Alfred Hitchcock

Wikipedia

Sir Alfred Hitchcock
Syntymäaika	13. elokuuta 1899
Syntymäpaikka	Lontoo, Englanti
Aktiivisena	1922–1976
Kuolinaika	29. huhtikuuta 1980
Kuolinpaikka	Los Angeles, Yhdysvallat
Ammatti	elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja
Puoliso	Alma Reville 1899-1982 [1]
Tunnetuimmat ohjaukset	Puhtauden lunnaat (1929) Mies joka tiesi liikaa (1934/1956) Takaikkuna (1954) Vertigo – punainen kyynel (1958) Psyko (1960) Linnut (1963)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sir Alfred Joseph Hitchcock (13. elokuuta 1899 Lontoo, Englanti – 29. huhtikuuta 1980 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat)^[2] oli brittiläinen elokuvaohjaaja. 1940-luvun alussa hän siirtyi Hollywoodiin, jossa teki merkittävimmät elokuvansa.

Hitchcockia pidetään jännityselokuvan mestarina^[3], jonka juonenkuljetus oli taidokasta. Hänen katsottiin olleen aikansa muodikkaimpia ja kokeilunhaluisimpia elokuvantekijöitä. Hän ohjasi useita klassikkomaineen saaneita elokuvia, joiden tunnuspiirre on musta huumori.

Ranskalaiset elokuvateoreetikot nostivat pitkään vain viihdeohjaajana pidetyn Hitchcockin 1960-luvulla suureksi auteuriksi.^[4]

Hän oli viidesti ehdolla parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon saajaksi.^[5] Hänelle myönnettiin kunnia-Oscar elämäntyöstään vuonna 1967.^[6] Vastaanottaessaan palkintoaan Oscar-gaalassa hän piti kaikkien aikojen lyhimmän palkintopuheen sanomalla: "Kiitos."^[7]

Sisällysluettelo 1 Nuoruus ja uran alku 2 Ura 2.1 Saksa ja Iso-Britannia 2.2 Hollywood 2.3 1950-luku 2.4 1960-luku 2.5 1970-luku 2.6 Hitchcock televisiossa 3 Hitchcockin käyttämiä näyttelijöitä 4 Filmografia 4.1 Hollywood-elokuvat 4.2 Englannissa tehdyt elokuvat 4.2.1 Äänielokuvat 4.2.2 Mykkäelokuvat 5 Lähteet 6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Nuoruus ja uran alku

Alfred Hitchcock syntyi Lontoon Leytonstonessa nuorimpana William ja Emma Jane Hitchcockin^[8] kolmesta lapsesta. Isällä oli ruokatavarakauppa Covent Gardenissa. Irlantilaista sukujuurta ollut perhe oli uskonnoltaan katolinen.

Hitchcock kuvasi lapsuuttaan suljetuksi ja yksinäiseksi. Hän kertoi usein lapsuudestaan tarinaa, kuinka hänen ollessaan noin viisivuotias isä rankaisi häntä jostakin pahanteosta lähettämällä paikalliselle poliisiasemalle paperilapun kanssa. Asemalla päivystävä poliisi luki lapun ja lukitsi Alfredin vähäksi aikaa selliin.^[9] Tapauksesta juonsi alkunsa Hitchockin jopa aikuisiälle saakka tuntema pelko poliiseja kohtaan, minkä hän kuitenkin käänsi voitokseen käyttämällä sitä elokuvissaan jännityselementtinä.

Yhdeksänvuotiaana Hitchcock lähetettiin jesuiittojen ylläpitämään katoliseen sisäoppilaitokseen^[8], jossa vallitsi ankara kuri. Isänsä kuolinvuonna 1914, 14-vuotias Alfred jätti sisäoppilaitoksen ja hankki itselleen ammatin. Hän ryhtyi opiskelemaan konepiirtäjäksi ja sai lyhyen koulutuksen jälkeen työpaikan sähkökaapelia valmistavassa W. T. Henley Telegraph Companyssä. Työskenneltyään ensin teknisenä piirtäjänä hän sai pian ylennyksen mainosmieheksi, tehtävänään suunnitella yhtiön mainosten tekstit ja ulkoasu.

