Nainen katoaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nainen katoaa
The Lady Vanishes
Nainen katoaa -elokuvan juliste
Nainen katoaa -elokuvan juliste
Ohjaaja Alfred Hitchcock
Käsikirjoittaja Sidney Gilliat
Frank Launder
Alma Reville
romaani: Ethel Lina White
Tuottaja Edward Black
Säveltäjä Louis Levy
Charles Williams
Cecil Milner
Kuvaaja Jack E. Cox
Leikkaaja R. E. Dearing
Lavastaja Alexander Vetchinsky
Pääosat Margaret Lockwood
Michael Redgrave
Paul Lukas
Dame May Whitty
Valmistustiedot
Valmistusmaa Britannia
Tuotantoyhtiö Gainsborough Pictures
Ensi-ilta 7. lokakuuta 1938
Kesto 97 min.
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Nainen katoaa (The Lady Vanishes) on Alfred Hitchcockin ohjaama brittiläinen jännityselokuvan klassikko vuodelta 1938.[1][2] Se oli niin yleisö- kuin arvostelumenestys. Se on myös yksi Hitchcockin kaikkein humoristisimmista jännityselokuvista – vain Mutta kuka murhasi Harryn? (1955) pääsee huumorin määrässä sen tasolle. Elokuvan edetessä huumori vaihtuu perinteisen jännityselokuvaan.[3]

Nainen katoaa -elokuvan perusidea on yksinkertainen: nainen katoaa junassa ja vain yksi henkilö muistaa hänet. Kaikki muut matkustajat väittävät omista syistään, ettei kyseistä naista ole junassa ollutkaan. Samaa aihetta on sittemmin matkittu lukuisia kertoja, mutta yksikään ei ole yltänyt Hitchcockin elokuvan tasolle.[4]

Nainen katoaa oli Britanniassa ja Yhdysvalloissa Hitchcockin siihen astisista elokuvista menestynein. Sen ansiosta hän sai neuvotelluksi David O. Selznickin kanssa hyvän sopimuksen ja muutti Yhdysvaltoihin. [1]

Elokuva ei ole Suomessa ollut teatterilevityksessä. Televisiossa sitä on esitetty useita kertoja.[5]

Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuori Iris Henderson on junassa matkalla kohti Englantia fiktiivisessä Bandrika nimisestä valtiosta viettämänsä loman jälkeen. Hän oli ystävystynyt vanhan herttaisen neiti Froyn kanssa, jonka hän tapaa jälleen junassa. Iris torkahtaa hetkeksi, ja kun hän herää huomatakseen, että vanha nainen on kadonnut eikä kukaan tunne neiti Froyta. Muut matkustajat väittävät, ettei junassa ole ollut sellaista henkilöä.

Iris tutustuu nuoreen muusikkoon Gilbertiin, joka ryhtyy auttamaan häntä, vaikkei ensin uskokaan hänen tarinaansa. Vähitellen heille selviää, että suurin osa matkustajista on liittoutunut keskenään. Viimeisen johtolangan antaa nunna, jolla on korkokengät jalassa. Käy ilmi, että nunna on aivokirurgin palkkaama näyttelijä.

Junassa oleva yltä päältä kääreisiin kiedottu potilas on itse asiassa neiti Froy. Neiti Froy ei puolestaan ole mikä tahansa herttainen vanhus vaan hänellä on mukanaan tärkeitä valtiosalaisuuksia, jotka pitää toimittaa Lontooseen.

Juna joutuu vieraan vallan agenttien väijytykseen. Tulitaistelun aikana neiti Froyn onnistuu paeta. Junassa loukussa olleet englantilaiset voittavat kamppailun ja onnistuvat pakenemaan. Lopussa Iris ja Gilbert saapuvat Scotland Yardiin, josta he löytävät neiti Froyn.[6]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Margaret Lockwood  … Iris Henderson  
 Michael Redgrave  … Gilbert  
 Paul Lukas  … tohtori Hartz  
 Dame May Whitty  … neiti Froy  
 Cecil Parker  … herra Todhunter  
 Linden Travers  … herra Todhunterin rakastajatar  
 Naunton Wayne  … Caldicott  
 Basil Radford  … Charters  
 Mary Clare  … paronitar  
 Emile Boreo  … Boris, hotellinjohtaja  
 Googie Withers  … Blanche  
 Sally Stewart  … Julie  
 Philip Leaver  … signor Doppo  
 Selma Vaz Dias  … signora Doppo  
 Catherine Lacey  … nunna  
 Josephine Wilson  … madame Kummer  
 Charles Oliver  … upseeri  
 Kathleen Tremaine  … Anna  

