Tšuktšit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tšuktšit
Anadyr residents 1906.JPG
Tšuktšiasutusta Anadyrissa vuonna 1906.
Väkiluku 15 908[1]
Merkittävät asuinalueet
* Flag of Chukotka.svg Tšukotka (12 622)
Kielet tšuktši, venäjä
Uskonnot šamanismi, ortodoksisuus

Tšuktšit (oma nimitys lygoravetlyan[3]) ovat etupäässä Koillis-Siperiassa Tšuktšien niemimaalla, Venäjän federaatioon kuuluvassa Tšukotkan autonomisessa piirikunnassa asuva alkuperäiskansa. Tšuktšeja asuu pieniä määriä myös Kamtšatkan aluepiirin pohjoisosassa Korjakian piirikunnassa ja Sahan tasavallassa sekä Magadanin alueella. Tšuktšit puhuvat kamtšatkalaiseen kielikuntaan kuuluvaa tšuktšin kieltä. Tosin puhujia on vähemmän (noin 11 000) [4] kuin kansaan etnisesti kuuluvia, joita oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 15 908. Tšuktšeja asuu myös muun muassa Pietarissa ja Moskovassa. Stereotyyppinen maalainen tšuktši on aiheena monissa venäläisissä vitseissä[5].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšukotkaa on asutettu todennäköisesti jo 7 000 vuotta.[3] Korjakkien ja tšuktšien esi-isät tulivat alueelle vähintään 3 000 vuotta sitten. Heitä ennen aluetta asuttivat eskimot. Waldemar Jochelsonin teorian mukaan tšuktšit ovat sitä väestöä, josta osa muutti Amerikan puolelle ja kehittyi myöhemmin intiaaneiksi. Tämän teorian mukaan yhteys Amerikkaan katkesi, koska eskimot muuttivat alueen rannikoille vasta heidän jälkeensä. Tätä ei enää pidetä todennäköisenä, vaikka tšuktšit todennäköisesti sulauttivatkin osan intiaanien esi-isistä itseensä. Tšuktšit ottivat heistä monia kulttuurillisia vaikutteita, mikä selittää myös intiaanien ja tšuktšien kulttuurien yhtäläisyyksiä, vaikka kulttuurinvaihtoa Amerikan ja Tšukotkan välillä ei juuri tapahtunutkaan.[6]

Venäjän vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louis Chorisin piirros tšuktšeista vuodelta 1816.

Vuonna 1642 kasakka nimeltä Ivan Jerastov saapui Alazejajoelle ja perusti vuonna 1649 Anadyrin linnoituksen. Venäläiset valloittivat tšuktšien maat 1730-luvulle mennessä, mutta heidän ei onnistunut alistaa tšuktšeja. Vuonna 1778 venäläiset solmivat sopimuksen tšuktšien kanssa ja luopuivat Anadyrin linnoituksesta sekä verojen keräämisestä pakolla. Mikäli venäläiset olisivat yrittäneet saavuttaa tavoitteensa väkivalloin, suurin osa tšuktšeista olisi todennäköisesti ylittänyt Beringinsalmen ja jäänyt Amerikan puolelle. Tšuktšien ja venäläisten välit paranivat pikkuhiljaa, ja lopulta heidän välillään alkoi syntyä kauppaakin. Tšuktšit määrättiin kiinnittämään alueensa puihin suuria Venäjän vaakunoita, mutta tämän käskyn antajilla Pietarissa ei ollut tietoa siitä, että alueella ei juuri ollut puita. Tšuktšit saatiin lopulta tehokkaamman venäläisvallan alle lähinnä lahjomalla sekä myymällä heille votkaa ja 1800-luvun aikana tšuktšeista tuli tunnettuja heidän vodkariippuvuutensa takia.[3]

Neuvostoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton aika vaikutti tšuktšien elämään suuresti. Vuonna 1930 perustettiin Tšukotkan kansallinen piirikunta. Tšuktšeja kannustettiin asettumaan aloilleen kiertelevän elämäntavan sijaan. 1950-luvulla Tšukotkassa otettiin käyttöön kolhoosijärjestelmä. Muutokset aiheuttivat jopa aseellista vastarintaa, mutta kapinaliikkeet kukistettiin KGB:n ja armeijan voimin. Tšukotkassa alkoivat toimia kansalliset kaivosyhtiöt ja esimerkiksi kaikesta Neuvostoliiton kullasta 40% kaivettiin Tšukotkasta. Valtaosa tuotoista päätyi muualle kuin Tšukotkaan. 1950- ja 1960-luvuilla Tšukotkaan vaikuttivat Neuvostoliitossa tehdyt ydinkokeet, joista radioaktiivinen aine päätyi alueen ravintoketjuihin. Tästä syystä esimerkiksi maha- ja keuhkosyöpä ovat huomattavan yleisiä tšuktšien keskuudessa. Lisäksi ongelmina ovat alkoholismi ja suuri itsemurhien määrä. Kuitenkin viime aikoina on ollut näkyvissä myös tšuktšien uutta nousua kansana.[3]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšuktšiperhe valokuvassa 1900-luvun alulta.

