Telavi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Telavin kaupungin pääkatu.

Telavi (georg. თელავი) on kaupunki Telavin piirikunnassa Kakhetin hallintoalueella Georgian itäosassa. Kaupungissa on 21 800 asukasta (vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan). Se sijaitsee 550–800 metrin korkeudella merenpinnasta Alazanin laaksossa ja sinne johtaa rautatie Tbilisitä. Kaupunki on Kakhetin alueen keskus ja se toimi Kakhetin kuningaskunnan pääkaupunkina sen jälkeen, kun persialaiset tuhosivat Gremin 1600-luvulla. Kaupungin nimi tulee georgian kielen sanasta tela, joka tarkoittaa jalavaa.[1][2]

Telavissa on ollut asutusta jo pronssikaudella, mutta ensimmäisen kerran paikkakunnan mainitsi Klaudios Ptolemaios toisella vuosisadalla nimellä Teleda. Ensimmäiset maininnat georgialaisissa lähteissä ovat 1000-luvulta. 1100-luvulla kaupunki oli yksi maan tärkeimmistä, mutta mongolihyökkäysten jälkeen se taantui. 1600-luvun puolivälissä Kakhetin kuningas Artšil II siirsi pääkaupunkinsa Telaviin. Kaupungista tuli alueen oppineisuuden keskus, jossa oleskelivat kuninkaat Teimuraz II, Erekle II ja heidän perheensä. Telaviin perustettiin uskonnollisfilosofinen koulu vuonna 1758. Nykyiset kaupunkioikeutensa se sai vuonna 1801, kun Kartl-Kakhetin kuningaskunta liitettiin Venäjän keisarikuntaan.[2]

Nykyisin Telavin kaupunki on merkittävä kultturin, teollisuuden, liikenteen ja maatalouden (viininviljelyn) keskus. Kaupungissa on teatteri ja vuonna 1927 perustettu historiallis-etnografinen museo entisessä kuninkaallisessa palatsissa. Dzveli galavanin linnoitus on rakennettu 900–1000-luvuilla ja kaupungissa on basilika 500–600-luvuilta.[2][3]

[muokkaa] Lähteet

  1. Telavi-Centre of Kakheti Georgian parlamentti. Viitattu 11. tammikuuta 2009.
  2. 2,0 2,1 2,2 The Telavi Municipality Kakheti.gov. Viitattu 11. tammikuuta 2009.
  3. Giorgi Chubinashvili Telavi State Historical and Ethnographical Museum Georgian museums. Viitattu 11. tammikuuta 2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut