Wrangelinsaari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wrangelinsaari
Saari satelliitista.
Saari satelliitista.

Siberia WR.png

Merialue Pohjoinen jäämeri
Pinta-ala 7 608 km²
Korkein kohta Sovetskaja, 1 096 m
Valtio
Valtio Venäjä
Piirikunta Iultinin piiri
Alue Tšukotka
Väestö
Väkiluku asumaton
Saaren tundramaisemaa.

Wrangelinsaari (ven. Остров Врангеля, Ostrov Vrangelja) on Venäjälle kuuluva saari Pohjoisessa jäämeressä Tšuktšimeren ja Itä-Siperian meren välissä. Sen erottaa mantereesta noin 110 kilometrin levyinen De Longin salmi. Wrangelinsaari kuuluu Tšukotkan autonomiseen piirikuntaan. Saari on noin 125 kilometriä pitkä, 60 kilometriä leveä ja pinta-alaltaan 7 300 km². Saaren korkein kohta on Sovetskaja-vuori (1096 metriä). Wrangelinsaari on pohjoisin kohde Unescon maailmanperintöluettelossa. Saari on arktiseksi kasvilajistoltaan harvinaisen rikas. Paleontologien mukaan saarella elivät tuhansia vuosia sitten viimeiset kääpiömammutit.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti ja pinnanmuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wrangerlinsaari on pitkänomainen, noin 125 kilometriä leveä saari, jonka pinta-ala on 7 609[1] neliökilometriä. Se sijaitsee aivan Venäjän kaakkoisimmassa osassa Pohjoisessa jäämeressä. Longinsalmi erottaa saaren mantereesta, ja itse saari erottaa Itä-Siperian meren Tšuktšimerestä.[2]

Wrangelinsaaren keskiosassa on vahvasti laaksojen rikkoma vuoristo. Se kohoaa enimmillään 1 096 metriin. Vuoristoa reunustaa lännessä, pohjoisesta ja etelästä kukkuloita, jotka ovat noin 200–600 metrin korkuisia. Keskusvuoristoa reunustavakin alue on laaksojen halkomaa, ja se on eräänlaista peneplaania. Etelä- ja pohjoisosissa ylänköalue laskeutuu tulvasedimentistä koostuvaksi alangoksi, joka nousee keskimäärin 15 m korkeuteen merenpinnasta. Paikoin vuoristo jatkuu rantaan saakka ja muodostaa jyrkkiä rinteitä ja kallioita.[3]

Saarella on noin 1 400 vähintään kilometrin pituista jokea ja niistä viisi on yli 50 kilometrin pituinen. Saarella on myös noin 900 järveä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 80 neliökilometriä. Järviä on erityisesti pohjoisella alankoalueella. Ne ovat muodostuneet pääosin karstitoiminnan seurauksena, mutta jotkut isoimmista järvistä ovat muodostuneet rantalaguuneista.[3]

Kallioperä ja maannos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaren kallioperä on muun muassa graniittia ja gneissiä sekä harvassa kalkkikiveä [4].

Wrangelinsaaren vuorilla on prekambrisia metamorfisia ja tuliperäisiäkin intruusiokiviä. Vuoristo ja ylätasanko koostuvat pääosin paleotsoois-mesotsooisesta kerrostumasarjasta, jossa on muun muassa hiekkakiveä, silttikiveä, saviliusketta, argiliittia, jonkin verran konglomeraattia ja kalkkikiveä, dolomiittia, breksiaa ja serttiä. Tasangoilla on kenotsooinen sorasta, hiekasta, savesta ja mudasta koostuva kerrostumasarja, ja ylätasangollakin kenotsooisia jokikerrostumia.

Saaren maannos on rannikoilla arktiselle tyypillistä tundrasodia tai arktista gleysolista. Mutta sisämaassa on arktiselle alueelle harvinaista kryoaridia aromaannosta ja arotundramaannosta, jonka tyyppisiä on enemmän Manner-Siperiassa ja Venäjän kaukoidän pohjoisosissa. Kuivissa sisäosissa on myös arktikselle harvinaista suolamaata. Saaren sisäosissa on myös saarelle ominaista tundra-karbonaattimaannosta.[3]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wrangelinsaaren kasvillisuus on tyypillisesti erilaista kitukasvuista, puutonta tundraa, jossa kasvaa sammalta, jäkälää, kukkia, heiniä ja saroja.