Tšuktšit jakautuivat elinkeinojensa ja kulttuurinsa puolesta kahteen eri ryhmään. Toiset paimensivat poroja ja toiset elivät rannikolla ja saivat ruokansa merestä. Ryhmät kävivät kauppaa keskenään. Merestä elävät saattoivat myös vaihtaa elinkeinonsa poronhoitoon, mutta vielä sitä yleisempää oli että poronsa menettäneet paimentolaiset alkoivat metsästää merellä.[6] Poronhoito oli näistä kahdesta elinkeinosta tärkeämpi, mutta se oli myös alkukantaisempi. Paimentolaiset seurasivat porojaan jalan, ja porojen kesyyntymisaste oli vähäinen. Merestä elävät tšuktšit olivat riippuvaisia poron nahkojen kaupasta, mutta ennen porotalouden saapumista alueelle nahkoja oli metsästetty villeiltä peuroilta ja jääkarhuilta.[7]

Asuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšuktšien jaranga eli teltta.

Poronhoitoa harjoittaneet tšuktšit käyttivät eveeneiltä omaksuttuja jaranga-nimellä tunnettuja nahkatelttoja. Jarangaa käytettiin kaikkina vuodenaikoina. Teltassa oli erikseen makuuhuone, jota kutsuttiin nimellä polog. Tšuktšien jarangoissa pologeja oli vain yksi.[8] Tšuktšiperheen päämies nukkui vaimonsa kanssa pologin vasemmalla puolella. Perheen nuoremmat jäsenet sekä mahdolliset vieraat nukkuivat oikealla. Jokaisella ydinperheellä oli oma teltta ja tšuktšileirissä oli tavallisesti enintään kolme telttaa. Leirissä asujat olivat tavallisesti toistensa sukulaisia. Tyypillisessä leirissä oli noin 15 asukasta. Leiriä johti paimennettavan porolauman omistaja tai se henkilö, joka omisti suurimman osan poroista. Rannikon tšuktšit asuivat myös irangoissa, jotka kuitenkin poikkesivat hieman poroja hoitaneiden jarangoista. Esimerkiksi rakenteissa saatettiin rannikolla käyttää valaan luita. Rannikon jarangat olivat myös tavallisesti suurempia kuin poronhoitajien.[9]

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšuktšeilla oli todennäköisesti alunperin klaanijärjestelmä, mutta se katosi sittemmin. Rannikon asukkaiden sosiaalinen yksikkö oli umiakin miehistö. Miehistön muodostivat miehet viidestä tai kuudesta keskenään sukua olevasta perheestä. Miehistön ei aina tarvinnut olla sukua keskenään, vaan siinä saattoivat toimia esimerkiksi naapurit. Poronkasvattajien keskuudessa samanlainen yksikkö muodostui leirin asukkaista, joiden tehtävänä oli ajaa porot yhteen. Muinoin tšuktšeilla oli orjia, jotka olivat yleensä sotavankeja.[10]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti tšuktšit harjoittivat šamanismia. Šamaani saattoi olla mies tai nainen[11], mutta naisia pidettiin šamaaneina parempina[12]. Miespuoliset šamaanit saattoivat alkaa esittää naista ja esimerkiksi pukeutua ja puhua näiden tavoin. Tšuktšit uskoivat erilaisiin henkiin ja esimerkiksi naisten piti raskaaksi tullessaan mennä miehensä kanssa aamulla katsomaan aurinkoa kohti, jonka uskottiin olevan hyväntahtoisten henkien asuinpaikka.[13] Tšuktšin kuollessa uhrattiin poro ja kuolleen ruumis joko poltettiin tai jätettiin koirien ja villieläinten syötäväksi[14].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • William W. Fitzhugh ja Aron Crowell: Crossroads of Continents. Smithsonian Institution Press, 1988. ISBN 0-87474-442-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Национальный состав населения Российской Федерации Venäjän vuoden 2010 väestönlaskenta. Viitattu 27.11.2012. (venäjäksi)
  2. Venäjän vuoden 2002 väestönlaskenta (Väestön kansallisuusjakauma alueittain) Viitattu 8.2.2011. (englanniksi)
  3. a b c d The Chuckhis The Red Book of The Peoples of Russian Empire. Viitattu 11.12.2010. (englanniksi)
  4. Jaakko Anhava: Maailman kielet ja kielikunnat (2. painos)
  5. Arvo Kirkmann: Finnic and Baltic nationalities as Ethnic targets in contemporary Russian jokes Viron kirjallisuusmuseo. Viitattu 2. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  6. a b Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 40
  7. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 41
  8. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 203
  9. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 204
  10. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 42
  11. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 247
  12. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 248
  13. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 249
  14. Fitzhugh ja Crowell 1988, s. 252