The Pleasure Garden

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Pleasure Garden
Pleasure.jpg
Ohjaaja Alfred Hitchcock
Käsikirjoittaja Eliot Stannard
Romaani: Oliver Sandys
Tuottaja Michael Balcon
Erich Pommer
Säveltäjä Lee Erwin
Kuvaaja Baron Ventimiglia
Lavastaja Ludwig Reiber
Pääosat Virginia Valli
Carmelita Geraghty
Miles Mander
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Saksa
Tuotantoyhtiö Gainsborough Pictures
Münchner Lichtspielkunst AG (Emelka)
Ensi-ilta Saksa: 3. marraskuuta 1925
Britannia: 1. maaliskuuta 1926
Kesto 75 min
Alkuperäiskieli mykkä, englanninkieliset välitekstit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

The Pleasure Garden (saksankielinen versio: Irrgarten der Leidenschaft) on Alfred Hitchcockin ohjaama brittiläis-saksalainen rikosdraamaelokuva vuodelta 1925. The Pleasure Garden oli Alfred Hitchcockin esikoisohjaus. Hitchcockilla oli tosin jo ohjauskokemusta keskeneräiseksi jääneestä Number 13 -elokuvasta 1922 ja kahdesta muusta elokuvasta, jotka hän oli ohjannut loppuun, koska ohjaaja ei ollut enää käytettävissä.[1][2]

The Pleasure Gardenin vastaanotto oli positiivinen muttei mikään arvostelu- tai yleisömenestys. Lontoolainen Daily Express tosin piti Hitchcockia mestarillisena.[3][2]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Patsy ja Jill ovat naiiveja kuorotyttöjä Pleasure Garden -teatterissa. Patsy nai Levettin, Jillin sulhasen ystävän. Italian kuherruskuukauden jälkeen Levett lähtee siirtomaihin. Lontooseen palattuaan Patsy huomaa Jillin hurvittelevan monien miesten kanssa. Patsy lähtee miehensä perässä siirtomaihin ja löytää tämän sängystä alkuasukasnaisen kanssa. Patsy ilmoittaa jättävänsä Levettin. Levett lavastaa alkuasukasnaisen murhan itsemurhaksi. Paikallinen lääkäri ampuu Levettin ennen kuin Levett ehtii murhata myös Patsyn. Lopussa Jillin hylkäämä sulhanen ja Patsy huomaavat tarvitsevansa toisiaan.[4]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Virginia Valli  … Patsy Brand  
 Carmelita Geraghty  … Jill Cheyne  
 Miles Mander  … Levet  
 John Stuart  … Hugh Fielding  
 Ferdinand Martini  … Mr. Sidey  
 Florence Helminger  … Mrs. Sidey  
 Georg H. Schnell  … Oscar Hamilton  
 Karl Falkenberg  … Prince Ivan  
 Lewis Brody     

Hitchcockin cameo-rooli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Hitchcockilla ei ole cameo-roolia tässä elokuvassa.[5]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hitchcock oli aloittanut elokuvauransa 1921 välitekstien suunnittelijana. Seuraavana vuonna hän oli edennyt lavastajaksi ja vuodesta 1923 hän toimi apulaisohjaajana ja käsikirjoittajana Graham Cuttsin ohjaamissa elokuvissa. Hitchcockin ensimmäinen yritys ohjaajana oli Number 13 (1922). Tuotantoyhtiön rahavaikeuksien takia se jäi kuitenkin keskeneräiseksi. Toinen ohjausmahdollisuus oli Always Tell Your Wife (1923), jonka Hitchcock ohjasi loppuun ohjaajan sairastuttua.[6] Kolmas ohjaustyö oli Die Prinzessin und der Geiger -elokuvan ohjaaminen loppuun Alma Revillen kanssa sen jälkeen kun ohjaaja oli karannut virolaisen tanssijattaren kanssa.[7]

1924 Hitchcock lähti Saksaan elokuvan Die Prinzessin und der Geiger kuvauksia varten. Sen kuvaukset eivät kuitenkaan sujuneet hyvin. Naimisissa olevalla ohjaaja Graham Cuttsilla oli suhde virolaiseen tanssijattareen ja kuvausten loppupuolella he karkasivat. Hitchcock ja Alma Reville joutuivat ohjaamaan elokuvan loppuun. Elokuvan jälkituotanto tehtiin Englannissa (paluumatkalla Hitchcock oli kosinut Alma Revilleä ja saanut myöntävän vastauksen). Seuraavan elokuvan The Prude's Fall kuvausten aikana Hitchcock oli huomannut, että ohjaaja Cuttsin suhtautuminen häneen oli muuttunut pahansuopaiseksi. Cutts ilmoittikin, ettei hän halunnut Hitchcockia seuraavaan elokuvaansa.[8]

