Psyko (vuoden 1960 elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Psyko
Psycho
Psykon blu-ray-julkaisun kansikuva.
Psykon blu-ray-julkaisun kansikuva.
Ohjaaja Alfred Hitchcock
Käsikirjoittaja Joseph Stefano
Perustuu Robert Blochin romaaniin
Tuottaja Alfred Hitchcock
Säveltäjä Bernard Herrmann
Kuvaaja John L. Russell
Leikkaaja George Tomasini
Pääosat Anthony Perkins
Janet Leigh
Vera Miles
Martin Balsam
John Gavin
John McIntire
John Anderson
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Shamley Productions
Ensi-ilta 1960
Kesto 109 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 806 947 USD
Seuraaja Psyko II
Psyko III
Psycho IV: The Beginning
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Psyko (engl. Psycho) on Joseph Stefanon käsikirjoittama ja Alfred Hitchcockin ohjaama yhdysvaltalainen kauhu- ja jännityselokuvaklassikko vuodelta 1960. American Film Institute on valinnut sen kaikkien aikojen jännittävimmäksi elokuvaksi.

Elokuva perustuu Robert Blochin romaaniin Psyko, johon Bloch sai aiheen Wisconsinin sarjamurhaajan Ed Geinin tapauksesta.

Ristiriitaisen aikalaiskritiikin saanut menestyselokuva oli neljän Oscarin ehdokkaana. Nyttemmin teos luetaan Hitchcockin parhaiden joukkoon.[1] Ylimalkaan Psyko nauttii suurta suosiota kriitikkojen keskuudessa[2] ja tämä kauhuelokuvien klassikko on ollut esikuvana lukuisille myöhemmille kauhuelokuville. Erityisen kuuluisa on suihkukohtaus, jota pidetään yhtenä elokuvahistorian vaikuttavimpana ja mestarillisimpana kohtauksena, muun muassa Bernard Herrmannin säveltämän vihlovan jousiteeman ansiosta.

Vuonna 2010 Psykon ensi-illasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Elokuvaa juhlittiin Cannesin elokuvajuhlilla, ja se julkaistiin blu-ray-versiona.[3]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo Arizonan Phoenixissa asuvasta Marion Cranesta (Janet Leigh) joka alkukohtauksessa viettää tavaksi tullutta lemmenhetkeään halvassa hotellissa miesystävänsä Sam Loomisin (John Gavin) kanssa. Marion haaveilee häistä ja kodin perustamisesta, mutta rahapula ja muut raadolliset realiteetit tuntuvat kasaavan esteitä onnen tielle.

Marion saa perjantai-iltapäivänä työnantajaltaan 40 000 dollaria tämän liikekumppanin varoja vietäväksi pankin tallelokeroon. Marion anastaa rahat ja lähtee autolla pakomatkalleen. Hän yöpyy Kalifornian-maantien varressa, josta hänet tapaa poliisi. Aurinkolasit silmillä esiintyvä poliisi pelästyttää pakomatkalaisen perinpohjaisesti, ja Marionin käytös herättää oitis lainvalvojan epäilykset.

Marion ostaa uuden käytetyn auton huoltoasemalta päästäkseen eroon Arizonaan rekisteröidystä ajoneuvostaan, jonka tiedot ovat poliisilla, mutta herättää henkilökunnan huomion, koska ei vaadi koeajoa eikä tingi hinnasta. Pimeys nousee ja alkaa sataa. Yllättäen yöstä liukuu esiin Batesin motellin kilpi kuin pelastavana ilmestyksenä. Väsynyt ja stressaantunut Marion asettuu yöksi Norman Batesin (Anthony Perkins) ylläpitämään motelliin.

Marion keskustelee estyneen ja ujon oloisen Normanin kanssa, joka tuntuu olevan ensimmäinen inhimillisyyttä osoittava mies naisen pakomatkan aikana. Keskustelun aikana Marion päättää palauttaa rahat. Marion menee suihkuun, jossa veitsellä aseistautunut vanha nainen puukottaa hänet kuoliaaksi. Marionin kadottua Marionin sisko Lila Crane (Vera Miles) ja rakastaja Sam Loomis alkavat selvittää asiaa. Marionin jäljillä on myös yksityisetsivä, joka jäljittää rahoja työnantajan lukuun. Tämä pääseekin pian Batesin jäljille ja kovistelee motellinomistajaa mutta kuolee veitsihyökkäyksen uhrina tunkeuduttuaan Batesin asuintaloon tapaamaan tämän äitiä, jonka Bates on kertonut olevan invalidina sisätiloissa.

Lila ja Sam jatkavat etsintäänsä, ja katoamisen syyksi ja Marionin todelliseksi murhaajaksi paljastuu skitsofreniasta kärsivä Norman Bates.

