Perikles

Perikleen rintakuva. Roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisestä patsaasta.

Perikles (m.kreik. Περικλῆς, Periklēs, lat. Pericles; n. 495 – 429 eaa.) oli antiikin ateenalainen poliitikko. Periklestä pidetään Ateenan suuruuden ajan huomattavimpana valtiomiehenä ja niin sanotun demokraattisen puolueen johtajana. Hän pani alulle suuren rakennusohjelman, johon kuului muun muassa suurin osa Akropoliin rakennuksista. Hänet tunnetaan suosittuna johtajana, loistavana puhujana ja suurena demokratian kannattajana. Perikleen merkityksen vuoksi Ateenan 400-luvun eaa. kultakausi tunnetaan usein ”Perikleen aikana”.

Periklestä käsittelevät antiikin aikaiset lähteet ovat jokseenkin ristiriitaisia. Thukydides ihaili suuresti Periklestä. Plutarkhos on puolestaan käyttänyt Periklestä kohtaan vihamielisiä lähteitä.

Elämä

Perikleen vanhemmat, Ksanthippos ja Agariste kuuluivat Ateenan ylhäisimpiin sukuihin. Äitinsä puolelta Perikles oli alkmaionideja ja Kleistheneen sukulainen.

Perikles aloitti uransa jo nuorena. Plutarkhoksen mukaan Perikleen opettajina olivat Daman, Zenon Elealainen ja Anaksagoras. Perikles tunnettiin siitä, että hän oli erittäin varovainen sanoissaan. Hänen ulkomuotonsa ei täysin tyydyttänyt ateenalaisten ankaria kauneusvaatimuksia, koska hänen päänsä oli tavattoman pitkulainen, minkä vuoksi runoilijat sanoivatkin häntä "päärynäpääksi"; mutta koko hänen olemuksessaan sanotaan olleen jotakin salaperäistä ja paljon puhuvaa. Hänen kasvoillaan lepäsi aina juhlallinen vakavuus eikä hän herkästi hymyillyt. Hänen käyntinsä oli hidas ja määrätietoinen; puhuessaan hän aina noudatti tyyntä malttia eikä käyttänyt tunteikkaita eleitä ^lähde?.

Perikles ja hänen ystävänsä Efialtes tekivät vuonna 461 eaa. vallankaappauksen, jossa areiopagin neuvoston valta siirrettiin bulelle, ekklesialle ja oikeusistuimille. Tällöin Perikleen poliittinen vastustaja Kimon oli 4 000 hopliitin kanssa Spartassa, joka parhaillaan kävi kolmatta Messenian sotaa. Efialtes sai kuitenkin surmansa mellakoissa, ja Kimon karkotettiin Ateenasta ostrakismoksella. Tämän jälkeen Perikles hallitsi Ateenaa 30 vuotta. Perikles valittiin joka vuosi laillisesti strategokseksi. Perikles havitteli Ateenalle suurvalta-asemaa Egeanmeren alueella.

Perikleen tärkein poliittinen vastustaja oli aluksi Kimon, joka oli tullut suosituksi ruokkimalla ja avustamalla omilla varoillaan huono-osaisimpia ateenalaisia. Perikleen nuoruudessa Ateenan kansa suhtautui häneen epäilevästi, sillä monen mielestä oli hänellä sekä samanlainen miellyttävä ääni ja viehätysvoima kuin tyranni Peisistratoksella oli ollut. Siksi hän ei pitkään aikaan osallistunutkaan politiikkaan, koska hän pelkäsi, että häntä pidettäisiin vaarallisena ja että hänet ajettaisiin maanpakoon. Sodassa hän kuitenkin oli urhollinen ja pelkäämätön. Kun sitten Themistokles karkotettiin ja Kimon oli sodan vuoksi poissa kotimaastaan, Perikles alkoi ajaa suuren kansanjoukon ja köyhien asiaa. Hän muutti heti koko elintapansa. Hän ei osallistunut kutsuille eikä seuraelämään eikä poistunut kotoaan Kansalle hän näyttäytyi vain kaukaa, eikä hän puhunut kaikista asioista vaan ainoastaan kaikkein tärkeimmistä. Kun hän aina tarkkaan mietti esitelmänsä ja esitystavassaan osoitti ylevyyttä ja jaloutta, niin hänen aina tyynesti ja kiihkottomasti esitettyjen puheittensa vaikutus oli mahtava. Historioitsija Thukydides kirjoittikin: "Totisesti, hän johti Ateenan kansaa enemmin kuin se häntä siten, että ottamalla voimansa sopivista lähteistä hän ei puhunut vain miellyttääkseen, vaan osasi myös sydämellisesti vastustaa. Milloin hän huomasi kansan olevan täynnä kopeutta, hän saattoi sen sanoillaan pelon valtaan; mutta milloin kansa osoitti arkuutta, hän virkisti sitä rohkeudella ja voimalla." Perikleelle annettiinkin liikanimi "olympolainen", ja hänen sanottiin kantavan kielellään ukonnuolta ja ukkosta.

Perikles ja Aspasia kuvanveistäjä Feidiaan työpajassa. Louis Héctor Leroux, 1800-luku.

Perikles yritti päästä kansan suosioon rakennusohjelmillaan, jotka rahoitettiin julkisilla varoilla. Lopulta Perikles sai Kimonin tuomituksi maanpakoon. Mutta kun kansa Tanagran tappion jälkeen toivoi Kimonia takaisin, Perikles itse ehdotti hänen kutsumistaan. Kun Kimon kuitenkin kuoli vain vähän myöhemmän, Perikleellä ei enää ollut vakavia kilpailijoita. Kansanvalta alkoi suuresti kehittyä. Solonin lakeja uudistettiin. Areiopagilta poistettiin oikeus kumota kansankokouksen päätöksiä. Perikles saattoi hyväksytyksi päätöksen, että niiden kansalaisten, jotka rupesivat jäseniksi yleisiin tuomioistuimiin, piti saada palkkaa, aluksi yksi oboli päivältä, mutta myöhemmin sitä suurennettiin. Mahdollisesti jo tähän aikaan ruvettiin maksamaan päiväpalkkaa kansalaisille, jotka ottivat osaa kansankokoukseen. Aikaisemmin siitä ei ollut maksettu palkkiota, minkä vuoksi köyhät kansalaiset, joiden täytyi elää jokapäiväisellä työllään, eivät aina voineetkaan niihin osallistua.

Täten kehittyvän kansanvallan aikana Ateena vaurastui suuresti. Sen laivasto hallitsi kaikkia Kreikan vesiä, ja Vähän-Aasian rannikkokaupungit ja Eganmeren saaret olivat sen nöyriä liittolaisia. Mahtaillakseen kansankokous päätti Perikleen neuvosta käyttää Ateenan kaunistamiseen sotarahaston, jonka liittolaiset olivat yhdessä koonneet ja joka oli ollut sijoitettuna Deloksen saareen, mutta sittemmin siirretty Ateenaan. Kun Perikles lausui, että Ateena kyllä ymmärsi suojella liittolaisia ja että heidän siis ei tarvinnut vaatia mitään tiliä sotarahaston käyttämisestä, tähän suostuttiin helposti eikä päätöksen oikeutusta epäilty. Näillä varoilla tehtiin suuria rakennustöitä, joita ovat nykyaikaan saakka jatkuvasti herättäneet ihmetystä, ja taiteille alkoi nyt kukoistusaika.

Peloponnesolaissodan alkaessa Perikles sai ateenalaiset suostuteluiksi seuraamaan hänen laatimaansa strategiaa. Sen mukaan ateenalaiset suojautuisivat kaupunkinsa muurien sisälle. Ateenalla oli tuolloin kreikkalaisen maailman vahvin laivasto. Ateenan vihollisella Spartalla taas oli ylivoimainen armeija, mutta se ei pystyisi tuottamaan Ateenalle suurta vahinkoa, koska Ateenan mahti perustui kaupankäyntiin. Sodan alkuvuosina Ateenaan iski rutto, joka tappoi noin kolmasosan kaupungin asukkaista, myös Perikleen kaksi poikaa. Perikles oli kuitenkin saanut pojan myös Ateenan ulkopuolelta kaupunkiin muuttaneen rakastajattarensa kanssa, ja hän sai hankituksi tälle pojalleen Ateenan kansalaisuuden niin, että hänestä tuli Perikleen uusi perillinen. Ennen kuolemaansa Perikles kärsi poliittisen tappion, kun aktiivisempaa sodankäyntiä kannattaneet saivat tahtonsa läpi ja syrjäyttivät Perikleen. Lopulta Perikles itsekin kuoli ruttoon.

Plutarkhoksen mukaan Perikleen rakastajattarella Aspasialla oli huono vaikutus Perikleeseen.

Taide ja rakennustyöt Perikleen aikana

Katso myös: Perikleen aika

Perikles teetti runsaasti rakennustöitä Ateenan Akropolis-kukkulalla.

Akropolis-kukkulalle, jolla Ateenan linna seisoi kaupungin katujen päässä, pystytettiin monia muistomerkkejä. Sinne noustiin leveitä marmoriportaita myöten ja astuttiin sisälle propylaiain suurenmoisesta koruportista. Propylaiat olivat suuri pylväspiha, jossa oli viisi porttiaukkoa, ja siihen liittyi siipirakennuksia molemmin puolin. Niiden välinen etusali oli keveillä pylväsriveillä jaettu kolmeen käytävään, joiden yllä oli marmorikatto. Viisiä portaita noustiin pihasta viidelle korkealle vaskiportille, joista astuttiin Akropoliin kukkulalle. Siellä seisoi Athenen temppeli, katettujen käytävien ympäröimä upea Parthenon, jonka kattoa kauniit marmoripylväät kannattivat. Tämä Pentelikon-vuoren marmorista tehty temppeli oli kreikkalaisen rakennustaiteen suurimpia mestariteoksia. Päätypinnat oli koristettu kohokuvilla jumalattaren syntymästä ja elämänvaiheista. Temppelirakennuksen katon alareunassa oli pitkä friisi, johon oli kuvattu perinteisen käsityksen mukaan Panathenaia-juhlan kulkueen vaihtelevat kohtaukset. Yläosaa kannattivat korkeat pylväät, joiden väliltä avautui käytävä varsinaiseen temppelisaliin. Siellä seisoi norsunluinen, noin 40 jalkaa korkea jumalattaren kuvapatsas. Sen puku ja kypärä olivat kultaa, jota kattoaukosta virtaava päivänvalo kirkkaasti valasi. Säännöllisen kauneilla kasvoilla lepäsi lempeä vakavuus. Veistoksen toisessa kädessä oli voiton jumalattaren kuva, toisessa kilpi ja keihäs, jonka kultakärki osoitti ylöspäin.

