Parthenon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Parthenon
Παρθενών
Parthenonin temppeli.
Parthenonin temppeli.
Sijainti Akropolis, Ateena,
Kreikan lippu Kreikka
Koordinaatit 37°58′17″N, 23°43′36″E
Rakennustyyppi temppeli
Valmistumisvuosi 438 eaa.
Suunnittelija Iktinos, Kallikrates, Feidias
Omistaja Kreikan valtio
Tyylisuunta doorilainen
Julkisivumateriaali valkoinen marmori
Korkeus 13,72 m
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Akropolis
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Parthenon (muinaiskreikaksi Παρθενών) on Athene Parthenoksen doorilaistyylinen temppeli Ateenan Akropoliilla.[1] Se rakennettiin kiitokseksi siitä, että Kreikka ja Ateena selvisivät persialaissodista. Viralliselta nimeltään rakennus oli Neitsyt Athenen temppeli, ja nimi Parthenon johtuu kreikan sanasta parthenos (παρθένος) eli 'neito', 'neitsyt'.

Parthenonin rakennustyön aloitti Perikles, Ateenan huomattavin poliitikko 400-luvulla eaa. Rakennustyön johtajana toimi kuvanveistäjä Feidias, joka johti myös koristelutyötä. Arkkitehdit olivat Iktinos ja Kallikrates.[1] Parthenonia käytettiin myös rahavarastona, ja siellä säilytettiin Deloksen meriliiton, myöhemmän Ateenan imperiumin varoja.

Parthenon on tärkein antiikin kreikkalainen nykyaikaan säilynyt rakennus. Sen koristeveistokset luetaan kreikkalaisen taiteen huippuihin. Parthenonia on pidetty muinaisen Kreikan, Ateenan demokratian ja koko länsimaisen sivilisaation symbolina.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnittelu ja rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parthenonin paikalla sijaitsi aiemmin niin kutsuttu Hekatompedon-temppeli, joka rakennettiin 500-luvulla eaa.[2][3] Se purettiin Marathonin taistelun jälkeen, kun ateenalaiset alkoivat rakentaa paikalle uutta temppeliä, niin kutsuttua Vanhaa Parthenonia. Se kuitenkin tuhoutui ennen valmistumistaan persialaisten vallattua kaupungin vuonna 480 eaa.

Parthenon ja Akropolis.

Uuden Parthenonin rakennustyö alkoi vuonna 447 eaa., ja rakennus oli pääosin valmis vuonna 438 eaa., jolloin järjestettiin sen juhlalliset vihkiäiset. Koristelutyöt jatkuivat kuitenkin ainakin vuoteen 432 eaa. asti. Temppeli oli antiikin ensimmäinen ja suurin kokonaan marmorista rakennettu temppeli.[1][4]

Osa Parthenonin rakennustyön kirjanpidosta on säilynyt, ja siitä ilmenee, että suurin menoerä oli kiven kuljettaminen Akropoliille Pentelikon-vuorelta noin 16 kilometrin päästä. Osa rahoista saatiin Deloksen meriliiton kassasta, joka oli siirretty Deloksen Panhelleenisestä pyhäköstä Akropoliille vuonna 454 eaa.

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parthenon säilyi kreikkalaisten muinaisuskon tärkeimpänä temppelinä lähes tuhannen vuoden ajan. Se oli ehjä vielä ainakin 300-luvulla, jolloin se oli jo yhtä vanha kuin Pariisin Notre Dame on nyt ja paljon vanhempi kuin Rooman Pietarinkirkko. Tuohon aikaan Ateena oli kuitenkin loistavasta menneisyydestään huolimatta tavallinen Rooman valtakunnan provinssikaupunki. Joskus 400-luvulla Rooman keisari määräsi siirtämään temppelin suuren, Feidiaan veistämän Athenen patsaan Konstantinopoliin, jossa se myöhemmin tuhoutui, mahdollisesti kaupungin ryöstössä neljännen ristiretken aikana vuonna 1204.

500-luvulla Parthenonista tehtiin kristillinen kirkko.[1] Bysantin aikana se oli Jumalansynnyttäjän eli Neitsyt Marian kirkko, ja Latinalaisen keisarikunnan aikana siitä tuli katolinen pyhän neitsyen kirkko. Temppelin muutostyössä kirkoksi sen sisäpuolen pylväät sekä osa cellan seinistä poistettiin ja itäpäätyyn tehtiin apsis. Samalla osa veistoksista väistämättä joutui kadoksiin. Pakanallisia jumalia esittäneet veistokset luultavasti poistettiin tarkoituksellisesti ja mahdollisesti tuhottiin.

