Vittorio de Sica

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vittorio de Sica (7. heinäkuuta 1901 Sora, Italia13. marraskuuta 1974 Neuilly-sur-Seine, Pariisi, Ranska) oli italialainen elokuvaohjaaja ja näyttelijä, jonka tunnetuimpiin töihin ohjaajana kuuluvat Polkupyörävaras (1948), Kaksi naista (1960) ja Finzi Continin puutarha (1971).

De Sica syntyi köyhään perheeseen ja aloitti työuransa toimistovirkailijana. Hän aloitti näyttelemisen teattereissa vuonna 1918. Laajempaan suosioon de Sica nousi debyyttiäänifilminsä La vecchia signora myötä vuonna 1931. Vuonna 1933 hän perusti oman teatteriryhmän vaimonsa Giuditta Rissonen ja Sergio Tofanon kanssa. Ryhmä esitti lähinnä kevyitä komedioita, mutta myös Pierre Beaumarchaisin näytelmiä. Ryhmä työskenteli myös ajan tunnettujen ohjaajien, kuten Luchino Viscontin, kanssa. De Sica oli myös laulaja. Hän lauloi elokuvassa "Gli uomini, che mascalzoni!" (1932) sävelmän "Parlami d'amore Mariu". Muita hänen laulujaan ovat "Sono tre parole" (elok. "Un cattivo soggetto" v. 1933), "Tu solamente tu", "Tu Che Mi Fai Piangere" (Questi ragazzi, v. 1937).

Elokuvaohjaajaksi de Sica ryhtyi toisen maailmansodan aikana. Hänen ensimmäiset työnsä ohjaajana olivat kevyitä viihde-elokuvia. De Sican viides elokuva, Lapset katsovat meihin vuodelta 1942, oli hänen ensimmäinen elokuvansa, joka käsitteli sosiaalisesti vaikeaa aihetta. Elokuva oli myös hänen ensimmäinen yhteistyönsä Cesare Zavattinin kanssa. De Sicaan ja Zavattinia pidetään italialaisen neorealismin (ital. neorealismo), sodanjälkeisen elokuvasuuntauksen, kantavina voimina.

Suomessa Vittorio de Sica sai elokuvasta Umberto D. parhaan ulkomaisen ohjaajan Jussi-palkinnon vuonna 1957.[1]

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.