Giorgi XII
| Giorgi XII | |
|---|---|
 | |
| Kartli-Kakhetin kuningas | |
| Valtakausi | 12. tammikuuta 1798 – 28. joulukuuta 1800 |
| Kruunajaiset | 5. joulukuuta 1799 |
| Edeltäjä | Erekle II |
| Seuraaja | Davit XII (ei hallinnut) |
| Syntynyt |
10. marraskuuta 1746 Telavi |
| Kuollut |
28. joulukuuta 1800 (54 vuotta) Tbilisi |
| Puoliso |
prinsessa Ketevan prinsessa Mariam |
| Suku | Bagrationit |
| Isä | Erekle II |
| Äiti | Ana Abashidze |
| Uskonto | Ortodoksinen kirkko |
| Nimikirjoitus |
 |
Giorgi XII (georg. გიორგი XII, 10. marraskuuta 1746 – 28. joulukuuta 1800), joskus tunnettu nimellä Giorgi XIII, oli viimeinen Georgian tai oikeammin Kartli-Kakhetin kuningaskunnan hallitsija Bagrationi-dynastiasta. Hän oli kuninkaana vuodesta 1798 kuolemaansa saakka vuonna 1800. Hänen lyhyttä valtakauttaan 1700-luvun lopussa hallitsi syvä poliittinen epävakaisuus, joka oli johtamassa sisällissotaan ja Persian hyökkäykseen. Valtakuntansa ongelmien vuoksi Giorgi XII uusi tsaari Paavali I:lle annetun pyynnön maan suojelemisesta. Giorgin kuoleman jälkeen Georgian kuningaskunta lakkautettiin ja liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Kuningasperhe karkotettiin maasta.
Nuoruus ja nousu valtaistuimelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Giorgin isä oli poikansa syntymän aikaan Kakhetin ja myöhemmin myös Kartlin kuningas Erekle II. Hänen äitinsä oli Ereklen toinen vaimo Ana. Vuonna 1766 Erekle tunnusti poikansa kruununprinssiksi ja batonišviliksi ja nimitti hänet Pambakin ja Lorrin valtiaaksi. Vuonna 1770 Giorgi osallistui Ereklen sotilaallisesti menestyksekkääseen mutta lopulta tuloksettomaksi jääneeseen retkeen osmanien varuskuntia vastaan Etelä-Georgiassa. Samana vuonna hän taisteli yhdessä velipuolensa prinssi Levanin kanssa Ksanin kapinallista eristavia (ruhtinasta) vastaan ja alisti hänen alueensa kruunun hallittavaksi.
Giorgi nousi valtaistuimelle isänsä kuoleman jälkeen 12. tammikuuta 1798. Tsaari Paavali tunnusti hänet 22. helmikuuta 1799 ja hänet kruunattiin Antšiskhatin basilikassa Tbilisissä 5. joulukuuta 1799. Hänen pääkaupunkinsa, Tbilisi, oli yhä suureksi osaksi raunioina ja maa kärsi Persian vuoden 1795 hyökkäyksestä Georgiaan. Invaasio oli vastaisku Ereklelle, joka oli lähentynyt Venäjää (Georgijevskin sopimuksella vuonna 1783) ja joka ei suostunut Persian määräysvaltaan.
Ongelmia Georgiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Giorgi XII:n kolmivuotinen hallituskausi oli hämmennyksen ja epävakauden aikaa. Toisin kuin hänen "sankarillinen" isänsä, Giorgi ei ollut alamaistensa keskuudessa suosittu eikä häntä kunnioitettu. Hän kärsi ylipainosta ja turvotuksesta ja makasi pääasiassa sairaana Tbilisissä. Giorgi oli vaikeuksissa äitipuolensa leskikuningatar Daredžanin juonittelujen vuoksi: Daredžan yritti syrjäyttää Giorgin valtaistuimelta saadakseen kuninkaaksi jonkun omista pojistaan. Giorgin lukuisat velipuolet käpertyivät kuolleen isänsä heille antamille hallintoalueilleen eivätkä välittäneet Giorgin auktoriteetista. Yksi heistä, Aleksanteri, lähti Dagestaniin ja vastusti aseellisesti kuningasta ja hänen venäläismielistä politiikkaansa vuosien ajan.