Vuonna 1456 osmanit valtasivat Ateenan ja Parthenon muunnettiin moskeijaksi. Osmanit kohtelivat alueillaan olleita antiikin muistomerkkejä melko kunnioittavasti eivätkä tahallaan tärvelleet Ateenan aarteita, mutta he eivät myöskään aktiivisesti varjelleet niitä. Sota-aikana he saattoivat purkaa rakennuksia linnoitustarpeiksi. Parthenoniin lisättiin minareetti, mutta muuten sitä ei vaurioitettu enempää. 1600-luvulla Ateenassa matkustaneet eurooppalaiset kertovat rakennuksen olleen pääosin ehjä.

Parthenonin rauniot ja paikalle noin vuonna 1715 rakennettu moskeija 1830-luvun alussa.

Vuonna 1687 Parthenon koki pahimmat tuhot, kun venetsialaiset hyökkäsivät Ateenaan ja osmanit linnoittivat Akropoliin ja käyttivät Parthenonia ruutivarastona.[1] Syyskuun 26. päivänä venetsialaisten tykinkuula räjäytti ruutivaraston ja rakennus kärsi suuria vaurioita. Sisärakenteet tuhoutuivat, kaikki mitä katosta oli jäljellä romahti ja osa pylväistä − erityisesti eteläsivulla − katkesi. Veistokset kärsivät pahoin; suuri osa putosi maahan, ja niiden osia otettiin myöhemmin matkamuistoiksi. Tämän jälkeen rakennus jäi pääosin tyhjilleen.

1700-luvun lopulla Ateenassa vieraili yhä enemmän eurooppalaisia, ja Parthenonin rauniot olivat suosittu piirrosten ja maalausten aihe. Osaltaan nämä taiteelliset esitykset nostattivat Britanniassa ja Ranskassa Kreikan itsenäisyydelle suopeaa mielialaa. Vuonna 1801 Britannian Konstantinopolin-suurlähettiläs lordi Elgin hankki sulttaanilta lahjuksin ja diplomaattiasemallaan painostaen luvan sisäänpääsyyn ja tutkimuksiin Akropoliilla.[5] Firman oikeutti Elginin teettämään Akropoliin taide-esineistä, valoksia ja piirroksia, kaivamaan esiin piirtokirjoituksia tai kohokuvia sekä ottamaan mukaansa kivenpalasia. Rakennusten purkamiseen tai taide-esineiden suurimittaiseen haltuunottoon lupa ei valtuuttanut, mutta Elgin ei tästä rajoituksesta piitannut. Hän alkoi koota itselleen kaikkia löytämiään veistoksia. Osan hän irrotti rakennuksista, osan keräsi maasta, osan hän osti paikallisilta.[6][7]

Parthenonin länsipääty.
Parthononin itäpääty.

Nykyään Elginin keräämä veistoskokoelma on British Museumissa. Parthenonin veistoksia on myös Pariisin Louvressa sekä Kööpenhaminassa. Jäljelle jääneistä suurin osa on Akropolis-museossa aivan Parthenonin kaakkoispuolella. Muutama on vielä paikallaan rakennuksessa. Britannian ja Kreikan välillä on kiistelty pitkään veistosten oikeasta paikasta.

Kun itsenäistynyt Kreikka otti Ateenan hallintaansa vuonna 1832, Parthenonin minareetti sekä kaikki Akropoliin keskiaikaiset ja uudemmat rakennukset purettiin. Alue siirrettiin historiallisena muistomerkkinä Kreikan valtion hallintaan. Nykyään miljoonat turistit vuosittain kiipeävät Akropoliille lännestä käsin, läpi entistetyn Propylaian ja Panathenaia-kulkueen reittiä pitkin Parthenonin luo. Parthenon on suojattu aidalla.

Kunnostustyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1975 Kreikan valtio aloitti Euroopan unionin rahallisella ja teknisellä avustuksella suurimittaisen hankkeen Parthenonin sekä Akropoliin muiden rakennusten entistämiseksi. Arkeologinen komitea dokumentoi perusteellisesti kaikki paikalla vielä olleet esineet, ja tietokonemallien avulla arkkitehdit pyrkivät määrittämään kunkin alkuperäisen paikan. Eräissä tapauksissa aiempi ennallistaminen osoittautui virheelliseksi. Erityisen merkittävät ja hauraat veistokset siirrettiin Akropolis-museoon. Parthenonin sisään pystytettiin työmaanosturi, jolla marmorilohkareita siirrettiin. Kun nosturi ei ollut käytössä, se voitiin laskea rakennuksen harjan alapuolelle pois näkyvistä. Virheelliset korjaukset purettiin, ja ryhdyttiin hyvin huolelliseen jälleenrakennustyöhön. Parthenonia ei aiota palauttaa vuotta 1687 edeltäneeseen asuun, mutta räjähdyksen tekemiä vaurioita korjataan mahdollisuuksien mukaan, ja alkuperäisestä louhoksesta otettua uutta marmoria käytetään aukkojen täyttämisessä sekä rakenteellisesti välttämättömissä korjauksissa. Lopulta lähes kaikki suuremmat marmoriosat tulevat alkuperäisille paikoilleen tarpeen mukaan uusilla materiaaleilla tuettuina.

