Kivääri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kivääri on pitkäpiippuinen, olkatuella varustettu käsituliase, jossa on rihlattu piippu ja joka ladataan käyttäen patruunaa.

Käsitteen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana on tullut suomeen ruotsin <gevär kautta saksasta <Gewehr. Keskiyläsaksassa sana oli muodossa gewer ja sitä edeltäneessä vanhayläsaksassa giwer. Saksaa osaavat tunnistavat helposti sanan kannan Wehr, nykysaksassa jo vanhentunut yksinään käytettynä merkityksessä ’puolustautuminen, puolustus, puolustuskeino, taistelujoukko’, mutta edelleen käytetty merkityksessä ’suojapato, säännöstelypato, ohjauspato’ (Stauwehr). Vanha- ja keskiyläsaksan sanoilla giwer ja gewer on miltei samat merkitykset ’vastarinta, torjunta, puolustus, suoja, suoja-ase’. Niillä oli myös yhteismerkitys kaikelle sille, minkä sanan Wehr (← wer) merkityssisällöt käsittivät.

Yhteismerkityksen avulla on helppo ymmärtää, miten gewer ← gewir on alkanut tarkoittaa suojavarustusta ja yleensä koko asevarustusta. ”Kivääriin” kuului germaanisoturin koko varustus: miekka, keihäs, sotakirves, kilpi, kypärä jne. Näin kivääri käsitettiin aina tuliaseiden yleistymiseen asti. Se siis oli tarkoittanut yleisnimityksenä kaikenlaisia aseita ja suojavarusteita.

Tuliaseet aiheuttivat tarpeen jakaa kivääri kahteen pääryhmään: Obergewehr ”ylikivääri”, kaikki varsiaseet (keihäät), kuten piikki ja hilpari, ja kaikki tuliaseet, ja Untergewehr ”alikivääri”, kaikki lyhyemmät teräaseet, kuten erilaiset miekat ja tikarit. Vielä myöhemmin ryhdyttiin käyttämään nimitystä Feuergewehr ”tulikivääri” tai kleines Gewehr ”pieni kivääri” jalkaväkiaseista erotuksena tykeistä. Miekkojen ja muiden teräaseiden nimitykseksi tuli nyt Seitengewehr ”sivukivääri”. Sivukivääriksi nimitettiin 17. vuosisadalta alkaen myös pistintä. Kivääri aseen yleisnimityksenä oli niin yleinen, että saksalaisessa ratsuväessä vielä 19. vuosisadalla komennettiin miekat ulos käskyllä Gewehr auf! Tätä on vaikea kääntää sanatarkasti, mutta ajatus on se, että miekat otetaan ulos jotakuta kohti, ”päälle” (vrt. hakkaa päälle).

Takaaladattavien rihlakiväärien syrjäytettyä pii- ja nallilukkoiset sileäpiippuiset kiväärin merkityssisältö supistui entisestään. Nykysaksa ei tunne kiväärille enää juuri muita merkityksiä kuin ”pitkäpiippuinen ampuma-ase, jota käytetään kahdella kädellä ja joka tähdättäessä viedään olkapäätä vasten” (esimerkiksi Duden, Das groβe Wörterbuch der deutschen Sprache [1993, 3. osa]). Saksalaismetsästäjille se merkitsee myös ’metsästyspuukkoa’. Goethen ja Schillerin kirjoituksissa säilyy kuitenkin edelleen laajempi merkitys ’aseet’.

Marssilaulussa Suomalaisten tarkk’ampujat lauletaan: ”Vaikkei meitä varustettu rautahaarniskall´, niin kivääri on turvamme ja luontomm´ leijonan.” Kivääri onkin sananmukaisesti turva.

Viroksi kivääri on vintpüss, kierrepyssy (rihla on viroksi rihvel, vint on tässä merkityksessä kierre, keere). Kirjasuomeen kivääri (gewäri) ilmestyy ensimmäisen kerran vuonna 1679 eräässä Turun maaherralle osoitetussa asiakirjassa.

Pääosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiväärin pääosat ovat piippu, tukki, lukkolaite, laukaisukoneisto, tähtäinlaitteet sekä kiintomakasiini tai lipas patruunoiden säilyttämiseksi.