Hitchcockin intohimo olivat kuitenkin elokuvat. Vuodesta 1920 hän työskenteli Islingtonin elokuvastudioilla mykkäelokuvien välitekstien graafisena suunnittelijana, ensin elokuvayhtiö Famous Players-Laskyn ja sitten Gainsborough Picturesin palveluksessa. Hänelle uskottiin yhä vaativampia tehtäviä, ensin käsikirjoittajana ja sitten apulaisohjaajana vuonna 1923, kun hänen kirjoittamansa Woman to Woman kuvattiin.

Islingtonin studioilla Hitchcock myös tapasi tulevan vaimonsa, leikkaaja-kuvaussihteeri Alma Revillen. Pariskunta vihittiin 1926 ja he saivat yhden lapsen, vuonna 1928 syntyneen Patricia Hitchcockin. Alma Hitchcockista tuli korvaamaton taustahahmo jokaisen myöhemmän Hitchcock-elokuvan tuotannossa.

Mykkäelokuvien aikaan Saksa oli johtava valmistusmaa, eikä elokuvilla mykkinä ollut kielimuuria, joten ei ole outoa, että Hitchcock lähti UFAn studioille Berliiniin kokeilemaan siipiään ohjaamisessa. Hän oli hyvin vaikuttunut saksalaisista ekspressionisteista, joista erityisesti arvosti Fritz Langia.

[muokkaa] Ura

[muokkaa] Saksa ja Iso-Britannia

Vuonna 1922 Hitchcock ohjasi Number 13 -jännityselokuvan^[2] joka julkaistiin vasta vuosia myöhemmin, Hitchcockin noustua maineeseen.

Vuonna 1925 Hitchcock ohjasi Saksassa debyyttielokuvansa. The Pleasure Garden pohjautui Oliver Sandysin romaaniin, mutta draamaelokuva osoittautui taloudelliseksi pettymykseksi ja julkaistiin Britanniassa vasta, kun The Lodger oli noussut hitiksi.

Seuraavaksi valmistui The Mountain Eagle -draamaelokuva, jonka kaikki kopiot ovat nyttemmin kadonneet. Kyseisten elokuvien laatuun heijastui niiden mahdollisimman pieni budjetti.

Hitchcockin kolmas elokuva The Lodger on noussut klassikoksi. Kertomusta viattomasta miehestä, jota syytetään sarjamurhasta, pidetään yleisesti hänen ensimmäisenä merkittävänä työnään. Hitchcock käytti "väärän miehen" teemaa lukuisissa myöhemmissä elokuvissaan.^[3]

[muokkaa] Hollywood

1930-luvun lopulla Hitchcock oli vakiinnuttanut asemansa Britannian johtavana elokuvaohjaajana. Britannian elokuvateollisuus oli pääasiassa amerikkalaisrahoitteista, ja Hitchcockin haluttiin siirtyvän Hollywoodiin. Tuottaja David O. Selznick kutsui hänet Yhdysvaltoihin vuonna 1939. Hän viimeisteli siellä jo aloittamansa elokuvan Rebekka (1940), jonka tapahtumat sijoittuvat Englantiin. Hitchcock sai maineensa ansiosta päärooleihin arvostetut näyttelijät, Joan Fontainen ja Laurence Olivierin. Elokuvaa pidetään yhtenä Hitchcockin parhaista, ja se sisältyy myös The Internet Movie Databasen Top 250 -listalle. Rebekka sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta ja voitti palkinnoista kaksi. Hitchcock sai parhaan ohjaajan ehdokkuuden. Samana vuonna valmistunut Ulkomaankirjeenvaihtaja sai sekin kuusi ehdokkuutta.