Maisemaan kuuluu niin kuivaa tundraa kuin myös sammaleisia kumpuja, niittyjä, ruohomaita, suoalueita ja kuivaa kylmyysaavikkoa.[5] Saari oli lähes jäätön viime jääkauden aikana, ja lisäksi se on eristyksissä mantereesta. Saarelle onkin kehittynyt poikkeuksellinen kasvilajisto.[6] Wrangelinsaarella kasvaa 417 eri putkilokasvilajia tai -alalajia, enemmän kuin koko Kanadan arktisilla saarilla yhteensä. Lajeista 21 on kotoperäisiä, ja kuutta lajia ei tavata muualla Aasian mantereella. Lisäksi saarella kasvaa 331 sammal- ja 310 jäkälälajia.[5]

Saaren valtalajeja ovat erilaiset ristikukkais-, ruusu-, leinikki- ja rikkokasvilajit. Joitain saarella kasvavia kukkivia kasveja ovat muun muassa lapinvuokkoihin kuuluva Dryas punctata, kylmänkukkalaji Pulsatilla nuttaliana, kastiljoihin kuuluva Castilleja elegans ja 17 unikkolajia, joista viisi on kotoperäisiä.[5], mm Papaver gorodkovii ja P. lapponicum[7]

Joillain alueilla kasvaa jonkun verran tundralle epätyypillistä niittyä, jota luonnehtivat saralajit tylppösara ja Carex duriuscula, ja ruohostoa, jota luonnehtii nurmikkalaji Poa arctostepporum.[8] Kasvillisuus on runsaimmillaan saaren sisämaan jokivarsilla, joissa paju saattaa kasvaa jopa metrin korkeaksi. Vuoristojen jokilaaksot ovat lämpimämpoiä ja kosteampia kuin ympäristö, ja niissä kasvaa rahkasammalta ja saraista suota[7] Ylempänä niissä kasvaa ruohoa, kukkia ja joitain pensaita, sekä ylävuoristossa sammalta ja jäkälää.

Merkittävä kasvualue on Neizvestnajajoen yläjuoksulla, jossa kasvaa kolmen kasvilajin ainoat esiintymät koko maailmassa.[5]. Näitä ovat mm Oxytropic wrangeli ja Poa vrangelica[7].

Saaren keskiosien kasvillisuutta leimaa kalkkipitoinen maaperä. Kun Wrangelin saaren pohjois- ja eteläosien alamaan tundrat ovat kylmiä keski- ja yläarktisia tundria, saaren keskiosien tundra on paikoin hieman lämpimämpää subarktista CAVM D-tyypin ei-hapanta tundraa[9]. Sekä Tsuktsien niemimaalla että Wrangelin saaren keskiosissa kasvaa kalkinsuosijapitoista suikerotundraa, jolle ovat tyypillisiä aju Salix rotundifolia, lapinvuokon sukuinen Dryas integrifolia s.l., rikkokasvi Saxifraga oppositifolia, suolasorsimo Puccinellia wrightii, jne mutta happaman maaperän tupasvilla Eriophorum vaginatum ja sara Carex lugens kasvavat tuppaina vain märissä painanteissa. Sisämaan jokivarsilla paju Salix lanata ssp. richardsonii kasvaa jopa 60-70 m korkeksi. Wrangelin saaren kekisosissa ei kasva monia happamalle tundran D-vyöhykkeen maaperälle tyypillisiä lajeja, joita ovat mm pajulaji Salix hastataa, vaivaiskoivua Betula exilis ja variksenmarjaa Empetrum subholarcticum. Nekin happaman tundran lajit jotka jotka kasvavat, kasvavat joissain harvoissa paikoissa missä liekovarpio Cassiope tetragona kasvaa[9]. Näitä täällä harvinaisia tyypillisiä tundrakasveja ovat Ledum decumbens, juolukka Vaccinium uliginosum ssp. microphyllum, V. vitis-idaea var. minus ja Pyrola grandiflora[9].

Wrangelinsaaren luonto on erittäin arvokas, ja vuonna 1976 saarelle perustettiin yli 2000 neliökilometrin suojelualue. Osaksi tämä johtuu saarelle ominaisesta arktisessa harvinaisesta kasvilajirunsaudesta ja vain tällä saarella elävistä kasvilajeista. Jotkut Wrangelinsaaren kasvit eivät kasva yhtä pohjoisessa muualla[10].

