Mandariinikiina

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Puhutun kiinan muotoja Kiinassa.

Mandariinikiina eli mandariini - 官话 (Guānhuà, eli byrokraattien kieli)- on maailman puhutuin äidinkieli, ja vieraanakin kielenä sitä puhuu huomattava määrä ihmisiä, erityisesti Kiinassa. Äidinkielenään mandariinikiinaa puhuu noin 867 miljoonaa ihmistä. Se on kirjoitukseltaan sama kuin muut kiinan kielet, mutta puhuttuna eroaa hyvin vahvasti monista kiinan murteista. Sana "mandariini" viittaa kiinalaiseen virkamieheen, mistä juontuu tärkeimpänä hallinnointikielenäkin käytetyn kielen nimitys.

Puhujia on pääasiassa Kiinassa, Taiwanilla, sekä useissa muissa Kaukoidän valtioissa. Mandariinikiina kuuluu sino-tiibetiläisiin kieliin, joita kiinan lisäksi ovat mm. tiibet ja burma. Tästä kielikunnasta mandariinikiina kuuluu siniittisiin kieliin yhdessä muiden niin sanottujen kiinan murteiden kanssa.

Virallinen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mandariinikiina on Kiinan virallinen kieli. Yleiskieli tästä pohjoisesta kielestä tuli Kiinan tasavaltaa hallinneen Guómíndăng-puolueen päätöksestä 1920-luvulla nimellä guóyǔ, eli valtion kieli, millä nimellä se yhä tunnetaan Taiwanilla. Yleiskielen nimen sille antoivat kommunistit 1950-luvulla.

Kansan päivälehden mukaan vuonna 2004 mandariinikiinaa puhui äidinkielenään 53 prosenttia Kiinan väestöstä, mutta yli 40 prosenttia kansalaisista ei puhunut sitä lainkaan. [1] Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten sitä osataan heikoiten juuri vähän koulutetun väestön keskuudessa.

Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiina on peruskieliopiltaan varsin yksinkertainen kieli. Kiinan sanoja ei taivuteta lainkaan, edes aikamuotoja tai monikkoja ei sellaisenaan ole. Sen sijaan sanajärjestys on oleellinen.

Sanasto ja lausunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mandariinikiinassa on neljä (viisi, jos neutraali lasketaan) intonaatiota eli sävelastetta. Sanojen merkitys eri intonaatioilla lausuttuna on täysin erilainen. Ensimmäinen on tasainen ja pitkä, toisessa ääni nousee matalalta korkealle nopeasti, kolmas pysyy matalana hetken ja nousee sitten ylös, ja neljäs laskeutuu nopeasti ylhäältä alas. Esimerkkinä voidaan mainita, että sana "ma" tarkoittaa lausuttuna

  1. sävelasteessa () äitiä
  2. sävelasteessa () hamppua tai pellavaa
  3. sävelasteessa () hevosta
  4. sävelasteessa () kiroilla ja
  5. eli neutraalina (ma) se on kysymyksenmuodostajaliite: nǐ hǎo = hyvää päivää, nǐ hǎo ma? = kuinka voit?

Etelä-Kiinan murteessa, kantonissa, jota puhutaan Hongkongissa, on kuusi intonaatiota.

Tyypillistä sanastolle ovat lukuisat homonyymit eli sanat, joiden äänne- ja kirjoitusasu on sama, mutta merkitys eri. Tällöin konteksti kertoo yleensä merkityksen eri vaihtoehdoista. Huomionarvoista on myös, että homonyymiys pätee vain lausunnan ja pinyinin tasolla. Kirjoitusmerkkeinä tällaisetkin sanat ovat yleensä eri näköisiä.

Genetiivissä käytettävä partikkeli kirjoitetaan länsimaisin kirjaimin monien romaanisten kielten tapaan "de", mutta sanajärjestys genetiivissä on sama kuin suomen kielessä (ja englannin s-genetiivissä) eli omistaja tulee edelle ja omistettava sen jälkeen.

Kirjoitusjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilaisia kiinalaisen kalligrafian tyylejä.

Kiinan kirjoitusjärjestelmä on maailman neljänneksi varhaisin, ja vanhin nykyisin käytössä oleva kirjoitusjärjestelmä. Kiinalaisia merkkejä on yhteensä noin satatuhatta, mutta todellisuudessa käytettyjen merkkien määrä on huomattavasti pienempi. Yleisesti käytettyjä merkkejä on 6 763, joista erittäin yleisesti käytettyjä 3 755 ja kaikkein käytetyimpiä noin 3 000. Alimman kouluasteen (vast. peruskoulun ala-astetta) käytyään kiinalaiset koululaiset ovat oppineet 2 000 merkkiä. Varsinkin maaseudulla on paljon ihmisiä jotka eivät jatka koulua tämän pidemmälle. Kiinalaisen sanomalehden lukemiseen riittää tavallisesti noin kolmen-neljän tuhannen merkin tunteminen.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]