Perikleen hautajaispuhe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Perikleen hautajaispuhe (Philipp von Foltz).

Perikleen hautajaispuhe on tunnettu puhe, joka on kuvattu Thukydideen Peloponnesolaissodan toisessa kirjassa (II.34-II.46). Puheen piti Perikles, merkittävä ateenalainen poliitikko, peloponnesolaissodan ensimmäisen vuoden lopulla (431/430 eaa.). Se oli osa sodassa kaatuneiden julkisia hautajaisia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

400-luvun lopun eaa. Ateenassa oli yleinen tapa järjestää julkisilla varoilla hautajaiset niiden kunniaksi, jotka olivat kaatuneet sodassa.[1] Jo aiemmin poltettujen ruumiiden talteenotetut luut olivat kolme päivää teltassa, jossa kuolleille voitiin tehdä uhritoimituksia. Tämän jälkeen pidettiin hautajaiset, joissa jäännökset oli sijoitettu kymmeneen sypressiarkkuun, yksi kullekin Ateenan fylelle eli heimolle. Hautajaissaatto johti Kerameikokseen julkiselle hautausmaalle, jonne jäännökset haudattiin. Hautajaisten viimeinen osa oli puhe, jonka piti joku merkittävä ateenalainen.

Klassisen ajan Ateenasta on säilynyt useita hautajaispuheita, Perikleen puheen lisäksi muun muassa Lysiaan, Demostheneen ja Hypereideen pitämät puheet. Tämä vastaa Thukydideen kuvausta siitä, että tapa oli yleinen sodan aikana. Lisäksi Platon kirjoitti mahdollisesti satiirisen version hautajaispuheesta, dialogiin Meneksenos.

Suhde historialliseen puheeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voimme olla melko varmoja siitä, että Perikles todellakin piti puheen sodan viimeisen vuoden lopulla, mutta tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, missä määrin Thukydideen esittämä puhe vastaa Perikleen historiallista puhetta.[2] Asiaa monimutkaistaa se, että Perikleen tiedetään pitäneen toisen hautajaispuheen Samoksen sodan aikana vuonna 440 eaa.[3] On mahdollista, että Thukydideen esittämä puhe sisältää aineksia kummastakin puheesta.

Vaikka Thukydides kuvaa puheen ensimmäisessä persoonassa aivan kuin kyseessä olisi sanasta-sanaan-kuvaus Perikleen pitämästä puheesta, on selvää, että Thukydides muokkasi puheita enemmän tai vähemmän. Thukydides sanoo teoksessaan aiemmin, etteivät esitetyt puheet ole sanatarkkoja tallenteita, vaan pyrkivät esittämään tärkeimmät ajatukset sanotusta ja kuvaamaan puheet sellaisina kuin ”puhujat ovat näyttäneet voivan puhua kunkin tilaisuuden vaatimusten mukaisesti”.[4]

Thukydides oli kuitenkin historiankirjoituksessaan säntillinen, ja on ottanut huomioon erilaisten lähteidensä luotettavuuden kussakin tapauksessa. Merkittävää on, että hän aloittaa puheen sanoen ”Περικλῆς ὁ Ξανθίππου [...] ἔλεγε τοιάδε”, eli kirjaimellisesti ”Perikles Ksanthippoksen poika [...] puhui tähän tapaan”.[5] Mikäli hän olisi lainannut puhetta sanatarkasti, hän olisi kirjoittanut ”τάδε” (”tämän”, ”nämä sanat”) eikä ”τοιάδε” (”tähän tapaan”, ”näiden sanojen kaltaisesti”). Näin on todennäköistä, että Thukydides kirjoitti puheen sellaisena kuin sen muisti.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perikleen hautajaispuhe on merkittävä, koska se poikkeaa muodoltaan tyypillisistä ateenalaisista hautajaispuheista.[6] David Cartwright on kuvannut puhetta ”Ateenan itsensä ylistykseksi”.[7] Puhe ylistää Ateenan saavutuksia ja pyrkii näin kohottamaan mielialaa sotaa käyvässä kaupungissa.