Sota-ajan elokuvien aiheena oli usein vakoilu tai sabotaasi, kuten Hitchcockin Viidennen kolonnan miehessä (1942). Hitchcockin tämän kauden elokuvista kenties muistetuin on Notorious – kohtalon avain (1946), jonka pääosissa esiintyivät ohjaajan luottonäyttelijät Ingrid Bergman ja Cary Grant.

Hitchcockin oma suosikki oli Epäilyksen varjo (1943). Elokuvassa ikuistui Santa Rosan pikkukaupungin nykyään menetetty idylli jälkipolville, sillä se kuvattiin melkein kokonaisuudessaan studion ulkopuolella aidossa miljöössä. Pääosan kaksijakoista persoonaa näytteli Joseph Cotten. Film-noir-klassikko sai yhden Oscar-ehdokkuuden. Köysi (1948) oli Hitchcockin ensimmäinen värielokuva. Se oli myös ensimmäinen hänen ja James Stewartin neljästä yhteisestä elokuvasta.

[muokkaa] 1950-luku

Hitchcockin uran huipentumana pidetään 1950-luvun loppua. Kautta leimaavat erityisesti pitkät yhteistyösuhteet Grace Kellyn, Cary Grantin ja James Stewartin kanssa. Hitchcock käytti useissa tämän kauden elokuvissaan taustana tunnettuja maamerkkejä, kuten Thomas Jefferson Memorialia (Muukalaisia junassa), Royal Albert Hallia (Mies joka tiesi liikaa), Golden Gate -siltaa (Vertigo – punainen kyynel) ja Mount Rushmoren monumenttia (Vaarallinen romanssi).

Kolmiodraama Täydellinen rikos (1954) on ensimmäinen kolmesta Hitchcock-elokuvasta, joiden pääosassa esiintyy Grace Kelly. Filmi kuvattiin studion painostuksesta ajan muotioikkuna kolmiulotteisella Naturalvision 3D -tekniikalla, joka vaati kaksi projektoria. Järjestelmän monimutkaisuuden takia ensi-illan jälkeiset teatterilevitykset ovat tavallisesti olleet kaksiulotteisia.

Takaikkuna (1954) tapahtuu yhdessä huoneessa. Se paralloituu jännittävällä tavalla elokuvan Köysi kanssa - sama näyttelijä, kuvattu staattisesti studiossa ja dialogilla suuri merkitys. Kertomus naapureitaan kaukoputkella vakoilevasta valokuvaajasta voitti puolelleen niin yleisön kuin kriitikot. Päärooleissa olivat ohjaajan vakiokasvot James Stewart ja Grace Kelly.

Ranskan Rivieralla kuvattu Varkaitten paratiisi (1955) on taas melkein kuin matkailumainos ja kuvastaa hyvin aikaansa massaturismin aattona. Elokuvassa Grace Kellyn esittämä amerikkalainen turisti kaahaa mäkisessä maastossa urheiluautolla, aivan kuin ennakoiden tulevaa kohtaloa samoissa maisemissa kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Vaarallinen romanssi (1959) päätti Hitchockin yhteistyön Cary Grantin kanssa. Elokuvassa päähenkilöllä on kuuluisa kohtaaminen lentokoneen kanssa maissipellolla jossakin USA:n Keski-lännessä. Seikkailuntäyteistä jännityselokuvaa pidetään yhtenä molempien parhaista.

Mies joka tiesi liikaa (1956) on Hitchcockin värillinen uudelleenfilmatisointi omasta elokuvastaan (1934). Siitä jäi elämään Doris Dayn esittämä hitti Que Será, Será. Lopun kliimaksi klassisessa konsertissa on jännityksen mestarin parhaimpia.

