Huippuvuoret

Wikipedia

Huippuvuoret (norj. Svalbard, ven. Шпицберген, Špitsbergen) on Norjalle kuuluva saaristo Jäämerellä. Kolmella saarella, Länsimaalla (norj. Spitsbergen), Karhusaarella (norj. Bjørnøya) ja Hopenilla, on asutusta. Toiseksi suurin saari, Koillismaa (norj. Nordaustlandet) on asumaton. Saarten asema on määritelty kansainvälisellä sopimuksella.

Huippuvuoret muodostaa yhden Norjan kunnan ja sillä on Longyearbyenissa kuvernööri, sysselmann, joka vastaa myös saaren poliisitoimesta.

[muokkaa] Historia

Erään islantilaisen merenkulkijan arvellaan käyneen Huippuvuorilla jo 1100-luvulla. Varsinaisesti saaret löysi alankomaalainen Willem Barents vuonna 1596. Saaret olivat valaanpyytäjien tukikohtana lähes 150 vuoden ajan 1600- ja 1700-luvuilla. Saaret kartoitettiin tarkasti 1940–1980-luvuilla W. Brian Harlandin johdolla.

Svalbard-sopimuksen 9. helmikuuta 1920 nojalla Norjan ylivalta tunnustettiin, ja alue demilitarisoitiin, joskin Neuvostoliitolla oli salainen sotilastukikohta ja asevarasto saarilla 1947–1992^[1]. Norja otti yhä tiiviimmin saaret hallintaansa 1925, 17. heinäkuuta säädetyn lain pohjalta, jonka mukaan Huippuvuoret on osa Norjan kuningaskuntaa^[1]. Kuitenkin sopimuksen mukaan myös muiden maiden kansalaisilla on oikeus hyödyntää saarten mineraalivaroja vapaasti. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat Norjan lisäksi pitäneet saarilla yllä pysyvää asutusta, erityisesti hiilikaivostoiminnan harjoittamiseksi^[1].

Toisen maailmansodan aikana vuonna 1943 saksalainen taistelulaiva Tirpitz operoi saarilla tuhoten tykeillään lähes täysin muun muassa Barentsburgin asutuksen^[1].

[muokkaa] Maantiede

Longyearbyen kuvassa alhaalla kesäaikaan

Huippuvuorten kartta.

Noin 60 prosenttia huippuvuorista on jäätiköiden ja lumen peitossa. Pohjois-Atlantin virta pitää kuitenkin ympäröivän meren jäättömänä suurimman osan vuotta. Saarella on useita lintulajeja ja neljä maanisäkäslajia: idänkenttämyyrä, naali, huippuvuortenpeura ja jääkarhu.

Kasvillisuus on niukkaa ja mikään yli 10 cm korkeampi kasvi ei huippuvuorilla menesty. Huippuvuorten leudoimmat laaksot luokitellaan tundrakasvillisuuteen kuuluvaksi. Vuorilla ja alueen pohjoisimmissa osissa on vain tundraakin kylmempiä polaariaavikoita. Yksivuotisia siemenkasveja ei ole lainkaan ja kasvilajisto on muutenkin köyhä, käsittäen vain muutamia sitkeitä maanmyötäisiä ainavihantia varpukasveja. Kukkalajeja on muutama ja niiden kukinta ajoittuu vuoden ainoaan eteläosissa täysin sulaan kesäkuukauteen: heinäkuuhun.

Longyearbyenissa pimeys kestää 26. lokakuuta – 15. helmikuuta ja valoisa aika 20. huhtikuuta – 23. elokuuta. Ilmasto on pääasiassa kylmä. vain kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle ulottuvalla ajanjaksolla on päivisin lämpöasteita, yöpakkasia voi sen sijaan olla jopa vuoden jokaisena vuorokautena. Talven keskilämpötila on 12 miinusastetta ja kesän noin 5 plusastetta. Kasvukausi on lyhyt, vain noin kuukauden.

Saarten korkein kohta on Newtontoppen, joka on 1 717 metriä korkea.

[muokkaa] Väestö ja elintavat

Huippuvuorilla asuu 2 116 ihmistä (2009), joista kuusikymmentä prosenttia on norjalaisia ja neljäkymmentä prosenttia venäläisiä ja ukrainalaisia. Saarilla ei asu lainkaan vanhuksia tai vammaisia, eikä yhtään työtöntä. Huippuvuorilla ei saa synnyttää, vaikka saarilla asuukin lapsia. Lähes jokainen asukas omistaa moottorikelkan ja jääkarhujen varalta aseen, yleensä metsästyskiväärin. Alkoholin myyntiä säännöstellään, kuukaudessa on sallittua ostaa kaksi litraa väkevää viinaa ja 24 tölkkiä olutta, viinin myyntiä ei kuitenkaan säännöstellä.^[2]

Pääosa asukkaista työskentelee kaivostoiminnassa. Norjan valtiollinen hiilikaivos työllistää 60 % norjalaisista saarilla. Muita elinkeinoja ovat kalastus ja metsästys. Matkailu, tutkimus, korkeampi koulutus ja high-tech ovat tuoneet jonkin verran kävijöitä viime vuosina. Saarilla on revontulien tutkimukseen käytettyjä mittausasemia. Tammikuussa 2004 aloitti toimintansa 1 440 kilometriä pitkä kuituyhteys Huippuvuorilta Harstadiin, jota käytetään naparadoilla kulkevien satelliittien maa-aseman yhteytenä. Aseman omistavat NASA ja NOAA. Saarille on varattu Internet-verkkotunnus .sj, joskaan se ei ole käytössä.

[muokkaa] Asutukset

Barentsburg (Баренцбург) (venäläinen, asukasluku 460, kaivostoiminnan ollessa käynnissä^[1])
Grumant / Coles Bay (Грумант) (venäläinen, hylättiin 1961, kaivostoiminnan jatkamisesta ilmoitettiin 2003, mitä suunnitellaan edelleen 2007^[1])
Isfjord Radio
Karhusaari
Longyearbyen (väkiluku 1800)
Ny-Ålesund (väkiluku 40)
Pyramiden (Пирамида) (venäläinen, hylättiin 2000)
Smeerenburg (alankomaalainen asutus, hylättiin 1660-luvulla)
Sveagruva (väkiluku 210)

[muokkaa] Elinkeinoelämä, matkailu

Matkailu houkuttelee saarille tuhansia matkailijoita vuosittain. Alue on myös tärkeä napaseutujen tutkimuksen tukikohta. Hiilikaivostoiminnan ohella saarilta on löydetty myös rautaa, asbestia ja sinkkiä. Öljyn ja maakaasun koeporaustoimintaa. Longyearbyenin lentokentältä on päivittäinen yhteys Tromssaan ja Osloon.

Huippuvuorilla aloitti 1.3.2008 toimintansa siemenholvi, jonne kerätään näytteitä maailman tärkeimpien maatalouskasvien lajikkeiden siemenistä. Kolme säilytysholvia on louhittu kallion sisään noin 120 metrin yhteystunnelin päähän. Holvien lämpötila jäähdytetään −18 asteeseen. Siemenpankin rakentamisen on kustantanut Norjan valtio ja sen toiminnasta vastaa Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön ja useiden tutkimusjärjestöjen yhdessä perustama säätiö.