Kiväärin tukkia voidaan kutsua myös peräksi, esimerkiksi ”taittoperä”. Tukki voi olla osa-, tai lähelle piipunsuuta yltävä kokotukki. Jos kiväärin lukkolaite on mekanismiltaan taittuva haulikoiden tapaan, tukin etumaista osaa kutsutaan etutukiksi. Tavallisin tukkimateriaali on puu, usein pähkinäpuu, mutta erilaiset muoviraaka-aineet ovat yleistymässä.

Lukkolaitteita on useita tyyppejä. Se voi olla kaasumäntä- tai rekyylimekanismilla toimiva puoliautomaatti, jolloin lukko laukaisun jälkeen heittää hylsyn ulos ja lataa sekä virittää aseen seuraavaa laukausta varten. Taittuvalukkoiset ovat etenkin suurriista-aseita. Lisäksi on vipulukkoisia ja pumpputoimisia erilaisin sulkumekanismein. Vipulukkoisista aseista esimerkiksi Winchester on kuuluisa. Nykyisin yleisin lukkotyyppi on pulttilukko. Rulla- ja kiilalukko ovat jääneet jääneet pois käytöstä tai harvinainen.[1]

Lunttulukkoiset, rataslukkoiset, piilukkoiset ja nallilukkoiset aseet ovat yleensä suustaladattavia. Nallilukkoista lukuun ottamatta ne ovat jääneet aseharrastajien käyttöön. Nallilukkoisia suustaladattavia kivääreitä valmistetaan yhä satoja malleja ja niillä metsästetään eräissä Yhdysvaltain osavaltioissa hyvin yleisesti muun muassa asetyypille sallitun pitkän metsästysajan vuoksi.

Tähtäinlaitteeena kiväärissä on vakiona tavallisesti avotähtäimet eli tähtäinjyvä ja hahlo asettimineen. Vaihtoehtoina voi olla rata-aseissa yleinen diopteritähtäin, kiikaritähtäin, lasertähtäin ja nk. punapistetähtäin. Valonvahvistimeen yhdistetyt tähtäinlaitteet ovat yleistyneet sotilaskäytössä. Länsimaissa metsästyskäytössä kiikaritähtäin on nykyään yleisin tähtäintyyppi.

Kivääri voi olla varustettu irtolippaalla tai makasiinilla. Makasiini on aseeseen kiinteästi rakennettu ja se voi sijaita tukissa (muun muassa Remington Nylon) tai piipun alla putkimakasiinina, jolloin patruunat ovat peräkkäin. Putkimakasiini on tavallinen vipulukkokivääreissä. Jos makasiini on lukkolaitteen alla, mikä on tavallisin rakenne metsästys- ja sotilaskiväärieissä, patruunat ovat päällekkäin. Tällaisen makasiinin täyttämistä on voitu nopeuttaa nk. patruunakamman avulla, josta on hyötyä erityisesti sotilaskäytössä haluttaessa nopeuttaa lataamista. Kampa koostuu teräksisestä patruunasiteestä sekä siihen kiinnitetyistä patruunoista.

Patruunakäyttöisissä kivääreissä ja muissa aseissa piipun takaosaan on kalvettu patruunapesä. Rihlatussa piipussa on sisäpinnassa vähintään kaksi, tavallisimmin neljä uraa eli rihlaa, jotka saavat laukaistessa luodin pyörimään pituusakselinsa ympäri. Tämä pyörimisliike, rotaatiovakavointi vakauttaa luodin lentämistä. Gyroskooppinen tasapaino parantaa aseen ampumatarkkuutta sekä kantomatkaa verrattuna rihlattomaan piippuun, jollainen on esimerkiksi haulikossa ja musketissa.

Patruuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiväärin ampumatarvike, patruuna koostuu yleensä messinkiseoksesta ( tavallisimmin Ms90 ) syvävedetystä hylsystä, hylsyn kantaan kiinnitetystä nallista ja hylsyn suuhun painetusta, yleensä puristamalla eli niippaamalla kiinnitetystä luodista sekä hylsyn sisällä olevasta ruudista.