Vertigoa (1958) pidetään yleisesti Hitchcockin parhaimpana elokuvana. Elokuva on samalla varsinainen San Franciscon kaupungin perinnedokumentti. Elokuva ei kuitenkaan ilmestyessään ollut yleisömenestys.

[muokkaa] 1960-luku

Vuosien myötä Hitchcock hioi tyylinsä melkoiseen täydellisyyteen. Hänestä onkin sanottu, että hän kuvasi saman elokuvan uudelleen ja uudelleen. "Self-plagiarism is style" (itsensä plagiointi on tyyli), hän sanoi eräässä haastattelussa. 60-luvulle tultaessa uusien kuvausmetodien myötä Hitchcockin voidaan sanoa jääneen vanhanaikaiseksi. Hän ei esimerkiksi halunnut yleensä tehdä kuvauksia studion (soundstage) ulkopuolella (on location). Hän halusi kontrolloida valaistusta ja ääntä tavalla, joka ei onnistunut hänen mielestään ulko-oloissa.

Vielä 1960-luvun alussa Hitchcock ylsi parhaiden ohjaustensa tasolle elokuvissa Psyko (1960) ja Linnut (1963), jota pidetään biologisen kauhun avainteoksena. Psykon murhaava suihkukohtaus on elokuvahistorian järkyttävimpiä, ei vähiten musiikkinsa ansiosta. Linnuissa ei ollut varsinaista musiikkia lainkaan, vain jännitystä tihentävä äänimaisema. Soundtrack olikin Hitchcockille melkein yhtä tärkeällä sijalla kuin filmattu materiaali. Bernard Herrmann vastasi useimpien 1950–1960-lukujen klassikoiden musiikista aina Marnieen asti.

Marniessa (1964) Hitchcock käytti pääosassa Sean Connerya, joka oli Bond-elokuvien ansiosta aikakauden kuumin nimi. Elokuvassa on aikanaan kohahduttanut kohtaus laivalla, jossa Conneryn esittämä Mark Rutland raiskaa frigidin nuorikkonsa. Elokuvassa sovelletaan myös freudilaista psykoanalyysiä Marnien menneisyydestä johtuvissa mielenterveysongelmissa, mitä monet aikalaiset pitivät pinnallisena ja naurettavana. Marnien myötä Hitchcock jätti jäähyväiset kahdelle tuotantoryhmäänsä pitkään kuuluneelle henkilölle - George Tomasinille ja Bob Burksille, jotka kuolivat vähän elokuvan valmistumisen jälkeen. Myöhemmin osoittautui myös, että Marnie jäi säveltäjä Bernard Herrmannin viimeiseksi Hitchcockin kanssa.

Revitty esirippu (1966) ja Topaz (1969) olivat kylmän sodan kaudelle tyypillisiä agenttitarinoita, eivätkä ne saavuttaneet ilmestyessään suurtakaan suosiota. Väitettiin, että Hitchcock oli hukannut otteensa, mutta varsinkin François Truffaut:n ylistävän arvion myötä (The Cinema According to Alfred Hitchcock, 1967) jälkipolvet ovat tunnustaneet Hitchcockin myöhäiskauden elokuvien arvon. Hitchcock oli jo saanut kaupallisten markkinoiden tunnustuksen, mutta Truffaut'n arvio toi hänelle taiteilijayhteisön arvostuksen.

[muokkaa] 1970-luku

Alfred Hitchcock palasi juurilleen Englantiin vuonna 1972 elokuvalla Frenzy, joka palautti hänen luomisvoimansa vielä kerran kukoistukseensa. Elokuvassa on melko makaaberi raiskauskohtaus ja paljasta pintaa, mikä oli Hitchcockilta ennennäkemätöntä. Filmissä tulee hyvin esille myös Hitchcockin mieltymys ruoanlaittoon ja ruokailuun - tietysti hirtehisen huumorin sävyttämällä tavalla. Hänen viimeiseksi jäänyt elokuvansa, Yhdysvalloissa ohjattu komediallinen trilleri Perintö, valmistui 1976.