Parthenonia uhkaavat ympäristöongelmat. Ateena kärsii liikenneruuhkista ja ilmansaasteista. Pakokaasujen synnyttämä marmoria syövyttävä happosade uhkaa veistoksia sekä itse temppeliä. Kreikan valtio ja Ateenan kaupunki ovat onnistuneet lievittämään ongelmaa jossain määrin, mutta Parthenonin tulevaisuudesta on yhä syytä olla huolissaan.

Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parthenonin pohjapiirustus, länsi ylhäällä.

Parthenon edustaa doorilaista tyyliä. Se on rakennettu Pentelikon-vuoren valkoisesta marmorista. Temppelin stylobaatin ylintä porrasta pitkin mitattuna rakennus on 30,9 metriä leveä ja 69,5 metriä pitkä.[1] Temppelin ulkosivulla on lyhyellä sivulla 8 ja pitkällä sivulla 17 pylvästä, yhteensä 46 pylvästä. Pylväiden korkeus oli 10,4 metriä ja halkaisija 1,9 metriä. Nurkkapylväät ovat hieman paksummat. Stylobaatti on lyhyen sivun keskellä 60 mm korkeammalla kuin kulmissa ja pitkän sivun keskellä 110 mm korkeammalla.

Temppelin itään avautuva cella oli 29,8 metriä pitkä ja 19,2 metriä leveä, ja sen sisäseiniä pitkin oli kahdessa kerroksessa doorilaisia pylväitä, jotka olivat rakenteellisesti välttämättömiä katon tukemiseksi. Pylväitä oli 23. Cellassa oli Feidiaan veistämä Athenen kulttukuva eli Parthenos. Temppelin länsipäässä oli pienempi tila, joka oli varsinainen Parthenon ja aarrekammio. Sen sisäpuolella kattoa kannatti neljä joonialaista pylvästä.[1]

Ateenan Hefaistoksen temppeli on kaikkein parhaiten säilynyt doorilainen temppeli, mutta omana aikanaan Parthenonia pidettiin parhaana. John Julius Norwichin mukaan Parthenon ”on kaikkein täydellisimmän koskaan rakennetun doorilaisen temppelin maineessa. Jo antiikin aikana sen arkkitehtoninen hienostuneisuus oli tarunomainen, erityisesti sen stylobaatin kaarevuuden, naoksen seinien kaltevuuden ja pylväiden entasiksen hienovaraiset keskinäiset suhteet.” Stylobaatti on taso, jolla pylväät seisovat. Se on hieman kupera optisista syistä. Entasis merkitsee pylväiden hienoista pullistumista, joka tasapainottaa vaikutelmaa katsottaessa niitä alhaalta päin. Pienten kaarevuuksien ansiosta temppeli näyttää symmetrisemmältä kuin onkaan.

Feidiaan veistämän Athene Parthenoksen roomalaisaikainen kopio Athene Varvakeion, 200-luku.

Athenen kulttikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Temppelin cellassa sijainnut Athene-jumalattaren kulttikuva eli Parthenos oli Feidiaan kullasta ja norsunluusta veistämä. Se tunnetaan kirjallisten kuvausten ja myöhempien kopioiden perusteella. Patsaan korkeus oli noin 11,5 metriä ja se esitti seisovaa jumalatarta pukeutuneena peplokseen ja aigis-kilpeen, jossa oli Medusan pää. Jumalattarella oli kädessä Nike-jumalatar ja keihäs, ja päässä korinttilaistyylinen kypärä, jota koristivat sfinksi, kaksi griippiä ja lentävät hevoset. Jumalattaren jaloissa vasemmalla puolella oli kilpi, jonka keskellä oli gorgoneion eli katkaistu Medusan pää ja joka oli koristeltu jumalten ja jättiläisten taistelua (gigantomakhia) sekä kreikkalaisten ja amatsonien taistelua (amatsonomakhia) esittävillä kuvilla.[4]

Muu koristelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiskohta läntisestä päädystä. Kuva havainnollistaa ajan hampaan kuluttamia arkkitraavia, friisiä ja päätykolmiota.