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wrangelinsaarella elää seitsemän maanisäkästä. Sen jääkarhupopulaatio on Venäjän arktisten alueiden suurin. Noin 300–600 jääkarhuemoa käy Wrangelinsaarella ja Heraldsaarella synnyttämässä vuosittain. Muita Wrangelinsaaren nisäkäslajeja ovat naali, ahma, kaulussopuleihin kuuluva Dicrostonyx groenlandicus ja siperiansopuli. Lisäksi saarella on 1900-luvulla istutettu poroja ja myskihärkiä, jotka kuuluivat paleontologisten todisteiden perusteella aiemmin saaren lajistoon. Saarella vierailee ajoittain myös susia. Wrangelinsaaren mursupopulaatio on maailman suurin. Siellä ja läheisellä Heraldsaarella asustaa 80 000–100 000 mursua. Myös norpat ja partahylkeet sekä ovat yleisiä saaren vesillä. Monet valaslajit vierailevat saaren vesillä, ja erityisen tärkeä alue harmaavalaille ja maitovalaille.[11]

Saarelta on löydetty 169 lintulajia, ja niistä 62 on todettu pesivän siellä. Lajeista vain Tunturipöllö ja korppi eivät ole muuttolintuja.[11] Pääosa lajeista on sirkumpolaarisia, kuten lapinsirkku, pulmunen, tundrakurmitsa, karikukko ja isosirri.[12] Wrangelinsaari on Euraasian ainoa paikka, jossa eskimosirri ja tundravikla pesivät. Vesilinnuista huomattavin on lumihanhi, jonka pesimäyhdyskunta Tundrajoen yläjuoksulla on 250 000–300 000 paria. Saaren länsi- ja itärannikolla on laajoja merilintuyhteisöjä. Niiden valtalajit ovat ulappamerimetso, pikkukajava, punajalkakajava, isolokki, pohjankiisla ja riskilä.[11]

Saaren matalat joet ja järvet jäätyvät umpeen talvisin, joten saarella ei ole makeanveden kaloja. Nieriät, kyttyrälohet, koiralohet ja jäämerenseitit nousevat joskus suurimpien jokien suille ja rannikon laguuneille.[11]

Mammutit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saari on myös paleontologisesti mielenkiintoinen, sillä sieltä on löydetty vain noin 3 500 vuoden ikäinen mammuttifossiili, vaikka muualla nuorimmat tavatut ovat olleet 12 000 vuotta vanhoja. Jääkautinen arotundra ulottui Wrangelinsaarellekin. Saari oli jääkaudella yhteydessä Euraasian mantereeseen. Niinpä Wrangelinsaareltakin on löydetty jääkautisten mammuttien, villasarvikuonojen, biisonien ja Przewalskin hevosten jäänteitä[13]. Saari oli luultavasti jääkaudella nykyistä lämpimämpi, kun Jäämeri ei viilentänyt sitä kesällä.

Mammuttien syöksyhampaita on löydetty Wrangelinsaaren lounaisosien jokien varsilta, saaren keskiosan jokivarsilta sekä läheltä pohjoisosan jokia ja laguuneja[14].

Wrangelinsaaren mammutit selvisivät saarella pidempään kuin mammutit muualla[15], pienenivät ajan mukana[16] ja hävisivät saarelta noin 1700 vuotta eaa[15]. Tämän on katsottu johtuneen siitä, että jääkautinen mammuttiaro säilyi Wrangelisaarella pitkään[15] ja ihmiset eivät osanneet purjehtia saarelle mammutteja metsästämään ennen kuin vasta viimeistään 1400 eaa[15]. Wrangelin saarelta löydettyjen "kääpiömammuttien" säkäkorkeus oli vain 180-230 cm. 180 cm korkea mammutti on saattanut painaa 1,5 tn[17], mikä on hieman suurempi kuin 1,3-tonninen nuori 10-vuotias norsu. Vuonna 2003 tehdyn vertailututkimuksen mukaan kaikki saaren viimeiset mammutit eivät kuitenkaan olleet tavallista pienempiä niin kuin yleensä on ajateltu[18]. Mammutteja eli pitkään suurten mammuttien kuoltua sukupuuttoon myös Saint Paulin saarella noin vuoteen 6000 eaa asti.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wrangelinsaarella vaikuttaa arktinen ilmasto, ja sitä ympäröivä meri vapautuu ahtojäistä harvoin. Suurimman osan vuodesta on kylmää ja kuivaa. Kesäisin saarella saapuu kosteampaa ilmaa Tyyneltämereltä, mutta välillä ilmastoon vaikuttaa myös kuiva Siperian ilmamassa. Pinnanmuodot vaikuttava lämpötilaeroissa, ja heinäkuussa etelärannikon lämpötila on 2,4–3,6 astetta ja pohjoisrannikon noin yksi aste. Vuoristoissa lämpötila voi nousta 8[9]–10 asteeseen. Lämpötilat pysyvät yleensä enintään 20–25 päivän ajan nollan yläpuolella, mutta useimmiten pakkasettomia päiviä on vain noin kahden viikon ajan.[3] Vuoden keskilämpötila on noin -11,3 astetta.[19] Helmikuu on kylmin kuukausi, ja silloin keskilämpötila on -25,2 astetta. Saaren pakkasennätys on -57,7 astetta, ja se on mitattu joulukuussa 1926.[20]

