Abhaasit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Abhaasit
Kokonaismäärä noin 300 000
Asuinalue Georgia (Abhasia), Turkki
Kieli (kielet) abhaasi, venäjä, turkki
Uskonto (uskonnot) ortodoksisuus, islam

Abhaasit (abhaasiksi аҧсуа, aphswa) ovat Georgiaan kuuluvassa, mutta de facto itsenäisessä Abhasian tasavallassa, Turkissa ja Lähi-idässä asuva luoteiskaukasialaista abhaasin kieltä puhuva kansa. Perinteisiä uskontoja ovat ortodoksisuus ja sunnalainen islam.

Asuinalue ja lukumäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abhaasien perinteistä asuinaluetta on Mustanmeren koillisrannikolla sijaitseva Abhasia. Pieniä abhaasiryhmiä asuu myös Georgiaan kuuluvassa Adžariassa. Vuonna 1989 entisessä Neuvostoliitossa oli 105 300 abhaasia,[1] joista 93 300 asui Abhasiassa.[2] Suurin osa kansasta muutti 1800-luvulla Kaukasian sodan jälkeen silloiselle Turkin alueelle. Nykyään Turkissa arvioidaan olevan noin 200 000 abhaasia. Heitä asuu myös Lähi-idässä, Länsi-Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa. Kaikkiaan abhaaseja lienee noin 300 000 henkeä.[1] Venäjällä asuu vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 11 400 abhaasia.[3]

Etninen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abhaasit ja heille sukua olevat adygelaiset kansat ovat Luoteis-Kaukasian kantaväestöä. Ajanlaskuun alkuun mennessä muodostui kaksi heimoryhmää, apsilit ja abazgat, joita pidetään nykyisten abhaasien esi-isinä. Ensimmäisen vuosituhannen toisella puoliskolla eaa. seudulle perustettiin kreikkalaisia siirtokuntia. Myöhemmin abhaasit taistelivat sitkeästi Bysantin ja Iranin valtausyrityksiä vastaan. 700-luvulla syntyi Abhasian kuningaskunta, joka valloitti Georgian länsiosan. Abhaasialais- ja georgialaisdynastian välisen avioliiton seurauksena Abhasia liitettiin Georgiaan. Mongolivalloituksen jälkeen siitä tuli jälleen itsenäinen ruhtinaskunta. Idässä abhaasit sotivat Mingrelian ja Imeretian georgialaisvaltioiden kanssa, lännessä he ylläpitivät suhteita adygeihin ja rannikolla kävivät kauppaa genovalaisten kanssa.[2]

Venäjän ja Turkin välinen kilpailu alueella aiheutti sisäisiä erimielisyyksiä. Venäjää lähentynyt ruhtinas Kelešbei Tšatšba-Šervašidze murhattiin vuonna 1808 ja hänen poikansa Aslanbei julistautui Turkin vasalliksi. Hänen veljensä Georgi anoi suojelua Venäjältä. Vuonna 1810 Abhasia liitettiin Venäjään. Sisäinen itsehallinto säilyi vuoteen 1864 saakka, jolloin ruhtinaskunta lakkautettiin. Vuonna 1866 syntynyt abhaasikapina kukistettiin verisesti. 1870-luvulla noin 200 000 abhaasia pakeni Turkin alueelle.[4] Venäjän ja Turkin välisen sodan seurauksena Abhasiassa oli vuoden 1877 lopussa vain 46 000 asukasta.[5] Tyhjiksi jääneille seuduille muutti georgialaisia, venäläisiä, armenialaisia, kreikkalaisia ja virolaisia.[6]

Abkhazia02.png

Vuonna 1921 perustettiin Abhasian neuvostotasavalta, josta vuonna 1931 tuli Georgiaan kuulunut autonomia. Kansallinen kulttuuri kehittyi 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa, mutta myöhemmin abhaaseja ryhdyttiin väkisin georgialaistamaan ja alueelle muutti paljon georgialaista väestöä. Kulttuurielämä alkoi virota 1950-luvun lopulla. 1970–1980-luvuilla syntyi kansallinen liike, joka vaati Abhasian irroittamista Georgiasta ja sen liittämistä Venäjän federaatiiviseen neuvostotasavaltaan. Vuonna 1988 perustettu kansallinen Aidgylara-foorumi vaati Abhasialle suvereenin tasavallan asemaa. Heinäkuussa 1989 abhaasi- ja georgialaisväestön välille syntyi yhteenottoja. Neuvostoliiton hajottua Abhasian ja Georgian hallitusten väliset ristiriidat syvenivät. Vuosina 1992–1993 alueella käytiin sisällissota, jonka seurauksena syntyi Georgiasta riippumaton abhaasivaltio.[6]

Elinkeinot ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisiä elinkeinoja ovat maanviljely ja karjanhoito. 1900-luvulla alettiin kasvattaa tupakkaa, teetä ja sitrushedelmiä. Kylät koostuvat puutarhojen ja peltojen ympäröimistä hajallaan sijaisevista taloista. Pylväiden varassa seisovat lautatalot ovat korvanneet alkuperäiset vitsaksista punotut pyöreät ja neliskulmaiset asumukset. Julkisivun edessä on katettu parveke. Perinteinen vaatetus on samankaltainen kuin Kaukasian muilla vuoristokansoilla. Ruokakulttuuri on säilynyt hyvin. Sen perustana on maissijauhoista valmistettu mamalyga, pavut ja muut vihannekset, maitotuotteet ja liha. Tyypillisiä ovat voimakkaasti maustetut kastikkeet sekä paprikasta, valkosipulista ja muista maustekasveista valmistettu adžika.[6]

300-luvulla abhaasien keskuuteen levisi kristinusko ja 1500-luvulta lähtien islam. Niiden rinnalla on säilynyt paljon perinteisiä uskomuksia. Patriarkaalista perhe-elämää säätelivät ikään, asemaan ja sukupuoleen perustuvat käyttäytymisnormit. Perinteisiä tapoja olivat sukulais- ja naapuriapu, vieraanvaraisuus, verikosto ja vanhusten kunnioittaminen. Yksilön suhde yhteiskuntaan ja luontoon perustui moraaliseen säännöstöön, joka tunnetaan nimelllä apsuara (kirjaimellisesti ”abhaasilaisuus”). Sen olennainen osa oli tarkasti määritelty käytösetiketti, jota noudatetaan osittain vielä nykyäänkin.[7]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abhaasien rikkaseen suulliseen kansanperinteeseen kuuluu muun muassa pohjoiskaukasialainen Nart-eepos. Kansallisen kirjallisuuden perustanlaskija oli runoilija Dmitri Gulia. Näytelmäkirjallisuus sai alkunsa Samson Tšanban (1886–1937) teoksista. Ensimmäiset abhaasinkieliset romaanit julkaistiin 1930–1940-lukujen vaihteessa. Vuonna 1955 alkoi ilmestyä kirjallisuuslehti Alašara (”Valo”).[8][9] Venäjäksi kirjoittavista abhaasikirjailijoista tunnetuin on Fazil Iskander.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 1, s. 8–9. Moskva: Nauka, 1997. ISBN 5-02-011237-2.
  2. a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 67. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  3. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. Viitattu 16.7.2009. (venäjäksi)
  4. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 67–68. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  5. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 1, s. 42. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970.
  6. a b c Narody Rossii: entsiklopedija, s. 68. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  7. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 68–69. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  8. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 1, s. 43. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970.
  9. Literaturnyi entsiklopeditšeski slovar, s. 9. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1987.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]