Parthenon oli koristeltu sekä sisältä että ulkoa runsaasti marmoriveistoksin. Vain osa veistoksista on säilynyt, mutta kadonneista on suureksi osaksi olemassa hyvät kirjalliset kuvaukset. Koristelun toteuttamiseen osallistui suuri määrä taiteilijoita Feidiaan johdolla.[1]

Itäisessä päätykolmiossa oli kuvattu Athenen syntymä täydessä sotisovassa Zeuksen päästä. Läntisessä päätykolmiossa oli kuvattu Athenen ja Poseidonin taistelu Attikan omistuksesta. Friisin metoopeissa oli kuvattuna eteläsivulla lapiittien ja kentaurien taistelu (kentauromakhia), itäsivulla gigantomakhia, länsisivulla amatsonomakhia ja pohjoissivulla Troijan sodan tapahtumia. Metooppeja oli yhteensä 92 kappaletta, lyhyillä sivuilla 14 ja pitkillä sivuilla 32. Niiden korkeus oli 1,2 metriä.[1]

Cellan sisäseiniä kiersi friisi, jonka kolmella sivulla oli kuvattuna Panathenaia-kulkue, ateenalaisten suuri vuotuinen Athenen juhla. Neljännellä sivulla, itäpäädyssä, friisissä oli kuvattuna kaikki olympolaiset jumalat seuraamassa Athenen peploksen laskostamista. Friisin pituus oli 160 metriä ja korkeus 1 metri.[1]

Parthenon oli aikoinaan muiden aikaistensa rakennusten tavoin ainakin osittain maalattu. Kiistan kohteena on, kuinka suurelta osin ja millä väreillä. Tiedetään, että sisäkatot oli maalattu syvän sinisiksi ja että päätykolmioiden veistosryhmät oli maalattu kirkkain värein. Eräät tutkijat uskovat, että Parthenonin yläosat oli maalattu kirkkaan sinisiksi ja punaisiksi, jotta veistokset erottuisivat selvemmin alhaalta katsottaessa.

Kiista veistoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Feidias, Parthenonin marmoriveistokset, 443–438 eaa.

Parthenonin veistoksista suuri osa on nykyään British Museumissa Lontoossa. Veistoskokoelma sisältää muun muassa noin kaksi kolmannesta Parthenonin friisistä. Kokoelmassa on myös veistoksia Akropoliin muista rakennuksista. Kreikan valtio on vuosikymmenten ajan vaatinut brittejä palauttamaan veistokset, mutta British Museum ei ole vaatimuksiin suostunut eikä Britannian hallitus ole halunnut pakottaa sitä. Kreikkalaiset kuitenkin luottavat saavansa marmorit takaisin Ateenaan joskus tulevaisuudessa. Vuonna 2009 Akropoliin eteläpuolelle valmistui uusi Akropolis-museo, jossa on tilat myös British Museumissa olevien marmoriveistosten esillepanoon.

British Museumin kanta on, että veistokset ovat parhaimmillaan osana museon hyvin edustavaa antiikin taiteen kokoelmaa ja että niitä on verrattava esimerkiksi hollantilaisiin ja italialaisiin maalauksiin, joita on hajallaan ympäri maailman museoita. Oletettavasti museo myös pelkää teosten palauttamista ennakkotapauksena, jonka jälkeen minkä tahansa muunkin museon olisi vaikea perustella vieraiden maiden kulttuuriperinnön säilyttämistä osana kokoelmiaan.

Lontoossa veistokset ovat joka tapauksessa säästyneet Ateenan ilmansaasteilta, jotka ovat turmelleet monia kaupungin muistomerkkejä. Elginin marmorit vaurioituivat kuitenkin pahasti väärin tehdyn entistyksen vuoksi 1930-luvulla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Parthenon”, Antiikin käsikirja, s. 405–406. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. The Hekatompedon Viitattu 9.3.2015.
  3. The Hekatompedon temple Greek Thesaurus: The Acropolis of Athens. Viitattu 9.3.2015.
  4. a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Parthenos”, Antiikin käsikirja, s. 406. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  5. Brysac, Shareen Blair: At the Museums: The Parthenon Marbles Custody Case (abstract) Archaeology 52.3, May/June 1999. Viitattu 8.2.2007. (englanniksi)
  6. St. Clair, W.: Lord Elgin and the Marbles, s. 87–120. Oxford University Press, 1967. ISBN 0-19-288053-5. (englanniksi).
  7. Hitchens, C.: Imperial Spoils: The Curious Case of Elgin Marbles, s. 38–49. New York: Hill & Wang, 1987. ISBN 0-8090-4189-8. (englanniksi).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]