Vuosittainen sademäärä on noin 200 millimetriä, ja se tulee pääosin lumena. Merkittävä osa lumesta kuitenkin huuhtoutuu tuulen mukana pois, ja saarelle tulee vuoden aikana kosteutta noin 115–200 millimetriä. Talvisin on tyypillistä voimakkaat koillistuulet, jotka voivat puhaltaa jopa 40 metriä sekunnissa.[3] Saaren vuoristoisten keskiosien kuivissa jokilaaksoissa vaikuttaa föhn-ilmiö.[19]

Wrangelinsaaren kuukausittaiset lämpötila- ja sadanta-arvot
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vuorokauden keskimääräinen ylin lämpötila (°C) -19,2 -21,1 -19,8 -13,3 -4,1 3,0 5,3 4,5 0,8 -5,4 -11,9 -18,1 ka. -8,3
Vuorokauden keskimääräinen alin lämpötila (°C) -26,7 -28,6 -27,6 -21,2 -9,8 -1,5 0,6 0,2 -2,9 -10,2 -18,0 -24,7 ka. -14,2
Sadanta (mm) 16 9 9 8 8 13 23 28 22 15 17 11 Σ 179
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
-19,2
-26,7
-21,1
-28,6
-19,8
-27,6
-13,3
-21,2
-4,1
-9,8
3,0
-1,5
5,3
0,6
4,5
0,2
0,8
-2,9
-5,4
-10,2
-11,9
-18,0
-18,1
-24,7
S
a
d
a
n
t
a
16
9
9
8
8
13
23
28
22
15
17
11


Lähde: [20]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wrangelinsaarten ensimmäiset asukkaat olivat paleoeskimoita, jotka asettuivat saarelle noin 3 500 vuotta sitten. Saarelta on löytynyt yksi neoliittinen kylä sen etelärannikolta. Sen perusteella alkuperäisasukkaat tulivat toimeen merieläimillä. Saarella ei asunut enää alkuperäisasukkaita, kun eurooppalaiset löysivät sen.[21]

Venäläisten kirjoitukset väittävät, että heillä olisi ollut tietoa saaresta jo 1700-luvun alkupuolelta. Venäläinen tutkimusmatkailija Ferdinand von Wrangel päätteli saaren sijainnin Siperian asukkailta kuulemien todisteiden perusteella. Hän ei kuitenkaan käynyt saarella.[2] Saaren lopulta löysi 1867 yhdysvaltalainen valaanpyytäjä Thomas Long, mutta ensimmäisenä saarelle rantautui 1881 yhdysvaltalaisen USRC Thomas Corwinin miehistö. Ensimmäinen venäläinen tutkimusretkikunta saapui saarelle 1911 Vaigatšilla.[21]

Vuonna 1911 ryhmä venäläisiä rantautui saarelle, ja vuonna 1914 Vilhjalmur Stefanssonin johtama epäonninen kanadalainen retkikunta joutui viettämään saarella yhdeksän kuukautta heidän laivansa Karlukin murskauduttua ahtojäissä. Retkikunta pelastui, kun kapteeni Robert Bartlett käveli Siperiaan hakemaan apua. Vuonna 1921 Stefansson lähetti viisi uudisasukasta (yksi kanadalainen, kolme amerikkalaista ja yksi inuiitti) saarelle vaatimaan sitä Kanadalle. Vuonna 1923 tämän retkikunnan ainoa eloonjäänyt, inuiitti Ada Blackjack pelastettiin. Pelastusalus jätti saarelle uuden kolmentoista hengen ryhmän (amerikkalainen Charles Wells ja 12 inuiittia). Vuonna 1924 Neuvostoliitto siirsi tämä siirtokunnan jäsenet saarelta ja perusti siirtokunnan ja sääaseman.