Esipuhe (II.35)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhe alkaa kiittämällä tapaa järjestää kaatuneille julkiset hautajaiset, mutta arvostelee puheen mukaan ottamista siksi, ettei usko niin monien hyvään maineeseen saisi olla kiinni pelkästään yhdestä puhujasta.[8] Perikles huomauttaa, että puhujalla on mahdoton tehtävä yrittää miellyttää kuolleiden läheisiä, jotka tahtoisivat kaatuneiden tekoja ylistettävän, kun taas muut kuulijat voisivat olla kateellisia ja epäillä puhujan liioittelevan.[9]

Kuolleiden ja Ateenan ylistys (II.36-II.42)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perikles aloittaa kaatuneiden ylistyksen muiden hautajaispuheiden tapaan ylistämällä nykyisten ateenalaisten esivanhempia.[10] Hän käsittelee lyhyesti Deloksen meriliiton synnyttämistä. Tässä kohden puhe kuitenkin erkanee muiden hautajaispuheiden antamasta esimerkistä, ja ohittaa Ateenan historiallisten sotasaavutusten kertaamisen: ”Jätän tässä mainitsematta ne sotilaalliset urotyöt, joilla se, mitä omistamme, on hankittu, enkä puhu pitkään teille, jotka asiat tunnette, siitä, kuinka urheasti me itse ja meidän isämme olemme torjuneet barbaarien ja helleenien hyökkäykset”.[11] Sen sijaan Perikles keskittyy siihen ”millaisen harjoituksen saaneina olemme päässeet nykyiseen asemaamme ja millaisen valtiollisen järjestyksen ja millaisen elämänkäytön varassa valtakuntamme on kasvanut suureksi”.[11] Näin huomio siirtyy sen hetken Ateenaan; Thukydideen Perikles päättää ylistää sodassa kaatuneita ylistämällä sitä kaupunkia, jonka puolesta he olivat kuolleet.

Ateenan ylistyksen Perikles aloittaa sen valtiomuodosta ja laeista:

»Valtiotamme sanotaan demokratiaksi: siinä on päätösvalta kansalaisten enemmistöllä eikä vähemmistöllä. Yksityisiä riitoja ratkaistaessa ovat kaikki kansalaiset tasa-arvoisia lain edessä, mutta arvonanto, jota henkilö jostakin syystä saa osakseen, ei perustu [...] kansanluokkaan, vaan hänen persoonallisiin ansioihinsa. Köyhääkään miestä ei hänen vaatimaton säätynsä estä etenemästä virkauralla [...] Olemme vapaamielisiä julkisessa elämässämme ja kartamme myös kansalaistemme jokapäiväiseen elämään kuuluvan toiminnan epäluuloista urkkimista[12]»

Perikleen mainitsema avoimuus ja liberaalisuus heijastuu myös Ateenan ulkopolitiikkaan: kaupunki on avoin kaikille, eikä sinne saapuvia vieraita estetä oppimasta ja näkemästä mitään, mistä viholliselle voisi olla hyötyä, sillä ”me emme luota niinkään ennakolta suunniteltuihin petollisiin keinoihin kuin omaan urhoollisuuteemme toiminnan sitä vaatiessa”.[13] Tästä huolimatta Ateenan tasa-arvoisuuden, avoimuuden ja sananvapauden ihanteet eivät Perikleen mukaan estä Ateenan suuruutta, vaan päinvastoin lisäävät sitä:

»Me rakastamme kauneutta kohtuuden rajoissa, ja viisautta olematta silti velttoja. Rikkauttamme käytämme toimintaan oikeana hetkenä, emme siitä kerskaile, eikä kenellekään ole häpeäksi, että tunnustaa köyhyytensä, mutta suuri häpeä on, ellei hän tee mitä voi siitä vapautuakseen [...] Me ateenalaiset päätämme itse julkiset asiamme tai ainakin yritämme saada niistä oikean käsityksen ollen sitä mieltä, ettei niiden pohtiminen haittaa toimintaa, vaan että tehdään virhe, jos ei niistä keskustella ennen kuin tarpeen tullen ryhdytään toimintaan.[14]»

