Henrik VII (Englanti)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henrik VII

Henrik VII (28. tammikuuta 145721. huhtikuuta 1509) oli Englannin kuningas vuosina 14851509 ja ensimmäinen Tudor-sukuinen hallitsija.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik syntyi Walesissa Pembroken linnassa Edmund Tudorin ja Margaret Beaufortin ainoaksi pojaksi. Edmund kuoli kaksi kuukautta ennen poikansa syntymää, ja Henrik viettikin lapsuudessaan paljon aikaa setänsä Jasper Tudorin kanssa.

Henrikin isänisä Owen Tudor oli nainut Henrik V:n lesken Valois'n Katariinan, joten Henrikin isä Edmund Tudor oli kuningas Henrik VI:n velipuoli. Henrik VI oli Lancaster-suvun viimeinen hallitsija, jonka hallituskaudella käytiin ruusujen sotaa, veristä kamppailua kruunusta York-suvun ja Lancasterien välillä. Kun Henrik VI syrjäytettiin valtaistuimelta vuonna 1461 ja hallitsijaksi nousi Yorkien Edvard IV, oli nuoren Henrik VII:n paettava Bretagneen, jossa hän vietti seuraavat 14 vuotta.

Henrikin äidin Margaret Beaufortin isoisoisä oli Edvard III:n poika, Lancasterin herttua Juhana Gent (englanniksi John of Gaunt), joka nai pitkäaikaisen rakastajattarensa Katherine Swynfordin ja lapset laillistettiin jälkikäteen. Henrikin vaade Englannin kruunuun perustui siis sekä naislinjaan että aviottomuuteen.

Henrikin pikkuserkun, Buckinghamin herttuan Henry Staffordin, epäonnistuttua vallananastuspyrkimyksissään vuonna 1483 Henrikistä tuli kuitenkin Lancaster-suvun johtava kruununtavoittelija. Ensimmäinen yritys kuitenkin epäonnistui, ja hän joutui pakenemaan Ranskaan, missä hänet varustettiin toiseen yritykseen.

Nousu valtaistuimelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin kuningashuone
Tudor-suku
Tudor Rose.svg
Henrik VII
Lapset
   Walesin prinssi Arthur
   Margareeta Tudor
   Henrik VIII
   Elisabet Tudor
   Maria Tudor
   Edmund Tudor, Somersetin herttua
   Katariina Tudor
Henrik VIII
Lapset
   Henrik, Cornwallin herttua
   Maria I
   Elisabet I
   Edvard VI
Edvard VI
Maria I
Elisabet I

Henrik sai koottua 5 000 sotilaan armeijan, ja vaikka määrä hävisi Rikhard III:n joukoille, hän tiesi että käsillä oli ainoa tilaisuus nousta Englannin kuninkaaksi. Joukot voittivat Rikhardin sotilaat Bosworthin taistelussa 22. elokuuta vuonna 1485, eikä vähiten siksi, että useat Rikhardin liittolaiset (muun muassa Northumberlandin jaarli Henry Percy sekä William ja Thomas Stanley) vaihtoivat puolta tai vetäytyivät taistelusta. Suurilta osin tämä yhteenotto päätti ruusujen sodan, vaikkei ollutkaan sen viimeinen taistelu.

Henrik VII:n perinnöllinen oikeus kruunuun oli heikko. Hän oli äitinsä kautta Juhana Gentin ja hänen kolmannen vaimonsa Catherine Swynfordin jälkeläinen ja näin sukua Edvard III:lle, muttei legitiimiä vallanperimyslinjaa. Tästä ei kuitenkaan muodostunut ongelmaa, sillä taistelun jäljiltä muut kuningasehdokkaat olivat joko kuolleet tai liian heikkoja haastaakseen Henrikin.

Henrikin valtaa uhkasivat itsensä petetyksi tuntevat aateliset sekä kruununtavoittelijat, jotka väittivät olevansa Rikhard III:n Toweriin sulkemia Edvard IV:n perillisiä (muun muassa Perkin Warbeck). Lujittaakseen valtaansa Henrik VII meni vuonna 1486 naimisiin Edvard IV:n tyttären Elisabetin kanssa. Näin hän yhdisti kilpailevat York- ja Lancaster-suvut Tudor-suvun alle ja varmisti jälkeläistensä olevan kuninkaallista verta.

