Tšuktšin kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tšuktšin kieli (aikaisempi nimitys luoravetlaani; tšuktšiksi ԓыгъоравэтԓьэн йиԓыйиԓ, lyg"oravetl'an jiljil) on Venäjällä Tšuktšien niemimaalla ja sen lähialueilla asuvien tšuktšien puhuma kamtšatkalainen kieli.

Levinneisyys ja puhujamäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšuktšit asuvat Tšukotkan autonomisessa piirikunnassa, Jakutian Nižne-Kolymskin piirissä sekä Kamtšatkan pohjoisosassa Korjakian piirikunnan Oljutorkan piirissä.[1]

Vuonna 1989 Venäjällä laskettiin olevan 15 100 tšuktšia ja 11 450 tšuktšin kielen puhujaa.[2] Kansallisuudeltaan tšuktšeista 70,4 % ilmoitti äidinkielekseen tšuktšin ja 28,3 % venäjän.[3] Vuoden 2002 väestölaskennassa rekisteröitiin 15 800 tšuktšia,[4] mutta enää vain 7 700 tšuktšin puhujaa.[5] Alueellisesti he jakautuivat seuraavasti:

  • Tšukotka 12 600 tšuktšia (joista 5 600 osaa tšuktšin kieltä),
  • Korjakia 1 400 (900).[6]

Nykyään 97,2 % tšuktšeista puhuu venäjää äidin- tai toisena kielenään.[7] Tšukotkalla osa inuiteista ja eveneistä osaa tšuktšia.[8]

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Venäjällä on 5 100 tšuktšin puhujaa[9].

Historia ja murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšuktši kuuluu kamtšatkalaisten kielten tšuktšilaiseen ryhmään. Sen lähimmät sukukielet ovat korjakki, kerekki ja alutori. Tšuktšikielten puhujien uskotaan siirtyneen Tšukotkalle noin 3000 vuotta eaa. lännestä nykyisen Jakutian alueelta, jonne he arkeologisten tutkimusten perusteella tulivat Jenisein yläjuoksulta. Tästä todistavat myös tšuktšilaisten ja jeniseiläisten kielten rakenteelliset samankaltaisuudet.[10]

Kieli jakautuu itä- ja länsimurteisiin sekä eteläiseen murreryhmään. Niiden väliset erot ovat melko vähäisiä. Eteläryhmän murteissa on yhteneväisyyksiä korjakin sekä tšuktšeihin sulautuneiden kerekkien kielen kanssa.[11]

Tšuktšissa miesten ja naisten ääntäminen on poikennut toisistaan, esim. miesten ryrky ja naisten cyccy ’mursu’. Nykyään erot ovat häviämässä perinteisten käyttäytymisnormien muutoksen ja kirjakielen vaikutuksen takia. Radiossa ja televisiossa naiskuuluttajat ja -toimittajat noudattavat miesten ääntämystä.[12]

Kirjakieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920–1930-lukujen vaihteessa tšuktšit yrittivät laatia oman ideografisen kirjoitusjärjestelmän. Tunnetuin on Anadyrjoen varrella asuneen Tynevilin keksimä kirjoitus. Vuonna 1932 luotiin latinalaiseen kirjaimistoon ja itämurteeseen perustunut kirjakieli, jonka rinnalla käytettiin myös kyrillistä aakkostoa. Kyrilliseen kirjaimistoon siirryttiin virallisesti vuosina 1936–1937, mutta latinalaista kirjoitusta käytettiin paikoitellen vielä 1940-luvulla. 1950-luvulla kirjaimistoa täydennettiin lisämerkeillä ӄ ja ӈ, jotka paikallisissa julkaisuissa korvattiin yleensä heittomerkillä. 1980-luvulla otettiin käyttöön lisämerkki ԓ.[13]

Tšuktšin kirjaimisto

А а Б б В в Г г Д д Е е Ё ё Ж ж
З з И и Й й К к Ӄ ӄ Л л Ԓ ԓ М м
Н н Ӈ ӈ О о П п Р р С с Т т У у
Ф ф Х х Ц ц Ч ч Ш ш Щ щ Ъ ъ Ы ы
Ь ь Э э Ю ю Я я '

Tšuktšiksi ilmestyy äidinkielen oppikirjoja, lastenkirjallisuutta sekä alkuperäistä runoutta ja proosaa. Tšuktšikirjailijoista tunnetuin on Juri Rytheu, joka käytti äidinkielensä ohella venäjää. Aikaisemmin julkaistiin runsaasti myös käännettyä yhteiskuntapoliittista ja valistuskirjallisuutta. Koulussa kieltä opetetaan aineena. Opettajia koulutetaan Anadyrin opettajaopistossa, Magadanin pedagogisessa yliopistossa sekä Herzenin pedagogisessa yliopistossa Pietarissa. Anadyrissä julkaistaan sanomalehtiä Sovetken Tšukotka ja Murgin nutenut. Kieltä käytetään myös radiossa ja televisiossa.[14]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään tšuktšia voidaan pitää uhanalaisena kielenä. Huomattava osa tšuktšeista on muuttanut kaupunkeihin ja taajamiin, joissa perheiden puhekielenä toimii venäjä. Pienissä kylissä ja vaeltavien ryhmien keskuudessa 30-vuotiaat puhuvat kieltä vielä hyvin, mutta lapset osaavat sitä yleensä vain passiivisesti.[15] Myös kielen kirjallinen käyttö on viime aikoina vähentynyt.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 397. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  2. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 597–598. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
  3. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 442. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  4. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. Viitattu 6.6.2009. (venäjäksi)
  5. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.4. Rasprostranjonnost vladenija jazykami (krome russkogo). (xls) Viitattu 6.6.2009. (venäjäksi)
  6. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 13.2. Naselenije korennyh malotšislennyh narodov po territorijam preimuštšestvennogo proživanija KMN i vladeniju jazykami. (xls) Viitattu 6.6.2009. (venäjäksi)
  7. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.2. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom. (xls) Viitattu 6.6.2009. (venäjäksi)
  8. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.6. Vladenije jazykami (krome russkogo) naselenijem otdelnyh natsionalnostei po respublikam, avtonomnoi oblasti i avtonomnym okrugam Rossijskoi Federatsii. (xls) Viitattu 6.6.2009. (venäjäksi)
  9. Naselenije Rossijskoi Federatsii po vladeniju jazykami (xls) Viitattu 20.1.2012. (venäjäksi)
  10. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 398–399. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  11. Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 399–400. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  12. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 603, 621. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
  13. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 602. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
  14. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 603–611. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
  15. Vahtin, N.B.: Jazyki narodov Severa v XX veke: Otšerki jazykovogo sdviga, s. 166. Sankt-Peterburg: Dmitri Bulanin, 2001. ISBN 5-86007-298-8.
  16. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 619. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.