Vertigo – punainen kyynel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vertigo – punainen kyynel
Vertigo
Vertigomovie.jpg
Ohjaaja Alfred Hitchcock
Käsikirjoittaja Alec Coppel
Samuel A. Taylor
Romaani: Boileau-Narcejac
Perustuu Boileau-Narcejacin romaaniin D’entre les morts
Tuottaja Alfred Hitchcock
Säveltäjä Bernard Herrmann
Kuvaaja Robert Burks
Leikkaaja George Tomasini
Pääosat James Stewart
Kim Novak
Barbara Bel Geddes
Tom Helmore
Henry Jones
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Paramount Pictures
Alfred Hitchcock Productions
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 9. toukokuuta 1958
Suomen lippu 19. joulukuuta 1958
Kesto 128 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie
Kohtaus, missä "Madeleine" heittäytyy mereen.

Vertigo – punainen kyynel (Vertigo) on Alfred Hitchcockin ohjaama jännityselokuva vuodelta 1958. Sitä pidetään yleisesti Hitchcockin parhaana elokuvana, jonka maine on vain kasvanut sen uusintaensi-illan jälkeen 1983.[1] Sitä pidetään myös yhtenä kaikkien aikojen parhaista elokuvista: Sight & Sound -lehden kaikkien aikojen 10 parhaan elokuvan listalle se kipusi ensimmäisen kerran 1982, ja vuoden 2002 listalla Vertigo oli jo toisella sijalla heti Citizen Kanen jälkeen.[2] Vuoden 2012 äänestyksessä Vertigo oli ensimmäisellä sijalla.[3]

Samuel A. Taylorin ja Alec Coppelin käsikirjoitus perustuu Boileau-Narcejacin romaaniin D’entre les morts. Sävellyksestä vastasi Bernard Herrmann. Saul Bassin suunnittelemat alkutekstit mainitaan usein, sillä jo niistä käy ilmi elokuva teema vertigo eli huimaus.[1]

James Stewartin esittämä päähenkilö John Ferguson on sairauseläkkeellä oleva poliisi, joka kärsii korkeanpaikan kammosta ja siitä johtuvasta huimauksesta. Kim Novakilla on kaksoisrooli Madeleinena ja Judyna. Varsinkin Kim Novak sai kiitosta roolisuorituksestaan – 1958 harva kuvitteli hänen pystyvän näyttelemään näinkin hyvin.[4]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti alussa Scottie Ferguson (James Stewart) joutuu eläkkeelle työtapaturman vuoksi. Scottien vanha tuttu Gavin Elster (Tom Helmore) palkkaa tämän tietoisena tämän vammasta varjostamaan menneisyyden haamujen vainoamaa naista, jota väittää Madeleine-vaimokseen. Scottie rakastuu toimeksiannon kohteeseen, mitä entinen tyttöystävä Midge (Barbara Bel Geddes) seuraa voimattomana sivusta.

Erinäisten vaiheiden kautta Madeleine (Kim Novak) saa Scottien houkutelluksi vanhalle lähetysasemalle. Lähetysasemalla Madeleine kiipeää torniin, mutta Ferguson ei pysty huimaukseltaan nousemaan perässä. Hän kuulee kirkaisun ja näkee Madeleinen putoavan maahan. Itse asiassa putoaja onkin Elsterin kuristetun vaimon ruumis.

Scottie-parka joutuu vuodeksi pahaan depressioon ja harhailee kaupungilla toivoen näkevänsä Madeleinen jokaisessa vastaantulijassa. Lopulta hänen silmänsä kiinnittyy kadulla naiseen, Judyyn, jota hän eteerisen oloisena seuraa hotellihuoneeseen. Ferguson yrittää epätoivoisesti muuttaa Judyn (Kim Novak) menettämänsä naisen kaltaiseksi tietämättä, että kyse on samasta henkilöstä. Judy päättää olla pakenematta, koska on itsekin rakastunut Scottieen. Hän tekee kuitenkin virheen pukemalla illallisille edesmenneen Madeleinen korun, josta Scottie tajuaa tulleensa höynäytetyksi.

Scottie pakottaa Judyn takaisin lähetysaseman torniin, jossa Judy, tunnustettuaan osallistuneensa Elsterin suunnitelmaan, yleisessä mielenkuohussa putoaakin oikeasti alas ja saa surmansa. Elokuva päättyy kuvaan, jossa John Ferguson seisoo dramaattisen musiikin soidessa tornin ikkuna-aukossa tajutessaan menettäneensä jälleen kaiken.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 James Stewart  … John "Scottie" Ferguson  
 Kim Novak  … Madeleine Elster / Judy Barton  
 Barbara Bel Geddes  … Marjorie "Midge" Wood  
 Tom Helmore  … Gavin Elster  
 Raymond Bailey  … Scottien lääkäri  
 Ellen Corby  … Hotelli McKittrickin omistaja  
 Konstantin Shayne  … Pop Leibel  

Hitchcock tekee cameo-roolinsa 11 minuuttia elokuvan alusta kävelemällä Gavin Elsterin telakan editse pukeutuneena tummaan pukuun.[5]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäisteos ja käsikirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boileau-Narcejac eli ranskalaiset jännityskirjailijat Pierre Boileau ja Thomas Narcejac kirjoittivat romaaninsa D’entre les morts (1958) varta vasten Hitchcockille. Kirjailijapari oli kuullut, että Hitchcock oli ollut kiinnostunut heidän romaanistaan Celle qui n’était plus, jonka oikeudet Henri-Georges Clouzot kuitenkin ehti ostaa ja teki siitä elokuvan Pirulliset. Boileau ja Narcejac päättivät siis kirjoittaa romaanin, jonka Hitchcock varmasti huomaisi. Hitchcock itse sai kuulla tästä vasta kun François Truffaut haastatteli häntä vuonna 1967.[6]