Saarelle vietiin 1948 lauma poroja. Saaren ainoa asutuskeskus oli vielä tuolloin Ušakovskoje, mutta 1960-luvulla sinne perustettiin Zvjozdnyin kylä, jonne rakennettiin myös kiitotiet sotilaslentokoneita varten. Tämän jälkeen saarelle perustettiin tutka-asema ja kvartsikaivos, jonka yhteyteen pystytettiin myös asuntoja kaivostyöläisille. Asunnot on sitten tuhottu.[21]

Wrangelinsaari otettiin 1953 ensimmäisen kerran suojelukohteeksi, kun mursuyhdyskuntia alettiin suojella. Mursun, jääkarhun, lumihanhen, sepelhanhen ja muiden merilintujen suojelemiseksi perustettiin 1968 suojelualue. Kun saarelle vietiin 1975 myskihärkiä Nunivakilta, Magadanin alueen viranomaiset varasivat alueita suojelukohteille.[21]

Luonnonpuisto Wrangelinsaaren ja Heraldsaaren (ven. o. Геральд, suom. Herald, koska saaren löytänyt HMS Herald -aluksen kapteeni nimesi saaren laivansa mukaan 1849) suojelemiseksi perustettiin 1976.[22] Wrangelinsaarelta lähti tämän jälkeen nopeasti suurin osa ihmisistä, ja 1980-luvulle tultaessa saaren porofarmi oli lakkautettu ja Zvjozdnyin kylä hylätty. Ušakovskojen kylä säilyi, mutta saaren tutka-asemakin lakkautettiin 1992. Suojelualuetta laajennettiin 1997 käsittämään saarten ympäriltä myös 12 meripeninkulman verran merialueita. Laajennusten jälkeen luonnonpuisto kattaa suoja-alueineen yhteensä 56 616 neliökilometriä.[21][22] Unescon maailmanperintöluetteloon saari valittiin 2004.[22][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. World Heritage Scanned Nomination, s. 3.
  2. a b c Encyclopædia Britannica.
  3. a b c d e World Heritage Scanned Nomination, s. 5–7.
  4. Ensyklopedia Britannica Micropedia 1993, artikkeli Wrangel Island
  5. a b c d Natural System of Wrangel Island Reserve, s. 3.
  6. Wrangel Island Center for Russian Nature Conservation. Viitattu 24.9.2012. (englanniksi)
  7. a b c Zapovednik Facts Center of Russian Nature Conservation, Wild Russian, Wrangel Island
  8. World Heritage Scanned Nomination, s. 9.
  9. a b c d ZONATION OF VEGETATION IN THE RUSSIAN ARCTIC Vladimir Yu. Razzhivin
  10. NATURAL SYSTEM OF WRANGEL ISLAND RESERVE CHUKOTKA, RUSSIAN FEDERATION United Nations Environment Programme, World Conservation Monitoring Centre
  11. a b c d Natural System of Wrangel Island Reserve, s. 4–5.
  12. World Heritage Scanned Nomination, s. 10.
  13. Natural System of Wrangel Island Reserve UNESCO World Heritage Centre 1992-2011
  14. Radiocarbon Dating Evidence for Mammoths on Wrangel Island, Arctic Ocean, until 2000 BC S. L. VARTANYAN, Radiocarbon Volume 37, Number 1, 1995, pp. 1-6. Copyright © 1995 by the Department of Geosciences, The University of Arizona
  15. a b c d Lister&Bahn, Mammutit, jääkauden jättiläiset, WSOY 2000, s 137
  16. Lister&Bahn, 2000, s 35
  17. [1]
  18. Tikhonov, Alexei; Larry Agenbroad, Sergey Vartanyan (2003). "Comparative analysis of the mammoth populations on Wrangel Island and the Channel Islands". DEINSEA 9: 415–420. ISSN 0923-9308.
  19. a b Natural System of Wrangel Island Reserve, s 1–2.
  20. a b Климат о. Врангеля Погода и Климат. Viitattu 22.9.2012. (venäjäksi)
  21. a b c d e World Heritage Scanned Nomination, s. 13–14.
  22. a b c Ostrov Vrangelja zapovednik (Yhteenvetosivu Wrangelinsaaren luonnonpuistosta) Venäjän suojelualueiden sivusto, oopt.info. Viitattu 2013-03-08. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 71°14′N, 179°25′W