Lunttulukko
Lunttulukko oli varhaisissa aseissa käytetty lukkotyyppi. Lunttulukon lunttu, eräänlainen hidas sytytyslanka, oli yleensä käsitelty jonkinlaisella hitaasti palavalla aineella kuten kaliumnitraatilla eli salpietarilla. Ensimmäiset niistä otettiin käyttöön jo 1400-luvun puolivälissä.
Lunttu kiinnitettiin sytystysruudin sisältävän sankkipannun yläpuolella olevaan S-muotoiseen lunttupihtiin. Liipasimen vetäminen puolestaan painoi sitten tämän luntun kytevän pään sytytysruudin sisältävään sankkipannuun, joka sitten sytytti tämän aseen piipussa olevan ruutilatauksen.
Lunttulukkoinen ase oli helppo ja edullinen valmistaa, mutta siinä oli runsaasti erilaisia haittapuolia, kuten sen toiminnan epävarmuus ja epäkäytännöllisyys. Luntusta kohosi myös savua, joka saattoi paljastaa ampujan sijainnin viholliselle tai metsästäjän riistalle.
Rataslukko, piilukko ja nallilukko seurasivat lunttulukkoa ja olivat tätä teknisesti jo huomattavasti kehittyneempiä.
Lähteet [muokkaa]
- Chuck Willis: Maailman aseet. Karisto, 2007. ISBN 978-951-23-4879-4.
