Taistelulaiva Tirpitz

Wikipedia

Tirpitz oli Saksan Kriegsmarinen Bismarck-luokan taistelulaiva. Alus nimettiin amiraali Alfred von Tirpitzin mukaan. Se laskettiin vesille 1. huhtikuuta 1939. Aluksen tarkoitus oli häiritä liittoutuneiden kauppamerenkulkua.

Sodan aikana Tirpitzin asemapaikka oli eräs Norjan vuonoista. Alus osallistui varsinaisiin taistelutoimiin vain kolmesti vuosina 1942–1944, varsin vähäisin maininnoin. Liittoutuneet näkivät kuitenkin tämän voimakkaan aluksen vakavana potentiaalisena uhkana, ja esimerkiksi tieto Tirpitzin merellelähdöstä aiheutti Murmanskiin menevän saattueen PQ-17 hajottamisen, jolloin noin 2/3 sen aluksista tuhoutui yksittäistaisteluissa sukellusveneiden ja lentokoneiden hyökkäyksissä. Taistelulaiva myös sitoi englantilaisten sota-aluksia kotivesille ja Jäämerelle, kun niitä olisi tarvittu Kauko- ja Lähi-idässä.

Tirpitz osallistui myös Suomenlahden taisteluihin syyskuussa 1941 laivan ollessa yhä "koeajossa"; kyseessä oli operaatio Baltenflotte, jonka perusidea oli savustaa Neuvostoliiton Itämeren laivasto ulos Kronstadtin satamasta; Tirpitz olisi ollut riittävä vastustaja Neuvostoliiton vanhoille taistelulaivoille, taskutaistelulaivat Lützow ja Admiral Scheer risteilijöille ja saksalaiset hävittäjät Neuvostoliiton vastaaville.

Operaatio ei koskaan toteutunut, vaan noin parin viikon jälkeen todettiin että venäläiset eivät aikoneet tulla ulos - joten Baltenflotte lakkautettiin ja Kronstadt suljettiin miinoituksilla.

Sisällysluettelo 1 Tuhoamisyritykset 2 Tietoja aluksesta 2.1 Tekniset tiedot 3 Kirjallisuutta

[muokkaa] Tuhoamisyritykset

Tirpitz yritettiin tuhota ainakin viidesti.

• Ensimmäinen yritys oli 1943 miehitetyillä torpedoilla, jotka hinattiin norjalaisen kalastusaluksen perässä veden alla Shetlandista muutaman kilometrin päähän Tirpitzistä. Hiukan ennen kuin englantilaisten sammakkomiesten piti siirtyä ohjaamaan torpedoja, ne irtosivat hinausvaijereista ja upposivat
• Toinen hyökkäys, koodinimeltään Operaatio Voimanlähde (engl. Source) oli menestys, vaikka kaikki kolme perille päässyttä alusta menetettiin. Ensimmäinen alus, X-6 päällikkönään luutnantti Donald Cameron, läpäisi suojaverkot ajamalla ulomman verkon laivaportista läpi troolarin vanavedessä ja sisemmän verkkoaitauksen veneportista taas moottoriveneen perässä. Saksalaiset eivät havainneet alusta. Toinen vene, X-7 kapteeninaan aliluutnantti Basil Godfrey Place, murtautui suoraan sukellusveneverkkojen läpi kärsien pahoja vaurioita. Kolmas pienoissukellusvene, X-5 päällikkönään aliluutnantti Henry Henty-Creer ei päässyt sisimmän verkon läpi. Alus ilmeisesti tuhoutui miehistöineen; toinen sen panosten räjäyttimistä löydettiin Kåfjordin pohjasta vuonna 2007.