Perikles saapuu Ateenan ylistyksensä huippukohtaan kohottamalla sen sivistyksessä Kreikan muiden valtioiden yläpuolelle. Sivistys ja yksilönvapaudet mahdollistavat samalla kansalaisten persoonallisen kehityksen:

»Lyhyesti sanoen: koko kaupunkimme on Hellaan sivistyskeskus, ja minusta näyttää, että jokainen kansalaisemme voi kauniisti ja monipuolisesti kehittyä itsenäiseksi persoonallisuudeksi mitä erilaisimmilla toiminnan alueilla. Todistuksena siitä [...] on kaupunkimme mahti, jonka olemme saavuttaneet näillä luonteenominaisuuksillamme.[15]»

Tämän jälkeen Perikles kytkee kaupungin ylistyksen niihin kaatuneisiin ateenalaisiin, joiden kunniaksi hän puhuu:

»Tällainen siis on kaupunki, jonka puolesta nämä miehet ovat jalosti taistelleet ja antaneet henkensä [...] Olen halunnut osoittaa teille että taistelemme suuremmasta voiton kunniasta kuin ne, joilla ei ole yhtä paljon näitä etuja, ja samalla tukea selvillä todistuksilla niiden miesten ylistystä, joiden kunniaksi nyt puhun [...] Taisteluun ryhtyessään he pitivät parempana puolustautua ja kuolla kuin antautua ja jäädä eloon.[16]»

Kehotus eläville (II.43)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lopulta Perikles kääntyy yleisönsä puoleen ja kehottaa heitä elämään kaatuneiden antaman esikuvan mukaan: ”Te elossa olevat voitte toivoa kohtaavanne taistelussa pienempiä vaaroja, mutta teidän on päätettävä käydä yhtä urhoollisesti vihollista vastaan [...] teidän on pidettävä alati silmienne edessä Ateenan mahti ja opittava todella rakastamaan kotikaupunkianne”.[17] Perikleen johtopäätös on ilmeinen: ”Merkitköön vapaus onnea ja miehuus vapautta. Älkää pelätkö sodan vaaroja!”[18]

Epilogi (II.44-II.46)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perikles päättää puheensa epilogiin, jossa hän muistuttaa yleisöä vaikeudesta puhua hautajaistilanteessa.

Kieli ja tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thukydideen käyttämä kreikan kieli on tunnetusti vaikeaa,[19] ja monet pitävät Perikleen hautajaispuheen kieltä Peloponnesolaissodan vaikeimpana kohtana. Puhe käyttää runsaasti erilaisia retorisia tehokeinoja, kuten antiteesi, anakoluutti, asyndeton, anastrofi, hyperbaton ja monia muita; mukaan lukien tiheään toistuvien e-kirjaimella alkavien proparoksyton-sanojen (paino kolmanneksi viimeisellä tavulla) joukko ("το εύδαιμον το ελεύθερον το δ' ελεύθερον το εύψυχον") puheen huippukohdassa. Puheen tyyli on tarkoituksella taidokkaasti sommiteltua ja koristeellista sofistien käyttämään tyyliin.

Myöhempinä aikoina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abraham Lincolnin tunnetussa Gettysburgin puheessa on nähty yhtäläisyyksiä Perikleen hautajaispuheen kanssa.[20] Kummatkin liittyvät tilanteeseen, jossa puhutaan vainajille; kummatkin muistuttavat esivanhempien teoista, valtion sitoutumisesta demokratiaan ja puhumiseen liittyvistä vaikeuksista; kummatkin kehottavat noudattamaan kuolleiden antamaa esimerkkiä. Ei ole kuitenkaan tietoa, saiko Lincoln suoria vaikutteita Perikleen puheesta: yhteiset teemat voivat olla luonnollista seurausta yhteisestä tilanteesta.