Hitchcockin cameo-rooli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Hitchcockin cameo-rooli on noin 93 minuutin kuluttua elokuvan alusta (eli noin 4 minuuttia ennen loppua). Hänet nähdään Victoria-asemalla mustassa takissa polttamassa tupakkaa.[7]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuteos ja käsikirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen katoaa perustuu Ethel Lina Whiten romaaniin The Wheel Spins (1936). Romaanin tapahtumat sijoittuvat pariisilaiseen hotelliin, jossa tytär lähtee hakemaan lääkettä sairaalle äidilleen. Tytön palatessa hotelliin kukaan ei näytä tuntevan tai muistavan hänen äitiään.[8] Whiten romaania inspiroivat tositapahtumat Pariisin maailmanäyttelyssä 1800-luvun lopulla: nuoren naisen veli katoaa ja kaikki kieltävät hänen olemassaolonsa, koska hän oli kuollut ruttoon.[4]

Tuottaja Edward Black oli hankkinut romaanin elokuvaoikeudet 1937 Sidney Gilliatin ja Frank Launderin vihjeestä. Black antoi heille tehtäväksi kirjoittaa käsikirjoituksen ja palkkasi ohjaajaksi yhdysvaltalaisen Roy William Neillin. Elokuvan tuotanto alkoi ja kuvausryhmä matkusti Jugoslaviaaan tekemään ulkokuvauksia. Eräälle työntekijälle sattui kuitenkin onnettomuus ja paikallinen poliisi löysi käsikirjoituksen, joka ei antanut positiivista kuvaa Jugoslavian armeijasta. Kuvausryhmä karkotettiin maasta ja Black hyllytti elokuvan.[1]

1938 Hitchcock etsi sopivaa materiaalia elokuvaksi, sillä hän halusi tehdä sopimuksen mukaisen viimeisen elokuvan Gainsborough'lle, jotta voisi allekirjoittaa sopimuksen Charles Laughtonin tuotantoyhtiön kanssa. Black tarjosi hänelle Gilliatin ja Launderin käsikirjoitusta, jonka Hitchcock hyväksyi.[1] Hitchcockia kiinnosti siinä ennen muuta sen perusidea. Lisäksi Launderin ja Gilliatin huumorintaju oli hyvin samantapainen kuin Hitchcockin. Hitchcock onkin sanonut, että heidän käsikirjoituksensa oli yksi parhaimmista, mitä hän oli koskaan saanut.[9] Hitchcock teki joitain muutoksia käsikirjoitukseen: sen alkua tiivistettiin ja lopusta tehtiin toiminnallisempi. Kuvattu elokuva vastaa kuitenkin varsin hyvin alkuperäistä käsikirjoitusta. Hitchcockin vaatimuksesta hänen vaimonsa Alma Reville sai myös nimensä elokuvan alkuteksteihin.[1]

Launder ja Gilliat saivat todeta, että heidän käsikirjoituksestaan oli tullut Hitchcock-elokuva eikä heidän osuuttaan noteerattu. He aloittivat sittemmin yhdessä menestyksekkään uran tuottajina, ohjaajina ja käsikirjoittajina.[10] Heidän elokuvansa Vihreä vaara (Green for Danger, 1947) sanotaan olevan parhaita niistä "Hitchcock-elokuvista", joita Hitchcock itse ei itse tehnyt.[10][11]

Roolijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan miespääosaa esitti Michael Redgrave, joka oli siihen mennessä esiintynyt pääasiassa teatterissa. Nainen katoaa oli hänen ensimmäinen pääosansa elokuvissa. Hän oli aikaisemmin esiintynyt sivuroolissa Hitchcockin Salaisessa asiamiehessä (1936).[10]

Naispääosaa esitti Margaret Lockwood, josta oli hyvää vauhtia tulossa yksi ajan suosituimmista brittinäyttelijöistä.[10] Rooliin oli ensin ajateltu Nova Pilbeamiä, joka oli esiintynyt Hitchcockin elokuvissa Mies joka tiesi liikaa ja Nuori ja viaton, mutta hän ei saanut roolia.[12]

Sivurooleista onnistuneimpiin näyttelijävalintoihin kuului Basil Radfordin ja Naunton Waynen palkkaaminen kahdeksi englantilaiseksi, jotka ovat kiinnostuneita ainoastaan kriketistä. Radfordin ja Waynen esitys oli niin onnistunut, että he toistivat roolejaan menestyksekkäästi monissa elokuvissa.[13]

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen katoaa -elokuvan budjetti oli erittäin pieni, ja koko elokuva jouduttiin kuvaamaan Islingtonin studion noin 30 metrin levyisellä näyttämöllä.[13] Hitchcock oli kuitenkin etevä löytämään teknisiä ratkaisuja, joiden ansiosta budjetin ja tilojen pienuus ei näkynyt valmiissa elokuvassa.[14]

Kuvausten alussa Hitchcock kävi Redgraven kanssa ensimmäisen kohtauksen kerran läpi, jonka jälkeen Hitchcock ilmoitti, että se kuvataan nyt saman tien. Redgrave oli järkyttynyt ja sanoi, että teatterissa tätä harjoiteltaisiin kolme viikkoa. Hitchcock pahoitteli ja kertoi, että tässä mediassa siihen on varattu kolme minuuttia.[10]

Neit Froyta näytellyt Dame May Whitty, jolla oli takanaan lähes 50 vuotta kestänyt teatteriura, ei päässyt sen helpommalla. Hitchcock keskeytti hänen ensimmäisen kohtauksen huutamalla: ”Seis” Tuohan on aivan kamalaa! Ettekö yhtään häpeä!” Whitty oli sillä hetkellä täysin maahan lyöty, mutta siten Hitchcock sai Whittyltä juuri sellaisen näyttelijäsuorituksen kuin hän tarvitsi.[15] [1] Myöhemmin hän antoi tuottaja Edward Blackille neuvon: ”Nujerra heidät (=näyttelijät) heti alussa, se on paras keino.”[13]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisvastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen katoaa -elokuvan ensi-ilta Britanniassa oli 7. lokakuuta 1938. Se oli heti yleisömenestys. Pian siitä Britannian kaikkien aikojen menestynein elokuva. Yhdysvaltain ensi-ilta kaksi kuukautta myöhemmin oli samanlainen yleisömenestys.[1]

Nainen katoaa sai kriitikoilta lähes hurmioituneen vastaanoton. Yhdysvalloissa kriitikot pitivät häntä parhaana englantilaisena ohjaajana. New York Herald Tribunen kriitikko Howard Barnes piti sitä suurena taiteellisena saavutuksena ja yhtä suurena taideteoksena kuin Paul Cézannen maalauksia tai Igor Stravinskyn sävellyksiä. Tarinan mukaan Orson Welles katsoi elokuvan 11 kertaa.[3]

Myöhempiä arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen katoaa -elokuvaa pidetään yleisesti Hitchcockin Englannin kauden parhaimpana elokuvana ja ylipäätään yhtenä Hitchcockin parhaimmista elokuvista.[16]

Claude Chabrol ja Eric Rohmer sanoivat Hitchcock-tutkielmassaan (1957) vain, että se on ”erittäin hyvä englantilainen elokuva, erittäin hyvä Hitchcock-elokuva” eivätkä etsineet siitä salattuja merkityksiä – toisin kuin muista Hitchcock-elokuvista kirjassaan.[17]

François Truffaut kertoi Hitchcockille, että joka kerta kun hän yritti katsoa elokuvaa ja tutkia, kuinka se oikein oli tehty, sen henkilöt ja juoni tempasivat hänet mukaansa eikä Truffaut ole vieläkään päässyt selville sen salaisuuksista.[4]

Kanadalainen elokuvakriitikko Robin Wood, joka kirjoitti tutkielman Hitchcockista 1965, on kuvannut elokuvaa ehkä osuvimmin[18]:

»Jos Hitchcock-tutkielmassani ei ollut omaa lukua Nainen katoaa -elokuvasta niin se johtuu siitä, että se on liian täydellinen, niin läpinäkyvä ettei siitä ole juuri mitään sanottavaa. Vertigon labyrinttimäinen monikerroksisuus oli vielä kaukana edessä päin.»

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Hitchcock sai elokuvasta New York Film Critics Circlen parhaan ohjaajan palkinnon 1938 ja New York Times nimesi sen vuoden 1938 parhaimmaksi elokuvaksi.[1]

Analyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MacGuffin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen katoaa -elokuvan MacGuffin on ehkä kaikkein tyhjänpäiväisin ja abstraktein, mitä Hitchcock on koskaan käyttänyt: salainen viesti, joka on koodattu musiikkikappaleeseen.[19]

Yhteyksiä muihin Hitchcock-elokuviin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvassa on lukuisia yhteisiä teemoja Hitchcockin aikaisempien elokuvien kanssa:

Sovitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainen katoaa -elokuvasta on tehty useita muita sovituksia, joissa tarinaa on käytetty joko sellaisenaan tai sovellettu vain elokuvan perusideaa.

Yöpikajunaa (1940) pidetään usein Nainen katoaa -elokuvan epävirallisena jatko-osa, vaikkei se juonellisesti jatkakaan alkuperäistä elokuvaa. Junaan sijoittuva juoni on samankaltainen. Sidney Gilliat ja Frank Launder kirjoittivat myös Yöpikajunan käsikirjoituksen. Naunton Wayne ja Basil Radford esittävät jälleen Caldicottia ja Chartersia niin kuin he tekivät Hitchcockin elokuvassakin. Naispääosaa näyttelee myös Margaret Lockwood, joskin roolihahmo on eri.[20]

Terence Fisherin Kadonnut Pariisissa (So Long at the fair 1950) perustuu tapahtumiin, jotka inspiroivat Ethel Lina Whiten romaania.[4]

Tarinasta on myös tehty puolituntinen jakso Alfred Hitchcock esittää -televisiosarjaan.[8]

Elokuvasta tehtiin uudelleenfilmatisointi Nainen katoaa (The Lady Vanishes) Britanniassa 1979. Anthony Pagen ohjaaman elokuva pääparina oli Elliot Gould ja Cybill Shepherd ja neiti Froyna Angela Lansbury. Allmovien mukaan se on tyylitön uudelleenfilmatisointi.[21]

Myös Jodie Fosterin tähdittämässä elokuvassa Flightplan (2005) käytetään samaa perusideaa. Muita samankaltaisia elokuvia ovat muun muassa Charade – vaarallinen peli (1963) ja Frantic (1988).[22]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harris, Robert A. & Lasky, Michael S.: The Films of Alfred Hitchcock. Secaucus, N. J.: The Citadel Press, 1976. ISBN 0-8065-0619-9. (englanniksi)
  • Taylor, John Russell: Die Hitchcock-Biografie. Alfred Hitchcocks Leben und Werk. Frankfurt am Main: Fischer Taschenbuch Verlag, 1980. ISBN 3-596-23680-0. (saksaksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Miller, Frank: The Lady Vanishes tcm.com. Viitattu 23.2.2013. (englanniksi)
  2. Harris & Lasky 1976, 43
  3. a b Harris & Lasky 1976, 68
  4. a b c d Wilmington, Michael: The Lady Vanishes www.criterion.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  5. Elonet, esitystiedot, viitattu 9.9.2010
  6. Harris & Lasky 1976, 68-72
  7. Alfred Hitchcock's Film Cameo Appearances Viitattu 6.9.2010. (englanniksi)
  8. a b Taylor 1980, 167
  9. Taylor 1980, 167-168
  10. a b c d e Taylor 1980, 168
  11. Eder, Bruce: Green for Danger Allmovie. Viitattu 8.9.2010. (englanniksi)
  12. Nova Pilbeam Biography Part 2 www.wickedlady.com. Viitattu 24.8.2010. (englanniksi)
  13. a b c Taylor 1980, 169
  14. Harris & Lasky 1976, 72
  15. Taylor 1980, 168-169
  16. a b Duguid, Mark: Lady Vanishes, The (1938) BFI Screenonline. 2003. British Film Institute. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  17. O'Brien, Geoffrey: The Lady Vanishes: All Aboard www.criterion.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  18. Wood, Robin: The Lady Vanishes Revisited www.criterion.com. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  19. Hitchcock and the MacGuffin BFI Screenonline. 2003. British Film Institute. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  20. Kemp, Philip: Lady Vanishes, The (1938) BFI Screenonline. 2003. British Film Institute. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  21. Brenner, Paul: The Lady Vanishes Allmovie. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  22. Brenner, Paul: The Lady Vanishes Allmovie. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]