Paolo Iašvili

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paolo Iašvili

Paolo Iašvili (georg. პაოლო იაშვილი, P'aolo Iašvili, 29. kesäkuuta 189422. heinäkuuta 1937) oli georgialainen runoilija ja yksi georgialaisen symbolistisen liikkeen johtohahmoista. Neuvostoliiton aikana hänet pakotettiin sovinnaisuuteen ja hänen ystäviään kuoli Stalinin vainoissa, mikä vaikutti häneen syvästi. Iašvili teki itsemurhan Georgian kirjailijaliiton rakennuksessa.

Iašvili syntyi Kutaisissa Länsi-Georgiassa, joka kuului silloin Venäjän keisarikuntaan. Hän sai koulutuksensa Kutaisissa, Anapassa ja Pariisissa. Georgiaan Iašvili palasi vuonna 1915, ja hänestä tuli yksi Siniset sarvet -symbolistiryhmän perustajista ja ideologeista. Hän toimitti myös kirjallisuuslehti Tsisperi qantsebia ("Siniset sarvet"). 1920-luvun alussa Iašvili, "loistava, tyylikäs, kultturelli ja viihdytävä puhuja, eurooppalainen ja hyvännäköinen", kuten hänen läheinen ystävänsä ja kääntäjänsä Boris Pasternak häntä kuvasi,[1] nousi georgialaisen symbolisminjälkeisen ja kokeellisen runouden johtajaksi. Hänen omistautumisensa mystiikalle ja "puhtaalle taiteelle" hiipui Neuvostoliiton ideologisessa paineessa 1920-luvun lopulla, kun georgian kirjallisuuden klassikot käytännössä kiellettiin ja Georgian kirjailijaälymystö painostettiin alistumaan sosialistisille dogmille. Monet kirjailijat käytännössä hiljennettiin, ja Iašvilista tuli vesivoimainsinööri Valodia Džikian suhdetoiminnan hoitaja. Kun Lavrenti Berija tuli valtaan, hän palautti monia georgialaisia kirjailijoita takaisin hyväksytyiksi yrittäessään vetää heidät neuvostoideologian piiriin.[2] Sosialismin istuttaminen entisiin symbolisteihin oli kivulias prosessi, mutta Iašvili joutui lopulta sopeutumaan Neuvostoliiton doktriineihin, ja hänen runoudestaan tuli yhä ideologisempaa. Berija jopa teki hänestä Transkaukasian SFNT:n keskuskomitean jäsenen.

1930-luvun suurten puhdistusten huipulla hän yritti epätoivoisesti pelastaa itsensä tunnustamalla "arvostelukyvyn häiriönsä" ja toistamalla uskollisuuttaan Stalinille ja Berijalle. Hän todisti ja hänen täytyi jopa osallistua julkisiin oikeudenkäynteihin, joissa useita hänen kumppaneitaan erotettiin kirjailijaliitosta, mikä käytännössä tuomitsi heidät kuolemaan. Berijan painostuksesta hän leimasi ranskalaisen kirjailijan ja entisen ystävänsä André Giden "petolliseksi, mustakasvoiseksi trotskilaiseksi rakiksi". Runoilija nujertui täysin, kun hänen ideaalinsa pettivät. Kun Berija vaati Iašvilia joko tuomitsemaan elinikäisen ystävänsä ja symbolistisen runoilijan Titsian Tabidzen tai joutumaan NKVD:n pidättämäksi ja kiduttamaksi, Iašvili meni Georgian kirjailijaliiton rakennukseen ja ampui itsensä kuoliaaksi 22. heinäkuuta 1937.[3] Liiton kokous hyväksyi lauselman, jossa Iašvilin sanottiin teeskennelleen kirjailijaa osallistuessaan maanpetturuuteen ja vakoiluun, ja että hänen itsemurhansa oli "provokatiivinen teko, joka herättää inhoa ja suuttumusta jokaisessa kunnollisten neuvostokirjailijoiden tapaamisessa".[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikaberidze, Aleksandre: Iashvili, Paolo 2007.
  • Rayfield, Donald: Pasternak and the Georgians. Irish Slavonic Studies, 1982, nro 3, s. 39–46.
  • Rayfiled, Donald: The Death of Paolo Iashvili. Slavonic and East European Review, 68, 1990, nro 3, s. 631–64.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lang, David M.: A Modern History of Georgia, s. 255. London: Weidenfeld and Nicolson, 1962.
  2. Rayfield, Donald: The Literature of Georgia: A History: 2nd edition, s. 264. Routledge, 2000. ISBN 0-7007-1163-5.
  3. Tarkhan-Mouravi, George: 70 years of Soviet Georgia 19. tammikuuta 1997.
  4. Barnes, Christopher J.: Boris Pasternak: A Literary Biography, s. 146. Cambridge University Press, 2004. ISBN 0-521-52073-8.