Hitchcock aloitti käsikirjoituksen muokkaamisen Alec Coppelin kanssa, mutta työ ei edennyt toivotulla tavalla. Hitchcock palkkasi Samuel A. Taylorin pelastamaan käsikirjoituksen. Taylor ei ollut lukenut romaania eikä Coppelin käsikirjoitusta. Sen sijaan hän kuunteli Hitchcockia, joka selosti hänelle elokuvan tapahtumat. Taylor oli yllättynyt Hitchcockin ajatuksesta paljastaa sankarittaren henkilöys puolivälissä elokuvaa, ennen kuin päähenkilö itse saa sen selville. Taylorin – ja myöhemmin monien kriitikoidenkin – mielestä se tapahtui liian aikaisin elokuvassa. Hitchcock pysyi kuitenkin kannassaan: yhden šokkiefektin sijaan jännitys syntyisi siitä, että yleisö tietää enemmän kuin päähenkilö ja pystyisi siten paremmin ennakoimaan ja ymmärtämään kumpaakin päähenkilöä.[7]

Roolijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hitchcock oli palkannut 1957 pääosiin James Stewartin ja Vera Milesin. Juuri ennen kuvausten alkua Vera Miles tuli raskaaksi. Koska kuvauksia ei voinut siirtää, Hitchcock joutui tyytymään Kim Novakin. Alkuvaikeuksien jälkeen Novak kuitenkin ylsi sellaiseen roolisuoritukseen, että hänen tilalleen ei voisi kuvitella Vera Milesia tai ketään muutakaan näyttelijää.[8]

Tapahtumapaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mission Doloresin kirkko, jonka hautausmaalle oli haudattu Carlotta Valdes.
San Juan Bautistan lähetysasema, jossa Vertigon loppuhuipennus esitettiin tapahtuvaksi.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat San Franciscon kaupunkiin ja sen ympäristöön.[9] Golden Gate -silta on taustana kohtauksessa, jossa Ferguson pelastaa Kim Novakin esittämän Madeleinen hukkumasta tämän hypättyä mereen. Madeleinea riivaava Carlotta Valdes oli haudattu Mission Doloresin kirkon hautausmaalle. Tämän fiktiivisen henkilön hautakivi oli pitkään nähtävillä siellä turisteja varten, mutta poistettiin hyvän maun vastaisena. Hänen muotokuvansa riippui San Franciscon taidemuseon Legion of Honor seinällä.

Loppukohtaus kuvattiin 97 kilometrin päässä San Franciscosta sijaitsevalla historiallisella San Juan Bautistan lähetysasemalla. Aseman vanha torni jouduttiin lavastamaan studiolle ja liitettiin trikkikuvana filmille,[10] koska torni oli purettu pois sen jälkeen, kun Hitchcockin ulkotuotantoryhmä oli käynyt katsomassa paikkaa. Tornikohtauksessa Hitchcock käytti erityistä kameratehostetta, joka myöhemmin nimettiin hitchcock-zoomiksi.

Restaurointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan kameranegatiivit olivat 1990-luvulle tultaessa pahasti rappeutuneet, ja ne restauroitiin perusteellisesti 1996. Restauroinnista vastasivat Robert A. Harris ja James C. Katz. Samalla elokuva siirrettiin 70 millimetrin filmille, joka vastaa alkuperäisen VistaVision-menetelmän kuvakokoa. Alkuperäisen monoääniraita korvattiin DTS-stereoäänellä.[11] Restauroinnin lopputuloksesta on ollut eriäviä mielipiteitä puolesta ja vastaan. Jotkut väittävät, että Hitchcockin alkuperäisen elokuvan värimaailma ja tunnelma ovat muuttuneet uudessa versiossa. Elokuva julkaistiin DVD:llä vuonna 1998, ja alkuperäinen monoääniraita on optiona joillakin DVD-julkaisuilla. Blu-raylla elokuva julkaistiin vuonna 2012 Alfred Hitchcock: The Masterpiece Collection -kokoelmassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harris, Robert A. & Lasky, Michael S.: The Films of Alfred Hitchcock. The Citadel Press, 1976. ISBN 0-8065-0619-9. (englanniksi)
  • Taylor, John Russell: Die Hitchcock-Biografie. Alfred Hitchcocks Leben und Werk. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag, 1980. ISBN 3-596-23680-0. (saksaksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bozzola, Lucia: Vertigo www.allmovie.com. Viitattu 9.7.2010. (englanniksi)
  2. Critics' Top TEn Poll British Film Institute. Viitattu 11.7.2010. (englanniksi)
  3. Citizen Kane kohtasi vihdoin voittajansa - Vertigo maailman parhaaksi elokuvaksi, Yle.fi, Uutiset, viitattu 2.8.2012.
  4. Harris & Lasky 1976, 189.
  5. Alfred Hitchcock -sivusto, viitattu 2.8.2012. (englanniksi)
  6. Taylor 1980, 282–283.
  7. Taylor 1980, 283–284.
  8. Taylor 1980, 285–286.
  9. Taylor 1980, 283.
  10. Douglas A. Cunningham: The San Francisco of Alfred Hitchcock's Vertigo, Scarecrow Press 2012, s. 157 (Google Books)
  11. Vertigo Universal Pictures. Viitattu 11.7.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]