Asiaintila paheni entisestään, kun Persian Fath Ali Šah vaati Giorgia lähettämään vanhimman poikansa Teheraniin panttivangiksi ja käski häntä alistamaan valtakuntansa Persian vasalliksi. Välittömästi kun Giorgi oli noussut valtaistuimelle šaahi kirjoitti uudelle kuninkaalle:
»Ylevä lippumme tulee etenemään maillenne ja, aivan kuten tapahtui Aga Mohammad Khanin aikaan, niin te alistutte kaksinkertaisesti nousseelle hävitykselle, ja Georgia tulee jälleen tuhoutumaan, ja georgialaiset joutumaan vihamme alle.[1]»
Giorgi eli jatkuvassa vaarassa joutua syrjäytetyksi tai Persian hyökkäyksen kohteeksi ja ymmärsi, ettei pelkkä muodollinen asema Venäjän protektoraattina tulisi varmistamaan hänen kuningaskuntansa selviytymistä. Monet johtavat georgialaiset poliitikot olivat kuitenkin pettyneet liittoon Venäjän kanssa, sillä maa ei ollut onnistunut antamaan minkäänlaista tukea Georgialle vuoden 1795 persialaishyökkäyksen aikana. Lisäksi Giorgin sairaus nostatti kiistan kuninkaan seuraajasta ja jakoi Georgian aateliset kilpaileviin puolueisiin. Toinen niistä kannatti kruununprinssi Davitia ja toinen kuninkaan velipuolta Iulonia.
Liitto Venäjän kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varmistaakseen poikansa nousun kuninkaaksi ja estääkseen valtakuntansa ajautumisen sisällissotaan Giorgi XII lähetti jo syyskuussa 1799 lähetystön Pietariin neuvottelemaan uutta sopimusta tsaari Paavali I:n kanssa. Tällä kertaa keisarikunnan hallinto osoitti aiempaa enemmän kiinnostusta Georgiaa kohtaan, sillä Napoleon I:n kampanja Egyptissä oli kiinnittänyt Paavalin huomion Lähi-itään. Marraskuussa 1799 pieni venäläinen sotilasjoukko saapui Tbilisiin ja tsaarin lähettiläs Pjotr Ivanovitš Kovalenski otti hallintaansa Georgian ulkosuhteet. Kovalenski ja Hadži Ibrahim Shirazi, persialainen ministeri, vaihtoivat keskenään kiivaita viestejä, joissa kumpikin vakuutti maansa pitävän Georgian vasallivaltionaan ja uhkasi varmistaa etunsa voimankäytöllä.[1]
Venäjän ja Georgian väliset keskeytyneet neuvottelut aloitettiin uudelleen, mutta niiden painopiste vähitellen vaihtui. Giorgi XII tarjosi tsaarille enemmän valtaa maansa sisä- ja ulkopolitiikassa sillä ehdolla, että hänen dynastiansa pysyisi maan johdossa ja että Georgian ortodoksinen kirkko säilyisi itsenäisenä. Kun georgialaiset lähettiläät olivat yhä Pietarissa neuvottelemassa sopimuksen ehdoista tsaari päätti kuitenkin liittää sumeilematta Georgian Venäjään. Marraskuussa 1800 hän kirjoitti venäläiselle komentajalle Tbilisissä:
»Kuninkaan terveyden heikentyminen antaa viitteitä hänen menehtymisestään; sinun tulee siis välittömästi lähettää, heti tämän tapahtuessa, julistus Meidän nimissämme että ennen Meidän suostumustamme ei pidä ottaa askeltakaan edes perillisen nimittämisessä Georgian kruunulle.[2]»
18. joulukuuta 1800 tsaari allekirjoitti manifestin, jossa Georgia liitettiin yksipuolisesti Venäjän keisarikuntaan. Paavali tai Giorgi eivät kuitenkaan ehtineet nähdä manifestin julkaisua. 28. joulukuuta 1800, ennen lähettiläidensä palaamista Pietarista, Giorgi XII kuoli ja hänen poikansa Davit julisti itsensä Georgian sijaishallitsijaksi. Paavali taas murhattiin 11. maaliskuuta 1801, eikä hänen seuraajansa Aleksanteri I antanut Davitin kruunauttaa itseänsä kuninkaaksi, vaan vahvisti virallisesti liitoksen asetuksella 12. syyskuuta 1801.
Avioliitot ja lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Giorgi XII oli kahdesti naimisissa: ensin prinsessa Ketevanin (o.s. Andronikašvili, 1754–1782) kanssa ja sitten prinsessa Mariamin (o.s. Tsitsišvili, 1768–1850) kanssa. Giorgi oli yhteensä yhdeksän tyttären ja neljäntoista pojan isä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Fisher, William Bayne: The Cambridge History of Iran. Cambridge University Press, 1991. ISBN 0-521-20095-4.
- Lang, David Marshall: A Modern History of Georgia. London: Weidenfeld and Nicolson, 1962.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Giorgi XII Wikimedia Commonsissa
| Edeltäjä: Erekle II |
Georgian kuningas 1798–1800 |
Seuraaja: – |
| ||||||||||
