Solovetskin luostari
Solovetskin luostari on historiallinen ortodoksisen kirkon luostari läntisellä Vienanmerellä sijaitsevilla Solovetskin saarilla, Venäjän Arkangelin alueella. Luostarikompleksi on yksi Unescon maailmanperintökohteista vuodesta 1992 alkaen.
Rakennukset [muokkaa]
Pääluostarikompleksi on kolmiosainen. Keskellä on suljettu, kirkko- ja muiden luostarirakennusten reunustaman pääaukio, ja sen sivuilla käsityöläispajojen ja talousrakennusten rajaamat pohjoinen ja eteläinen sivupiha. Koko kompleksia kiertää vankka, järkäleistä muurattu kivilinnoitus. Viisitorninen ja viisikulmainen linnanmuuri on alaosastaan seitsemän metrin paksuinen, ja se rajaa sisälleen lähes viiden hehtaarin alueen.
Keskusaukiolla sijaitsevat Novgorodin tyylinen Marian kuolonuneen nukkumisen kirkko (1557), Kristuksen kirkastumisen katedraali (1566), kellotorni (1777) ja Pyhän Kolminaisuuden, Sosiman ja Savvatin katedraali (1859).
Pääluostarin lisäksi kompleksiin kuuluu neljä sivuluostaria samalla saarella sekä kolme muuta saariryhmän muilla saarilla: Kolminaisuuden luostari Anserinsaarella, Pyhän Sergiuksen luostari Isolla Muksalmansaarella sekä luostarikompleksi Isolla Jänissaarella.
Historia [muokkaa]
Luostarin perustivat 1400-luvulla munkit Savvati Solovetskilainen ja Herman Solovetskilainen. Savvatin kuoltua ja Herman jatkoi luostarin rakentamista Sosima-nimisen munkin kanssa. He asettuivat asumaan saarelle. Vähitellen väkeä kerääntyi lisää ja saarelle rakennettiin Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetty kirkko. 1500-luvulla saarelle rakennettiin jyhkeä linnoitus. Luostari sai tuolloin laajoja valtuuksia Vienanmeren alueen luonnonvarojen käytössä, ja siitä tuli myös alueen taloudellisen toimeliaisuuden keskus. Sillä oli muun muassa lukuisia suolatehtaita, ja se hallitsi kalastusta, turkispyyntiä ja osin kaivostoimintaa. Linnoituksessa oli myös voimakas varuskunta.
Luostarista muodostui ennen pitkää Pohjois-Venäjän kristillisyyden keskus. 1600-luvulla luostarissa oli 350 munkkia ja yli 600 muuta työntekijää. Vuosina 1668-1676 Solovetskin luostari oli uskonnollisen ja poliittisen kriisin näyttämö, kun munkit tukivat kirkon ja keskusvallan kannalta katsottuna kapinallisia vanhauskoisia. Tämän seurauksena munkkiveljestö vaihdettiin lähes kokonaan, ja luostari siirrettiin vasta perustetun Holmogoryn arkkipiispanistuimen alaisuuteen.
Neuvostoaikana luostarin toiminta lakkautettiin vuonna 1920. Vuosina 1923-1933 luostari toimi ojennus- tai pakkotyöleirinä, jota voi pitää Gulag-pakkotyöleirijärjestelmän prototyyppinä. Sittemmin leiri muutettiin vankilaksi, joka toimi talvisodan alkamiseen saakka 1939. Toisen maailmansodan jälkeen saaret olivat sotilaallisessa käytössä.
Neuvostoliiton romahtamisen (1991) jälkeen luostarin toimintaa on ryhdytty elvyttämään. Vuodesta 1992 luostari toimii museona, joka on suosittu matkailukohde. Siellä toimii myös pieni munkkiveljestö.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Luostarin viralliset sivut Venäjän ortodoksinen kirkko (venäjäksi)
- Solovetskin museon sivut (saksaksi) (englanniksi)
- Solovetskin luostari ortodoksi.net
| Altain kultavuoret | Baikaljärvi | Derbentin monumentit | Ferapontovin luostari | Jaroslavlin historiallinen keskusta | Kamtšatkan tulivuoret | Kazanin Kreml | Keskinen Sikhote-Alin | Kiži | Kolomenskojen Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko | Komin aarniometsät | Kuurinkynnäs (Liettuan kanssa) | Läntinen Kaukasus | Moskovan Kreml ja Punainen tori | Novgorodin historialliset monumentit | Novodevitšin nunnaluostari | Pietari Pietarhovin, Puškinin, Pauluskoin (Pavlovsk), Hatsinan, Strelnan, Kronstadtin, Oranienbaumin ja Pähkinälinnan kanssa | Putoranan laakio | Solovetskin luostari | Struven ketju (yhdeksän muun maan kanssa) | Troitse-Sergijevin luostari | Uvs Nuurin syvänne (Mongolian kanssa) | Vladimirin ja Suzdalin valkoiset monumentit | Wrangelinsaari |
Koordinaatit:
