Koillisväylä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Atlantin ja Tyynenmeren yhdistävä Koillisväylä (punainen, eräs reitti) ja vaihtoehtoinen pidempi reitti Suezin kanavan kautta.

Koillisväylä eli Pohjoinen meritie (ven. Северный морской путь, Severnyi morskoi put) on Aasian pohjoispuolitse Atlantin valtamerestä Tyyneenmereen johtava avomeritie, pituudeltaan noin 6 500 kilometriä. Suurimman osan vuotta meritie on jäässä, ja koko väylä ollut historiassa auki vain tavallisesti kaksi kuukautta vuodessa, koska Laptevinmeri on ollut jäässä lokakuulta heinäkuun loppuun. Nykyään Koillisväylä on kuitenkin auki yli kaksi kuukautta vuodessa.[1] Jäämerellä on vähiten jäätä syyskuussa.[2]

Vuonna 2012 Koillisväylän jääpeite oli jo niin ohut heinäkuun kolmannella viikolla, että laivaliikenne voitiin aloittaa ja vuoden aikana reitin kautta kulki 33 alusta.[3] Ilmaston lämpeneminen pienentää arktisen alueen jääpeitettä ja Koillisväylän ennustetaan olevan auki pidempään vuodessa kuin historiallisesti. Koillisväylän taloudellisen merkityksen ennustetaan kasvavan tämän seurauksena, koska sitä käyttämällä on mahdollista lyhentää Aasian ja Euroopan välistä laivaliikenteen etäisyyttä 5 000–8 000 kilometriä. Koillisväylää käytetään jäänmurtajien avulla heinäkuulta marraskuulle asti.[4] S/Y Lena purjehti Koillisväylän ensimmäisenä suomalaisaluksena vuosina 2011-2012, ja s/y Sarema purjehti väylän ensimmäisenä suomalaisaluksena yhden kauden aikana vuonna 2013.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koillista meritietä etsivät turhaan mm. alankomaalainen Willem Barents (antoi nimensä Barentsinmerelle) 1596. Hän pääsi Novaja Zemljalle asti, mutta joutui sääolojen vuoksi palaamaan. Tanskalainen Vitus Bering (Beringinsalmi) lähti vastakkaiseen suuntaan Kamtšatkasta 1725, mutta ei menestynyt sen paremmin.

Vega[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adolf Erik Nordenskiöld
S/S Vega

Väylän läpi purjehti ensimmäisenä suomalaissyntyinen Ruotsiin muuttanut Adolf Erik Nordenskiöld 1878-1879, joka kulki lännestä itään. Hänen aluksensa Vega pääsi syyskuuhun 1878 mennessä melkein Beringinsalmelle saakka, mutta juuttui siellä jäihin ja pääsi jatkamaan vasta seuraavana kesänä. Vegan päällikkönä toimi luutnantti Louis Palander.

Vilkitski, Amundsen ja Schmidt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisena koko Koillisväylän läpi purjehti vasta vuosina 1914-1915 venäläinen Boris Vilkitski. Hän kulki meritien idästä länteen, Vladivostokista Arkangeliin. Kolmantena sen teki norjalaisen Roald Amundsenin retkikunta vuosina 1918-1920. Nordenskiöldin tavoin hekin joutuivat pysähtymään matkan varrella talveksi ja pääsivät jatkamaan vasta seuraavana vuonna. Neljäntenä, ja samalla ensimmäisenä talvehtimatta, koko väylän läpi purjehti neuvostoliittolainen Otto Schmidt jäänmurtajalla 1932.[5]

Komet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schiff 45 "Komet"

Saksan valtakunnan Kriegsmarinen 3. heinäkuuta 1940 Gotenhafenista kommodori Robert Eyssenin johdolla lähtenyt apuristeilijä Komet kulki koillisväylän läpi neuvostoliittolaisen jäänmurtajan avustamana 270 henkilön vahvuisella miehistöllä. Norjan rannikolla alus väärennettiin neuvostoliittolaiseksi Semjon Dežnjov -nimiseksi jäänmurtajaksi ja Teriberkanlahdella heinä-elokuussa odotuksen aikana Donau-nimiseksi neuvostoliittolaiseksi alukseksi. Elokuussa Kometia avusti jäänmurtaja Lenin ja myöhemmin jäänmurtaja Josif Stalin. Syyskuun 1940 alussa Komet saavutti Beringinsalmen ja Tyynen valtameren. Neuvostoliitto peri avusta 950 000 Reichsmarkia. Lokakuun puolessa välissä Komet saavutti japanilaisella Lamutrikin saarella kaksi muuta saksalaista apuristeilijää, Orionin ja Kumerlandin. Kometista tuli japanilainen Manyo Maru ja Kulmerlandista Tokyo Maru. Alukset ryhtyivät sotatoimiin liittoutuneiden aluksia vastaan.

