaattiset kristityt perustavat uskonsa Raamattuun muiden helluntailais-karismaattisten liikkeiden tapaan. Raamattua pidetään Jumalan sanana ja opin ja uskonelämän ylimpänä auktoriteettina. Yhdistävä tekijä on myös Pyhän Hengen toiminnan korostaminen. Uuskarismaattiset kristityt -käsite pitää sisällään hyvin monella lailla ajattelevia ryhmiä.

Armolahjat ovat tärkeitä, mutta niitä ei korosteta kuten helluntailaisten keskuudessa. Armolahjoja tärkeämpi käsite on voitelu, jonka katsotaan olevan kaksiosainen, toisaalta se on kertakaikkinen Pyhän Hengen kaste, toisaalta jatkuvaa elämistä Pyhässä Hengessä. Voitelu on uuskarismaattisuudessa myös Pyhän Hengen antamaa erityistä rohkeutta, taitoa ja viisautta suorittaa jotain tehtävää. Uskovalla voidaan katsoa olevan esimerkiksi olla saarnaamisen, opettamisen, nuhtelemisen tai vakuuttamisen voitelu. Jokainen uskova on voideltu pelastukseen, mutta vain harva on voideltu Efesolaiskirjeen 4:11:ssa mainitun viisitahoisen palvelutehtävän virkoihin (apostoli, profeetta, evankelista, pastori ja opettaja).[7]

Lopunaikojen läheisyys ja odotus on keskeinen piirre, kuten kaikessa helluntailais-karismaattisessa kristillisyydessä. Opit tuhatvuotisesta valtakunnasta ja uskovien taivaaseen tempaamisesta ovat suosittuja. Lopunaikojen odotuksessa keskeinen on Yhdysvaltain vanhasta karismaattisuudesta poimittu oppi lopunajan viimeisestä suuresta herätyksestä.[8]

Hengellisen sodankäynnin käsite liittyy keskeisesti uuskarismaattisuudessa lopunajan odotukseen. Uuskarismaatikkojen mukaan paholainen vastustaa lopunaikojen herätystä kaikin keinoin ja mobilisoi kaikki pahuuden voimat tätä tarkoitusta varten. Ainoastaan valveutuneet ihmiset ovat perillä asiasta. Kristittyjen tehtävänä on vastustaa pahuuden valtoja jatkuvassa rukouksessa sekä oman vaelluksensa puhtaudessa, jolla tarkoitetaan uskovalle soveliasta elämää, mutta myös ajatusten puhtautta.[9]

Uuskarismaattisissa piireissä suosittu on soluseurakuntamalli, joka tunnetaan myös nimellä G-12-malli (Government of 12). Tarkoituksena on kasvattaa paikallisseurakuntaa kotiryhmien kasvun kautta. Tarkoitus on että jokaisesta solun jäsenestä tulee uuden solun johtaja ja uusien solujen synnyn myötä on mahdollista perustaa uusia seurakuntia. G-12-malli toteuttaa helluntailais-karismaattista yleisen pappeuden ihannetta, siinä ajatellaan, että jokaisella seurakuntalaisella on kutsu ja armoitus toimia johtajana ja hoitaa seurakunnan perustehtäviä. Raamatullisena perusteena on idea Jeesuksen 12 opetuslapsesta kristinuskon alkusoluna.[10]

Etiikka ja elämäntapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuskarismaattisessa uskossa keskeisellä sijalla on hengessä eläminen joka läpäisee hengellisen ja myös arkisen elämän. Ei ole mahdollista vaeltaa sekä hengellisen, että maallisen maailman mukaan. Uskoa eletään todeksi sekä ajatusten että tekojen tasolla, joka tarkoittaa mm. päihteetöntä ja hyvämoraalista elämää. Uuskarismaattisissa seurakunnissa saattaa olla runsaasti ”kadulta pelastuneita” ihmisiä, jotka ovat kokeneet elämässään suuria tragedioita ja tulleet niiden myötä uskoon. Jumalan valtakunnan asiat asetetaan maallisten asioiden edelle, joka ilmenee muun muassa lähetys- ja evankelioimistyönä. Liikkeessä korostetaan usein ns. ystävyysevankeliointia eli evankeliointia arkipäivässä töissä ja harrastuksissa. Lisäksi suuria evankelioimiskampanjoita harrastetaan kotimaassa ja ulkomailla.[11] Hengessä vaeltamisen eräs muoto on myös, että uuskarismaatikko jättää vuodeksi tai pariksi opintonsa tai työnsä opiskellakseen jossain karismaattisessa raamattukoulussa. Myös säännöllinen kymmenysten lahjoittaminen jumalanvaltakunnan työhön katsotaan kuuluvan hengessä vaeltamiseen.