Hitchcock oli ollut viimeisten elokuviensa aikana jo sairas (hänellä oli mm. sydämentahdistin). Seuraavaa elokuvaa varten oli käsikirjoitus valmiina, mutta Hitchcock ilmoitti studionsa ja filmiryhmänsä tyrmistykseksi jäävänsä eläkkeelle. Hän kuoli munuaisten vajaatoimintaan 29. huhtikuuta 1980 Los Angelesin kodissaan. Kuningatar Elizabeth II oli saman vuoden alussa myöntänyt hänelle aatelisarvon, jota hän ei ehtinyt ottaa virallisesti vastaan.

[muokkaa] Hitchcock televisiossa

Vuodesta 1955 alkaen Hitchcock toimi Alfred Hitchcock esittää^[10] -tv-sarjan (Alfred Hitchcock Presents) juontajana, jota hän jatkoi vielä 1962 – 1965 tuotetussa The Alfred Hitchcock Hour -sarjassa. Sarjojen kaikkiaan 372:sta jaksosta hän itse ohjasi 20 jaksoa.^[11][12] Hitchcockilla oli osuva mielipide asiasta: "Television has brought back murder into the home - where it belongs" (televisio on palauttanut murhat takaisin kotiin, jonne ne kuuluvatkin). Televisioesiintymiset tekivät hänen olemuksestaan kaikkien tunteman tavaramerkin^[10], jota hän tuotteisti kirjasarjoiksi asti (Alfred Hitchcock's Mystery Magazine, Kolme etsivää -dekkarisarja). Tv-sopimuksen ja sen oheistuotteiden rikastuttamasta Hitchcockista tuli yksi Hollywoodin suuromistajista.^[10]

[muokkaa] Hitchcockin käyttämiä näyttelijöitä

Monissa Hitchcockin elokuvissa on romanttinen sivujuoni. Hänen elokuviensa naishahmot ovat usein mystisiä vaaleaverikköjä. Kun Grace Kelly vetäytyi Hollywoodista Monacoon, Hitchcock palkkasi naispääosiin Tippi Hedrenin, Kim Novakin, Janet Leighin ja Eva Marie Saintin.

Hitchcockin vakionäyttelijöitä olivat Kellyn lisäksi Ingrid Bergman, James Stewart ja Cary Grant. Muita kuuluisia pääroolien esittäjiä olivat Henry Fonda, Montgomery Clift, Sean Connery, Janet Leigh ja Anthony Perkins. Perkinsille hänen roolistaan Psykon Norman Batesina tuli taakka, josta hän ei päässyt irti.

Myöhempinä vuosinaan Hitchcock katsoi paremmaksi työskennellä vielä läpimurtoaan odottavien näyttelijöiden kanssa ajan kohunimien sijasta. On sanottu, että kahnaukset Revityn esiripun miespääosan esittäjän Paul Newmanin kanssa metodinäyttelemisen takia olisi yksi syy tähän. Toinen syy lienee ollut Hitchcockin halu karsia budjettia käyttämällä halvempia näyttelijöitä (mutta ei huonompia).

Hitchcockin on sanottu kohdelleen näyttelijöitään tylysti. Haastatteluissa hän sanoi, että näyttelijöitä tulee ohjata kuin karjaa laitumella. Monet hänen näyttelijöistään pitivät itseään suuren ohjaajan oppipoikina. Hitchcock vaati molemminpuolista kunnioitusta eikä antanut näyttelijöiden puuttua ohjaukseen. Kuvausvaiheessa Hitchcockin elokuva oli jo valmis, se vain täytyi "pistää purkkiin". Kaikki oli huolellisesti valmisteltu storyboardissa. Hitchcock pitikin kuvausvaihetta äärimmäisen tylsänä, hänhän oli jo "nähnyt" elokuvansa.