Käyttö kaupallisiin kuljetuksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläiset jäänmurtajat - kuten kuvan 50 let Pobedy - avustavat Koillisväylää kulkevia kauppalaivoja

Koska pallon pinnalla etäisyydet navan läheltä kulkemalla ovat lyhyempiä kuin kulkemalla leveyspiirien mukaisestiselvennä, Koillisväylän avulla on mahdollista lyhentää kulkumatkaa huomattavasti. Koillisväylä lyhentää matkaa esimerkiksi Hampurista Tokioon noin 8 000 kilometriä – tavanomainen reitti käy Päiväntasaajalla ennen Malakan salmea ja melkein uudestaan Intian eteläkärjen kohdalla. Vuonna 2011 koillisväylä aukeni elokuun puolivälissä.[6] Matkan lyhentyminen säästää aikaa ja polttoainetta. Lisäksi vältetään Suezin kanavan käyttömaksu. Vuonna 2012 Koillisväylän jääpeite oli jo niin ohut heinäkuun kolmannella viikolla, että laivaliikenne voitiin aloittaa ja vuoden aikana reitin kautta kulki 33 alusta.[7]

Vuodesta 1935 lähtien neuvostoliittolaiset käyttivät reittiä kesäisin tavaran kuljetuksiin jäänmurtajien avustuksella ja perustivat sen varrelle yli sata sää- ja jäähavaintoasemaa.[5] Wärtsilän Helsingin telakalla rakennettiin 1970- ja 1980-luvuilla Neuvostoliiton tilauksesta muutamia Koillisväylälle tarkoitettuja jäänmurtajia.

Jääesteiden, Venäjän asettaman väylätariffin ja venäläismurtajan käyttöpakon vuoksi pitkän matkan rahtilaivaliikenne Euroopan ja Itä-Aasian välillä ei vielä kulje Koillisväylän kautta suuressa määrin edes kesäkaudella.[8] Merimatka olisi Koillisväylää pitkin kuitenkin selvästi lyhempi kuin Suezin kanavan kautta tai Afrikan ympäri kiertäen.

Vuonna 2009 saksalainen Beluga Shipping kertoi kuitenkin aloittavansa liikenteen Koillisväylällä, mikä lyhentää matkaa Vladivostokista Murmanskiin 5 000 kilometriä.[9] Vuonna 2010 kahdeksan kauppa-alusta käytti Koillisväylää kesäkaudella. Vuonna 2011 aluksia oli kymmeniä, muiden muassa kaksi Neste Oilin alusta.

Venäjällä on arvioitu tarvittavan jopa 1 500 uutta alusta Koillisväylän hyödyntämiseen. Ensimmäisiä tähän lukumäärään kuuluvia aluksia valmistetaan Arctech Oy:n Helsingin telakalla.[10].

Yhä useampi merenkulkuvaltio on jo kokeillut väylää. Esimerkiksi elokuussa 2012 ensimmäinen kiinalaisalus, jäänmurtaja Jäälohikäärme kulki Koillisväylän läpi.[11][12]

Vuoden 2012 purjehduskausi oli aiempia vuosia pidempi. Vielä marraskuussa 2012 nesteytettyä maakaasua kuljettava norjalainen jäävahvistettu LNG-alus "Ob River" kulki ydinjäämurtajien avustamana Norjasta Pohjoista meritietä pitkin Japaniin.[13][14] Suomalaisaluksista Koillisväylän läpi purjehti kesäkaudella 2012 kaksi Neste Shippingin 1A-jääluokan tankkeria (Palva ja Stena Poseidon) sekä Alaskan tehtävistä palanneet Arctia Shippingin jäänmurtajat Fennica ja Nordica.[15][16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juha Nurminen, Esko Häkli, Nils-Erik Raurala: Koillisväylä viikingeistä Nordenskiöldiin. John Nurmisen säätiö, 1992. ISBN 952-9745-00-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]