Toimintamuodot ja rituaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun kristikunnan valtavirran tapaan uuskarismaattiset kristityt käyttävät vesikastetta ja viettävät ehtoollista. Lisäksi saatetaan harjoittaa sairaiden voitelua ja jalkojen pesua ennen ehtoollista. Sakramentteja (kaste ja ehtoollinen) ei nähdä vanhojen kirkkojen tapaan armonvälineinä, vaan vertauskuvallisina pyhinä toimituksina Raamatun antaman esimerkin mukaan.[12]

Kaste on tavallisesti upotuskasteena toteutettu ns. uskovien kaste. Kasteen edellytyksenä on oman uskon julkinen tunnustaminen. Monessa uuskarismaattisessa yhteisössä kasteen myötä saavutetaan seurakunnan täysvaltainen jäsenyys. Myös henkilö, joka ei halua liittyä seurakuntaan voidaan kastaa.

Ehtoollista pidetään yhteysateriana, jossa Jeesus on läsnä. Säännöllistä osallistumista ehtoolliselle pidetään hyvänä hengelliselle kasvulle. Ehtoollisaineina käytetään happamatonta leipää ja usein viinin sijasta mehua. Ehtoolliselle osallistumiseksi ei tavallisesti edellytetä kastetta.

Tyypillisesti uuskarismaattisen seurakunnan ohjelmaan kuuluu pienryhmien lisäksi viikottainen jumalanpalvelus. Se on hyvin vapaamuotoinen, spontaanius ja avoimuus Pyhän Hengen johdatukselle koetaan tärkeäksi. Keskeisessä osassa ovat puhe, ylistyslaulut ja todistuspuheenvuorot, päämääränä on Jumalan aito kohtaaminen.

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuskarismaattisia yhteisöjä on arvosteltu kritiikittömästä suhtautumisesta erillisiin ilmiöihin ja on puhuttu äärikarismaattisuudesta. Kritiikittömään karismaattisuuteen on katsottu liittyvän merkittäviä ongelmia, joita ovat uskon vahvuuden ja parantumisen välisen yhteyden korostaminen, sairauksien demonisointi ja yksittäisten saarnaajien tai johtajien auktoriteetin korostaminen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus Uskonnot Suomessa. Uskonnot Suomessa -hanke. Viitattu 5. maaliskuuta 2008.
  2. a b c Hovi, Tuija: Uuskarismaattinen yhteisöllisyys - vapaata sitoutumista Teologia.fi. 9.2.2010.
  3. Joutsiniemi, Elina: Cityseurakunnat Suomessa. Ekumeniikan Pro gradu -tutkielma, s. 11. Helsingin yliopisto. Systemaattisen teologian laitos., 2006.
  4. Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa. Kirkon tutkimuskeskus, 2008.
  5. a b c d e Sohlberg, Jussi: Kirkkokunnista riippumattomat kirkot, 22.11.2012 ekumenia.fi. 22.11.2012. Suomen ekumeeninen neuvosto. Viitattu 6.8.2014.
  6. Hakutulos: Tunnustuskuntiin sitoutumaton uuskarismaattisuus Uskonnot Suomessa. Viitattu 5. maaliskuuta 2008.
  7. Joutsiniemi, Elina: Cityseurakunnat Suomessa. Ekumeniikan Pro gradu -tutkielma., s. 33-36. Helsingin yliopisto., 2006.
  8. Anderson, Allan: An introduction to Pentecostalism, s. 217-218. Cambridge University Press, 2004.
  9. Joutsiniemi, Elina: Cityseurakunnat Suomessa. Ekumeniikan Pro gradu -tutkielma, s. 41. Helsingin yliopisto. Systemaattisen teologian laitos., 2006.
  10. Joutsiniemi, Elina: Cityseurakunnat Suomessa. Ekumeniikan Pro gradu -tutkielma, s. 26-27. Helsingin yliopisto. Systemaattisen teologian laitos., 2006.
  11. Anderson, Allan:: An introduction to Pentecostalism, s. 214. Cambridge University Press, 2004.
  12. Burgess, Stanley, M: Encylopedia of Pentecostal and charismatic Christianity, s. 414. Routledge, 2006.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]