Henrikin ensimmäinen teko voitetun taistelun jälkeen oli julistautuminen kuninkaaksi, mikä varmisti sen, että jos joku nousisi häntä vastaan, tämä voitaisiin tuomita maanpetturuudesta. Merkittävää on, että Henrik säästi Rikhardin nimeämän kruununperillisen Lincolnin jaarlin John de la Polen. La Polesta aiheutui harmia muutama vuosi myöhemmin, kun hän aloitti kapinan ja yritti nostaa Lambert Simnel -nimisen puusepän 10-vuotiaan pojan kuninkaaksi. Jaarli kuoli Stoken taistelussa 16. kesäkuuta 1487, mutta Simnel säästyi ja hänestä tuli myöhemmin kuninkaallinen haukankasvattaja.

Simnel esitti olevansa Warwickin jaarli Edvard Plantagenet (Yrjö Plantagenetin poika), joka todellisuudessa oli yhä vangittuna Towerissa. Edvard säilyi hengissä aina vuoteen 1499, jolloin hänet mestattiin. Sen sijaan Edvardin vanhin sisko, Margaret Pole, joka oli seuraavaksi paras ehdokas valtaistuimelle, peri isänsä jaarlikunnan Salisburyssa ja eli pitkälle 1500-luvulle.

Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arthur (1486–1502), Walesin prinssi, nai Katariina Aragonialaisen vuonna 1501, ei jälkeläisiä
  • Margareeta Tudor (1489–1541), Englannin prinsessa, ensimmäinen aviomies Skotlannin kuningas Jaakko IV, toinen Archibald Douglas, Anguksen jaarli. Jälkeläisiä muuan muassa Jaakko I&VI (lapsenlapsenlapsi), joka peri Englannin kruunun vuonna 1603.
  • Henrik VIII (1491–1547), Englannin kuningas, kuusi vaimoa. Lapset Edvard VI, Maria I ja Elisabet I olivat Englannin hallitsijoita.
  • Elisabet Tudor (1492–1495), kuoli nuorena
  • Maria Tudor (1496–1533), ensimmäinen puoliso Ranskan kuningas Ludvig XII, toinen Suffolkin herttua Charles Brandon
  • Edmund Tudor (1499–1500), Somersetin herttua, kuoli nuorena
  • Edvard Tudor, Englannin prinssi, lapsi jota ei välttämättä ole ollut vaan on epäilty nimen sekoittuneen Edmund Tudoriin. Hänen nimensä on kuitenkin virallisesti listattuna Henrikin ja Elisabetin lapseksi. Alison Weirin Britain's Royal Families: The Complete Genealogy mainitsee myös Edvardin nuorena kuolleena lapsena. Weir olettaa lapsen haudatun perheensä kanssa Westminster Abbeyhin.
  • Katherine Tudor (1503), Englannin prinsessa, kuoli synnytyksessä ja hänen äitinsä Yorkin Elisabet kuoli myös synnytykseen.

Talous ja diplomatia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik VII oli talousasioissa järkevä mutta ahne monarkki, joka palautti kruunun varallisuuden ottamalla käyttöön uusia tehokkaita ja armottomia verotusmuotoja. Edvard IV:n kassan varat oli hänen vaimonsa Woodville-suku tyhjentänyt kuninkaan kuoleman jälkeen ennen Rikhard III:n valtaannousua. Arkkipiispa John Mortonin kehittämä järjestelmä huolehti siitä, että aatelisto maksoi korotettuja veroja. Verokannon tehokkuutta parannettiin huomattavasti ja veronkantajat asettivat kuninkaan tuella maksuja erilaista rikkomuksista.