Pienoiskiväärin, samoin kuin muutaman suhteellisen harvinaisen kaliiperin (esimerkiksi 17 HMR), patruunoissa nallimassa on valettu hylsyn pohjalle hylsyn kaksinkertaisen reunan sisään, eli ne ovat ns. reunasytytteisiä. 1800-luvulla valmistettiin myös suurikaliiperisia, muun muassa .44 kaliiperisia reunasytytyspatruunoita, joita käytettiin esimerkiksi Henry- ja Winchester vipulukkokivääreissä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berdan n:o II sylinteri(kampi)-lukkoinen kivääri

Kiväärin alkumuotona voidaan pitää suusta ladattavaa kahden miehen hakapyssyä. Ammuttaessa piipun alla oleva haka tuettiin rintavarustukseen rekyylin lieventämiseksi. Hakapyssy laukaistiin sytyttämällä ruuti sankkireiästä hehkuvalla taulalla tai metallipiikillä.

1520-luvulla tuli käyttöön kevyempi musketti, jonka piippu tuettiin ammuttaessa mukana kuljetettavaan haarukkaan. 1600-luvun alussa musketin kaliiperi pieneni 15–20 millimetriä ja paino keveni edelleen 3–4 kiloon. Samoihin aikoihin keksittiin piipun rihlaus ja sieppolukko, josta edelleen kehitettiin piilukko.

Seuraava suuri muutos tuli räjähdyselohopean (1779) ja nallin (1818) keksimisen myötä. Nallilukko syrjäytti piilukon 1800-luvulla[2] ja helpon muutostyön takia suuret määrät piilukkoisia sotilaskivääreitä muutettiin nallilukkoisiksi.

Takaalataus alkoi yleistyä, kun 1841 Preussin armeijassa otettiin käyttöön Nicholas von Dreysen (1787–1867) keksimä neulakivääri, jossa käytettiin paperihylsyistä patruunaa. 1850-luvulla keksittiin metallihylsyinen patruuna ja kivääri sai nykyisen muotonsa. [3]

Krimin sodassa (1854–1856) brittien ja Ranskan armeijat oli jo aseistettu kiväärein, kun Venäjä ja osmanit käyttivät vielä musketteja. Kiväärin pidempää kantomatkaa ei kuitenkaan osattu täysin hyödyntää.

Preussin-Itävallan sodassa 1866 Preussin armeija oli aseistettu uusilla takaaladattavilla sytytysneulakivääreillä (das Zündnadelgewehr), joilla se saavutti taktisen edun Itävaltaan nähden.

Rihlatun kiväärin käyttäjät laskettiin alkuaikoina usein automaattisesti tarkka-ampujiksi ja heidät teloitettiin herkästi vangiksi joutuessaan.

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset kehittivät rynnäkkökiväärin, jossa yhdistettiin konepistoolin ja sotilaskiväärin ominaisuuksia. Lopputuloksena oli entisiä sotilaskivääreitä pienempikaliiperisia sarjatuliaseita, joissa oli kuitenkin useimpiin taistelutehtäviin riittävä teho ja kantama. Nykyään kaikki uudenaikaiset armeijat varustavat sotilaansa rynnäkkökivääreillä.

Tunnettuja sotilaskiväärimalleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalainen Mauser Kar 98k on muunnoksineen maailman yleisin pulttilukkotyyppi, ja luotettavaksi osoittautuneita mauser-lukkoja valmistetaan edelleen vain vähän alkuperäisestä esikuvastaan muutettuina. Merkkejä ovat esimerkiksi Tšekkiläiset CZ ja Brno. Mauser-lukon etuna on lähes häiriötön nk. pakkosyöttö, haittana tarve syöttää patruunat aina lippaan kautta. Jos mauser-lukkoisessa aseessa syöttää patruunan piippuun käsin, tuloksena on syöttöhäiriö ja mahdollinen aseen vaurioituminen.

Muita tunnettuja sotilaskiväärimalleja ovat muun muassa belgialais-venäläinen Mosin-Nagant 1891 ja englantilainen Lee-Enfield joka on tunnettu erityisesti kevyesti liukuvasta lukostaan ja luotettavuudestaan. Useimmista muista pulttilukkomekanismeista poiketen Lee-Enfieldin lukko virittyy vasta sitä suljettaessa.

Suomalaiset pulttilukkoiset sotilaskiväärit ovat kaikki Mosin-Nagant- perustaisia. Ne ovat kaliperiltaan ja lipaskapasiteetiltaan esikuvansa mukaisia ja alkuperäisen Mosin-Nagant-kiväärin osiin perustuvia. Muutoksia on tehty tähtäimiin ja tukkiin.