Elokuvan lopussa Marionin auto nostetaan suosta, johon se on upotettu. Varastetut rahat ovat edelleen autossa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … Rooli  
 Anthony Perkins  … Norman Bates  
 Janet Leigh  … Marion Crane  
 Martin Balsam  … etsivä Milton Arbogast  
 John Gavin  … Sam Loomis  
 Vera Miles  … Lila Crane  
 Simon Oakland  … tohtori Fred Richmond  
 John McIntire  … sheriffi Al Chambers  
 Frank Albertson  … Tom Cassidy  
 Patricia Hitchcock  … Caroline  
 John Anderson  … Kalifornia-Charlie, autokauppias  
 Mort Mills  … maantiepoliisi  
 Ted Knight  … pidätysselliä vartioiva poliisi  
 Virginia Gregg, Jeanette Nolan, Paul Jasmin  … Batesin äidin ääninäyttelijät  

Elokuvan teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa Norman Batesin kotitalo toimii myös hänen oman mielensä arkkityyppisenä kuvana. Jo talon uhkaava ja groteski ulkomuoto alleviivaa Normanin psykoottisuutta, talon ylähuoneet yliminää ja hedelmäkellari alitajuntaa. Uhkaavat täytetyt eläimet kuvaavat aggressiivista uhkaa ja ansaan joutumisen kokemusta. [4] Freud kirjoitti talosta, unien symboliikkaa käsittelevässä artikkelissaan,

»Ainoa tyypillinen, toisin sanoen säännöllisesti toistuva, symbolinen esitys ihmisestä kokonaisuudessaan on talo,»

ja hänen oppilaansa C.G.Jung analysoi ihmisen mieltä talokuvalla syvällisesti omassa psykologiassaan. [5]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Annan Antti Lindqvistin mukaan Hitchcockin kauhuklassikko "on jo ikään kuin oma lajityyppinsä. Se on täydellinen puhtaan elokuvan edustaja, jonka ajatuksen tavoin etenevät kamera-ajot matkustavat sielun syvimpiin syövereihin." Psyko on hänestä yhtä merkittävä ja vaikuttava taideteos kuin William Shakespearen Macbeth tai Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus.[6]

Vaikutus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psyko oli elokuvana hätkähdyttävä 60-luvun Suomessa. Tästä hyvä esimerkki on että Valtion elokuvatarkastamo leikkasi elokuvasta koko päähenkilö Marionin suihkumurhakohtauksen pois. [7]

Psykon vaikutus suomalaiseen elokuvaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykon aikalaishenkeä saattaa aistia myös 1960-luvun alkupuolen suomalaisessa elokuvassa, erityisesti klassiseen kerrontaan luottavien ohjaajien töissä. Esimerkkejä niistä ovat Matti Kassilan Tulipunainen kyyhkynen, Toivo Särkän Kuu on vaarallinen ja Aarne Tarkaksen Hän varasti elämän. Myös uuden aallon elokuvaan luokiteltava Ossi Skurnikin Tie pimeään kuvaa ihmisen pimeää puolta. Elokuvateollisuuden kuolema keskeytti genre-elokuvan kuten trillereiden ja kauhuelokuvan kehityksen Suomessa.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paloheimo Martti: Seksiä ja väkivaltaa - kysymyksiä elokuvatarkastajalle. Like, 2003. ISBN 952-471-222-9. (suomeksi)
  • Forselius/ Luoma-Keituri (toim): Uhka silmälle - 7 esseetä kauhun katsomisesta ja videohysteriasta. Like, 1989. ISBN 951-8929-03-3. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Psyko on korkeimmalle sijoitettu Hitchcock-filmeistä Entertainment Weeklyn sadan merkittävimmän elokuvan listalla, among the highest rated Hitchcock films, Internet Movie Databasessa ohjaajan toiseksi arvostetuin työ Takaikkunan jälkeen, ja parhaaksi katsottu Hitchcockin elokuva American Film Instituten sadan elokuvan valinnassa.lähde tarkemmin?
  2. Psycho reviews Rotten Tomatoes. (englanniksi)
  3. Psycho 50th Anniversary Blu-ray Announced.
  4. Forselius/ Luoma-Keituri (toim): Uhka silmälle - 7 esseetä kauhun katsomisesta ja videohysteriasta. Like, 1989. ISBN 951-8929-03-3. (suomeksi) sivut. 84-85
  5. Forselius/ Luoma-Keituri (toim): Uhka silmälle - 7 esseetä kauhun katsomisesta ja videohysteriasta. Like, 1989. ISBN 951-8929-03-3. (suomeksi) sivu. 80
  6. Antti Lindqvist: Psyko. Anna, 2009, nro 33-34, s. 97.
  7. Martti Paloheimo, Seksiä ja väkivaltaa - kysymyksiä elokuvatarkastajalle, Like 2003, s. 10
  8. Jukka Kangasjärvi, Psyko vei elokuvalta viattomuuden, Helsingin Sanomat, 19.6.2010 s. C 1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]