Henrik VII:n tavoitteena oli sekä ylläpitää rauhaa että luoda taloudellista vaurautta. Hän myös onnistui molemmissa. Henrik VII ei ollut sotapäällikkö ja hänellä ei ollut mielenkiintoa pyrkiä voittamaan edeltäjiensä Ranskassa häviämiä alueita takaisin. Henrik solmi Ranskan kanssa Etaplesissa rauhan, joka toi rahaa Englannin kassaan sekä suoraan ja epäsuorasti. Henrik pyysi parlamentilta rahoitusta sodankäyntiä Ranskaa vastaan ja se myönsikin kaksi määrärahaa kuninkaalle. Samaan aikaan Ranskalla oli muita intressejä Euroopassa, joten se maksoi Henrikille jottei maan tarvinnut sotia.[1] Henrik myös tuki laivanrakennusta, joka vahvisti laivastoa ja paransi kauppamahdollisuuksia. Vuonna 1495 hän perusti Euroopan ensimmäisen ja maailman vanhimman yhä olemassa olevan kuivatelakan Portsmouthiin. Henrikin hallintokaudella John Cabot löysi Newfoundlandin, joka oli Englannin ensimmäinen siirtomaa Uudessa maailmassa.

Oikeuslaitoksen uudistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruusujen sodan aikana maan hallinnonpainopiste oli vaihdellut etelän ja pohjoisen välillä. Henrikin kaudella hallintoa keskitettiin ja muodostettiin kaksi oikeudenkäytön haaraa. Kuningas elvytti Tähtikamarina (engl. Star Chamber) tunnetun oikeuden, joka sai nimensä Westminsterin kokouspaikan kattoon maalatuista tähdistä. Se on 20–30 jäsenen muodostama istuin, jonka päätehtävä oli rangaista ja kurittaa aatelisia sekä ratkaista ongelmia, joihin paikalliset oikeusistuimet eivät pystyneet. Paikallisella tasolla kuria ja järjestystä ylläpitivät rauhantuomarit (engl. Justices of Peace). [1]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1502 Henrik VII koki kaksi raskasta menetystä. Hänen poikansa, kruununperillinen Arthur, joka oli juuri mennyt naimisiin espanjalaisen prinsessa Katariina Aragonilaisen kanssa kuoli sairauteen Ludlowin linnassa. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin Henrikin puoliso menehtyi lapsivuoteeseen. Kuningas pelkäsi Arthurin kuoleman myötä menettävänsä liittoon kuuluneet myötäjäiset ja sen vuoksi pyysi ja sai paavi Julius II:lta luvan, jotta nuorempi poika Henrik voisi naida Arthurin lesken. Henrik VII tuli liiton suhteen kuitenkin toisiin ajatuksiin ja avioliitto tapahtui vasta kuninkaan kuoleman jälkeen vuonna 1509. Vaikka Henrikillä oli ajatuksia mennä uudelleen naimisiin ja hankkia lisää perillisiä, näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kuolemansa jälkeen kuninkaaksi nousi Henrik VII:n toiseksi vanhin poika Henrik VIII.

Jälkeläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik VII:n vanhin tytär Margareeta oli aluksi naimisissa Skotlannin kuninkaan Jaakko IV:n kanssa. Heidän pojastaan tuli kuningas Jaakko V, jonka tytär oli Maria Stuart. Margareetan avioliitolla Henrik VII toivoi rikkovansa Skotlannin ja Ranskan välisen "Vanhan liiton", Auld Alliancen. Margareetan toinen aviomies oli Archibald Douglas; heidän pojanpoikansa Lordi Darnley nai Maria Stuartin. Heidän poikansa Skotlannin kuningas Jaakko VI peri Englannin kruunun ja nousi kuninkaaksi nimellä Jaakko I Elisabet I:n kuoltua. Henrik VII:n toinen aikuiseksi varttunut tytär Maria avioitui ensin Ranskan Ludvig XII:n kanssa ja kuninkaan kuoltua Charles Brandonin, Suffolkin herttuan kanssa. Heidän tyttärensä Frances nai Henry Greyn ja näiden yksi lapsista oli Lady Jane Grey, jonka nimissä vanhemmat ja muut sukulaiset yrittivät päästä valtaan Edvard VI:n kuoltua.

Kuningas Henrik VII on haudattu Westminster Abbeyhin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Daniell, Christopher: Matkaopas historiaan:Englanti. Kustannusosakeyhtiö Puijo, 1995. ISBN 951-579-022-0.
Edward's crown PD cleaned.png Edeltäjä:
Rikhard III
Englannin kuningas
14851509
Seuraaja:
Henrik VIII