Suomalaisia Mosin-Nagant-malleja on useita. ”Lottakiväärit” olivat keräysvaroin suojeluskunnan käyttöön kunnostettuja ja joissa oli Sveitsissä valmistettu piippu. "Pystykorva" kutsumanimi oli kolmella asetyyppillä. Jalkaväenkivääri M/27 oli armeijan perusase kunnes M/39 tuli käyttöön. M/28 - aseen kehitti ja sitä käytti Suojeluskunta, mistä tuli kutsumanimi "Suojeluskuntain Pystykorva." Pidempi M/28-30 malli oli armeijan kehittämä ja käyttämä.

M/39 ”Ukko-Pekka” oli Suomen armeijan käytössä jalkaväen kiväärinä 1970-luvulle asti, jolloin se korvattiin rynnäkkökiväärillä. Mosin-Nagant- perustainen M/85 tarkkuuskivääri on edelleen Suomen puolustusvoimien käytössä.

Kivääri metsästysaseena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästyskivääri, jossa kiikaritähtäin sekä avotähtäimet

Kivääriä käytetään kaikenlaisen riistan sekä petoeläinten metsästyksessä. Suosituin tyyppi on lippaalla varustettu pulttilukkoinen kivääri. Suomessa laki asettaa yleisen minimitehon, joka metsästykseen käytettävän kiväärin luodin tulee saavuttaa. Useille riistalajeille on lisäksi kohdennettuja tehovaatimuksia.[4] Laki määrittää aseen pienimmän kokonaispituuden sekä piipun vähimmäispituuden. Edelleen laki määrittää lippaan patruunamäärän sekä käytettäviä tähtäimiä.[4]

Käytännössä metsästyskiväärit jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään teholtaan mielekkään ja toisaalta lain kannalta teholtaan riitävän käytön mukaisesti. Pienikaliperisilla aseilla kuten .222 Remington metsästetään tyypillisesti pienriistaksi luettavia lintuja. .308 on suosittu hirvikiväärin kaliperi. Luvut ovat tuuman sadasosia. Usealla kaliperilla on saatavana erilaisia patruunatyyppejä, joka mahdollistaa aseen mielekkään käytön monelle riistaeläimelle, jonka metsästämiseksi aseen on täytettävä riistalle määritetty tehovaatimus.[4]

Aseet varustetaan lähes aina optisella tai optis- sähköisellä tähtäimellä, joka kiinnitetään aseen lukonkehyksessä oleviin uriin kiinnitettyyn jalustaan. Avotähtäimiä ei usein ole lainkaan. Kiväärin perä ja tukki voivat olla puuta tai keinoainetta. Materiaalit, muotoilu ja väritys voivat noudattaa alueellisia perinteitä, toisaalta muoti-ilmiöitä. Perän säätömahdollisuudet ovat harvinaisia.

Latausmekanismissa suoravetolukko on tullut perinteisen pulttilukon rinnalle. Suoravetolukossa lukon vipua ei nosteta ja käännetä ennen latausliikettä, vaan vipu vedetään suoraan taakse. Mekanismi on kehitetty alunperin ampumahiihtoon latausliikkeen nopeuttamiseksi.

Harraste- ja urheiluaseena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheiluammuntaa ilmakiväärillä, aseiden perien säätömahdollisuudet erottuvat hyvin.

On olemassa myös ilmakivääri ja pienoiskivääri, joita käytetään harraste- ja urheiluammunnassa. Tunnettuja merkkejä ovat Feinwerkbau, Walther, Anschütz, Stoeger ja Gamo. Huipputasolla kiväärit valmistetaan usein mittatilaustyönä. Yleisesti urheilukivääreissä on monipuoliset säätömahdollisuudet, joilla ase saadaan mahdollisimman hyvin vastaamaan urheilijan fyysisiä piirteitä ja tottumuksia. Eri kiväärilajien aseet voivat olla sekä toiminnaltaan että muotoilultaan radikaaleja lajin kehityksen ja sääntöjen erityispiirteiden hyödyntämiseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Timo Hyytinen - Metsästäjän asekirja 2001 Arma Fennica ISBN 951-98371-2-4
  2. Koska musketti yleistyi? Viitattu 10.10.2013. (suomeksi)
  3. Wilkinson Käsiaseet
  4. a b c Metsästäjän opas s.125,113
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kivääri.