Zenon Elealainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elealaista filosofia. Häntä ei tule sekoittaa stoalaisuuden perustajaan Zenon Kitionilaiseen.
Zenon Elealainen

Zenon Elealainen (muinaiskreikaksi Ζήνων Ἐλεάτης, n. 490-420 eaa.) oli antiikin kreikkalainen esisokraattinen filosofi ja Parmenideen perustaman elealaisen koulukunnan jäsen. Zenon tunnetaan erityisesti hänen paradokseistaan, joiden avulla hän yritti todistaa, että liikkeen, moneuden, jatkuvuuden ja äärettömyyden käsitteet ovat ristiriitaisia. Aristoteles kutsui häntä dialektiikan keksijäksi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diogenes Laertios kertoo, että Zenon oli Telautagoraan poika, ja kotoisin Eleasta, Suur-Kreikkaan kuuluvasta Etelä-Italiasta. Hänestä tuli Parmenideen oppilas ja ottopoika, ja Diogeneen mukaan myös poikarakastettu.

Muuten Zenonin elämästä ei tiedetä paljoakaan varmuudella. Merkittävin tietolähde hänen elämästään on Platonin lähes sata vuotta hänen elämänsä jälkeen kirjoittama dialogi Parmenides. Siinä Platon kuvaa Parmenideen ja Zenonin Ateenaan tekemää vierailua, siihen aikaan kun Parmenides oli "noin 65-vuotias", Zenon "noin 40-vuotias" ja Sokrates "hyvin nuori mies" (Parmenides 127). Tiedetään, että Sokrates syntyi noin vuonna 470 eaa., ja jos oletetaan, että hän olisi vierailun aikaan ollut noin 20-vuotias, Zenon olisi syntynyt noin vuonna 490 eaa. Platon sanoo hänen olleen kookas ja uljas mies.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zenon jatkoi opettajansa Parmenideen työtä, ja pyrki osoittamaan tämän käsitykset oikeaksi. Yhtään Zenonin kirjoituksista ei ole säilynyt kokonaisena, vaikka useat kirjoittajat tekevätkin niihin viittauksia.

Platon sanoo, että Zenonin kirjoitukset tulivat Ateenaan ensimmäistä kertaa mainitun Parmenideen ja Zenonin tekemän vierailun yhteydessä. Hän sanoo myös, että hänen teoksensa oli tarkoitettu puolustamaan Parmenideen esittämiä argumentteja. Hän kertoo, että Zenon kirjoitti ne jo nuoruudessaan, jonka jälkeen ne varastettiin ja julkaistiin hänen tietämättään. Platon laittaa Sokrateen esittämään Zenon teoksen "ensimmäisen argumentin ensimmäisen teesin" seuraavasti: "Jos oleminen on moneutta, sen täytyy olla sekä samanlaista että erilaista, ja se on mahdotonta, sillä samanlainen ei voi olla erilaista, eikä erilainen samanlaista."

Prokloksen teoksen Kommentaario Platonin Parmenideehen mukaan Zenon tuotti "ei vähemmän kuin neljäkymmentä ristiriitaisuuksia paljastavaa argumenttia". Zenonin argumentit olivat kenties ensimmäisiä esimerkkejä reductio ad absurdum -metodin käytöstä.

Zenonin paradoksit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Zenonin paradoksit

Zenon tunnetaan parhaiten liikkeen mahdollisuuden kyseenalaistavista paradokseistaan, jotka perustuvat antiikin aikaisiin liikkeen, moneuden, jatkuvuuden ja äärettömyyden käsitteisiin.

Zenonin paradokseista tunnetuin lienee nimellä "Akhilleus ja kilpikonna" -tunnettu tarina. Paradoksin mukaan nopeajalkainen Akhilleus ei kilpajuoksussa kykene koskaan ohittamaan kilpikonnaa, sillä ohittaakseen Akhilleuksen on ensin juostava siihen missä kilpikonna on. Kun Akhilleus saapuu tähän paikkaan, on kilpikonna liikkunut siitä eteenpäin. Sama toistuu kilpikonnan uuden sijainnin suhteen. Näin Akhilleus ei koskaan saavuta kilpikonnaa. Toinen tunnettu paradoksi on lentävän nuolen paradoksi, jonka mukaan lentävä nuoli ei voi olla liikkeessä, koska sen on aina oltava jossain paikassa.

Zenonin paradoksien yleinen ratkaisu liittyy siihen, että teorian aksioomia (systeemiä) on rajoitettu jollakin tavalla tai aksioomat on muotoiltu väärin. Tästä syystä paradoksin olemassaolo antaa yleensä uutta tietoa systeemistä, teoriasta. Esimerkiksi Akhilleus-paradoksin ratkaisu liittyy siihen, että vaikka äärellinen matka jaettaisiin äärettömän moneen osaan, matka on silti äärellinen.

Eino Kailan mukaan liikkeen paradoksit eivät ratkea millään kuvaustavalla, jossa liike (tai aika) hajotetaan osiin eli siirtymiseksi kohdasta A kohtaan B, koska tällöin liikkeen "liikkuminen" kadotetaan, emmekä pysty kuvaamaan pisteiden välillä tapahtuvaa siirtymistä, koska niiden välille voidaan aina kuvitella uusi piste. Kailan mukaan liike ei ole varsinaisesti siirtymistä pisteestä toiseen, eikä aika ole siirtymistä hetkestä toiseen vaan molemmat ovat katkeamattomia kontinuumeja eli jatkumoita (Valitut teokset, 1). Vasta pysähtyessään voidaan todeta mihin pisteeseen liike päättyi.

Edelleen on epäselvää, laatiko Zenon paradoksinsa todistaakseen Parmenideen olleen oikeassa, kuten tärkeimmät historialliset lähteet väittävät, vai oliko paradoksien tarkoituksena vain osoittaa nämä kreikkalaisten hyväksymät käsitteet ristiriitaisiksi.

Paradoksien tutkimista vaikeuttaa se, ettei Zenonin ilmeisesti laajasta tuotannosta ole säilynyt kuin kolme fragmenttia. Esimerkiksi Zenonin neljä kuuluisinta paradoksia, jotka on esitetty liikettä vastaan, tunnetaan vain välillisesti. Ongelmallista asian suhteen on myös se, että kaikki tärkeimmät Zenonia koskevat lähteet, jotka ovat Aristoteleen, Platonin, Simplikioksen ja Prokloksen kirjoittamia, käsittelevät hänen työtään hyvin negatiivisesti.

Fragmentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ensimmäisen Zenonilta säilyneen fragmentin mukaan kaikilla olemassa olevilla kappaleilla täytyy olla tietty leveys ja tietty syvyys ja niiden täytyy olla tietyn etäisyyden päässä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 337–339 (IX.5), 573–574. Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Zenon Elealainen: Fragmentit ja paradoksit. Käännös ja saatesanat Reijo Valta. Kurikka: Jyväs-Ainola, 2001. ISBN 952-5353-06-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]