Parthenonin vasemmalla puolella oli niin ikään Athenelle pyhitetty komea Erekhtheion ja sen lähellä, kukkulan korkeimmalla kohdalla toinen, 70 jalkaa korkea Athenen kuvapatsas Athene Promakhos, joka oli valettu Marathonin taistelun voittosaaliista. Siinä jumalatar seisoi kilpi ja keihäs aseinaan katsellen paljon puhuvasti merelle, joka oli Ateenan vallan ja suuruuden näyttämö. Patsas oli niin korkea, että purjehtija saattoi jo 50 kilometrin päästä, Sunionin niemestä nähdä sen vaskikypärän välkkyvän auringon valossa. Lähellä Akropolis-kukkulan juurta oli teatterirakennus Perikleen odeion, joka oli koristettu kauneilla kuvateoksilla. Ulkomuodoltaan se oli Kserkseen teltan kaltainen ja sisustettu marmorisilla istuimilla. Sen kattoa kannattamassa oli persialaissodissa vallattujen laivojen mastoja.

Suurin kunnia näistä taideteoksista tulee Perikleen ystävälle, taiteilija Feidiaalle, joka johti rakennustyötä ja itse teki molemmat Athene-jumalattaren patsaat. Hän teki myös Olympiaan kuuluisan Zeus-patsaan, joka ylhäältä virtaavassa valossa istui valtaistuimellaan suuren temppelisalin perällä, pitäen oikeassa kädessään voiton jumalattaren kuvaa ja vasemmassa runsaasti koristettua valtikkaa. Hänen ruumiinsa yläosa oli norsunluuta, alaosa kukilla ja kuvilla koristetun manttelin peitossa.

Myös runous kukoisti Perikleen aikana. Aiskhyloksen alkuunpanemalle Ateenan teatterille sepitti pehmeämpiluontoinen Sofokles näytelmiä, jotka ovat kautta aikojen pysyneet verrattomina esikuvina. Runoilija oli nuorukaisena itse tanssinut voittojuhlassa Salamiin taistelun jälkeen. Kauniin Antigone-näytelmänsä tähden valittiin hänet Ateenan sotapäällikköjen joukkoon. Koska köyhien pääsymaksut julkisiin näytäntöihin maksettiin valtion varoilla, oli kaikilla kansalaisilla tilaisuus nähdä sellaisia taiteen mestariteoksia.

Kuuluisassa hautajaispuheessaan Perikles lausui: ”Me rakastamme kauneutta kohtuuden rajoissa, ja viisautta olematta silti velttoja. Rikkauttamme käytämme toimintaan oikeana hetkenä, emme siitä kerskaile, eikä kenellekään ole häpeäksi, että tunnustaa köyhyytensä, mutta suuri häpeä on, ellei hän tee mitä voi siitä vapautuakseen. Samojen henkilöiden nähdään meillä hoitavan yksityisiä ja yleisiä tehtäviä, ja nekin meistä, jotka rajoittuvat oman ammattinsa harjoittamiseen, tuntevat varsin hyvin julkiset asiat, sillä me yksin emme katso miestä, joka ei osallistu valtiollisiin tehtäviin, ainoastaan eristäytyväksi, vaan myös kelvottomaksi kansalaiseksi.”

Antiikin lähteitä

Plutarkhos kirjoitti Perikleen elämäkerran noin 500 vuotta tämän kuoleman jälkeen. Se on osa hänen teostaan Kuuluisien miesten elämäkertoja. Perikles on myös tärkeä henkilö Thukydideen Peloponnesolaissodassa. Thukydideen teoksessa on myös muutama Perikleen pitämä puhe, tunnetuimpana Perikleen hautajaispuhe peloponnesolaissodan ensimmäiseltä vuodelta.

Lähteet

• Paavo Castrén & Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
• Sjögren, Otto: Historiallinen lukukirja: Vanha ja Keski-aika, WSOY, 1888.

Kirjallisuutta

• Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja. Kreikan kielestä suomentanut Kalle Suuronen. Suomennoksen tarkistanut, johdannon kirjoittanut ja selittävän hakemiston laatinut Edwin Linkomies. 4. painos (1. painos 1955). Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-15794-7.
• Thukydides: Peloponnesolaissota. Suomentanut J. A. Hollo. Johdannon kirjoittanut Holger Thesleff. 2. painos (1. painos 1964). Laatukirjat. Porvoo Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-19871-4.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Perikles Wikimedia Commonsissa