Konsignaatio
Konsignaatio on kaupankäyntiin liittyvä menettelytapa, joka käsittää kaksi erilaista muotoa. Ensimmäisessä tapauksessa välihenkilö, kuten esimerkiksi vähittäiskauppias, joutuu ostamaan tavaran itselleen voidakseen myydä sen edelleen. Toinen konsignaation muoto on jälleenmyyntiin liittyvä luottokauppa, jossa kauppahinnan maksuvelvollisuus alkuperäiselle myyjälle on yhdistetty jälleenmyyntitapahtumaan. Tällöin luottokauppaan sisältyy omistuksenpidätysehto. Konsignaatio on käytössä irtainten esineiden kaupassa, kuten esimerkiksi moottoriajoneuvojen ja taide-esineiden myynnissä.[1]
Yleisin syy konsignaation käyttöön on tavarantoimittajan vakuustarve. Lisäsyy on usein konsignaatioon liitetty välihenkilön oikeus myymättä jääneiden tavaroiden palauttamiseen alkuperäiselle myyjälle. Konsignaatio eroaa myyntikomissiosta siinä, että tavarantoimittaja pysyy esineen omistajana siihen saakka, kunnes sopimuskumppani ostaa esineen. Siksi tavara ei kuulu ennen ostohetkeä konsignaationsaajan konkurssipesään eikä esinettä voida ulosmitata tämän velasta.[1]
Luottokaupassa kaupallinen riski tavaran myymisestä on konsignaationantajalla (myyjällä), kun hän myöntää tavaralle palautusoikeuden. Palautusoikeuden myöntäminen varmistaa hänelle suojan konsignaationsaajan velkojia vastaan. Konsignaatiossa välihenkilö maksaa kauppahinnan myyjälle sopimuksen mukaan välittömästi tai hyvin pian jälleenmyynnin jälkeen. Toisin on tavallisessa jälleenmyyntiä varten sovitussa omistuksenpidätysehdon sisältävässä luottokaupassa. Siinä välihenkilö on velvollinen maksamaan kauppahinnan sovitun määräajan kuluttua riippumatta siitä, onko hän saanut tavaran myydyksi vai ei.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa I palstat 321–322.