Ensimmäisenä panoksensa perille saanut X-6-aluksen päällikkö huomasi ettei alus pääse ulos verkkoaitauksesta. Hän tuhosi aluksen salaiset paperinsa polttamalla ja käski nousta pintaan. Saksalaiset lakkasivat ampumasta kun luukusta työnnettiin valkea villapaita. Miehet otettiin veneeseen, mutta viime hetkellä brittinavigaattori käänsi aluksen koneen täydelle teholle taaksepäin ja syvyysperäsimet maksimikulmaan. Saksalaisten oli pakko katkaista hinausköysi ja pienoissukellusvene upposi tuhoutuen hetken päästä juuri asetettujen panosten räjähdyksessä. Kuusi veneiden kahdestatoista miehestä kaatui ja yksi sai pysyviä keuhkovammoja. Kaikki operaatiosta hengissä selvinneet pienoissukellusvenemiehet saivat Viktorian ristin kuningas Yrjö VI:ltä.^[1] Operaatio onnistui tarvittavassa määrin; Tirpitz kärsi vaurioita, mutta saksalaiset pystyivät korjaamaan aluksen hinauskuntoon - taisteluun siitä ei enää ollut koska mm. turbiinit olivat nousseet irti kehikoistaan ja niiden korjaus oli mahdollinen vain telakalla. Ainoa telakka olisi ollut Wilhelmshavenissa Saksassa, koska St. Nazairen Forme Eclusive -telakan oli tuhonnut Operaatio Sotavaunut (engl. Chariot) aiemmin samana vuonna.

• 3. yrityksessä alusta pommitettiin tukialuskoneilla. Tässä Tirpitz vaurioitui vain lievästi.
• 4. yritys tehtiin 15. syyskuuta 1944, kun RAF:n 617. ja 9. laivueen Lancasterit lensivät Alta-vuonoon Jagodnikin lentokentältä lähellä Arkangelia. Yksi osuma saatiin ja Tirpitz vaurioitui korjauskelvottomaksi. Saksalaiset hinasivat sen Tromssaan, jossa siitä piti tulla kiinteä linnoitus.
• 5. yritys oli 12. marraskuuta. 617. ja 9. laivueen koneet lähetettiin tuhoamaan Tirpitziä, joka oli ankkuroitu Tromssan edustalle. Erittäin hyvän näkyvyyden vallitessa (tyyneen ilmaan Tirpitzin suojakseen laskema savuverho oli ainoa näköeste) Lancasterit onnistuivat saamaan kaksi 5 400 kilon "Tallboy"-pommia osumaan suoraan laivaan. Molemmat pommit osuivat vasemmalle partaalle, ensimmäinen komentosillan tasolle, seuraava "C"-tornin lähettyville. Tuloksena oli valtaisa räjähdys, jonka seurauksena Tirpitz upposi vuonoon köli ylöspäin. Noin 1 000 miestä laivan 1 700:sta hukkui tämän seurauksena. Noin 700 miestä oli jo aiemmin siirretty maihin mm. ilmatorjunta- ja savulaitetehtäviin, joten myös heidät voi laskea pelastuneiden lukuun.

[muokkaa] Tietoja aluksesta

• Käyttäjä: Kriegsmarine, Saksan merivoimat
• Tilattu: 1935
• Rakennustyö aloitettu: 2. marraskuuta 1936
• Vesillelasku: 1. huhtikuuta 1939
• Luovutettu: 25. helmikuuta 1941
• Kohtalo: upotettiin 12. marraskuuta 1944
• Nykyisin: hylyn osti vuonna 1945 norjalainen Hǿvdingin pelastusyhtiö joka purki sen vähin erin; aluksesta oli vielä 1960-luvun alussa osa jäljellä. Nykyisin vain irrallista romua.

[muokkaa] Tekniset tiedot

• Kantokyky: 42 900 tonnia (norm.), 52 600 tonnia (max)
• Mitat:
  • Pituus: 251 metriä
  • Leveys: 36 metriä
  • Syväys: 8,7 metriä
• Aseistus
  • Tykit
    • 8 x 15 in (380 mm) (4×2)
    • 12 x 5.9 in (150 mm) (6×2)
    • 16 x 4.1 in (105 mm)
    • 16 x 37 mm (8×2)
    • 12 x 20 mm (Myöh. 90x)
  • Muut
    • 8 x 503 mm torpedoputkea
    • 4 lentokonetta, 2 katapulttia
• Koneteho: 150 000 hv (110 MW)
• Nopeus 30,8 kts (54 km/h)
• Miehistö: 2 608

[muokkaa] Kirjallisuutta

• David Howarth: Shetlandin bussi. WSOY, 1958.
• Gunter Karweina: Saattue PQ17. WSOY, 1966.
• Thomas Gallagher: Tirpitzin tuho. Kirjayhtymä, 1973.
• Paul Brickhill: Padonmurtajat. Otava, 1956.
• Kari Jokinen: Sukeltajan tie. Otava, 1996.