Hitchcock näyttäytyi elokuvissaan lyhyessä cameo-roolissa 37 kertaa.^[13]

[muokkaa] Filmografia

[muokkaa] Hollywood-elokuvat

• Family Plot (Perintö) (1976)
• Frenzy (Frenzy – solmiokuristaja) (1972)
• Topaz (1969)
• Torn Curtain (Revitty esirippu) (1966)
• Marnie (Marnie – vaarallisella tiellä) (1964)
• The Birds (Linnut) (1963)
• Psycho (Psyko) (1960)
• North by Northwest (Vaarallinen romanssi) (1959)
• Vertigo (Vertigo – punainen kyynel) (1958)
• The Wrong Man (Väärä mies) (1956)
• The Man Who Knew Too Much (Mies joka tiesi liikaa) (1956) (uudelleenfilmatisointi)
• The Trouble with Harry (Mutta kuka murhasi Harryn?) (1955)
• To Catch a Thief (Varkaitten paratiisi) (1955)
• Rear Window (Takaikkuna) (1954)
• Dial M for Murder (Täydellinen rikos) (1954)
• I Confess (Minä tunnustan) (1953)
• Strangers on a Train (Muukalaisia junassa) (1951)
• Stage Fright (Esirippu laskee) (1950)
• Under Capricorn (Kauriin merkeissä) (1949)
• Rope (Köysi) (1948) Hitchcockin ensimmäinen värielokuva
• The Paradine Case (Kaksi pisaraa viiniä) (1947)
• Notorious (Notorious – kohtalon avain) (1946)
• Spellbound (Noiduttu) (1945)
• Lifeboat (Pelastusvene) (1944)
• Aventure malgache (1944)
• Bon Voyage (1944)
• Shadow of a Doubt (Epäilyksen varjo) (1943)
• Saboteur (Viidennen kolonnan mies) (1942)
• Suspicion (Vaarallisia valheita) (1941)
• Mr. & Mrs. Smith (Herra ja rouva Smith) (1941)
• Foreign Correspondent (Ulkomaankirjeenvaihtaja) (1940)
• Rebecca (Rebekka) (1940) Hitchcockin ensimmäinen Hollywood-elokuva

[muokkaa] Englannissa tehdyt elokuvat

[muokkaa] Äänielokuvat

• Jamaica Inn (Jamaica Innin merirosvot) (1939)
• The Lady Vanishes (Nainen katoaa) (1938)
• Young and Innocent (Nuori ja viaton) (1937)
• Sabotage (Sabotaasi) (1936)
• Secret Agent (Salainen asiamies) (1936)
• The 39 Steps (39 askelta) (1935)
• The Man Who Knew Too Much (Mies joka tiesi liikaa) (1934)
• Waltzes from Vienna (1933)
• Number Seventeen (Talo numero 17) (1932)
• Rich and Strange (Rikkauden huuma) (1931)
• Mary (1931)
• The Skin Game (1931)
• Murder! (Epäiltynä murhasta) (1930)
• Juno and the Paycock (Juno ja riikinkukko) (1930)
• An Elastic Affair (1930)
• Elstree Calling (1930)
• The Manxman (Man-saaren tuomari) (1929)
• Blackmail (Puhtauden lunnaat) (1929) Ääniversio Blackmailista

[muokkaa] Mykkäelokuvat

• Blackmail (1929)
• The Farmer's Wife (Farmarin naimakauppa) (1928)
• Easy Virtue (Kevytkenkäinen) (1928)
• Champagne (1928)
• Downhill (1927)
• The Ring (Kehä) (1927/I)
• The Lodger (Vuokralainen) (1927)
• The Mountain Eagle (1926)
• The Pleasure Garden (Huvipuisto) (1925)
• Number 13 (1922) (keskeneräinen)

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Alfred Hitchcock Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
• Alfred Hitchcockin cameoroolien luettelo