Gainsborough oli tässä vaiheessa laajentumassa ja tuottaja Michael Balcon ehdotti Hitchcockille oman elokuvan ohjaamista. Balcon oli tarkkaillut Hitchcockin työskentelyä vuosien ajan ja oli vakuuttunut, että Hitchcock pystyisi ohjaamaan elokuvan. Cutts, joka oli myös yhtiön osakas, vastusti sitä. Balconin perusteluina oli, että tuotannon laajentuessa Cutts ei mitenkään voinut ohjata kaikkia Gainsborough'n elokuvia ja lisäksi oli halvempaa käyttää jo palkkalistoilla olevaa työntekijää kuin palkata joku ulkopuolinen. Balcon sai tahtonsa läpi ja Hitchcock sai ensimmäisen elokuvan ohjattavakseen.[9]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuteos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Pelasure Garden perustuu Oliver Sandysin romaaniin.

Esituotanto ja tuotantoryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Pelasure Garden -elokuvan rahoitus tuotti ensimmäiset ongelmat, sillä englantilaiset levittäjät eivät halunneet sijoittaa tuntemattoman ohjaajan elokuvaan. Balcon oli kuitenkin Saksassa paljon tunnetumpi ja sai elokuvan rahoittajaksi saksalaisen Emelka-yhtiön. Se puolestaan tarkoitti, että ulkokuvauksia lukuun ottamatta elokuva kuvattaisiin Münchenissä Saksassa. Balconin ohella elokuvan tuottajana oli Erich Pommer.[10]

Elokuvan tuotantoryhmä oli kansainvälinen. Sopimuksen mukaan naispääosissa olivat yhdysvaltalaiset näyttelijät, käsikirjoittaja oli englantilainen, kuvaaja italialainen ja lavastajat englantilaisia ja saksalaisia. Apulaisohjaajana toimi Hitchcockin kihlattu Alma Reville.[10]

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaiset kuvaukset olivat sarja pieniä katastrofeja, jotka useimmiten johtuivat kroonisesta rahapulasta. Elokuvan ulkokuvaukset tehtiin Genovassa, San Remossa ja Comojärvellä. Kun Hitchcock, kuvaaja Ventimiglia ja päänäyttelijä Miles Mander olivat lähdössä junalla Genovaan, Mander oli myöhästyä junasta, koska hän oli unohtanut meikkausvälineensä taksiin. Italian rajaa lähestyttäessä kuvaaja Ventimiglia kertoi Hitchcockille, että heidän olisi salakuljetettava elokuvakamera ja -filmi, koska muuten siitä pitäisi maksaa tullia. Hitchcock on tunnettu kammostaan poliisia kohtaan ja hänen kauhukseen Ventimiglia piilotti kameran ja filmin Hitchcockin vuoteen alle. Tullimies löysi kuitenkin vain filmin ja takavarikoi sen.[11]

Kuvausryhmä saapui Genovaan ilman filmiä ja lisäksi Genovasta ei löytynyt mistään filmiä. Hitchcock joutui lähettämään paikallisen apulaistuottajan Milanoon ostamaan filmiä 20 punnalla. Kun filmi oli vihdoin saatu ostettu, Hitchcock joutui vielä lunastamaan tullin takavarikoiman filmin. Kuvausbudjetti oli nyt jo huvennut niin paljon (ja lisäksi Hitchcockin viimeiset 10 puntaa oli varastettu hotellissa), että Hitchcock joutui lainaamaan rahaa kuvaajalta ja pääosan esittäjältä, jotta pääsisi kuvaamaan elämänsä ensimmäisen kohtauksen itsenäisenä ohjaajana.[11]

Genovasta kuvauksia jatkettiin San Remossa, missä Hitchcock kohtasi aivan uudenlaisen ongelman. Hukkuvaa naista esittävä näyttelijä ilmoitti, ettei hän voi mennä veteen, koska hänellä on ”ne päivät”. 26-vuotias, vasta kihlautunut Hitchcock oli täysin ymmällään, kunnes hän sai perusteellisen luennon naisen anatomiasta ja kuukautiskierrosta. Äkkiä paikalle hankittu sijaisnäyttelijä oli kuitenkin hieman alkuperäistä näyttelijää tukevampi ja siinä kun hukkumiskohtaus vedessä onnistui vielä jotenkin, Manderin yritykset raahata nainen rannalle epäonnistuivat täydellisesti. Vasta lukuisten otosten jälkeen – ja satapäisen yleisön riemuksi – kohtaus saatiin kuvattua.[12]