Valéry Giscard d'Estaingin luonnos Sopimukseksi Euroopan perustuslaista sisälsi alkusivuillaan sitaattina hautajaispuheen kohdan ”valtiotamme sanotaan demokratiaksi: siinä on päätösvalta kansalaisten enemmistöllä eikä vähemmistöllä”. Pyrkimyksenä oli mahdollisesti linkittää Euroopan unionin demokraattiset perinteet antiikin Kreikkaan ja Roomaan.[21][22] Myöhemmin lainaus kuitenkin poistettiin;[23] luonnoksen poikimissa kommenteissa huomautettiin muun muassa, että lainaus liittyi alkuperäisessä yhteydessään sotaan ja kytki demokratian sodan oikeuttamiseen.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Loraux, Nicole: The Invention of Athens. Harvard University Press, 1986. ISBN 0674463625.
  • Thukydides: Peloponnesolaissota. Suomentanut J. A. Hollo. Johdannon kirjoittanut Holger Thesleff. 2. painos (1. painos 1964). Laatukirjat. Porvoo Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-19871-4.
  • Ziolkowski, John: Thucydides and the Tradition of Funeral Speeches at Athens. Arno Press, 1981. ISBN 0-405-14057-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Thukydides: Peloponnesolaissota II.34.1-6.
  2. Aiheesta on kirjoitettu paljon. Katso: Ziolkowski 1981, Loraux 1986.
  3. Plutarkhos: Perikles 28.4.
  4. Thukydides: Peloponnesolaissota I.22.1.
  5. Thucydides: The Peloponnesian War 2.34.8 Perseus Digital Library. Viitattu 3.8.2009.
  6. Ziolkowski 1981.
  7. Cartwright, David: A Historical Commentary On Thucydides, s. 107. University of Michigan Press, 1997. ISBN 0-472-08419-4. Teoksen verkkoversio.
  8. Thukydides: Peloponnesolaissota II.35.1.
  9. Thukydides: Peloponnesolaissota II.35.2.
  10. Thukydides: Peloponnesolaissota II.36.1-3
  11. a b Thukydides: Peloponnesolaissota II.36.4.
  12. Thukydides: Peloponnesolaissota II.37.1-2.
  13. Thukydides: Peloponnesolaissota II.39.1.
  14. Thukydides: Peloponnesolaissota II.40.1.
  15. Thukydides: Peloponnesolaissota II.41.1.
  16. Thukydides: Peloponnesolaissota II.41-42.
  17. Thukydides: Peloponnesolaissota II.43.1.
  18. Thukydides: Peloponnesolaissota II.43.4.
  19. Arieti, James A.: Philosophy in the ancient world: an introduction, s. 140. Rowman & Littlefield, 2005. ISBN 074253328X. Teoksen verkkoversio.
  20. McPherson, James: The Art of Abraham Lincoln. The New York Review of Books, July 16, 1992, 39. vsk, nro 13.
  21. CONV 850/03. Draft Treaty establishing a Constitution for Europe 18.7.2003. The European Convention, the Secretariat. Viitattu 3.8.2009.
  22. The changing constitution, s. 136. Oxford University Press, 2007. ISBN 0199205116. Teoksen verkkoversio.
  23. CIG 87/2/04 rev 2. Draft Treaty establishing a Constitution for Europe 29.10.2004. Conference of the Representatives of the Governments of the Member States. Viitattu 3.8.2009.
  24. von Bogdandy, Armin: ”The European Constitution and European Identity: A Critical Analysis of the Convention's Draft Preamble”. Weiler & Eisgruber (toim.): Altneuland: The EU Constitution in a Contextual Perspective (Jean Monnet Working Paper 5/04) Viitattu 3.8.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: