Äänielokuva
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: konekäännös |
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Äänielokuva on elokuva, jossa on synkronoitu ääni tai ääni, joka on teknisesti yhdistetty kuvaan, toisin kuin mykkäelokuva. Ensimmäinen tunnettu julkinen projisoitujen äänielokuvien näyttely järjestettiin Pariisissa vuonna 1900, mutta kului vuosikymmeniä ennen kuin äänielokuvat tulivat kaupallisesti käytännöllisiksi. Luotettavaa synkronointia oli vaikea saavuttaa varhaisilla ääni-levyllä-järjestelmillä, ja myös vahvistuksen ja äänityksen laatu olivat riittämättömiä. Innovaatiot sound-on-elokuvassa johtivat lyhytelokuvat-elokuvan ensimmäiseen kaupalliseen esitykseen tällä tekniikalla, joka tapahtui vuonna 1923. Äänielokuvaa soitettiin myös urkuilla tai pianoilla varsinaisessa elokuvassa edustamaan ääntä.
Ensimmäiset askeleet äänielokuvan kaupallistamisessa otettiin 1920-luvun puolivälissä ja loppupuolella. Aluksi synkronoitua dialogia sisältävät äänielokuvat, jotka tunnettiin nimellä 'puhuvia kuvia' tai puhuvia), olivat yksinomaan lyhytelokuvia. Varhaisimmat pituiset elokuvat elokuvat, joissa oli tallennettu ääni, sisälsivät vain musiikkia ja tehosteita. Ensimmäinen alun perin talkie-elokuva (vaikka siinä oli vain rajoitettuja äänisarjoja) oli The Jazz Singer, joka sai ensi-iltansa 6. lokakuuta 1927.[1] Suuri hitti, se tehtiin Vitaphone:lla, joka oli tuolloin johtava sound-on-disc-tekniikan merkki. Ääni-elokuvasta tulisi kuitenkin pian puhuvien kuvien standardi.
1930-luvun alussa talkies oli maailmanlaajuinen ilmiö. Yhdysvalloissa he auttoivat varmistamaan Hollywoodin aseman yhtenä maailman tehokkaimmista kulttuurisista/kaupallisista vaikutuskeskuksista. Euroopassa (ja vähäisemmässä määrin muualla) monet elokuvantekijät ja kriitikot suhtautuivat uuteen kehitykseen epäluuloisesti, koska he pelkäsivät, että vuoropuheluun keskittyminen horjuttaisi mykkäelokuvan ainutlaatuiset esteettiset hyveet. Japanissa, jossa suosittu elokuvaperinne integroi mykkäelokuvan ja live-laulun, benshi-puhuvat kuvat juurtuivat hitaasti. Sitä vastoin Intiassa ääni oli muutostekijä, joka johti maan elokuvateollisuuden nopeaan laajentumiseen.