Seuraavan kohtauksen kuvaukset Comojärvellä tuottivat jälleen uusia ongelmia. Siellä Hitchcock tapasi Alma Revillen, joka oli tuonut amerikkalaiset naistähdet sinne Pariisin kautta – jossa elokuvan budjetti oli huvennut entisestään tähtien vaateostoksiin. Virginia Valli oli tuolloin yksi Universalin suurimmista tähdistä, joka Comojärvelläkin vaati sen mukaista kohtelua paikkakunnan parhaimmassa hotellissa. Hitchcock oli saanut tuotantoyhtiöltä lisää rahaa, mutta sekin riitti juuri ja juuri hotellilaskuihin ja junalippuihin – mukaan lukien amerikkalaistähtien matkatavaroista johtuneet ylimääräiset rahtikustannukset. Hitchcock oli äärimmäisen helpottunut, kun hän pääsi vihdoinkin studioon kuvaamaan hallittavissa olevissa olosuhteissa, ja kuvaukset sujuivatkin ongelmitta tämän jälkeen.[13]

Jälkituotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Hitchcockin allekirjoitus elokuvan alkuteksteissä

Brittiläinen tuottaja Michael Balcon oli hämmästynyt lopputuloksesta nähtyään valmiin elokuvan. Häntä hämmästytti eniten se, että elokuva oli – valmistumismaastaan huolimatta – hyvin amerikkalainen eikä lainkaan saksalaistyylinen elokuva. Saksalaiset tuottajat olivat kuitenkin toista mieltä. Loppukohtauksessa kuolettavasti ammuttu murhaaja palaa juuri ennen kuolemaansa hetkeksi normaaliksi ja sanoo: ”Ai, päivää tohtori.” Saksalaisten mielestä kohtaus oli epäuskottava ja liian brutaali. Kohtaus jäi kuitenkin elokuvaan.[14]

Ajan tavasta poiketen elokuvan alkuteksteissä oli ohjaajan nimen kohdalla Hitchcockin allekirjoitus. Hitchcock perusteli tätä itsevarmasti: "Näyttelijät tulevat ja menevät, mutta ohjaajan nimen tulisi jäädä katsojien mieleen."[15]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisvastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Pleasure Garden sai Saksan ensi-iltansa 3. marraskuuta 1925. Britannian ensi-iltaa saatiin kuitenkin odottaan maaliskuuhun 1926 asti, sillä levittäjät eivät olleet vakuuttuneita elokuvan potentiaalista. Sen vastaanotto oli myönteinen muttei mitenkään ylitsevuotava. Lontoolainen Daily Express tosin piti Hitchcockia mestarillisena. Elokuvaa ei esitetty paljon ja se pääsikin kunnolliseen levitykseen vasta, kun Hitchcockin Vuokralaisesta (ensi-ilta syyskuussa 1926) oli tullut menestys.[3][2]

Myöhempiä arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Pleasure Garden on jäänyt elokuvan historiaan ennen kaikkea Alfred Hitchcockin ensimmäisenä ohjaustyönä.

Restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian filmi-instituutti aloitti 2010 rahankeruun Hitchcockin yhdeksän ensimmäisen elokuvan – mukaan lukien The Pleasure Garden – restauroimiseksi. Kaikkien yhdeksän elokuvan restauroinnin arvioidaan maksavan 1,8 miljoonaa euroa. BFI uskoo myös, että kampanjan ansiosta Hitchcockin ainut kadonnut ohjaustyö The Mountain Eagle (1926) saattaisi löytyä. BFI:n mukaan nämä Hitchcockin yhdeksän ensimmäistä elokuvaa ovat Britannian elokuvahistorian kannalta erittäin merkittäviä.[16][17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harris, Robert A. & Lasky, Michael S.: The Films of Alfred Hitchcock. Secaucus, N. J.: The Citadel Press, 1976. ISBN 0-8065-0619-9. (englanniksi)
  • Taylor, John Russell: Die Hitchcock-Biografie. Alfred Hitchcocks Leben und Werk. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag, 1980. ISBN 3-596-23680-0. (saksaksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Taylor 1980, 43, 60-61
  2. a b c Erickson, Hal: The Pleasure Garden Allmovie. Viitattu 7.10.2010. (englanniksi)
  3. a b Taylor 1980, 72
  4. Harris & Lasky 1976, 23-24
  5. Alfred Hitchcock's Film Cameo Appearances Viitattu 6.9.2010. (englanniksi)
  6. Taylor 1980, 42-43
  7. Taylor 1980, 61
  8. Taylor 1980, 55-63
  9. Taylor 1980, 63-65
  10. a b Taylor 1980, 65-66
  11. a b Taylor 1980, 66-67
  12. Taylor 1980, 68-69
  13. Taylor 1980, 69-71
  14. Taylor 1980, 71-2
  15. The Pleasure Garden (1925) 5.7.2010. British Film Institute. Viitattu 16.10.2010. (englanniksi)
  16. Wallius, Anniina: Hitchcockin mykkäfilmejä pelastetaan ajan hampaista Helsingin Sanomat. 5.7.2010. Viitattu 12.10.2010.
  17. Rescue the Hitchcock 9 5.7.2010. British Film Institute. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]